Reformaation myrskyissä vuosina 1521-22 Martti Luther oli piilossa Wartburgin linnassa. Siellä hän käänsi Uuden testamentin saksan kielelle, mikä julkaistiin vuonna 1522. Koko Raamattu ilmestyi saksaksi vuonna 1534.
Martti Lutherin lokakuussa 1517 julkaisemat 95 teesiä olivat aikansa merkittävä mediatapahtuma. Lutherin kirjoitukset levisivät nopeasti, koska niitä painettiin kirjapainossa ja levitettiin laajalti. Mark U.Edwards Jr. arvioi kirjassaan Printing, Propaganda, and Martin Luther, että vuosina 1500-1530 julkaistuista pamfleteista yli 20 % oli Lutherin julkaisemia.
Lutherin teologia tuli yhä tunnetummaksi ja aiheutti huolta aina Roomaa myöten. Tilanne kärjistyi niin pitkälle, että Luther julistettiin alkuvuodesta 1521 kirkonkiroukseen.
Luther kutsuttiin kuulusteltavaksi Wormsin valtiopäiville, jotka pidettiin keväällä 1521. Wormsissa hän puolusti teologisia näkemyksiään keisarin edessä. Häntä pyydettiin peruuttamaan kirjoituksensa, mutta hän ei suostunut siihen.
Lähtiessään paluumatkalle Wormsista Lutherin asema oli entistä turvattomampi. Paluumatkalla metsätiellä hänen seurueensa piiritti aseistautunut joukkio, joka väkivaltaisia kaappareita näytellen otti hänet väkipakolla mukaansa.
Lutherin kidnappaus oli lavastettu. Hänet kuljetettiin Wartburgin linnaan, jossa hän oli piilossa kymmenen kuukauden ajan kevääseen 1522. Luther antoi partansa kasvaa ja esiintyi valepuvussa Jörg-nimisenä junkkerina. Junkkerit olivat eräänlaisia alemman aateliston edustajia, jolla ei ollut arvonimeä.
Wormsin valtiopäiviltä lähdettyään Luther julistettiin lainsuojattomaksi, jolloin kuka tahansa olisi saanut surmata hänet saamatta rangaistusta.
Wartburgin linnassa Luther käänsi Uuden testamentin saksan kielelle. Kääntäminen kesti 11 viikkoa.
Samaan aikaan Wittenbergissä uskonpuhdistus riistäytyi käsistä. Kaupunkiin saapui profeettoja, jotka väittivät saaneensa suoria ilmestyksiä Jumalalta. He eivät enää tarvinneet Raamatun sanaa vaan luottivat omiin näkyihinsä. Lutherin täytyi palata kaupunkiin vakauttamaan tilannetta.
9.3.1522 Luther nousee jälleen saarnatuoliin Wittenbergissä. Hän saarnasi Jumalan sanaa kahdeksan päivän ajan saaden palautettua järjestyksen kaupunkiin.
Sitten syyskuussa 1522 Lutherin kääntämä Uusi testamentti ilmestyy painettuna.
Teksti: Marko Pihlajamaa
Kirjallisuus:
Bainton, Roland: Tässä seison.
Kittelson, James.M.: Uskon puolesta
Kolb, Robert: Martin Luther as Prophet, Teacher, and Hero. Images of the Reformer, 1520-1620.
Luther: Valitut teokset III. Toim. Lennart Pinomaa. Johdantoteksti Invocavit-viikon saarnoihin.
Oberman, Heiko A.:Luther. Man between God and the Devil.