Palo lähe­tys­työ­hön jäi kyte­mään

Olen Kai­sa Nie­mi, Wyclif­fe Raa­ma­tun­kään­tä­jien uusi jäsen Hel­sin­gis­tä. Minul­la on taka­na seka­lai­nen kokoel­ma opin­to­ja: vaa­te­suun­nit­te­li­jan AMK-tut­kin­to, mais­te­rin­tut­kin­to kult­tuu­riant­ro­po­lo­gias­ta ja kään­nös­tie­teen mais­te­rin­tut­kin­to venä­jä pää­kie­le­nä. Työ­his­to­ria­ni on niin ikään kir­ja­va ja enem­män tai vähem­män kou­lu­tus­ta vas­taa­va. Vii­mei­sin lei­pä­työ­ni on ollut kir­jal­li­suu­den suo­men­ta­ja. Haa­vee­na­ni on pääs­tä käyt­tä­mään kult­tuu­rei­hin ja kie­liin liit­ty­vää osaa­mis­ta­ni Juma­lan val­ta­kun­nan työs­sä raa­ma­tun­kään­nös­työn kaut­ta. 

Tutus­tuin lähe­tys­työn maa­il­maan jo pyhä­kou­lus­sa, kun pyhä­kou­lun­opet­ta­ja ker­toi tari­noi­ta seu­ra­kun­tam­me nimik­ko­lä­het­tien koke­muk­sis­ta Afri­kas­sa. Pari­kymp­pi­se­nä olin lyhy­tai­kai­ses­sa lähe­tys­työs­sä Lähe­ty­syh­dis­tys Kyl­vä­jän Itä-Sipe­rian ken­täl­lä. Palo lähe­tys­työ­tä koh­taan jäi siel­tä kyte­mään, vaik­ka koin­kin, ettei seu­ra­kun­ta­työ ollut minun paik­ka­ni. Pari­sen vuot­ta myö­hem­min tutus­tuin raa­ma­tun­kään­nös­työ­hön olles­sa­ni Suo­men Lähe­tys­seu­ran har­joit­te­lus­sa Thai­maas­sa ja tajusin, että juu­ri raa­ma­tun­kään­nös­työ oli­si sel­lai­nen työ­muo­to, jos­sa sekä tai­pu­muk­se­ni että per­soo­na­ni pää­si­si­vät par­haal­la mah­dol­li­sel­la taval­la käyt­töön Juma­lan val­ta­kun­nan työs­sä. Niis­tä ajois­ta on nyt jo yli kym­me­nen vuot­ta. Läh­tö­pro­ses­si­ni on siis ollut var­sin pit­kä. Otin yhteyt­tä Wyclif­feen ensim­mäi­sen ker­ran jo vuon­na 2013, mut­ta en kui­ten­kaan lopul­ta koke­nut ajan (tai ken­ties itse­ni) ole­van kyp­sä ulko­mail­le läh­te­mi­seen. Pari­sen vuot­ta sit­ten aja­tus läh­dös­tä alkoi kui­ten­kin taas itää ja aloi­tin jäsen­pro­ses­sin uudel­leen. 

Tätä kir­joit­taes­sa olen SIL:n ulko­maan­työn­te­ki­jöi­den kou­lu­tuk­ses­sa Moor­lands Col­le­ges­sa Englan­nin ete­lä­ran­ni­kon veh­reäl­lä maa­seu­dul­la. Kurs­sil­la on 6 opis­ke­li­jaa, ja meil­lä on yhteen­sä 6 eri äidin­kiel­tä. Jou­kos­sa on mm. per­he, jon­ka molem­mat van­hem­mat ovat kak­si­kie­li­siä. Kes­ke­nään van­hem­mat puhu­vat englan­tia, ja äiti puhuu hei­dän pie­nel­le tyt­tä­rel­leen rans­kaa ja isä thai­ta. 

Opis­ke­luun kuu­luu muun muas­sa run­saas­ti fone­tiik­kaa, eli opet­te­lem­me tun­nis­ta­maan ja tuot­ta­maan kaik­kia mah­dol­li­sia ään­tei­tä, joi­ta maa­il­man kie­lis­sä voi esiin­tyä. Fone­tii­kas­ta on hyö­tyä eri­tyi­ses­ti niil­le työn­te­ki­jöil­le, jot­ka teke­vät töi­tä vähem­män tut­kit­tu­jen kiel­ten paris­sa, mut­ta se aut­taa myös uusien kiel­ten opis­ke­lus­sa. Kie­le­no­pis­ke­lu­tai­dot ovat­kin tär­keä osa kou­lu­tus­ta. Käy­tän­nös­sä opis­ke­lem­me sitä, miten on mah­dol­lis­ta oppia kie­liä, joil­la ei ehkä ole edes kir­joi­tus­jär­jes­tel­mää, puhu­mat­ta­kaan oppi­kir­jois­ta ja jär­jes­täy­ty­nees­tä kie­len­ope­tuk­ses­ta. Kol­men vii­kon ajan kokei­lim­me tai­to­ja käy­tän­nös­sä: teim­me tun­ti­suun­ni­tel­mat oppi­mam­me meto­din poh­jal­ta ja opis­ke­lim­me Syy­rian ara­bi­aa sitä äidin­kie­le­nään puhu­van kans­sa.

Opin­toi­hin kuu­luu myös run­saas­ti oman maa­il­man­ku­van, arvo­jen ja asen­tei­den poh­din­taa eri­tyi­ses­ti vie­rai­den kiel­ten ja kult­tuu­rien suh­teen. Mil­lai­sia asioi­ta omas­sa kult­tuu­ris­sa­ni pidän itses­tään­sel­vyy­te­nä, mikä voi­kin olla toi­ses­sa kult­tuu­ris­sa toi­sin? Mikä saat­tai­si aiheut­taa vie­raas­sa kult­tuu­ris­sa eri­tyi­sen pal­jon stres­siä, ja mil­lai­sil­la kei­noil­la opin sel­viy­ty­mään sii­tä? Kurs­sin toi­sel­la puo­lis­kol­la syven­ny­tään sii­hen, miten kie­liyh­tei­söt saa­daan aidos­ti osak­si kään­nös­pro­jek­tia. 

Raa­ma­tun­kään­nös­työ­hön liit­ty­vis­tä työ­muo­dois­ta minua kiin­nos­taa eni­ten juu­ri se var­si­nai­nen kään­nös­työ, kos­ka mer­ki­tys­ten siir­tä­mi­nen kie­les­tä toi­seen on hyvin kieh­to­va ja mie­len­kiin­toi­sel­la taval­la haas­ta­va pro­ses­si.

Pyy­dän­kin esi­ru­kous­ta oikean alu­een ja kie­li­ryh­män löy­ty­mi­sen puo­les­ta. Odo­tan mie­len­kiin­nol­la sitä, mil­lai­nen paik­ka ja teh­tä­vä minua tule­vai­suu­des­sa odot­taa. 

Teks­ti: Kai­sa Nie­mi