Tosi on!

Opin lukemaan 4-vuotiaana. Muistan edelleen oivalluksen riemun, kun kirjaimet yhdistyivät sanoiksi, sanat lauseiksi ja lauseet tarinoiksi. 5-vuotiaana aloin kirjoittaa. Siitä asti olen leikitellyt kielellä. On ihanaa pyöritellä sanoja, ihmetellä niiden sävyjä ja ilmaisuvoimaa. Kieli avaa ja sulkee ovia, maalaa maisemia.

Ekaluokkalaisena sain lahjaksi Raamatun. Ihastuin Johanneksen evankeliumin ja psalmien kiehtovaan kieleen. En ymmärtänyt paljonkaan, mutta luin silti. Maistelin sanoja ja samalla tutustuin yhä enemmän johonkin sanoja syvempään. Lukiessani aloin nimittäin tunnistaa sanojen takaista: maailmaa ja Jumalaa, joista sanat kertoivat.

Nykyään puhutaan paljon näkökulmista ja kokemuksista. Minustakin on kiinnostavaa kuulla ihmisten tarinoita ja ajatuksia. Hämmennyn kuitenkin aina, kun puhutaan monista totuuksista. Sellainen irrallisuus tuntuu mahdottomalta. On kai olemassa jotain pysyvämpää kuin erilaiset sanoitukset, aaltoilevat tunteet ja vaihtuvat mielipiteet? Olenhan itsekin enemmän kuin kuvaus itsestäni tai sinne tänne lepattava kokemus!

Rakastan kristillisen uskon juurevuutta: Luomista, joka yhdistää ihmisen paitsi hengelliseen myös aineelliseen todellisuuteen. Vanhan Testamentin kertomuksia siitä, miten Jumala toimii ihmisten keskellä, rosoisessa maailmassa. Ihmiseksi syntynyttä Jumalaa, joka syö, juo, itkee ja nauraa. Ristin rujoutta ja haavojaan näyttävää Ylösnoussutta. Pyhää Henkeä, joka ottaa temppelikseen ruumiillisen ihmisen.

Pelastushistoria kertoo Jumalasta, joka ei jää kauniiksi käsitteiksi, yleviksi opeiksi tai monenlaisiksi mielipiteiksi. Joulu osuu ytimeen: “Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.” Onko mitään konkreettisempaa kuin parkuva lapsi, joka tarvitsee muutakin kuin sanoja: äidin rintaa ja syliä, lämpöä ja kosketusta. Onko mitään todellisempaa kuin aikaan ja paikkaan syntynyt, historiaan asettunut Jumala?

Toisinaan maailma näyttää muuttuvan miljoonien näkökulmien kaoottiseksi virraksi. Silloin on ihanaa istua keinutuoliin, ottaa viereen mukillinen tuoksuvaa teetä ja silittää syliä lämmittävää kissaa, muistaa: olen tässä, tämä on totta. Keinutellessa on levollista kuunnella myös sitä Sanaa, joka on nukkunut heinillä härkien kaukalon ja ristillä rinnalla ryövärin. Tässä samassa maailmassa.

Hanna-Kaisa Hartala

Tarinoiva teologi

Sanan säilä on palsta, jolla erilaiset kirjoittajat kertovat ajatuksiaan kielestä, kulttuurista, Raamatusta ja lähetystyöstä. Kirjoittajien mielipiteiden ei välttämättä tarvitse edustaa Wycliffe Raamatunkääntäjien näkemystä.