Uudet tes­ta­men­tit val­mis­tui­vat Kame­ru­nis­sa

Wil­liam ja Annuk­ka Kin­naird työs­ken­te­li­vät 30 vuot­ta Ulde­me- ja Vame ‑kie­liyh­tei­sö­jen paris­sa.

Ensim­mäi­set raa­ma­tun­kään­tä­jät 

Ulde­me- ja Vame-alu­een raa­ma­tun­kään­nös­työn his­to­ria ulot­tuu yli sadan vuo­den taak­se, jol­loin Char­les de Foucauld, rans­ka­lai­sen aris­to­kraat­ti­per­heen jäl­ke­läi­nen, päät­ti liit­tyä kato­li­seen munk­ki­kun­taan. Hän työs­ken­te­li Poh­jois-Afri­kas­sa eläen yksin­ker­tais­ta elä­mää ja kään­täen Raa­mat­tua. Char­le­sin mene­tet­tyä hen­ken­sä ensim­mäi­sen maa­il­man­so­dan pyör­teis­sä hänen ystä­vän­sä kir­joit­ti kir­jan hänen elä­mäs­tään. Tuo kir­ja innoit­ti monet läh­te­mään lähe­tys­työ­hön, ja niin myös ryh­mä kato­li­sia lähe­tys­työn­te­ki­jöi­tä mat­kus­ti kuor­ma-autol­la Saha­ran poik­ki ja aset­tui asu­maan Ulde­me- ja Vame-alu­eel­le 1950-luvul­la. Tuli­joi­ta kos­ket­ti syväs­ti alu­een kor­kea lap­si­kuol­lei­suus, joten he perus­ti­vat ensin ter­veys­a­se­man ja sit­ten, Char­le­sin elä­män­työ­tä kun­nioit­taak­seen, opis­ke­li­vat pai­kal­li­sia kie­liä ja kult­tuu­ria ja lopul­ta aloit­ti­vat Uuden tes­ta­men­tin kään­tä­mi­sen. 

Kato­li­nen pap­pi, isä Phi­lip­pe, oli jo saa­nut pää­tök­seen nel­jän evan­ke­liu­min alus­ta­van kään­nök­sen, kun hänet valit­tiin koko poh­joi­sen Kame­ru­nin piis­pak­si. Phi­lip­pen työ­alue oli val­ta­va eikä hänel­lä enää ollut aikaa jat­kaa kään­nös­työ­tään. Täs­sä vai­hees­sa, vuon­na 1992, me mat­kus­tim­me poh­joi­seen ensim­mäis­tä ker­taa, ja kol­mes­ta mah­dol­li­ses­ta alu­ees­ta tun­sim­me sel­vää joh­da­tus­ta men­nä työs­ken­te­le­mään Ulde­me-alu­eel­le. Kes­kus­te­lut Phi­lip­pen ja pai­kal­li­sen pro­tes­tant­ti­sen seu­ra­kun­nan kans­sa sai­vat mei­dät lopul­ta valit­se­maan tuon alu­een. 

Talon­ra­ken­nus 

Asuim­me aluk­si väliai­kai­ses­ti raa­mat­tu­kou­lus­sa pas­to­rik­si opis­ke­le­van Isa­kie­lin per­heen talos­sa, kun­nes pys­tyim­me raken­ta­maan oman talon. Mei­tä neu­vot­tiin raken­ta­maan talom­me hie­man kau­em­mak­si kirk­ko­ra­ken­nuk­ses­ta, jot­ta meil­lä ei kävi­si niin pal­jon vie­rai­ta ja oli­si vähän hil­jai­sem­paa. “Älkää olko huo­lis­san­ne, ette tule ole­maan yksin”, meil­le vakuu­tet­tiin. Ja todel­la­kin, pian ympä­ril­lem­me alkoi nous­ta uusia savi­ma­jo­ja. 

Raken­nus­pro­jek­ti oli todel­li­nen haas­te, var­sin­kin Wil­liel­le. Onnek­si alu­eel­ta löy­tyi kol­me muu­ra­ria, ja vuo­den pääs­tä talo oli val­mis ulkoa ja sisäl­tä. Se on seis­syt  pai­kal­laan jo yli 30 vuot­ta ja on nyt kum­man­kin kie­li­pro­jek­tin kes­kus­toi­mi­paik­ka. 

Kak­si kiel­tä samas­sa kyläs­sä 

Aluk­si emme ymmär­tä­neet, että uudet naa­pu­rim­me, jot­ka oli­vat muut­ta­neet lähi­kuk­ku­loil­ta tasan­gol­le, eivät usein­kaan puhu­neet äidin­kie­le­nään ulde­mea, vaan saman­kal­tais­ta kiel­tä, vamea. Ulde­meit­ten kes­kuu­des­sa oli pie­ni vamea puhu­va yhtei­sö, joka oli omak­su­nut ulde­me­lai­sen elä­män­tyy­lin, mut­ta säi­lyt­tä­nyt sil­ti oman kie­len­sä. Meil­le ker­rot­tiin myös, että vame-mie­het usein otti­vat vai­mok­seen ulde­me-hei­moon kuu­lu­van nai­sen. Elim­me siis täy­sin kak­si­kie­li­ses­sä osas­sa kylää, emme­kä edes olleet tie­dos­ta­neet tätä! Muut­ta­mi­nen 200 met­rin pää­hän ensim­mäi­ses­tä kodis­tam­me oli vie­nyt mei­dät täy­sin eri kie­li­ryh­män pariin.

Vame-hei­mon var­si­nai­nen asui­na­lue on kui­ten­kin muu­al­la, sil­lä suu­rin osa heis­tä asuu omal­la vuo­rel­laan Ulde­me-alu­een naa­pu­rei­na. Monet var­sin­kin kau­em­pa­na asu­vis­ta vameis­ta eivät ymmär­rä eivät­kä puhu ulde­mea lain­kaan.

Päi­vit­täi­nen rutii­ni alkaa: kie­le­nop­pi­mis­ta ja koti­kou­lua 

Wil­lie ja minä kat­se­lim­me kateel­li­se­na, kun poi­kam­me, jot­ka usein pela­si­vat jal­ka­pal­loa ystä­vien­sä kans­sa kui­val­la joe­nuo­mal­la, oppi­vat kie­len nopeam­min ja parem­min kuin me. Heil­lä oli myös mah­ta­vaa sisä­pii­rin tie­toa kylä­läis­ten elä­mäs­tä! Mekin opim­me lopul­ta puhu­maan ulde­mea, ja Wil­lie myös vamea, mut­ta se oli pal­jon hitaam­pi pro­ses­si. 

Koti­kou­lu vaa­ti pal­jon vai­van­nä­köä: 13 vuot­ta kou­lun­pi­toa oli Annu­kan suu­rin ja vaa­ti­vin pro­jek­ti Kame­ru­nis­sa oles­ke­lum­me aika­na. 

Raa­ma­tun­kään­nös­työ alkaa 

Kun kiel­ten ana­ly­soin­ti oli tar­peek­si pit­käl­lä, alkoi Uuden tes­ta­men­tin kään­tä­mi­nen ulde­me-kie­lel­le pai­kal­lis­seu­ra­kun­nan valit­se­mien kään­tä­jien avus­tuk­sel­la. Kään­nös­työn perus­ta­na oli­vat isä Phi­lip­pen alku­pe­räi­set evan­ke­liu­mien kään­nök­set. Muu­ta­man vuo­den pääs­tä myös vamen kie­len kään­tä­jät liit­tyi­vät jouk­koon. Kään­nös­työ­tä teh­tiin saman­ai­kai­ses­ti molem­mil­la kie­lil­lä, kos­ka kol­me nel­jäs­tä kään­tä­jäs­tä puhui näi­tä kie­liä täy­del­li­ses­ti, ja kaik­ki puhui­vat myös fula­nia, man­da­raa ja rans­kaa. Näin moni­kie­li­ses­sä ympä­ris­tös­sä työs­ken­te­ly vaa­ti Wil­liel­tä täy­del­lis­tä kes­kit­ty­mis­tä, mut­ta toi­saal­ta se toi uut­ta syvyyt­tä kes­kus­te­lui­hin esi­mer­kik­si tapauk­sis­sa, jois­sa yri­tet­tiin löy­tää oikei­ta sano­ja tie­tyil­le, vai­keam­min kään­net­tä­vil­le Raa­ma­tun koh­dil­le. 

Kään­nös­tii­min työ oli usein rutii­nin­omais­ta tun­nis­ta toi­seen – kun­nes sit­ten tapah­tui jotain odot­ta­ma­ton­ta. Eten­kin alkuai­koi­na, kun autom­me oli kylän ainoa toi­mi­va kul­ku­neu­vo, työ­päi­vä saat­toi kes­key­tyä, kun joku kylä­läi­nen sai­ras­tui tai louk­kaan­tui vaka­vas­ti onnet­to­muu­des­sa – joko Wil­lie tai minä veim­me avun tar­pees­sa ole­van hen­ki­lön joko pai­kal­li­sel­le ter­veys­a­se­mal­le tai vaka­vam­mis­sa tapauk­sis­sa kau­em­pa­na ole­vaan sai­raa­laan. Työ saat­toi kes­key­tyä myös sil­loin, jos kylän ulko­puo­lel­ta tuli vie­rai­ta. Vaik­ka saim­me­kin tot­tua työn kes­key­tyk­siin, halusim­me kui­ten­kin olla vie­raan­va­rai­sia emme­kä eris­täy­tyä muis­ta. Mie­les­täm­me näin oli hyvä – tosin se myös uuvut­ti mei­tä. 

Lopul­ta kävi sel­väk­si, että kään­nös­toi­mis­ton sijain­ti talom­me vie­res­sä oli lii­an kes­kei­nen, kos­ka kylä­läi­sil­lä oli tapa­na pysäh­tyä sin­ne jutus­te­le­maan päi­vän tapah­tu­mis­ta. Las­tem­me muu­tet­tua pää­kau­pun­kiin ylä­kou­luun ja lukioon siir­sim­me kään­nös­työn poi­kien enti­seen huo­nee­seen muu­rin ympä­röi­mään taloom­me, joka oli hie­man enem­män eris­tyk­sis­sä muus­ta kyläs­tä. Oli tosin mah­do­ton­ta eli­mi­noi­da kaik­kia kes­key­tyk­siä. Esi­mer­kik­si sade­kau­den aika­na pel­ti­kat­toa piis­kaa­van sateen aiheut­ta­ma melu saat­toi usein kes­keyt­tää työn­teon. Kuu­ma­na kau­te­na työ oli teho­kas­ta ainoas­taan aamui­sin, kun oli vii­leäm­pää.  

Haas­tei­ta pit­kin mat­kaa

Työm­me alku­vai­hees­sa pai­kal­li­nen seu­ra­kun­ta jakaan­tui kah­tia, joten kylän kes­kel­lä oli vie­rek­käin kak­si  kirk­ko­ra­ken­nus­ta. Tämä aiheut­ti haas­tei­ta kään­nös­työl­le. Wil­lien neu­vot­te­lu­tai­to­jen ja kylä­läis­ten sovit­te­lun­ha­lun ansios­ta tilan­ne palau­tui nor­maa­lik­si ja kään­nös­työ­tä tuki yhdis­ty­nyt seu­ra­kun­ta.  

Vuo­sia myö­hem­min pro­jek­tia ja koko työn tule­vai­suut­ta uhkaa­maan ilmes­tyi uusi, vaka­va ongel­ma, jon­ka seu­rauk­se­na mei­dän täy­tyi vali­tet­ta­vas­ti luo­pua lah­jak­kaim­mas­ta  kään­tä­jäs­täm­me. Wil­lien neu­vot­te­lu- ja kuun­te­lu­tai­to­ja tar­vit­tiin jäl­leen, ja työ jou­dut­tiin kes­keyt­tä­mään puo­lek­si vuo­dek­si, kun­nes rat­kai­su vih­doin löy­tyi. Täl­lai­set konflik­tit oli­vat meil­le vai­ke­aa aikaa. Mut­ta kun ongel­ma on rat­kais­tu, samaan aikaan voi ilmes­tyä jotain hyvää ja kes­tä­vää. Vai­keuk­sien jäl­keen Ulde­me- ja Vame-yhtei­sö­jen väli­nen yhteis­työ syve­ni, ja nämä eri kie­liyh­tei­söt huo­ma­si­vat, että työs­ken­te­le­mäl­lä yhdes­sä heil­lä on parem­mat mah­dol­li­suu­det menes­tyä maa­il­mas­sa, jos­sa pie­net kan­sa­kun­nat hel­pos­ti jää­vät suu­rem­pien naa­pu­rien­sa jal­koi­hin. 

Mui­ta haas­tei­ta oli­vat muun muas­sa kole­rae­pi­de­mia ja kui­vuus, joka uhka­si usei­na vuo­si­na koko alu­een toi­meen­tu­loa, sekä touk­ka- ja sirk­ka­vit­sauk­set, jot­ka usein mer­kit­tä­väs­ti pie­nen­si­vät vil­ja­sa­toa ja joi­den seu­rauk­se­na moni näki näl­kää. Noi­hin aikoi­hin aloi­tet­tiin vil­ja­va­ras­to­han­ke, joka mah­dol­lis­ti dur­ran osta­mi­sen ja varas­toin­nin syk­syl­lä heti sadon­kor­juun jäl­keen, kun hin­ta oli alim­mil­laan, ja sen myy­mi­sen pie­nel­lä voi­tol­la seu­raa­va­na kevää­nä ja kesä­nä. Näin var­mis­tet­tiin ruu­an riit­tä­mi­nen niil­le, joi­den omat varas­tot oli­vat jo huven­neet. Esi­mer­kik­si kylän toril­la hin­ta saat­toi täs­sä vai­hees­sa olla jo monin ver­roin kor­keam­pi. 

Toi­mi­va kir­jal­li­suus­pro­jek­ti 

Vuo­si­na 2014–2016 osal­lis­tuim­me Kame­ru­nis­sa Suo­men ulko­mi­nis­te­riön rahoit­ta­maan Suo­men Wyclif­fe Raa­ma­tun­kään­tä­jien kehi­tys­pro­jek­tiin, jos­sa oli muka­na 11 vähem­mis­tö­kie­li­ryh­mää Kame­ru­nin eri osis­ta. Kul­le­kin kie­lel­le kään­net­tiin kak­si kir­jaa, jois­sa oli ker­to­muk­sia niin ajan­koh­tai­sis­ta asiois­ta kuin myös taus­ta­tie­toa aiheis­ta, jois­ta kylä­läis­ten ehkä muu­ten oli­si vai­ke­aa löy­tää tie­toa. Aihea­luei­ta oli maan­vil­je­lys­tä ter­vey­den­huol­toon ja kan­sa­lai­soi­keuk­sis­ta tyt­tö­jen kou­lu­tus­mah­dol­li­suuk­siin. Jutut sai­vat aikaan mie­len­kiin­toi­sia ja vilk­kai­ta kes­kus­te­lu­ja   opet­ta­jan­kou­lu­tuk­ses­sa!  

Luku­tai­to­työ ja äidin­kie­li­sen kou­luo­pe­tuk­sen kokei­lu 

Kun työ Ulde­me-alu­eel­la alkoi, alu­eel­la oli pal­jon luku­tai­dot­to­mia aikui­sia. Monet oli­si­vat halun­neet käy­dä kou­lua, mut­ta heil­lä ei ollut ollut sii­hen mah­dol­li­suut­ta. Huo­ma­sim­me, kuin­ka var­sin­kin nais­ten kes­kuu­des­sa asi­aan liit­tyi häpeän- ja alem­muu­den­tun­net­ta, joten luku­tai­dot­to­muus vai­kut­ti näin ollen kaik­kiin elä­mä­na­luei­siin. 

Kun ensim­mäi­set aapi­set oli­vat val­mii­ta ja luku­tai­don ope­tus alkoi vuo­si­tu­han­nen vaih­tees­sa, oli ilo näh­dä eten­kin nais­ten saa­pu­van pai­kal­le yhdes­sä ryh­mi­nä, mikä madal­si kyn­nys­tä liit­tyä jouk­koon. Uusil­la opis­ke­li­joil­la oli roh­keut­ta teh­dä vir­hei­tä ja kyky nau­raa itsel­leen sii­tä­kin huo­li­mat­ta, että oppi­mi­nen oli hidas­ta. Uskol­li­si­na monet luku­tai­don opet­ta­jat jat­koi­vat työs­ken­te­ly­ään vuo­si toi­sen­sa jäl­keen, vaik­ka hei­dän saa­man­sa pie­ni palk­ka ei miten­kään vas­tan­nut hei­dän ope­tuk­seen uhraa­maan­sa vai­van­nä­köä. Luo­kis­sa oli sel­väs­ti myön­tei­nen ilma­pii­ri, ja tämä edis­ti oppi­mis­ta. Olim­me tyy­ty­väi­siä, että opet­ta­jik­si tuli myös nai­sia. Luku­tai­to-ope­tus­ta on pidet­ty mel­kein joka vuo­si täs­tä läh­tien. 

Omal­la äidin­kie­lel­lä tapah­tu­van kou­luo­pe­tuk­sen pro­jek­ti alkoi noin 15 vuot­ta sit­ten, kun pie­ni pai­kal­li­sen ala­kou­lun oppi­lai­den van­hem­mis­ta koos­tu­va lähe­tys­tö erää­nä aamu­na saa­pui ovel­lem­me. He oli­vat yllä­pi­tä­neet kou­lu­aan kuusi vuot­ta omin voi­ma­va­roin toi­voen, että kou­lus­ta tuli­si lopul­ta viral­li­nen val­tion kou­lu, kuten yleen­sä tapah­tui parin, kol­men vuo­den sisäl­lä. Kylä­läis­ten resurs­sit oli­vat kui­ten­kin hupe­ne­mas­sa, joten he tuli­vat pyy­tä­mään meil­tä apua. 

Pää­tim­me, että paras tapa aut­taa kou­lua sen viral­lis­ta­mis­ta odo­tel­les­sa saat­tai­si olla kokei­lu, jos­sa ope­tus tapah­tui­si omal­la äidin­kie­lel­lä, sil­lä yhtei­söt oli­vat jo val­miik­si innok­kai­ta käyt­tä­mään ja edis­tä­mään omaa kiel­tään kään­nös­pro­jek­tis­sa ja aikuis­ten luku­tai­to­työs­sä. Valit­sim­me huo­lel­li­ses­ti nel­jä eri ala­kou­lua, joi­den reh­to­rit kan­nat­ti­vat pro­jek­tia ja jois­sa oli mah­dol­li­suus rajoit­taa luok­kien koko 50–60 oppi­laa­seen. Kos­ka vain noin kol­man­nes opet­ta­jis­ta sai viral­li­ses­ti palk­kaa, tuim­me äidin­kie­li­sen kou­luo­pe­tuk­sen pro­jek­tin vapaa­eh­toi­so­pet­ta­jia anta­mal­le heil­le jokai­sel­le vil­ja­sä­kin kun­nia­no­soi­tuk­se­na hei­dän epäit­sek­kääs­tä työ­pa­nok­ses­taan. 

Tämä oli hyvä läh­tö­koh­ta, mut­ta samaan aikaan haas­teet, jot­ka pää­asias­sa liit­tyi­vät puut­teel­li­seen infra­struk­tuu­riin, oli­vat niin val­ta­vat, että vain yhdes­sä kou­lus­sa työ ete­ni suun­ni­tel­lus­ti. Tulok­set, joi­ta täs­tä kou­lus­ta saa­tiin, oli­vat kui­ten­kin hyvin roh­kai­se­via ja ins­pi­roi­vat kylä­läi­siä. Ensim­mäi­sen kou­lu­vuo­den jäl­keen 73 % oppi­lais­ta läpäi­si luku­tes­tin. Yleen­sä alu­een kou­luis­sa luku­tai­to saa­vu­tet­tiin kes­ki­mää­rin vas­ta nel­jän­te­nä kou­lu­vuon­na. Muu­ta­maa vuot­ta myö­hem­min kuu­lim­me, että eräs näis­tä kokei­lus­sa muka­na olleis­ta oppi­lais­ta oli saa­nut koko laa­jem­man kou­lua­lu­een ala­kou­luil­le jär­jes­te­tyis­sä lop­pu­ko­keis­sa par­haat arvo­sa­nat. 

Muut­tu­va tur­val­li­suus­ti­lan­ne 

Vuo­den 2013 alus­sa kuu­lim­me ensim­mäi­set uuti­set sii­tä, kuin­ka tur­val­li­suus­ti­lan­ne Nige­rian rajal­la oli hei­ken­ty­nyt ja kuin­ka ongel­mat oli­vat siir­ty­mäs­sä myös Kame­ru­nin puo­lel­le. Vie­tim­me jou­lun lähel­lä ole­vas­sa kau­pun­gis­sa, kun­nes saim­me luvan pala­ta kylään. Meil­le tar­jot­tiin mah­dol­li­suut­ta saa­da soti­las­var­tio suo­jak­sem­me, joten vii­mei­set kol­me kuu­kaut­ta meil­lä oli kyläs­sä aina soti­las­var­tio. Tilan­ne vai­kut­ti monin tavoin epä­to­del­li­sel­ta, mut­ta kylä­läi­set oli­vat tyy­ty­väi­siä, kos­ka nämä eliit­ti­so­ti­laat oli­vat tai­ta­via nap­paa­maan kiin­ni myös vuo­hi­var­kai­ta! Pit­käl­lä täh­täi­mel­lä täl­lä taval­la ei kui­ten­kaan oli­si voi­tu jat­kaa. 

Kun läh­dim­me kyläs­tä SIL Kame­run ‑jär­jes­tön vuo­sit­tai­seen kon­fe­rens­siin, emme olleet var­mo­ja, palai­sim­me­ko kos­kaan takai­sin. Läh­tö oli vai­kea ja otim­me tär­keim­mät asia­kir­jat ja muis­tot var­muu­den vuok­si mukaan. Emme tien­neet, mitä kään­nös­työl­le ja hyvin käyn­nis­ty­neel­le äidin­kie­li­sen kou­luo­pe­tuk­sen pro­jek­til­le tapah­tui­si. Sit­ten Nige­rian puo­lei­sel­la rajal­la Boko Haram hyök­kä­si Chi­bo­kis­sa tyt­tö­jen kou­luun ja otti lukui­san jou­kon kou­lu­lai­sia pant­ti­van­gik­si, ja Kame­ru­nin puo­lel­la kid­na­pat­tiin kato­li­sia lähe­tys­työn­te­ki­jöi­tä ja ryh­mä ulko­maa­lai­sia  raken­nus­asian­tun­ti­joi­ta. Emme palan­neet kylään enää kos­kaan.

Etä­nä työs­ken­te­lyä 

Jat­koim­me työs­ken­te­lyä etä­nä pää­kau­pun­gis­sa Yaoun­des­sa toi­voen tur­val­li­suus­ti­lan­teen  para­ne­van. Näin ei käy­nyt, ja kos­ka Wil­lien Skot­lan­nis­sa ole­va äiti tar­vit­si yhä ene­ne­väs­sä mää­rin apua, pää­tim­me lopul­ta muut­taa Skot­lan­tiin vuo­den 2015 lopus­sa ja jat­kaa työs­ken­te­lyä siel­tä käsin. Tähän pää­tök­seen vai­kut­ti­vat myös vaka­vat, kulut­ta­vat ongel­mat, joi­ta työyh­tei­sös­säm­me oli ilmen­nyt. Ongel­mien rat­kai­sus­sa meni mon­ta vuot­ta, ja ne hidas­ti­vat mer­kit­tä­väs­ti kään­nös­työn lop­puun­saat­ta­mis­ta. 

Yhtei­nen käyt­töön­ot­to­juh­la

Vamen­kie­li­nen Uusi tes­ta­ment­ti saa­tiin val­miik­si maa­lis­kuus­sa 2021 ja ulde­men­kie­li­nen loka­kuus­sa 2021. Vali­tet­ta­vas­ti koro­na­vi­rus­pan­de­mia hidas­ti Uusien tes­ta­ment­tien pai­na­tus­ta ja nii­den lai­va­kul­je­tus­ta Ete­lä-Koreas­ta Kame­ru­niin. Lopul­ta, vuo­sien odo­tuk­sen jäl­keen, Raa­ma­tut saa­pui­vat. Kie­li­ko­mi­teat päät­ti­vät suun­ni­tel­la käyt­töön­ot­to­juh­lan huo­lel­li­ses­ti, joten odot­ta­mi­nen jat­kui vie­lä jon­kin aikaa. Sere­mo­nia halut­tiin pitää kui­van kau­den aika­na pel­to­töi­den loput­tua, jol­loin kai­kil­la oli aikaa osal­lis­tua juh­lin­taan.  

Afrik­ka­lai­sen perin­teen mukaan kum­mal­la­kin kie­li­ryh­mäl­lä oli oman­lai­sen­sa juh­la­vaat­teet, ja eri kylis­tä tule­vat kuo­rot har­joit­te­li­vat lau­lue­si­tyk­siä. Kaik­ki tär­keim­mät pai­kal­li­set vai­kut­ta­jat oli kut­sut­tu juh­laan. Lopul­ta, 21. mar­ras­kuu­ta vii­me vuon­na, pit­kään odo­tet­tu päi­vä saa­pui, 31 vuot­ta kylään muut­tom­me jäl­keen. Olim­me odot­ta­neet tuo­ta päi­vää vuo­sia ja tun­sim­me olom­me kovin tyh­jäk­si, kos­ka emme pys­ty­neet ole­maan muka­na juh­lis­sa. Kui­ten­kin tur­val­li­suus­ti­lan­teen takia oli parem­pi, että emme ulko­maa­lai­si­na olleet muka­na näin suu­res­sa tapah­tu­mas­sa. Onnek­si tilan­ne oli sen ver­ran rau­hoit­tu­nut, että kylä­läi­set saat­toi­vat pitää omat juh­lan­sa. Tämä ei oli­si ollut mah­dol­lis­ta vie­lä muu­ta­ma vuo­si sit­ten. Juh­lat pidet­tiin kylän toril­la ja ne oli­vat suu­ri menes­tys. Yhtei­nen raa­ma­tun­kään­nös­pro­ses­si oli lähen­tä­nyt näi­tä kah­ta kie­li­ryh­mää niin pal­jon, että he päät­ti­vät pitää myös yhtei­sen käyt­töön­ot­to­juh­lan! 

Työ jat­kuu! 

Myös Luuk­kaan evan­ke­liu­miin poh­jau­tu­va, Jee­suk­sen elä­män­ta­ri­nan ker­to­va elo­ku­va ja Uuden tes­ta­men­tin äänit­teet on nyt saa­tu val­miik­si kum­mal­le­kin kie­lel­le. Kylä­läi­set oli­si­vat halun­neet kään­tää myös Van­han tes­ta­men­tin, mut­ta vali­tet­ta­vas­ti Kame­ru­nin SIL-jär­jes­töl­lä ei ollut resurs­se­ja tähän. Wyclif­fe-esi­mie­hel­täm­me saa­dun idean poh­jal­ta olem­me perus­ta­neet Skot­lan­tiin Mav­da­ha-nimi­sen kään­nös- ja kehi­tys­työ­tä lah­joi­te­tuil­la varoil­la tuke­van sää­tiön. 

Wil­lie on edel­leen yhtey­des­sä pai­kal­li­seen koor­di­naat­to­riin, Hali­luun, useam­man ker­ran vii­kos­sa ja huo­leh­tii pro­jek­tin rahoi­tuk­ses­ta. Pro­jek­tiin kuu­luu mm. Van­han tes­ta­men­tin kään­nös­työ sekä eri­lai­set, eten­kin ter­vey­den­hoi­toa ja tyt­tö­jen kou­lu­tus­ta tuke­vat kehi­tys­pro­jek­tit. Tämän lisäk­si Wil­lie tekee sana­kir­jaa ja toi­mii men­to­ri­na, tar­jo­ten apua mm. tie­to­ko­neon­gel­mis­sa. Annuk­ka aut­taa laa­jem­paa SIL-jär­jes­tön yhtei­söä kon­sult­ti­na ja men­to­ri­na ja tut­ki­mal­la esi­mer­kik­si, kuin­ka suo­ma­lais­ta luke­maan oppi­mi­sen tai­toa voi­tai­siin hyö­dyn­tää SIL:in kan­sain­vä­li­ses­sä työs­sä ja kuin­ka voi­sim­me yhdis­tää kie­li­tie­tees­tä oppi­mam­me asiat luke­mi­sen oppi­mi­seen. 

Nyky­ään yri­täm­me kui­ten­kin toi­mia vii­saas­ti, joten emme enää pyri 40 tun­nin työ­viik­koon! Ilman tyt­tä­rem­me Katin apua unel­ma tyt­tö­jen kou­lu­tuk­sen ja kylä­läis­ten oman ter­veys­a­se­man tuke­mi­ses­ta oli­si tus­kin ollut mah­dol­li­nen. Tar­koi­tuk­se­na on perus­taa toi­nen, pie­nem­pi ter­veys­a­se­ma kylääm­me toi­sel­la puo­lel­la Ulde­me-vuor­ta ole­van alku­pe­räi­sen ter­veys­a­se­man  lisäk­si. 

Olem­me syväs­ti kii­tol­li­sia sii­tä, että ulde­men- ja vamen­kie­li­set Uudet tes­ta­men­tit on nyt saa­tu val­miik­si huo­li­mat­ta jos­kus ylit­se­pää­se­mät­tö­män suu­ril­ta tun­tu­neis­ta haas­teis­ta. Olem­me myös suu­res­ti ilah­tu­nei­ta sii­tä, kuin­ka kak­si pien­tä vähem­mis­tö­kie­li­ryh­mää on löy­tä­nyt tavan työs­ken­nel­lä yhdes­sä ja tukea toi­si­aan. Haas­tei­den lisäk­si raa­ma­tun­kään­nös­työ on tuo­nut meil­le myös pie­nem­piä ja isom­pia ilon ihmei­tä, ja te, rak­kaat tuki­jam­me, olet­te olleet osa tätä ihmet­tä. Monet kii­tok­set yhtei­ses­tä mat­kas­ta, joka on kes­tä­nyt yli 30 vuot­ta!

Teks­ti: Marc Secc­hia

Kään­nös: Sari Kau­ra­la

Kuvat: Wil­liam ja Annuk­ka Kin­naird

• 
•