
Wycliffe Raamatunkääntäjät kääntää Raamattua äidinkielille. Raamatunkäännöstyön tavoitteena on, että ihmiset voivat ottaa Jumalan vastaan ja olla yhteydessä häneen parhaalla tavalla; kielellä, joka kuuluu heidän identiteettiinsä.
Kielellä on myös tärkeä tehtävä ihmisten välisessä kanssakäymisessä ja kommunikoinnissa. Se auttaa meitä liikkumaan kulttuurista toiseen ja ylittämään rajoja. Nykypäivänä maiden väestöt ovat sekoittuneempia kuin koskaan, mikä tuo sekä mahdollisuuksia että haasteita.
Olen Suomeen tullut maahanmuuttaja. Synnyin ja kasvoin Etelä-Afrikassa. Puhun äidinkielenäni englantia, mutta opin myös afrikaansia koulussa ja puhuin myös sille läheistä kaapsin kieltä ystävieni kanssa. Kun tapaan muita eteläafrikkalaisia paikallisseurakunnassani Espoossa, puhumme englantia tai kaapsia. Eteläafrikkalaisten nurkkaus on äänekäs monine vitseineen ja naurunpurskahduksineen. Yhteiset kielemme antavat meille välittömästi tunteen yhteenkuuluvuudesta.
Kaaps on sukua hollannin kielelle. Kun tapaan hollantilaisia, tunnen silloinkin, että meillä on jotakin yhteistä ja että voin ymmärtää heitä hyvin. Tulin avioliiton kautta perheeseen, jossa puhutaan suomea, saksaa ja englantia. Opin sen vuoksi arkisaksaa ja nyt opettelen myös suomen kieltä.
Kun muutimme Etiopiaan lähetystyöntekijöinä, opin amharaa, joka on siellä tärkeä pääkieli. Amharan oppiminen auttoi minua ymmärtämään Etiopian kulttuuria paremmin ja tuntemaan, että voisin pärjätä siellä. Mutta kun valmensin etiopialaisia raamatunkääntäjiä käyttämään Paratext-raamatunkäännösohjelmaa, huomasin jotakin yllättävää. Raamatun lukeminen muulla kuin äidinkielelläni auttoi minua saamaan uusia hengellisiä oivalluksia tai näkemään hengellisiä totuuksia tuoreemmin. Vähemmän tutulla kielellä lukeminen pakotti minut hidastamaan vauhtia ja todella syventymään Raamatun tekstiin.
Kieli auttaa meitä kohtaamaan Jumalan ja toisemme. Jumala puhuu meille jokaisen kielen kautta – rajoituksitta. Ehkä sen vuoksi kielen vaihtaminen lukiessa tai rukoillessa auttaa meitä kohtaamaan Jumalan uudella tavalla.
Kielen ihmeellinen monimutkaisuus ja kauneus on Jumalan luomaa, ja perimmäinen identiteettimme löytyy Hänessä.
Teksti: Marc Secchia