William ja Annukka Kinnaird työskentelivät 30 vuotta Uldeme- ja Vame -kieliyhteisöjen parissa.
Ensimmäiset raamatunkääntäjät
Uldeme- ja Vame-alueen raamatunkäännöstyön historia ulottuu yli sadan vuoden taakse, jolloin Charles de Foucauld, ranskalaisen aristokraattiperheen jälkeläinen, päätti liittyä katoliseen munkkikuntaan. Hän työskenteli Pohjois-Afrikassa eläen yksinkertaista elämää ja kääntäen Raamattua. Charlesin menetettyä henkensä ensimmäisen maailmansodan pyörteissä hänen ystävänsä kirjoitti kirjan hänen elämästään. Tuo kirja innoitti monet lähtemään lähetystyöhön, ja niin myös ryhmä katolisia lähetystyöntekijöitä matkusti kuorma-autolla Saharan poikki ja asettui asumaan Uldeme- ja Vame-alueelle 1950-luvulla. Tulijoita kosketti syvästi alueen korkea lapsikuolleisuus, joten he perustivat ensin terveysaseman ja sitten, Charlesin elämäntyötä kunnioittaakseen, opiskelivat paikallisia kieliä ja kulttuuria ja lopulta aloittivat Uuden testamentin kääntämisen.
Katolinen pappi, isä Philippe, oli jo saanut päätökseen neljän evankeliumin alustavan käännöksen, kun hänet valittiin koko pohjoisen Kamerunin piispaksi. Philippen työalue oli valtava eikä hänellä enää ollut aikaa jatkaa käännöstyötään. Tässä vaiheessa, vuonna 1992, me matkustimme pohjoiseen ensimmäistä kertaa, ja kolmesta mahdollisesta alueesta tunsimme selvää johdatusta mennä työskentelemään Uldeme-alueelle. Keskustelut Philippen ja paikallisen protestanttisen seurakunnan kanssa saivat meidät lopulta valitsemaan tuon alueen.
Talonrakennus
Asuimme aluksi väliaikaisesti raamattukoulussa pastoriksi opiskelevan Isakielin perheen talossa, kunnes pystyimme rakentamaan oman talon. Meitä neuvottiin rakentamaan talomme hieman kauemmaksi kirkkorakennuksesta, jotta meillä ei kävisi niin paljon vieraita ja olisi vähän hiljaisempaa. “Älkää olko huolissanne, ette tule olemaan yksin”, meille vakuutettiin. Ja todellakin, pian ympärillemme alkoi nousta uusia savimajoja.
Rakennusprojekti oli todellinen haaste, varsinkin Willielle. Onneksi alueelta löytyi kolme muuraria, ja vuoden päästä talo oli valmis ulkoa ja sisältä. Se on seissyt paikallaan jo yli 30 vuotta ja on nyt kummankin kieliprojektin keskustoimipaikka.
Kaksi kieltä samassa kylässä
Aluksi emme ymmärtäneet, että uudet naapurimme, jotka olivat muuttaneet lähikukkuloilta tasangolle, eivät useinkaan puhuneet äidinkielenään uldemea, vaan samankaltaista kieltä, vamea. Uldemeitten keskuudessa oli pieni vamea puhuva yhteisö, joka oli omaksunut uldemelaisen elämäntyylin, mutta säilyttänyt silti oman kielensä. Meille kerrottiin myös, että vame-miehet usein ottivat vaimokseen uldeme-heimoon kuuluvan naisen. Elimme siis täysin kaksikielisessä osassa kylää, emmekä edes olleet tiedostaneet tätä! Muuttaminen 200 metrin päähän ensimmäisestä kodistamme oli vienyt meidät täysin eri kieliryhmän pariin.
Vame-heimon varsinainen asuinalue on kuitenkin muualla, sillä suurin osa heistä asuu omalla vuorellaan Uldeme-alueen naapureina. Monet varsinkin kauempana asuvista vameista eivät ymmärrä eivätkä puhu uldemea lainkaan.
Päivittäinen rutiini alkaa: kielenoppimista ja kotikoulua
Willie ja minä katselimme kateellisena, kun poikamme, jotka usein pelasivat jalkapalloa ystäviensä kanssa kuivalla joenuomalla, oppivat kielen nopeammin ja paremmin kuin me. Heillä oli myös mahtavaa sisäpiirin tietoa kyläläisten elämästä! Mekin opimme lopulta puhumaan uldemea, ja Willie myös vamea, mutta se oli paljon hitaampi prosessi.
Kotikoulu vaati paljon vaivannäköä: 13 vuotta koulunpitoa oli Annukan suurin ja vaativin projekti Kamerunissa oleskelumme aikana.
Raamatunkäännöstyö alkaa
Kun kielten analysointi oli tarpeeksi pitkällä, alkoi Uuden testamentin kääntäminen uldeme-kielelle paikallisseurakunnan valitsemien kääntäjien avustuksella. Käännöstyön perustana olivat isä Philippen alkuperäiset evankeliumien käännökset. Muutaman vuoden päästä myös vamen kielen kääntäjät liittyivät joukkoon. Käännöstyötä tehtiin samanaikaisesti molemmilla kielillä, koska kolme neljästä kääntäjästä puhui näitä kieliä täydellisesti, ja kaikki puhuivat myös fulania, mandaraa ja ranskaa. Näin monikielisessä ympäristössä työskentely vaati Willieltä täydellistä keskittymistä, mutta toisaalta se toi uutta syvyyttä keskusteluihin esimerkiksi tapauksissa, joissa yritettiin löytää oikeita sanoja tietyille, vaikeammin käännettäville Raamatun kohdille.
Käännöstiimin työ oli usein rutiininomaista tunnista toiseen – kunnes sitten tapahtui jotain odottamatonta. Etenkin alkuaikoina, kun automme oli kylän ainoa toimiva kulkuneuvo, työpäivä saattoi keskeytyä, kun joku kyläläinen sairastui tai loukkaantui vakavasti onnettomuudessa – joko Willie tai minä veimme avun tarpeessa olevan henkilön joko paikalliselle terveysasemalle tai vakavammissa tapauksissa kauempana olevaan sairaalaan. Työ saattoi keskeytyä myös silloin, jos kylän ulkopuolelta tuli vieraita. Vaikka saimmekin tottua työn keskeytyksiin, halusimme kuitenkin olla vieraanvaraisia emmekä eristäytyä muista. Mielestämme näin oli hyvä – tosin se myös uuvutti meitä.
Lopulta kävi selväksi, että käännöstoimiston sijainti talomme vieressä oli liian keskeinen, koska kyläläisillä oli tapana pysähtyä sinne jutustelemaan päivän tapahtumista. Lastemme muutettua pääkaupunkiin yläkouluun ja lukioon siirsimme käännöstyön poikien entiseen huoneeseen muurin ympäröimään taloomme, joka oli hieman enemmän eristyksissä muusta kylästä. Oli tosin mahdotonta eliminoida kaikkia keskeytyksiä. Esimerkiksi sadekauden aikana peltikattoa piiskaavan sateen aiheuttama melu saattoi usein keskeyttää työnteon. Kuumana kautena työ oli tehokasta ainoastaan aamuisin, kun oli viileämpää.
Haasteita pitkin matkaa
Työmme alkuvaiheessa paikallinen seurakunta jakaantui kahtia, joten kylän keskellä oli vierekkäin kaksi kirkkorakennusta. Tämä aiheutti haasteita käännöstyölle. Willien neuvottelutaitojen ja kyläläisten sovittelunhalun ansiosta tilanne palautui normaaliksi ja käännöstyötä tuki yhdistynyt seurakunta.
Vuosia myöhemmin projektia ja koko työn tulevaisuutta uhkaamaan ilmestyi uusi, vakava ongelma, jonka seurauksena meidän täytyi valitettavasti luopua lahjakkaimmasta kääntäjästämme. Willien neuvottelu- ja kuuntelutaitoja tarvittiin jälleen, ja työ jouduttiin keskeyttämään puoleksi vuodeksi, kunnes ratkaisu vihdoin löytyi. Tällaiset konfliktit olivat meille vaikeaa aikaa. Mutta kun ongelma on ratkaistu, samaan aikaan voi ilmestyä jotain hyvää ja kestävää. Vaikeuksien jälkeen Uldeme- ja Vame-yhteisöjen välinen yhteistyö syveni, ja nämä eri kieliyhteisöt huomasivat, että työskentelemällä yhdessä heillä on paremmat mahdollisuudet menestyä maailmassa, jossa pienet kansakunnat helposti jäävät suurempien naapuriensa jalkoihin.
Muita haasteita olivat muun muassa koleraepidemia ja kuivuus, joka uhkasi useina vuosina koko alueen toimeentuloa, sekä toukka- ja sirkkavitsaukset, jotka usein merkittävästi pienensivät viljasatoa ja joiden seurauksena moni näki nälkää. Noihin aikoihin aloitettiin viljavarastohanke, joka mahdollisti durran ostamisen ja varastoinnin syksyllä heti sadonkorjuun jälkeen, kun hinta oli alimmillaan, ja sen myymisen pienellä voitolla seuraavana keväänä ja kesänä. Näin varmistettiin ruuan riittäminen niille, joiden omat varastot olivat jo huvenneet. Esimerkiksi kylän torilla hinta saattoi tässä vaiheessa olla jo monin verroin korkeampi.
Toimiva kirjallisuusprojekti
Vuosina 2014–2016 osallistuimme Kamerunissa Suomen ulkoministeriön rahoittamaan Suomen Wycliffe Raamatunkääntäjien kehitysprojektiin, jossa oli mukana 11 vähemmistökieliryhmää Kamerunin eri osista. Kullekin kielelle käännettiin kaksi kirjaa, joissa oli kertomuksia niin ajankohtaisista asioista kuin myös taustatietoa aiheista, joista kyläläisten ehkä muuten olisi vaikeaa löytää tietoa. Aihealueita oli maanviljelystä terveydenhuoltoon ja kansalaisoikeuksista tyttöjen koulutusmahdollisuuksiin. Jutut saivat aikaan mielenkiintoisia ja vilkkaita keskusteluja opettajankoulutuksessa!
Lukutaitotyö ja äidinkielisen kouluopetuksen kokeilu
Kun työ Uldeme-alueella alkoi, alueella oli paljon lukutaidottomia aikuisia. Monet olisivat halunneet käydä koulua, mutta heillä ei ollut ollut siihen mahdollisuutta. Huomasimme, kuinka varsinkin naisten keskuudessa asiaan liittyi häpeän- ja alemmuudentunnetta, joten lukutaidottomuus vaikutti näin ollen kaikkiin elämänalueisiin.
Kun ensimmäiset aapiset olivat valmiita ja lukutaidon opetus alkoi vuosituhannen vaihteessa, oli ilo nähdä etenkin naisten saapuvan paikalle yhdessä ryhminä, mikä madalsi kynnystä liittyä joukkoon. Uusilla opiskelijoilla oli rohkeutta tehdä virheitä ja kyky nauraa itselleen siitäkin huolimatta, että oppiminen oli hidasta. Uskollisina monet lukutaidon opettajat jatkoivat työskentelyään vuosi toisensa jälkeen, vaikka heidän saamansa pieni palkka ei mitenkään vastannut heidän opetukseen uhraamaansa vaivannäköä. Luokissa oli selvästi myönteinen ilmapiiri, ja tämä edisti oppimista. Olimme tyytyväisiä, että opettajiksi tuli myös naisia. Lukutaito-opetusta on pidetty melkein joka vuosi tästä lähtien.
Omalla äidinkielellä tapahtuvan kouluopetuksen projekti alkoi noin 15 vuotta sitten, kun pieni paikallisen alakoulun oppilaiden vanhemmista koostuva lähetystö eräänä aamuna saapui ovellemme. He olivat ylläpitäneet kouluaan kuusi vuotta omin voimavaroin toivoen, että koulusta tulisi lopulta virallinen valtion koulu, kuten yleensä tapahtui parin, kolmen vuoden sisällä. Kyläläisten resurssit olivat kuitenkin hupenemassa, joten he tulivat pyytämään meiltä apua.
Päätimme, että paras tapa auttaa koulua sen virallistamista odotellessa saattaisi olla kokeilu, jossa opetus tapahtuisi omalla äidinkielellä, sillä yhteisöt olivat jo valmiiksi innokkaita käyttämään ja edistämään omaa kieltään käännösprojektissa ja aikuisten lukutaitotyössä. Valitsimme huolellisesti neljä eri alakoulua, joiden rehtorit kannattivat projektia ja joissa oli mahdollisuus rajoittaa luokkien koko 50–60 oppilaaseen. Koska vain noin kolmannes opettajista sai virallisesti palkkaa, tuimme äidinkielisen kouluopetuksen projektin vapaaehtoisopettajia antamalle heille jokaiselle viljasäkin kunnianosoituksena heidän epäitsekkäästä työpanoksestaan.
Tämä oli hyvä lähtökohta, mutta samaan aikaan haasteet, jotka pääasiassa liittyivät puutteelliseen infrastruktuuriin, olivat niin valtavat, että vain yhdessä koulussa työ eteni suunnitellusti. Tulokset, joita tästä koulusta saatiin, olivat kuitenkin hyvin rohkaisevia ja inspiroivat kyläläisiä. Ensimmäisen kouluvuoden jälkeen 73 % oppilaista läpäisi lukutestin. Yleensä alueen kouluissa lukutaito saavutettiin keskimäärin vasta neljäntenä kouluvuonna. Muutamaa vuotta myöhemmin kuulimme, että eräs näistä kokeilussa mukana olleista oppilaista oli saanut koko laajemman koulualueen alakouluille järjestetyissä loppukokeissa parhaat arvosanat.
Muuttuva turvallisuustilanne
Vuoden 2013 alussa kuulimme ensimmäiset uutiset siitä, kuinka turvallisuustilanne Nigerian rajalla oli heikentynyt ja kuinka ongelmat olivat siirtymässä myös Kamerunin puolelle. Vietimme joulun lähellä olevassa kaupungissa, kunnes saimme luvan palata kylään. Meille tarjottiin mahdollisuutta saada sotilasvartio suojaksemme, joten viimeiset kolme kuukautta meillä oli kylässä aina sotilasvartio. Tilanne vaikutti monin tavoin epätodelliselta, mutta kyläläiset olivat tyytyväisiä, koska nämä eliittisotilaat olivat taitavia nappaamaan kiinni myös vuohivarkaita! Pitkällä tähtäimellä tällä tavalla ei kuitenkaan olisi voitu jatkaa.
Kun lähdimme kylästä SIL Kamerun -järjestön vuosittaiseen konferenssiin, emme olleet varmoja, palaisimmeko koskaan takaisin. Lähtö oli vaikea ja otimme tärkeimmät asiakirjat ja muistot varmuuden vuoksi mukaan. Emme tienneet, mitä käännöstyölle ja hyvin käynnistyneelle äidinkielisen kouluopetuksen projektille tapahtuisi. Sitten Nigerian puoleisella rajalla Boko Haram hyökkäsi Chibokissa tyttöjen kouluun ja otti lukuisan joukon koululaisia panttivangiksi, ja Kamerunin puolella kidnapattiin katolisia lähetystyöntekijöitä ja ryhmä ulkomaalaisia rakennusasiantuntijoita. Emme palanneet kylään enää koskaan.
Etänä työskentelyä
Jatkoimme työskentelyä etänä pääkaupungissa Yaoundessa toivoen turvallisuustilanteen paranevan. Näin ei käynyt, ja koska Willien Skotlannissa oleva äiti tarvitsi yhä enenevässä määrin apua, päätimme lopulta muuttaa Skotlantiin vuoden 2015 lopussa ja jatkaa työskentelyä sieltä käsin. Tähän päätökseen vaikuttivat myös vakavat, kuluttavat ongelmat, joita työyhteisössämme oli ilmennyt. Ongelmien ratkaisussa meni monta vuotta, ja ne hidastivat merkittävästi käännöstyön loppuunsaattamista.
Yhteinen käyttöönottojuhla
Vamenkielinen Uusi testamentti saatiin valmiiksi maaliskuussa 2021 ja uldemenkielinen lokakuussa 2021. Valitettavasti koronaviruspandemia hidasti Uusien testamenttien painatusta ja niiden laivakuljetusta Etelä-Koreasta Kameruniin. Lopulta, vuosien odotuksen jälkeen, Raamatut saapuivat. Kielikomiteat päättivät suunnitella käyttöönottojuhlan huolellisesti, joten odottaminen jatkui vielä jonkin aikaa. Seremonia haluttiin pitää kuivan kauden aikana peltotöiden loputtua, jolloin kaikilla oli aikaa osallistua juhlintaan.
Afrikkalaisen perinteen mukaan kummallakin kieliryhmällä oli omanlaisensa juhlavaatteet, ja eri kylistä tulevat kuorot harjoittelivat lauluesityksiä. Kaikki tärkeimmät paikalliset vaikuttajat oli kutsuttu juhlaan. Lopulta, 21. marraskuuta viime vuonna, pitkään odotettu päivä saapui, 31 vuotta kylään muuttomme jälkeen. Olimme odottaneet tuota päivää vuosia ja tunsimme olomme kovin tyhjäksi, koska emme pystyneet olemaan mukana juhlissa. Kuitenkin turvallisuustilanteen takia oli parempi, että emme ulkomaalaisina olleet mukana näin suuressa tapahtumassa. Onneksi tilanne oli sen verran rauhoittunut, että kyläläiset saattoivat pitää omat juhlansa. Tämä ei olisi ollut mahdollista vielä muutama vuosi sitten. Juhlat pidettiin kylän torilla ja ne olivat suuri menestys. Yhteinen raamatunkäännösprosessi oli lähentänyt näitä kahta kieliryhmää niin paljon, että he päättivät pitää myös yhteisen käyttöönottojuhlan!
Työ jatkuu!
Myös Luukkaan evankeliumiin pohjautuva, Jeesuksen elämäntarinan kertova elokuva ja Uuden testamentin äänitteet on nyt saatu valmiiksi kummallekin kielelle. Kyläläiset olisivat halunneet kääntää myös Vanhan testamentin, mutta valitettavasti Kamerunin SIL-järjestöllä ei ollut resursseja tähän. Wycliffe-esimieheltämme saadun idean pohjalta olemme perustaneet Skotlantiin Mavdaha-nimisen käännös- ja kehitystyötä lahjoitetuilla varoilla tukevan säätiön.
Willie on edelleen yhteydessä paikalliseen koordinaattoriin, Haliluun, useamman kerran viikossa ja huolehtii projektin rahoituksesta. Projektiin kuuluu mm. Vanhan testamentin käännöstyö sekä erilaiset, etenkin terveydenhoitoa ja tyttöjen koulutusta tukevat kehitysprojektit. Tämän lisäksi Willie tekee sanakirjaa ja toimii mentorina, tarjoten apua mm. tietokoneongelmissa. Annukka auttaa laajempaa SIL-järjestön yhteisöä konsulttina ja mentorina ja tutkimalla esimerkiksi, kuinka suomalaista lukemaan oppimisen taitoa voitaisiin hyödyntää SIL:in kansainvälisessä työssä ja kuinka voisimme yhdistää kielitieteestä oppimamme asiat lukemisen oppimiseen.
Nykyään yritämme kuitenkin toimia viisaasti, joten emme enää pyri 40 tunnin työviikkoon! Ilman tyttäremme Katin apua unelma tyttöjen koulutuksen ja kyläläisten oman terveysaseman tukemisesta olisi tuskin ollut mahdollinen. Tarkoituksena on perustaa toinen, pienempi terveysasema kyläämme toisella puolella Uldeme-vuorta olevan alkuperäisen terveysaseman lisäksi.
Olemme syvästi kiitollisia siitä, että uldemen- ja vamenkieliset Uudet testamentit on nyt saatu valmiiksi huolimatta joskus ylitsepääsemättömän suurilta tuntuneista haasteista. Olemme myös suuresti ilahtuneita siitä, kuinka kaksi pientä vähemmistökieliryhmää on löytänyt tavan työskennellä yhdessä ja tukea toisiaan. Haasteiden lisäksi raamatunkäännöstyö on tuonut meille myös pienempiä ja isompia ilon ihmeitä, ja te, rakkaat tukijamme, olette olleet osa tätä ihmettä. Monet kiitokset yhteisestä matkasta, joka on kestänyt yli 30 vuotta!
Teksti: Marc Secchia
Käännös: Sari Kaurala
Kuvat: William ja Annukka Kinnaird
