Jee­suk­sen jal­ko­jen juu­res­sa

En ole kos­kaan etsi­nyt tätä ymmär­rys­tä aka­tee­mi­ses­sa mie­les­sä, vaan olen halun­nut ymmär­tää Jee­suk­sen ope­tuk­sia, eri­tyi­ses­ti ver­tauk­sia sen vuok­si, että voi­sin julis­taa yksin­ker­tai­ses­ti, ymmär­ret­tä­väs­ti ja kos­ket­ta­vas­ti.

Ymmär­ryk­sen etsin­tä­ni alkoi aika­naan Hel­sin­gin Raa­mat­tu­kou­lus­ta. En osaa kuvail­la, kuin­ka lumou­duin Ris­to San­ta­las­ta: hänen tavas­taan opet­taa ja ennen kaik­kea hänen syväs­tä juu­ta­lai­suu­den tun­te­muk­ses­taan. San­ta­laa kuun­nel­les­sa­ni tun­tui kuin oli­sin alku­läh­teil­lä tai Jee­suk­sen jal­ko­jen juu­res­sa. Siel­lä oli­vat myös monet suu­ret juu­ta­lai­suu­den tun­ti­jat kaut­ta his­to­rian, puhu­mat­ta­kaan var­hai­sis­ta ja Jee­suk­sen aika­na tun­ne­tuis­ta rab­beis­ta.

Suh­tee­ni San­ta­laan ei jää­nyt vain opis­ke­li­ja­vuo­siin, sil­lä pidim­me yhteyt­tä aina hänen elä­män­sä lop­puun saak­ka. Hän oli minun heprean sana­kir­ja­ni. Kun halusin tie­tää, mitä jokin sana heprea­lai­ses­sa Raa­ma­tus­sa tar­koit­ti, soi­tin San­ta­lal­le ja sain kat­ta­van seli­tyk­sen sanan eri mer­ki­tyk­sis­tä, taus­tas­ta ja käyt­tö­ta­vois­ta eri aika­kausil­la.

Tämä kaik­ki vah­vis­ti käsi­tys­tä­ni, että Raa­mat­tu ei ole ymmär­ret­tä­vis­sä ilman juu­ta­lai­suu­den ymmär­tä­mis­tä. Sitä ei voi irrot­taa sen omas­ta vii­te­ke­hyk­ses­tä rik­ko­mat­ta samal­la sen sisäis­tä ole­mus­ta.

Toi­nen suu­ri opet­ta­ja­ni oli Ken­neth E. Bai­ley, johon tutus­tuin hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti 25 vuot­ta sit­ten, kun vai­mo­ni Mar­jo ”raa­ha­si” minut puo­li­vä­ki­sin kuun­te­le­maan hänen luen­to­jaan. Bai­ley joh­dat­ti minut laa­jem­min see­mi­läi­syy­teen: see­mi­läi­seen kie­leen, kult­tuu­riin ja eri­tyi­ses­ti Jee­suk­sen ver­tauk­siin, joi­ta opin kuu­le­maan ja ymmär­tä­mään Lähi-idän ihmis­ten sil­min. Ymmär­ryk­se­ni ei vain lisään­ty­nyt, vaan mukaan tuli­vat nyt myös tun­teet, hajut, maut ja koke­muk­set Jee­suk­sen ope­tus­ten sisäl­lä. Ennen osa­sin käsit­teel­li­ses­ti ker­toa, mitä syn­ti on. Nyt tuli mukaan uusi ulot­tu­vuus: osaan ker­toa, mil­tä syn­ti tun­tuu.

Olen teh­nyt pit­kän mat­kan pääs­täk­se­ni sisäl­le Sanaan (Joh. 1:1). Sil­ti olen saa­nut sii­tä vain mais­tiai­sia. Voi­dak­se­ni olla evan­ke­lis­ta­na yksin­ker­tai­nen, pitää minun tie­tää. Voi­dak­se­ni olla kos­ket­ta­va, pitää minun tun­tea. Voi­dak­se­ni olla uskot­ta­va minun pitää luot­taa. Voi­dak­se­ni rakas­taa, minun pitää tun­tea Jee­sus.

Tein jo nuo­re­na kau­as­kan­toi­sen oival­luk­sen: Oppiak­se­ni ymmär­tä­mään Jee­sus­ta minun on kuun­nel­ta­va hei­tä, jot­ka puhui­vat samaa kiel­tä ja eli­vät samas­sa ajas­sa, kult­tuu­ris­sa ja pai­kas­sa kuin Jee­sus.

Ilk­ka Puhak­ka

Kir­joit­ta­ja on evan­ke­lis­ta Suo­mes­sa ja muu­al­la maa­il­mas­sa. Hän on teh­nyt 18 vuot­ta lähe­tys­työ­tä Venä­jän van­ki­lois­sa sekä toi­mi­nut taus­ta­vai­kut­ta­ja­na Sagi­rim — King’s Kids ‑jär­jes­tön lap­si- ja nuo­ri­so­työs­sä. Hän työs­ken­te­lee Mis­sion Euro­pe ‑jär­jes­tös­sä.

Sanan säi­lä on uusi pals­ta, jol­la eri­lai­set kir­joit­ta­jat ker­to­vat aja­tuk­si­aan kie­les­tä, kult­tuu­ris­ta, Raa­ma­tus­ta ja lähe­tys­työs­tä. Kir­joit­ta­jien mie­li­pi­tei­den ei vält­tä­mät­tä tar­vit­se edus­taa Wyclif­fe Raa­ma­tun­kään­tä­jien näke­mys­tä.