Brit­ti­his­to­rioit­si­ja Tom Hol­lan­din kir­ja Domi­nion: The Making of the Wes­tern Mind (2019) käsit­te­lee kris­ti­nus­kon vai­ku­tus­ta län­si­mais­sa. Hol­lan­din mukaan eräs kris­ti­nus­kon voi­ton merk­ki oli van­ho­jen paka­nal­lis­ten sano­jen kris­til­lis­tä­mi­nen. Esi­mer­kik­si anglo­sak­sien vai­na­jien maa­il­maan viit­taa­va sana hel otet­tiin käyt­töön kado­tet­tu­jen asuin­si­ja­na. Kris­tit­ty­jen pyhin juh­la­päi­vä taas nimet­tiin kevääl­lä vie­tet­tä­vän paka­nal­li­sen Eostre-juh­lan mukaan. Beda Vene­ra­bi­lis (672–735) arve­li tuon nimen viit­taa­van mui­nai­seen juma­lat­ta­reen. Hol­lan­din mie­les­tä paka­nal­lis­ten sano­jen kris­til­lis­tä­mi­nen ei ollut osoi­tus paka­na­men­nei­syy­del­le antau­tu­mi­ses­ta vaan paka­nuu­den murs­ka­tap­pios­ta. Vas­ta van­ho­jen juma­luuk­sien val­las­ta syök­se­mi­sen jäl­keen nii­den veto­voi­ma voi­tiin ottaa kris­til­li­seen käyt­töön. Van­hois­ta paka­nal­li­sis­ta sanois­ta tuli uudes­sa käy­tös­sään kris­ti­nus­kon voi­ton­merk­ke­jä.

Nyky­ään sano­jen sisäl­töä uudis­te­taan toi­seen­kin suun­taan. Valis­tuk­sen ajas­ta pon­nis­ta­nut ja län­nes­sä val­taan nous­sut seku­la­ris­ti­nen ajat­te­lu val­jas­taa perin­tei­ses­ti kris­til­li­siä sano­ja ja ilmauk­sia – tie­ten­kin uusin mer­ki­tyk­sin – omaan käyt­töön­sä. Mal­lie­si­merk­ki täs­tä on sana syn­ti. Tuo ennen vaa­ral­li­nen peto on nyt kuin balet­ti­me­kos­sa yksi­pyö­räi­sel­lä aja­va kar­hu, joka mai­nos­taa jää­te­löä, syn­ti­sen hyvää sel­lais­ta. Toi­saal­ta jot­kut uskal­tau­tu­vat käyt­tä­mään syn­ti-sanaa myös pahek­su­vas­sa mer­ki­tyk­ses­sä, kun­han käyt­tö rajoit­tuu kol­lek­tii­vi­siin koh­ta­lon­ky­sy­myk­siin (esim. ”ilmas­to­syn­nit”) eikä syyl­lis­tä yksi­löä sen syväl­li­sem­min. Lopul­li­sen lojaa­li­suu­den koh­teen pal­jas­ta­va usko-sana on puo­les­taan mili­tant­tien ateis­tien tako­mos­sa tai­pu­nut jär­jen­vas­tai­sek­si itsel­leen uskot­te­luk­si todis­tusai­neis­ton ham­pais­sa. Rukous ”Juma­la auta” on juma­lan puut­tees­sa tii­vis­tet­ty vokaa­lin ja sana­vä­lin tiput­ta­mi­sen myö­tä voi­ma­sa­nak­si, jol­la tuon­puo­lei­seen kuun­te­li­jaan vetoa­mi­sen sijas­ta ins­pi­roi­daan tämän­puo­lei­sia kuu­li­joi­ta pitä­mään pak­kan­sa kasas­sa.

Rak­kau­den­kin kris­ti­nus­ko ja seku­laa­ri popu­laa­ri­kult­tuu­ri mää­rit­te­le­vät eri tavoin. Ilta-Sano­mis­sa sitee­ra­tun asian­tun­ti­jan mukaan uus­per­heis­sä “toi­sen las­ta ei ole pak­ko rakas­taa”. Jee­sus puo­les­taan kehot­ti rakas­ta­maan viha­mie­hi­ään­kin. Sii­nä ovat tun­ne ja tah­to tuk­ka­nuot­ta­sil­la. Rak­kaus-sanan kans­sa pai­nies­sa ovat monen raa­ma­tun­kään­tä­jän­kin hiuk­set har­maan­tu­neet, ken­ties irtoil­leet­kin.

Juha Yli­nie­mi

Kir­joit­ta­ja on Hima­la­jal­la sano­jen mer­ki­tyk­siä pun­ta­roi­nut kie­li­tie­tei­li­jä ja aloit­te­le­va 6. divi­sioo­nan jal­ka­pal­loi­li­ja.

Sanan säi­lä on uusi pals­ta, jol­la eri­lai­set kir­joit­ta­jat ker­to­vat aja­tuk­si­aan kie­les­tä, kult­tuu­ris­ta, Raa­ma­tus­ta ja lähe­tys­työs­tä. Kir­joit­ta­jien mie­li­pi­tei­den ei vält­tä­mät­tä tar­vit­se edus­taa Wyclif­fe Raa­ma­tun­kään­tä­jien näke­mys­tä.