Miksi raamatunkäännöstyötä tehdään?

Miksi raamatunkäännöstyötä tehdään? Koska kaikkien tulee voida lukea Raamattua omalla kielellään? Koska Jeesus antoi lähetyskäskyn? Koska se vahvistaa kielivähemmistöjen oikeuksia?

Meillä saattaa olla monia tapoja hahmottaa ja sanoittaa sitä, miksi osallistumme raamatunkäännöstyöhön tai miksi tuemme sitä. Wycliffe Raamatunkääntäjien väistyvä toiminnanjohtaja Hannu Sorsamo tiivistää tässä artikkelissa sen, mitä parinkymmenen vuoden kokemus on hänelle opettanut raamatunkäännöstyön merkityksestä.

Jos olet varttunut Suomessa suomenkielisenä, mahdollisuus käyttää omaa äidinkieltäsi lienee sinulle itsestään selvää. Kuinka usein muistat olla kiitollinen siitä, että olet saanut käydä koulua äidinkielelläsi? Tai siitä, että voit kokoontua kirkkoon ylistämään Jumalaa ja kuulemaan Jumalan sanaa omalla äidinkielelläsi? Entä siitä, että kun sairastut, lääkäri osaa suomea? Voit lukea uutiset omalla kielelläsi ja saatavillasi on laaja valikoima suomenkielistä kirjallisuutta. Halutessasi voit myös osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon omalla kielelläsi.

Maailmassa puhutaan tai viitotaan äidinkielenä noin 7000 eri kieltä. Mahdollisuudet oman kielen käyttöön eivät ole kaikilla lainkaan samanlaiset.

Kansankielinen seurakunta

Onko olemassa seurakunta, jossa puhutaan meidän kieltämme?

Ympäri maailmaa on suuri määrä kansoja, ja nopeasti arvioituna ainakin satoja miljoonia ihmisiä, joiden kielellä ei toimi yhtään kristillistä seurakuntaa. Arvio on vain suuntaa antava, sillä mitään keskitettyä tiedonkeruuta maailman seurakuntien kielistä ei ole olemassa.

Olisitko sinä kristitty, jos koko maailmassa ei olisi yhtään seurakuntaa, joka käyttää sinun äidinkieltäsi?

Kieli, kulttuuri ja identiteetti

Jokaisen kansan perimmäiset kysymykset, kivut ja taistelut ovat erilaisia. Hallitsijan vaihtumiseen liittyvä seremonia Bamunkassa, Kamerunissa. Kuva: Hannu Sorsamo

Seurakunnan on vaikeaa juurtua yhteisöön, jos seurakunta toimii kielellä, jota yhteisössä ei osata tai osataan huonosti.

Kysymys kansankielisestä seurakunnasta on kuitenkin suurempi kuin vain tekninen kysymys siitä, mitä kieltä seurakunta käyttää. Kieleen liittyy nimittäin aina kulttuuri – se miten toimimme, mitä arvostamme, mitä pidämme hyvänä ja pahana. Kulttuurin keskiössä on maailmankuvamme: mitä me maailmasta, elämästä ja sen perimmäisistä kysymyksistä ajattelemme.

Jos kristinuskoa voi ilmaista vain vieraan kielen ja kulttuurin välityksellä, ei usko välttämättä vastaa meidän kysymyksiimme vaan antaa ainoastaan valmiita vastauksia toisten kulttuurien kysymyksiin. Kunkin yhteisön perimmäiset kysymykset, kivut ja taistelut ovat aina jossain määrin erilaisia.

Kun sanoma Kristuksesta saavutti Nepalissa asuvan lhomi-kansan 1970-luvulta alkaen, olivat pahojen henkien ja painajaisunien pelko sekä huoli ruuan riittävyydestä tärkeimpiä asioita, joihin kristinusko antoi vastauksia.1

Samoihin aikoihin evankeliumi alkoi tavoittaa Ecuadorin waoraneja, joille usko Kristukseen tuli merkitsemään ikiaikaisen verikoston kierteen päättymistä. Ensimmäisen sukupolven wao-kristityt tunnettiinkin iskulauseesta ”Kristitty ei keihästä!”.2

Ecuadorin waorani-kansalle usko Kristukseen merkitsi verikoston kierteen päättymistä. Kuva: Martín Huamán, Archivo Centro Takiwasi, Creative Commons Attribution-Share Alike 4.0 International -lisenssi.

Kun taas papuauusiguinealaisilta pastoreilta muutama vuosi sitten kysyttiin, minkä ongelmien kanssa heidän seurakuntansa painivat, vastausten kolmen kärjessä olivat kiroukset, perheväkivalta ja mobiililaitteiden väärinkäyttö.3

Jos minulle suomalaisena ainoa tarjolla oleva kristillinen seurakunta koostuisi lhomeista, waoraneista tai papuauusiguinealaisista, en välttämättä löytäisi seurakunnasta vastauksia oman elämäni kysymyksiin, vaikka osaisinkin kieltä ja seurakunta julistaisi Kristusta. Niin kulttuurisesti vierasta tuon seurakunnan julistus saattaisi minulle olla. Sama vieraus kohtaa suomalaisessa seurakunnassa muista kulttuureista tulevia. Monelle maahanmuuttajalle korkea kynnys juurtua suomalaiseen seurakuntaan ei muodostunekaan pelkästään kielestä vaan myös kulttuurisesta vieraudesta, merkityksellisyyden puutteesta. 

Seurakunnan kansankielisyydessä on kyse myös identiteetistä: Onko kristinuskon julistama Jumala vain vieraiden kansojen Jumala vai myös meidän jumalamme?

Monille maailman kansoille kristinusko on vieraan kansan vieraskielinen uskonto. Hivenen yksinkertaistaen voimme todeta, että azereille kristinusko on armenialaisten uskonto ja tataareille venäläisten uskonto. Monet bhutanilaiset taas mieltävät kristinuskon nepalien uskonnoksi, koska nepalikristityt ovat tuoneet evankeliumin Bhutaniin. Pahimmassa tapauksessa kristinusko nähdään viholliskansan uskontona. Tällöin kynnys edes tutustua kristinuskoon saattaa olla erittäin korkea.

Jos kansankielistä seurakuntaa ei ole olemassa, ja kristinusko mielletään toisten kansojen uskonnoksi, yksittäiselle ihmiselle kääntyminen kristityksi tarkoittaa automaattisesti uuden kieli- ja kulttuuri-identiteetin omaksumista. Uusi kristitty alkaa ilmaista uskoaan vieraan kielen ja kulttuurin välityksellä, eikä välttämättä kykene koskaan viestimään uskostaan omalla kielellään. Voimme toki ajatella, että yhdenkin ihmisen tulo uskoon on ilonaihe. Samalla kuitenkin jokainen omasta kieli- ja kulttuuriyhteisöstään luopuva kristitty on evankeliumin ”umpikuja”. Yhteisön keskuuteen ei synny seurakuntaa, jos kristityksi kääntyminen johtaa aina yhteisön jättämiseen.

Voinko oppia omalla kielelläni?

Suomenkielisenä suomalaisena minun on helppoa pitää itsestäänselvyytenä sitä, että voimme kouluttautua omalla äidinkielellämme. Koulussa lapseni saavat kehittää taitojaan ja oppia lukemaan kielellä, jota puhumaan he ovat kotona kasvaneet, ja jonka välityksellä he ovat varhaisten vuosien aikana alkaneet maailmaa tarkastella.

Unicefin mukaan yli 600 miljoonaa lasta ei opi edes perustaitoja lukemisessa ja matematiikassa.

Kaksi kolmasosaa näistä lapsista kuitenkin käy koulua.4 ”Kaikki lapset kouluun!” ei toteutuessaankaan siis ole riittävä tavoite. Pelkkä koulussa käyminen ei takaa oppimista.

Oppimattomuuteen on monia syitä, joista yksi suurimmista on opetuksessa käytettävä kieli. YK:n koulutusjärjestö UNESCO arvioi, että noin 40 %:lla maailman ihmisistä ei ole mahdollisuutta koulutukseen omalla äidinkielellä.5 Satoja miljoonia lapsia opetetaan kielellä, jota he eivät kotonaan puhu eivätkä lähiympäristössään kuule. Monesti myös opettajien kielitaito on puutteellinen ja pahimmillaan opiskellaankin kielellä, jota sen paremmin oppilaat kuin opettajatkaan eivät kunnolla osaa. Tällä samalla kielellä oppimistuloksia myös mitataan.

Käsitys oman kielen arvosta

Monesti kielivähemmistöjen käsitys omasta kielestään on myös alemmuudentuntoinen.

Työskennellessäni Kamerunissa, Länsi-Afrikassa, kuulin ihmisten usein viittaavan omaan kieleensä vähättelevästi ”murteena” (’dialect’) tai ”maalaisten puheena” (’country talk’). ”Oikeita kieliä” (’language’) taas olivat ne kielet, joilla oli kirjoitettu kirjoja, joita käytettiin koulussa ja hallinnossa – kielet, joiden puhuminen oli välttämätöntä, jos halusi saavuttaa paremman aseman ja valtaa. Monet ajattelivat, ettei omaa kieltä edes voisi kirjoittaa. Tämänkaltainen suhde omaan kieleen on yleinen vähemmistökielten puhujille eri puolilla maailmaa ja johtuu epäilemättä ainakin osittain siitä, miten vallanpitäjät – siirtomaahallinnot mukaan lukien – ovat historian saatossa vähemmistökieliin suhtautuneet.

Jokainen kieli kelpaa Jumalan ilmoituksen välikappaleeksi

Gambialaissyntyinen lähetysteologi Lamin Sanneh (1942-2019) kuvaili yhdeksi kristinuskon menestyksen tekijäksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa sitä, että kristityt ovat lähetystyön ja erityisesti raamatunkäännöstyön kautta antaneet arvon paikallisille kielille.6 Kielet, joille juuri kukaan ulkopuolinen ei ehkä aiemmin ollut antanut arvoa, kelpaavatkin Jumalan ilmoituksen välittäjiksi! Voisiko kieli saada enää suurempaa arvostusta?

Jokainen kieli voi toimia Jumalan ilmoituksen välikappaleena. Evankeliumin tekstiä soranikurdiksi. Kuva: Hannu Sorsamo

Ellei kielellä ole aiemmin ollut vakiintunutta kirjoitettua muotoa, osana raamatunkäännöstyötä sellainen on luotu. Näin on tullut konkreettisesti osoitettua, että kieltä voi myös kirjoittaa, että kieli on siinäkin suhteessa yhtä kelvollinen tai arvokas kuin vallanpitäjien kielet. 

Kristinuskon kotoutumisesta

Lamin Sannehin sanoin, kristinuskolla ei ole pyhää kieltä tai kulttuuria.7 Kristinuskon varsinainen alkukieli onkin… käännös! Ilman käännöstä kristinuskoa ja kristittyjä ei olisi olemassa. Jo Raamatun alkuperäiset käsikirjoitukset ovat osittain käännöstä, esimerkiksi Jeesuksen sanojen osalta. Kristillinen usko on alusta lähtien levinnyt kieli- ja kulttuurirajoja ylittämällä kääntyen yhä uusiin kieliin ja kulttuureihin.

Sanoma Kristuksesta on alusta saakka levinnyt käännöksen välityksellä. Käännös onkin kristinuskon varsinainen alkukieli. Kuva: Hannu Sorsamo

Usko Kristukseen pystyykin kotoutumaan kaikkiin kieliin ja kulttuureihin. Kansankielellä ilmaistu Jumalan sana mahdollistaa seurakunnan kasvun ja juurtumisen kansan keskuuteen. Kun voimme käydä Raamatun välittämän Jumalan ilmoituksen kanssa keskustelua omalla kielellämme oman kulttuurimme sisältä käsin, voi Jumalan sana antaa vastauksia myös meidän kysymyksiimme. Siitä mikä vaikutti aiemmin vain vieraiden kansojen uskonnolta, tulee meille oma usko.

Suomen kieleen ja kulttuurin kristillinen usko kotiutui vähitellen viimeistään reformaation jälkeisinä vuosisatoina. Me suomenkieliset olemmekin saaneet jo pitkään elää ilman ristiriitaa siitä, voimmeko olla yhtä aikaa sekä suomalaisia että kristittyjä.

Kristinuskon kotoutuminen ei tarkoita sitä, että vallitseva kulttuuri ”kesyttää” kristinuskon omien odotustensa ja vaatimustensa mukaiseksi. Päinvastoin! Raamatun ilmoituksen kanssa keskusteleva kristillinen usko on aina jännitteessä vallitsevan kulttuurin kanssa. Kansankielisessä seurakunnassa pystymme havaitsemaan ja käsittelemään näitä jännitteitä itse omista lähtökohdistamme käsin. Voimme kuulla, missä Jumala kutsuu meitä parannukseen, oppia kuinka elää Jeesuksen seuraajina oman kansallisen yhteisömme keskellä ja välittää ilosanomaa omassa kulttuurissamme merkityksellisellä tavalla.8

Oppia äidinkielellä

Kristillinen lähetystyö on kautta historian ollut edelläkävijä myös kielivähemmistöjen yhteiskunnallisen aseman parantamisessa. Äidinkieleen perustuvan lukutaidon ja koulutusmahdollisuuksien edistäminen on edelleen oleellinen osa raamatunkäännöstyön kokonaisuutta.

Kun vähemmistökieltä puhuva lapsi saa oppia koulussa perustaidot oman kielen ja kulttuurin välityksellä, voi hän astua koulutuspolulle samalta viivalta valtakielten puhujien kanssa.

Raamatunkäännöstyön myötä myös seurakuntien lapsityö voi tavoittaa lapset näiden omalla äidinkielellä. Äidinkielisessä pyhäkoulussa lapsi saa oppia tuntemaan Jeesuksen ystävänään opettelematta ensin vierasta kieltä.

Jumalan valtakunta on tullut lähelle

Jeesus julisti: ”Jumalan valtakunta on tullut lähelle!”9

Kielivähemmistöt kohtaavat monia kieleen ja kulttuuriin liittyviä esteitä tiellä Jumalan valtakuntaan. Yksi perustavanlaatuinen este voi olla Raamatun tekstien puuttuminen omalla kielellä. Juuri koskaan tämä ei kuitenkaan liene ainoa este, usein se ei myöskään ole ensimmäinen este.

Raamatunkäännöstyö tunnetaan luonnollisesti juuri Raamatun kääntämisestä, mutta vaikka tekstien kääntäminen on pitkällä tähtäimellä välttämätöntä kristinuskon kotoutumiseksi kieleen ja kulttuuriin, ei se yksin johda välttämättä toivottuun lopputulokseen. Muita kieleen ja kulttuuriin liittyviä esteitä voivat olla esimerkiksi äidinkielisen lukutaidon puute, asenne omaa kieltä kohtaan, käsitys kristinuskon vieraudesta tai pastorien kielitaidottomuus. Monet esteistä saattavat olla sellaisia, että vain yhteisön jäsenet itse tai yhteisöä lähellä olevat pystyvät niitä tunnistamaan.

Raamatunkäännöstyön tehtävänä on madaltaa näitä esteitä. Tämä ei tarkoita sitä, että jonkin yksittäisen järjestön tulisi tehdä kaikkea. Raamatunkäännöstyö on käytännössä aina monenkeskistä yhteistyötä. Työtä tulee yhdessä suunnitella ja tehdä siten, että se vastaa kunkin yhteisön todellisiin tarpeisiin – madaltaa juuri niitä esteitä, jotka pitävät kieltä käyttävän yhteisön etäällä Jumalan valtakunnasta.

Erityisesti raamatunkäännöstyö tukee sellaisen kansankielisen seurakunnan syntyä, kasvua ja vahvistumista, joka kykenee käymään keskustelua Jumalan sanan kanssa omalla kielellään ja välittämään sanomaa Kristuksesta oman kansansa keskuudessa. Kun tällainen seurakunta voi hyvin, on ainakin valtaosa esteistä tämän yhteisön kohdalla poistunut. Jumalan valtakunta on tullut lähelle tätäkin kansaa. Ylistys Jumalan valtaistuimen edessä kaikuu jälleen yhdellä uudella kielellä.10

Tämän takia raamatunkäännöstyötä tehdään – jotta kukaan ei jäisi Jumalan valtakunnan ulkopuolelle kielensä ja kulttuurinsa takia.

Teksti: Hannu Sorsamo

1 Olavi Vesalainen, henkilökohtainen keskustelu
2 Kathryn T. Long: God in the Rainforest. Oxford University Press, 2019.
3 SIL Papua New Guinea, henkilökohtainen keskustelu
4 www.unicef.org/education
5 www.unesco.org/en/languages-education
6 Lamin Sanneh: Whose Religion is Christianity? Eerdmans, 2003.
7 Lamin Sanneh: Whose Religion is Christianity? Eerdmans, 2003.
8 Oma arvokas keskustelunaiheensa olisi se, onko Suomessa nyt nähtävissä merkkejä käänteisestä kehityksestä, jossa kristinusko on vieraantumassa suomen kielestä ja kulttuurista.
9 Mark. 1:15
10 Ilm. 7:9