Vapaaehtoistyö

Aina aika ajoin tarvitsemme kotimaan työssä vapaaehtoisia erilaisissa käytännön tehtävissä. Olemme tarjonneet tehtäviä mm. työkokeiluna työvoimatoimiston kautta ja opiskeluharjoitteluna. Kaikille emme voi taata paikkaa, mutta monet ovat voineet auttaa. Tarvitsemme myös joskus valokuvaajia, videoiden tekijöitä tai siivousapua. Toisinaan tarvitsemme kääntäjiä lehtiartikkeleille, oikeinkirjoituksen tarkastajia tai markkinointimateriaalin tuottajia. Kysy rohkeasti lisää! Oma taitosi ja ylipäätään halusi olla mukana voi olla avain vapaaehtoistehtävien löytymiseksi.


Voitte seurakuntana olla mukana raamatunkäännöstyössä myös pitämällä työtä yksinkertaisesti esillä esimerkiksi rukouksissa tai teemailtojen muodossa. Olemme valmiita auttamaan, antamaan materiaalia ja mahdollisuuksien mukaan tulemaan paikalle kertomaan työstä. Everestiltä itään -dokumenttielokuva on myös loistava mahdollisuus kertoa raamatunkäännöstyöstä - otathan yhteyttä, jotta voimme lähettää elokuvan sinulle/seurakunnallesi. Kysy rohkeasti lisää tästä alla olevalla lomakkeella!

 

Ota yhteyttä

*
*
*
*
*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.