Ystä­vä­ni ja työ­to­ve­ri­ni Kert­tu Hay­sin muis­tol­le

Kert­tu Ester syn­tyi Vesan­non Mäen­pääs­sä vuon­na 1953 Nuu­ti­sen per­heen kuo­puk­se­na. Usko­vai­nen koti ja iso sisa­rus­par­vi antoi­vat tur­val­li­sen ja hyvän kas­vua­lus­tan. Ulko­nai­ses­ti oli ehkä hyvin vaa­ti­ma­ton­ta, mut­ta per­heen sisäi­nen elä­mä oli rikas­ta ja opet­ti moniin käy­tän­nön tai­toi­hin. Päi­vit­täi­nen kou­lu­mat­ka kir­kon­ky­läl­le oli 5 km men­nen tul­len, se teh­tiin kävel­len, hiih­täen ja mil­loin miten­kin omien sisa­rus­ten ja kylän mui­den las­ten kans­sa yhdes­sä. Ei se tun­tu­nut lii­an ras­kaal­ta, lap­sil­la oli haus­kaa yhdes­sä mat­kaa teh­des­sä. Kun­to kehit­tyi hyväk­si.

Ison sisa­rus­jou­kon kes­ken opit­tiin jaka­mi­sen tai­toa, kai­ken­lai­siin koti­töi­hin tart­tu­mis­ta, ja luo­vuus ja ongel­man­rat­kai­su­tai­to kas­voi­vat sii­nä arjen kes­kel­lä. Hen­gel­li­siä asioi­ta opit­tiin kodin lisäk­si pyhä­kou­lus­sa ja lei­reil­lä. Var­sin­kin per­heen isä näki opis­ke­lun arvon ja niin­pä koko tyt­tö­jouk­ko toi­mi­tet­tiin oppi­kou­luun.

Oppi­kou­lun jäl­keen oli vuo­ros­sa Jyväs­ky­län las­ten­tar­han­opet­ta­ja­kou­lu­tus. Ker­tun musi­kaa­li­set ja kuva­tai­teel­li­set lah­jat, kai­ken­lai­nen luo­vuus, tuli­vat hyvään käyt­töön. Kert­tu rakas­ti lap­sia, työ oli mie­luis­ta Lah­den Pelas­tusar­mei­jan las­ten päi­vä­ko­dis­sa. Vuo­des­ta 1985 tuli hyvin haas­teel­li­nen, kun Lah­den Vapaa­seu­ra­kun­ta päät­ti perus­taa las­ten päi­vä­ko­din kir­kon omis­ta­miin tiloi­hin. Sen suun­nit­te­li­jak­si ja joh­ta­jak­si pyy­det­tiin Kert­tua, ja sii­nä hänen monet tai­ton­sa tuli­vat tosi tar­pee­seen.

Ker­tun sisim­mäs­sä paloi kui­ten­kin kut­su lähe­tys­työ­hön, ja niin­pä hän läh­ti Han­ko­nie­men teo­lo­gi­seen opis­toon San­ta­laan jat­ka­maan opis­ke­lua ja sen jäl­keen kie­li­tai­toa paran­ta­maan Englan­tiin ja val­mis­tau­tu­maan Wyclif­fe Raa­ma­tun­kään­tä­jien työ­hön. Lah­den Vapaa­seu­ra­kun­ta sitou­tui kan­nat­ta­maan Kert­tua lähe­tys­työs­sä ja hänel­le avau­tui tie Papua-Uudel­le-Gui­neal­le vuon­na 1989 tuki­teh­tä­viin jär­jes­tön työ­kes­kuk­ses­sa Uka­rum­pas­sa.

Kert­tu toi­mi opet­ta­ja­na työn­te­ki­jöi­den lap­sil­le jär­jes­te­tys­sä las­ten­tar­has­sa. Samal­la hänel­lä oli mah­dol­li­suus tutus­tua kään­tä­jien elä­mään ja työ­hön. Kert­tu oli myös mei­dän tuki­tii­mim­me olles­sam­me työs­sä mbu­la-hei­mon paris­sa Umboin saa­rel­la aut­taen mei­tä hoi­ta­mal­la puo­les­tam­me monia käy­tän­nön asioi­ta. Kert­tu kävi myös vie­rai­luil­la työ­koh­tees­sam­me ja aut­toi monin tavoin muun muas­sa luku­tai­to­ma­te­ri­aa­lien val­mis­ta­mi­ses­sa. Tuon työ­kau­den aika­na hänel­lä alkoi kas­vaa kiin­nos­tus itse­kin pääs­tä käsik­si kylä­työ­hön jon­kin hei­mon paris­sa, eri­to­ten luku­tai­to­työ­tä teke­mään.

Yllät­tä­vä kään­ne

Ken­täl­le oli tul­lut myös ame­rik­ka­lai­nen Dar­rell Hays, joka toi­mi lähe­tys­len­tä­jä­nä pal­vel­len eri hei­mo­jen paris­sa työs­ken­te­le­viä kään­tä­jiä. Hän myös oli alka­nut tun­tea kut­sua kään­nös­työ­hön. Niin­pä kun Kert­tu ja Dar­rell koh­ta­si­vat, hyvin nopeas­ti alkoi tun­tua, että Juma­la on avaa­mas­sa heil­le ovea kään­nös­työ­hön yhdes­sä. Avioi­tu­mi­sen jäl­keen vuon­na 1994 he jat­koi­vat kie­li­tie­teel­li­siä opin­to­ja Englan­nis­sa ja pala­si­vat ken­täl­le vuo­den 1995 lopul­la. Sil­loin oli muka­na myös pie­ni Niko-poi­ka.

Seu­raa­va iso askel oli työn aloit­ta­mi­nen odoo­deen kiel­tä puhu­van hei­mon paris­sa muu­ta­maa kuu­kaut­ta myö­hem­min. Hei­mon kie­li ja asui­na­lue oli­vat hyvin haas­ta­via. Talon raken­ta­mi­nen pai­kal­li­sis­ta aineis­ta, hyvin moni­mut­kai­sen kie­len opis­ke­lu, hei­mon tapoi­hin tutus­tu­mi­nen ja nii­hin oloi­hin sopeu­tu­mi­nen sekä arki­sen elä­män jär­jes­te­ly pie­nen lap­sen kans­sa vaa­ti­vat juu­ri sitä tar­mok­kuut­ta, sisuk­kuut­ta ja neu­vok­kuut­ta, joi­ta Ker­tul­le oli elä­män mat­kal­la ker­ty­nyt.

Ker­tun osal­le tuli luku­tai­to­ma­te­ri­aa­lien laa­ti­mi­nen, ope­tus­työ nais­ten ja las­ten paris­sa, sai­raan­hoi­toa ja Nikon kas­vaes­sa myös hänen ope­tuk­ses­taan huo­leh­ti­mi­nen. Kun per­he oli aina välil­lä työ­kes­kuk­ses­sa Uka­rum­pas­sa, Niko meni kou­luun mui­den las­ten kans­sa. Sik­si oli tär­ke­ää, että kylä­jak­so­jen aika­na pysyt­tiin samas­sa tah­dis­sa mui­den oppi­lai­den kans­sa. Niko kävi kou­lua kah­del­la kie­lel­lä. Kun Uka­rum­paan alet­tiin puu­ha­ta suo­men­kie­lis­tä kou­lua, Kert­tu oli sii­nä vah­va­na teki­jä­nä muka­na.

Dar­rell ja Kert­tu oli­vat hyvä, toi­si­aan täy­den­tä­vä työ­pa­ri, yhteis­työ sujui ja kään­nös­työ ja muu työ odoo­deit­ten paris­sa meni hyvin eteen­päin. Pai­kal­li­set oli­vat innos­tu­nei­na työs­sä muka­na ja vas­ta kään­net­ty­jä teks­te­jä poh­dit­tiin jou­kol­la ja nii­tä alet­tiin käyt­tää hen­gel­li­sis­sä tilai­suuk­sis­sa. Ker­tun kun­nioit­ta­va suh­tau­tu­mi­nen pai­kal­li­siin ihmi­siin ja monen­lai­nen rak­kau­del­la teh­ty pal­ve­lu- ja yhteis­työ teki hänes­tä lähes­tyt­tä­vän ja rakas­te­tun kylä­läis­ten kes­kuu­des­sa.

Juu­ri kun Hay­sien oli mää­rä pala­ta uudel­le työ­kau­del­le vuon­na 2015, Ker­tun aikai­sem­min todet­tu ja hoi­det­tu sai­raus oli­kin uusiu­tu­nut, eikä enää ollut paluu­ta ken­täl­le. Alkoi pit­kä, ras­kas sai­rausai­ka, ja Ker­tun maal­li­nen elä­mä päät­tyi 27.2.2019. Kui­ten­kin 75% odoo­deen­kie­li­ses­tä Uudes­ta tes­ta­men­tis­ta oli kään­net­ty ja tar­kas­tet­tu. Dar­rell oli saat­ta­nut sen pai­no­kun­toon ja niin tuo hei­mo on saa­nut mel­koi­sen mää­rän Juma­lan sanaa pai­net­tu­na käyt­töön­sä.


Nikon aja­tuk­sia äidis­tä

Kun mie­tin äitiä­ni ja sitä mitä hän jät­ti jäl­keen­sä, tulee mie­leen kak­si asi­aa: roh­keus ja rak­kaus. Juma­lan rak­kau­del­la hän rakas­ti ihmi­siä — rau­has­sa kuun­te­le­mal­la ja ottaen osaa hei­dän elä­män­ti­lan­tei­siin­sa, oli­vat ne sit­ten iloi­sia tai surul­li­sia.

Ajas­sa, jon­ka sain elää hänen kans­saan, koros­tuu se miten hän eli elä­mään­sä. Hän aina huo­leh­ti minus­ta niin kuin äidin pitää­kin. Sen­kin jäl­keen kun muu­tin pois kotoa hän aina halusi kuul­la miten minul­la meni. Hän aina opas­ti minua koh­ti Jee­sus­ta. Minun elä­mää­ni hän on toti­ses­ti jät­tä­nyt jäl­ken­sä. Ei oikein ole sano­ja sil­le, mitä hän on minul­le anta­nut, kos­ka se kat­taa koko ole­mi­se­ni. Roh­keus ja rak­kaus ovat ne kak­si asi­aa, joi­ta itse haluan elää todek­si elä­mäs­sä­ni.

Kii­tos äiti sii­tä ajas­ta, jon­ka olet minul­le anta­nut. Oli­si­han se voi­nut olla pidem­pi, mut­ta hyvin mer­kit­tä­vä se oli. ”Näh­dään uudes­taan” sanoin aina ero­tes­sam­me ja läh­ties­sä­ni Suo­mes­ta. Samal­la taval­la sanon sen nyt. Kun olen elä­mä­ni elä­nyt ja Jee­sus vie minut takai­sin oike­aan kotii­ni, siel­lä minä näen sinut uudes­taan.


Avio­mie­hen aja­tuk­sia

Var­maan jokai­nen, joka Ker­tun tun­si, sanoi­si samaa kuin mitä minä­kin: Kert­tu rakas­ti ihmi­siä ja ihmi­set hän­tä. Lap­sia, joi­ta hän hoi­va­si ja opet­ti Suo­mes­sa ja Papual­la, työ­to­ve­rei­ta, papua­lai­sia, ystä­viä, suku­lai­sia ja minua. Hänel­lä oli aina aikaa kuun­nel­la ja välit­tää toi­sis­ta, jopa vii­me vuo­si­na, jol­loin sai­raus jo muren­si hänen elä­mään­sä, vei voi­mia ja intoa.

Olen niin kii­tol­li­nen näis­tä 25 vuo­des­ta, jot­ka saim­me olla yhdes­sä. Yksi vai­kut­ta­vim­mis­ta asiois­ta mitä Kert­tu usein sanoi minul­le oli: ”Minä rakas­tan sinua ja pidän sinus­ta.” Sana ’rak­kaus’ on menet­tä­nyt pal­jon mer­ki­tys­tä nyky­kie­les­sä. Sik­si tuo ’minä pidän sinus­ta’ on pal­jon vai­kut­ta­vam­pi, tar­koit­taen että hän naut­ti kans­sa­ni ole­mi­ses­ta.

Tou­ko­kuun 14. päi­vä oli­si hopea­hää­päi­väm­me, sil­loin las­ken Ker­tun maal­li­sen majan maan mul­tiin.

Omai­set, ystä­vät ja työ­to­ve­rit Suo­mes­sa, Ame­ri­kas­sa, Papual­la ja ympä­ri maa­il­maa kii­täm­me Juma­laa sii­tä mitä meil­le itse kul­le­kin Kert­tu on mer­kin­nyt. Hän on jät­tä­nyt jäl­ken­sä sydä­miim­me. Ja jääm­me odot­ta­maan jäl­leen tapaa­mis­ta Karit­san val­tais­tui­men ympä­ril­lä.


Kir­joit­ta­nut Sal­me Bugen­ha­gen, Ker­tun työ­to­ve­ri ja ystä­vä

Jul­kais­tu 3.4.2019

 

kategoriat Blogi