ETIOPIA

Kuva Anna Vähäkankaasta
Kuva: Maria Karjalainen

Yhteistyössä Kansanlähetyksen kanssa

Janakkalan Tervakoskelta kotoisin olevan Annan nykyinen Suomen koti on Turussa. Hän lähti ensimmäiselle työkaudelle Etiopiaan joulukuussa 2014. Muutaman vuoden tauon jälkeen hän palasi työhön ja tekee sitä toistaiseksi kotimaasta käsin etäyhteyksien avulla.

Anna on raamatunkääntäjien kielitieteellinen neuvonantaja. Hän avustaa raamatunkääntäjiä tutkimalla niitä kieliä, joille he kääntävät. Kääntäjät kertovat, mitkä asiat heidän kielissään ovat ongelmallisia, jotta Anna osaa keskittyä juuri niihin. Esimerkiksi äännetutkimus auttaa oikeinkirjoituksen luomisessa ja mahdollistaa myös kielen käyttämisen kouluopetuksessa.

Käännöstyön tavoitteena on saada Jumalan sana yhteisöjen omille kielille ja että se saisi vaikuttaa heissä uskoa ja Jumalan mielen mukaista elämää.

Rukousaiheitani ovat oma terveyteni sekä itselleni ja työtovereilleni voimia ja viisautta työhön. Tarvitsemme myös varjelusta matkoilla.”