Valoa tulvii.

Tyttö, joka eli

 

Pari viikkoa sitten kuulin eräässä raamatunkäännöstiimissä työskentelevän parikymppisen tytön kertovan varhaislapsuudestaan. Tiibetinbuddhalaiseen perheeseen syntynyt tyttö oli kolmikuisena vakavasti sairas. Hän oli lopettanut äidinmaidon syömisen. Huolestuneet vanhemmat veivät lapsen naapurissa asuvan hindunaisgurun vastaanotolle. Guru totesi, ettei tytöllä ollut elinkaarta jäljellä. Hätääntyneet vanhemmat veivät lapsen sitten suuren buddhalaisopettajan luo. Mies totesi, että lapsessa ei ole elämää. Toivo toipumisesta olisi heitettävä.

Pian tämän jälkeen perhe tapasi matkustaessaan jonkun kristityn, joka kuultuaan lapsen tilasta suositteli perheelle kirkkoon menoa, jotta seurakunta voisi rukoilla lapsen puolesta. Mies sanoi laittavansa päänsä pantiksi siitä, että lapsi paranisi, jos seurakunta rukoilisi hänen puolestaan. Koska tuo päivä sattui olemaan sunnuntai, perhe meni kirkkoon. Rukouksen jälkeen lapsen kunto parani välittömästi ja hän alkoi ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon juoda äidin rintamaitoa.

Kun perheen naapurissa asuva naisguru kuuli lapsen parantuneen, hän lopetti hengellisten palvelujensa tarjoamisen. Nyt, kun parantunut tyttö on jo yli kaksikymmentävuotias, tapauksen taustat tuntevat ihmiset päivittelevät, että tuossa nyt kävelee se tyttö, josta sanottiin, että hänen elinkaarensa on päättynyt.  Eikä tyttö vain hengitä ja kävele vaan on myös mukana kääntämässä sanomaa Hänestä, jonka elämä tulvii kuoleman varjon maahan.

J.Y.


 

Rukousvastauksia

 

Käyn viikoittain musisoimassa uzbekkien helluntaiseurakunnan musiikkiryhmäläisten kanssa ja opettamassa heille musiikkia. Viime viikolla uzbekit puhkesivat puhumaan, kuinka he olivat  rukoilleet itselleen musiikinopettajaa ja kuinka ihmeellisesti Jumala oli tuonut minut heidän luoksensa. He olivat voimakkaan kiitollisuuden vallassa. Uzbekit sanoivat, että he haluaisivat osoittaa kiitollisuuttaan tai palkita minut jollakin tavalla. Sanoin, ettei se ole tarpeen, ja näytin myöhemmin uzbekeille kohdan Luukkaan evankeliumin seitsemännestä luvusta: Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: 'Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään’. (Luuk. 7:10).

Oli häkellyttävää kuulla olevansa rukousvastaus, jotain mitä kristityt uzbekit olivat Jumalalta pyytäneet ja mitä Jumala oli heille antanut. Minä - rukousvastaus - ihmeellistä! Minun näkökulmastani olin vain ollut paikalla ja valmis, kun minulle ehdotettiin uzbekkien musiikkiryhmän auttamista.

Ensi kuulemalta saattaa jonkun mielestä kuulostaa erikoiselta, että minä, luterilainen pappi, opetan helluntaiseurakunnan musiikkiryhmää. Eikö suutarin pitäisi pysyä lestissään ja jokaisen omalla tontillaan? Toisaalta olenhan myös musiikinopettaja ja ovathan kaikki kristityt saman Isän lapsia. Miksen siis auttaisi heitä, jos minulla on siihen mahdollisuus. Ja lopputulos on se, että saan kuulla olevani rukousvastaus.

Näin Jumala toimii. Hän näkee mahdollisuuksia siellä, minne en osaa edes katsoa. Hän antaa vastauksia rukouksiin silloin, kun en niitä itse edes huomaa. Joskus Jumala vastaa yksittäisiin huokauksiin, joskus taas joudumme kolkuttamaan Hänen oveaan hellittämättä. Joidenkin asioiden puolesta rukoilen pitkään, eikä mitään vaikuta tapahtuvan. Toisaalta saan myös kokea suuria rukousvastauksia silloin, kun en ole edes osannut rukoilla asioiden puolesta.

Usein vastaus rukoukseen tulee toisen ihmisen kautta. Jumala puhuttelee juuri oikeaan aikaan ihmistä, jolla on tai joka itse on vastaus rukouksiimme. Tämä saattaa kuitenkin jäädä kertomatta hänelle, jonka teko, tai kenties hän itse, on meille rukousvastaus. Myös sinä voit olla vastaus jonkun rukouksiin - tiesitpä sitä tai et.

Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin. Ja hän, joka tutkii sydämet, tietää mitä Henki tarkoittaa, sillä Henki puhuu Jumalan tahdon mukaisesti pyhien puolesta. (Room. 8:26-27)

Kirjoittaja on pappina Inkerin kirkossa


 

Yksi, kaksi, kolme, monta…

 

Parin viime kuun aikana olemme editoineet Ilmestyskirjaa. Siellä on paljon numeroita: sekä peruslukuja – esim. 1 tunti, 2 profeettaa, 3 vitsausta, 4 tuulta, 5 kuningasta, 6 siipeä, 7 seurakuntaa, 10 päivää, 12 porttia, 24 vanhinta, 42 kuukautta, 144 kyynärää, 1260 päivää ja 144,000 ihmistä - että järjestyslukuja ensimmäisestä seitsemänteen enkeliin, puhumattakaan murtoluvuista: puoli päivää, kolmannes laivoista, neljäsosa maata ja kymmenesosa kaupungista. Miten kääntää niitä, kun nekin kielessä on vain kaksi peruslukua, noŋgan ‘yksi’ and tɨpet ‘kaksi’, adjektiivit ‘monta’ ja ‘vähän’, eikä mitään järjestys- tai murtolukuja?

Yhdistelemällä peruslukuja niitä saadaan lisää. Kolme on tɨpet gɨt no ‘kaksi ja yksi’ ja neljä tɨpet gɨt tɨpet ‘kaksi ja kaksi’. Viisi on kɨt noŋgan ‘yksi käsi’ ja kuusi kɨt tambon, tambon noŋgan ‘yksi käsi ja yksi [sormi] toista [kättä]’ jne., kunnes pääsemme kymmeneen kɨt tɨpet ‘kaksi kättä’. Yhdistelmistä tulee kuitenkin pitkiä, niiden muodoista ei ole yhtämielisyyttä, ja nuorempi sukupolvi ei enää osaa laskea omalla kielellään kolmea pitemmälle. Niinpä käytämme numeroita peruslukujen kirjoittamiseen, ja ne luetaan käyttäen paikallisen kauppakielen numeroita.

Mitä järjestyslukuihin tulee, voimme kyllä puhua ensimmäisestä ja viimeisestä enkelistä, mutta siinä välissä oleviin viitataan sanomalla ‘enkeli numero 2’, ‘enkeli numero 3’,  ‘enkeli numero 4’,  jne.

Murtoluvut tuottavat enemmän ongelmia, eivätkä ihmiset ole edes oikein tottuneet ajattelemaan niitä;  kysyin kerran eräältä esikoulunopettajalta, montako neljännestä on tunnissa; hän arveli niitä olevan viisi! Meillä on kyllä sana tambon ‘puolikas, osa’. Aikaisemmin puhuessamme kymmenesosasta sanoimme “[se] jaetaan, ja tulee 10 osaa, ja yksi niistä…” Tällä hetkellä kirjoitamme “yksi osa laivoista tuhoutui, ja kaksi osaa oli OK”, mutta vasta testaus osoittaa, ymmärtääkö lukija, että siinä ne kaikki laivat sitten olivatkin. Toisaalta koska hän asuu sisämaassa, laivatkin ovat vähän vieras kulkuväline, mutta se onkin sitten jo toinen juttu.

K.L.

Kirjoittaja työskentelee Raamatun kääntämisen parissa Papua-Uudessa-Guineassa


 

 

Helppo lukea

 

Jokaisen raamatunkääntäjän tavoitteena on tuoda Jumalan pelastussuunnitelma, sanoma Jeesuksesta Kristuksesta, selkeästi ja ymmärrettävästi ihmisten ulottuville. Monille raamatunkääntäjille selkeän ja ymmärrettävän käännöksen tuottaminen on kuitenkin vain puolet koko työstä. Jos kohdekielelle ei ole olemassa vakiintunutta, toimivaa kirjoitussysteemiä, sellainen on luotava ennen kuin käännös voidaan julkaista. 

Niinpä yksi suurimmista haasteistamme tengirinkielisessä Raamatunkäännösprojektissa on ollut suunnitella aakkosto ja oikeinkirjoitussysteemi, joka on samankaltainen kuin maan valtakielen kirjoitussysteemi ja joka myös ottaa huomioon tengirin kielen erityispiirteet, näin taaten sen, että kielen puhujien on helppo lukea raamatunkäännöstä.

Vuosia työskenneltyämme tengirin kielen kirjoitussysteemin parissa meillä oli mahdollisuus testata se erään tengiriä äidinkielenään puhuvan vanhemman herrasmiehen kanssa. Annoimme hänelle tengirinkielisen Markuksen evankeliumin ja pyysimme häntä lukemaan siitä ääneen. Suuri oli riemumme, kun hän alkoi lukea käännöstä täysin sujuvasti. Hymy puhkesi hänen kasvoilleen ja hän sanoi: “Tätähän on helppo lukea! Tämä on kaunista! Se näyttää samalta kuin kotimaamme valtakieli, mutta se on minun kieltäni! Kansani voi helposti lukea tätä ja ymmärtää sen sanoma. Olette tehneet suuren palveluksen kansalleni!

Raamatunkäännöstyö tengirin kielelle jatkuu. Rukouksemme on, että käännetty Jumalan sana voi saavuttaa suljetussa maassa asuvan Tengir-kansan, tuoden valoa pimeyteen ja toivoa toivottomuuteen.

IR


 

Urfuche (vas.) ja Eyob perehdyttivät kirjoittajaa alen kielen saloihin.

Odottamista

 

”Miksi et ole jo lähetystyössä?” Näin kysyi opiskelutoverini ollessamme syksyllä 2009 ulkomaanharjoittelussa Etiopiassa, olinhan jo neljä vuotta aiemmin saanut ajatuksen lähtemisestä. Meni kuitenkin vielä viisi vuotta, ennen kuin saavuin uudelleen Etiopiaan, ja siitäkin vielä reilusti yli vuosi, ennen kuin pääsin aloittamaan varsinaisen työni.

Niin, miksi tässä on tosiaan kestänyt näin kauan? Osasyy on tietenkin oma hidas luonteenlaatuni. Etenen mieluummin pienin askelin kuin teen äkkinäisiä suuria elämänmuutoksia. Silti asioiden hidas eteneminen on käynyt minunkin hermoilleni. Kesällä 2014 olin valmis lähtemään, mutta lupa-asioiden selvittämisessä kuluikin vielä muutama kuukausi. Sitten odotin amharan kielikoulun alkamista. Kieliopintojen jälkeenkään asiat eivät sujuneet niin joutuisasti, kuin olin suunnitellut: muutto uuteen kotiini viivästyi, sitten työtoverini ei päässyt paikalle perehdyttämään minua tehtävääni. Odotin häntä viikkotolkulla kielitieteellistä kirjallisuutta lueskellen ja pohdin, olisiko syytä palata Suomeen, kun työstä ei kerran tule yhtään mitään.

Kokenut lähettitoveri lohdutti minua kertomalla, että tällainen turhautuminen on aivan tavallista uusilla läheteillä. Ensin työtä ei tahdo löytyä, mutta sitten, kun siihen pääsee kiinni, sitä on pian aivan riittämiin. Hän oli oikeassa.  Maaliskuun lopulla aloitin alen kielen tutkimisen kahden kieliavustajan kanssa ja vapaa-ajan ongelmani loppuivat kertaheitolla. Kielimateriaalia analysoidessani saatoin hyödyntää alen kielestä lukemaani kirjallisuutta, eli odotusaika ei ollut sittenkään mennyt hukkaan.

Lisäksi odottaminen on saanut minut pohtimaan omaa paikkaani Jumalan valtakunnassa. Suomalainen yhteiskunta on hyvin suorituskeskeinen ja minullekin on tärkeää päästä näyttämään, mihin pystyn ja mitä saan aikaan. Jumala ei kuitenkaan vaadi suorituksia ja onnistumisia vaan uskollisuutta. Onhan paljon asioita, joihin en edes voi vaikuttaa. Työ on Jumalan ja vastuu työn tuloksista kuuluu myös hänelle. Olen täysin riippuvainen hänestä. Toisaalta se on kolaus ylpeydelleni, toisaalta vapauttavaa: minun ei tarvitse tehdä tätä työtä omassa voimassani eikä ihmisarvoni riipu siitä, miten hyvin suoriudun tehtävistäni. Uskollisuutenikin kanssa on vähän niin ja näin, mutta Jumala on uskollinen lupauksilleen ja antaa synnit anteeksi.

Jumala on kuullut meitä oikealla hetkellä ja tuonut avun pelastuksen päivänä (2 Kor. 6:2). Nyt on ale-kansalle koittamassa se hetki, jolloin he saavat kuulla Jumalan sanaa omalla kielellään. Koskettakoon pelastuksen sanoma heidänkin sydämiään.

Kirjoittaja työskentelee raamatunkäännöstyössä Etiopiassa. Kirjoitus on alun perin julkaistu Rauhan Sanassa toukokuussa 2016.