Luin hil­jat­tain papua­uusi­gui­nea­lai­sen TonyKotau­gan aja­tuk­sia raa­ma­tun­kään­nös­työs­tä. Kotau­ga joh­taa Papua-Uuden-Gui­nean kan­sal­lis­ta BTA-raa­ma­tun­kään­nös­jär­jes­töä (Papua New Gui­nea Bible Trans­la­tion Associa­tion) ja poh­tii kir­joi­tuk­ses­saan, mit­kä ovat nii­tä autent­ti­sia toi­min­ta­ta­po­ja, joi­ta käyt­täen työ voi par­hai­ten menes­tyä täs­sä maa­il­man kie­li­rik­kaim­pa­na tun­ne­tus­sa ympä­ris­tös­sä. Sit­ten Kotau­ga tekee huo­mion, jota län­si­mai­nen kris­tit­ty ei mie­les­tä­ni voi ohit­taa olan­ko­hau­tuk­sel­la:

Aivan lii­an usein [ulko­maa­lai­set] yhteis­työ­jär­jes­töm­me suun­nit­te­le­vat pro­jek­tim­me; heil­lä on rahat. He tule­vat luok­sem­me ja sano­vat: ”Jos haluat­te rahat, tei­dän on paras­ta pitää suun­ni­tel­mas­tam­me.” Meil­lä ei ole vaih­toeh­to­ja.

“Jon­ka lei­pää syöt, sen lau­lu­ja lau­lat”, sanoo van­ha suo­ma­lai­nen sanon­ta.

Wyclif­fe Raa­ma­tun­kään­tä­jien kan­sain­vä­li­nen ver­kos­to elää suur­ten muu­tos­ten aikaa. Työn pain­opis­teet, työs­ken­te­ly­ta­vat ja kan­sain­vä­li­set yhteis­työn muo­dot ovat monin eri tavoin uudel­lee­nar­vioin­nin koh­tei­na. Län­si­mais­ten jär­jes­tö­jen roo­li suh­tees­sa kan­sal­li­siin toi­mi­joi­hin on yksi kes­kei­sis­tä kysy­myk­sis­tä, kun mie­tim­me, kuin­ka mei­dän tulee uudis­tua, jot­ta näky evan­ke­liu­min muut­ta­vas­ta voi­mas­ta kie­li­vä­hem­mis­tö­jen kes­kuu­des­sa sai­si toteu­tua.

Monet meis­tä, jot­ka toi­mim­me raa­ma­tun­kään­nös­työs­sä, poh­dim­me jat­ku­vas­ti sitä, mikä oman roo­lim­me tuli­si olla ja mihin suun­taan sen tuli­si kehit­tyä. Uskom­me, että län­si­maa­lai­sil­le – ja siis myös meil­le suo­ma­lai­sil­le – työn­te­ki­jöil­le, seu­ra­kun­nil­le ja jär­jes­töil­le on edel­leen käyt­töä. Haluam­me kui­ten­kin entis­tä tar­kem­min har­ki­ta, mis­sä teh­tä­vis­sä ja mil­lä tavoin työ­hön osal­lis­tum­me, jot­ta meis­tä oli­si näyn toteu­tu­mi­sel­le enem­män hyö­tyä kuin hait­taa. Mai­nit­ta­koon pari esi­merk­kiä hyvin ylei­sel­lä tasol­la: Kun kana­voim­me rahoi­tus­ta työ­hön, mei­dän on ymmär­ret­tä­vä, että pai­kal­li­set kump­pa­nim­me toden­nä­köi­ses­ti tie­tä­vät mei­tä parem­min, mil­lä tavoin työ­tä kan­nat­taa hei­dän olo­suh­teis­saan teh­dä. Kun taas lähe­täm­me suo­ma­lai­sia työn­te­ki­jöi­tä, ei läh­te­mi­nen voi perus­tua pel­käs­tään työn­te­ki­jöi­den omaan koke­muk­seen kut­su­muk­ses­taan. Mei­dän on lähe­tet­tä­vä ihmi­siä, joi­ta pai­kal­li­set yhteis­työ­kump­pa­nim­me aidos­ti halua­vat ottaa vas­taan ja joi­den työl­le on todel­li­nen tar­ve.

Raa­ma­tun­kään­nös­työ on maa­il­man­laa­juis­ta. Samal­la sen tulee olla mah­dol­li­sim­man pai­kal­lis­ta. “Ei kan­net­tu vesi kai­vos­sa pysy”, sanoo toi­nen suo­ma­lai­nen sanon­ta.

Han­nu Sor­sa­mo, Wyclif­fe Raa­ma­tun­kään­tä­jien toi­min­nan­joh­ta­ja. 

Kir­joi­tus on kesä­kuus­sa 2016 Sanal­la sanoen ‑leh­den pää­kir­joi­tus.