Sipe­rian rans­ka­lai­set

Tun­net­tu even­ki Nadezh­da Bula­to­va ker­too elä­mäs­tä tai­gal­la sekä Raa­ma­tun kään­tä­mi­ses­tä even­kin kie­lel­le.

Amu­rin tai­gal­la syn­ty­nyt even­ki Nadezh­da Jakov­lev­na Bula­to­va on asu­nut jo lähes puo­li vuo­si­sa­taa Pie­ta­ris­sa. Huo­li­mat­ta mit­ta­vas­ta tie­teel­li­ses­tä työs­tään ja huo­mat­ta­vas­ta yhteis­kun­nal­li­ses­ta ase­mas­taan hän on kui­ten­kin sydä­mel­tään säi­ly­nyt pai­men­to­lai­se­na. Nadezh­da Jakov­lev­na on mat­kus­ta­nut ympä­ri maa­il­maa ja kir­joit­ta­nut even­kin kie­len oppi­kir­jo­ja. Hän on myös kään­tä­nyt Raa­mat­tua äidin­kie­lel­leen.

NAPANUORA — ELÄMÄN SYMBOLI

• Nadezh­da Jakov­lev­na, even­kit ovat pie­ni, mut­ta hyvin mie­len­kiin­toi­nen kan­sa, jos­ta ihmi­set eivät yleen­sä tie­dä juu­ri­kaan mitään. Aloi­te­taan siis aivan alus­ta.

Miten even­ki­nai­set syn­nyt­tä­vät?

Perin­tei­ses­ti even­kit piti­vät nais­ta epä­puh­taa­na. Kun syn­ny­tys lähes­tyi, nai­nen lai­tet­tiin omaan eril­li­seen telt­taan, jon­ne hänel­le varat­tiin val­miik­si kaik­ki tar­vit­ta­va: vet­tä, ruo­kaa, pesu­va­te­ja ja kan­gas­ta kapa­loi­ta var­ten. Kaik­keen käy­tet­tiin luon­nos­ta saa­ta­vaa mate­ri­aa­lia, min­kä vuok­si even­ke­jä pidet­tiin kir­jai­mel­li­ses­ti luon­non­kan­sa­na.

Syn­nyt­tä­jä jätet­tiin syn­nyt­tä­mään yksin, eikä mies­ten tai nuor­ten nais­ten sal­lit­tu tul­la hänen lähel­leen. Koko klaa­ni lei­riy­tyi noin vii­den kilo­met­rin etäi­syy­del­le. Heti kun tuo­re äiti oli alka­nut toi­pu­maan syn­ny­tyk­ses­tä, hän lait­toi vau­van tuo­hes­ta teh­tyyn keh­toon, jon­ka hän kiin­nit­ti poron sar­viin. Sit­ten hän läh­ti mat­kaan koh­ti lei­riä.

Äidin saa­vut­tua vau­van kans­sa lei­riin hänel­le suo­ri­tet­tiin puh­dis­tus­ri­tu­aa­li kata­ja­nok­sia polt­ta­mal­la. Vas­ta­syn­ty­nei­den las­ten napa­nuo­rat säi­ly­tet­tiin, sil­lä nii­den aja­tel­tiin sym­bo­loi­van elä­mää, ter­veyt­tä ja pit­kää ikää. Napa­nuo­ran näh­tiin yhdis­tä­vän hen­ki­lön äitiin ja maa­han. Sen kadot­ta­mi­sen kat­sot­tiin mer­kit­se­vän suur­ta onnet­to­muut­ta sen omis­ta­jan elä­mään. Kun pai­men­to­lai­set siir­tyi­vät pai­kas­ta toi­seen, napa­nuo­rat kul­ki­vat muka­na vähäis­ten tava­roi­den, polt­to­pui­den ja ruo­an kans­sa. Myös minun napa­nuo­ra­ni oli aina muka­na, ja äiti­ni näyt­ti­kin sen ker­ran minul­le.

Miten ihmi­set hau­dat­tiin?

Van­han tra­di­tion mukai­ses­ti vai­na­jaa var­ten raken­net­tiin leh­ti­kuuses­ta maja kor­keal­le, jot­ta kar­hut kor­keal­le, jot­ta kar­hut ja jyr­si­jät eivät pää­si­si sin­ne. Majaan lai­tet­tiin vaat­teet, astiat, ruo­ka sekä yli­pään­sä kaik­ki mitä ihmi­sen aja­tel­tiin voi­van tar­vi­ta mukaan­sa seu­raa­vas­sa elä­mäs­sä, jon­ka näh­tiin alka­van kuo­le­man jäl­keen. Hen­ki­lön mukaan tapet­tiin poro­ja sekä koi­ra. Mihin­kään ei saa­nut kos­kea. Kuol­leet lap­set ripus­tet­tiin keh­dois­saan nuo­reen leh­ti­kuuseen.

Even­kien kes­kuu­des­sa ei ollut var­kai­ta, sik­si kodat pidet­tiin aina avoi­mi­na, ja elin­tar­vik­keet säi­ly­tet­tiin kor­keal­le raken­ne­tuis­sa aitois­sa pii­los­sa kar­huil­ta. Sel­viy­tyäk­seen äärim­mäi­sis­sä olo­suh­teis­sa ihmi­sen täy­tyy olla avoin ja rehel­li­nen. Kos­ka even­keil­lä ei ole mitään perin­teis­tä alko­ho­li­pi­tois­ta juo­maa, min­kään­lais­ta päih­ty­mys­tä ei myös­kään esiin­ty­nyt hei­dän kes­kuu­des­saan.

”TYTTÄRENI, MITEN SINÄ PYSTYT ELÄMÄÄN TÄÄLLÄ?”

Miten pää­dyit­te Pie­ta­riin?

Inter­naa­tin* jäl­keen pää­sin Pie­ta­rin peda­go­gi­seen opis­toon opis­ke­le­maan. Sen jäl­keen olin töis­sä ensim­mäis­ten luok­kien opet­ta­ja­na Bom­na­kin kyläs­sä Zeis­kin alu­eel­la. Näi­hin aikoi­hin Lenin­gra­dis­sa sijait­se­vaan Hertze­nin yli­opis­toon Sipe­rian kiel­ten osas­tol­le avau­tui kol­me opis­ke­lu­paik­kaa. Minut ja kak­si ystä­vää­ni lähe­tet­tiin sin­ne opis­ke­le­maan. Muut tytöt eivät val­mis­tut­tu­aan halun­neet jää­dä kau­pun­kiin ja läh­ti­vät muu­al­le. Minä jäin tän­ne asu­maan, vaik­ka en edel­leen­kään koe itseä­ni pie­ta­ri­lai­sek­si.

Minul­la oli todel­la vai­ke­aa. Isä­ni oli ainoa ihmi­nen, joka osoit­ti minul­le myö­tä­tun­toa. Vuon­na 1972 hän tuli käy­mään luo­na­ni Pie­ta­ris­sa. Hän päi­vit­te­li minul­le: ”Tyt­tä­re­ni, miten sinä voit asua tääl­lä kives­tä teh­dys­sä talos­sa? Kul­jet kivien kes­kel­lä, ja joka on puo­lel­la auto­ja. Eihän tääl­lä voi edes hen­git­tää! Tämä­hän on hir­veä paik­ka, läh­de­tään kotiin!”

Mut­ta minä jäin ja menin nai­mi­siin venä­läi­sen mie­hen kans­sa — mis­tä minä oli­sin löy­tä­nyt even­kin Pie­ta­ris­ta? Yli­opis­tol­la minul­le ehdo­tet­tiin jat­ko-opin­to­ja. Ryh­dyin tie­teel­li­sel­le ural­le, mut­ta en kos­kaan unoh­ta­nut juu­ria­ni.

AMEN, TAPAHTUKOON NIIN

Ker­to­kaa työs­tän­ne even­kin­kie­li­sen raa­ma­tun­kään­nök­sen paris­sa.

Tuk­hol­mas­sa sijait­se­va Raa­ma­tun­kään­nö­sins­ti­tuut­ti kään­tyi Venä­jän tie­dea­ka­te­mian puo­leen pyy­täen sitä mukaan raa­ma­tun­kään­nös­työ­hön. Minul­le ehdo­tet­tiin työ­tä raa­ma­tun­kään­nök­sen paris­sa. Kol­le­ga­ni tote­si minul­le: ”Nad­ja, sinun lisäk­se­si ei ole ketään, joka teki­si sitä työ­tä, sil­lä sinun kal­tai­sia­si spe­sia­lis­te­ja on vähän. Kään­ne­tään yhdes­sä kie­leem­me tämä suur­teos, näin voim­me samal­la teh­dä even­kien kult­tuu­ria tun­ne­tuk­si.” Sii­tä alkoi työ­läs, mie­len­kiin­toi­nen ja lähes tie­teel­li­nen pro­ses­si, joka ole­muk­sel­taan muis­tut­ti tut­ki­mus­työ­tä. Kaik­ki­aan työ kes­ti kym­me­nen vuot­ta.

Minä en ollut sisäi­ses­ti ollen­kaan val­mis sel­lai­seen työ­hön. Me olim­me kau­ka­na kris­til­li­syy­des­tä, vaik­ka even­ke­jä kas­tet­tiin jo 400 vuot­ta sit­ten, ensim­mäi­si­nä eri Sipe­rian alku­pe­räis­kan­sois­ta. Mei­dän per­hees­säm­me ei ollut iko­nei­ta, mut­ta havait­sin mui­den ihmis­ten kan­ta­van nii­tä muka­naan. He eivät tien­neet mitään niis­sä esiin­ty­väs­tä pyhäin­ku­vas­ta, mut­ta heil­le ker­rot­tiin, että kuva esit­ti Juma­laa. Kai­kil­la kan­soil­la on jon­kin­lai­nen käsi­tys Juma­las­ta. Meil­lä even­keil­lä­kin on oma juma­lam­me, luo­ja­ju­ma­la Seve­ki. Minä­kin uskoin häneen.

Aloim­me kään­tää ker­to­muk­sia Juma­las­ta, ja kään­sim­me myös ”Jee­sus, las­ten ystä­vä” ‑kir­jan. Seu­raa­vak­si jäl­keen kään­sim­me Luuk­kaan evan­ke­liu­min, ja vii­mei­sek­si koko Las­ten Raa­ma­tun. Se osoit­tau­tui vaa­ti­vak­si työk­si. Ker­to­muk­sia luet­tiin Kras­no­jars­kin alu­een radios­sa. Ihmi­set soit­te­li­vat meil­le ja kyse­li­vät ker­to­mus­ten jat­kos­ta, mitä niis­sä seu­raa­vak­si tapah­tui­si. Me emme kui­ten­kaan olleet vie­lä kään­tä­neet niil­le jat­koa.

Kään­tä­mi­ses­sä oli omat vai­keu­ten­sa. On aivan eri asia kään­tää Raa­mat­tua kuin jotain satua. Even­kin kie­les­sä on pal­jon muis­ta kie­lis­tä lai­nat­tu­ja sano­ja, mut­ta raa­ma­tun­kään­nös taas täy­tyy teh­dä omas­ta kie­les­tä löy­ty­vin väli­nein. Koko ajan jou­duin poh­ti­maan, miten voi­sin kor­va­ta jon­kin lai­na­sa­nan äidin­kie­li­sel­lä ilmai­sul­la. Olin näi­hin asioi­hin liit­tyen jat­ku­vas­ti yhtey­des­sä usko­vien even­kien kans­sa. Kun kysyin heil­tä esi­mer­kik­si, mitä tar­koit­taa sana ”aamen”, he vas­ta­si­vat minul­le, että ”aamen” on pelk­kä ”aamen”. Kysyin heil­tä, voi­sin­ko kään­tää sanan ”aamen” ilmauk­sel­la ”tapah­tu­koon niin”, ja lopul­ta kään­sin sen even­kin kie­lel­le käyt­täen nime­no­maan tätä ilmaus­ta.

Tapah­tui­ko kym­me­nen Raa­ma­tun kään­tä­mi­sen paris­sa vie­te­tyn vuo­den aika­na mer­kit­tä­viä asioi­ta?

Tapah­tui kyl­lä kai­ken­lais­ta mer­kit­tä­vää. Kään­nyin itse Juma­lan puo­leen ja tulin kris­ti­tyk­si. Minut kas­tet­tiin kak­si vuot­ta sit­ten.

Nadezh­da Jakov­lev­na, kuvai­li­sit­te­ko vie­lä lopuk­si ainut­laa­tuis­ta kan­saan­ne.

Jo ensim­mäi­set even­kien alueil­le tul­leet tut­ki­mus­mat­kai­li­jat havait­si­vat, että even­kien kehos­ta ei eri­ty hajua, vaik­ka ilma oli­si hel­tei­nen tai he eivät pesey­tyi­si muu­ta­maan päi­vään. He ovat aina puh­tai­ta ja siis­te­jä, ja kai­ken kaik­ki­aan he pitä­vät tark­kaa huol­ta ulkoa­sus­taan. Sik­si mei­tä kut­su­taan ”Sipe­rian rans­ka­lai­sik­si”. Anka­ran pak­ka­sen takia eli­mis­töm­me toi­mii eri taval­la kuin euroop­pa­lai­sil­la. Meil­lä on eri­tyyp­pi­nen iho, ja nai­set näyt­tä­vät ikäis­tään nuo­rem­mil­ta, vaik­ka toi­saal­ta anka­rien olo­suh­tei­den takia odo­tet­tu elin­ai­ka onkin tääl­lä lyhyem­pi kuin monil­la muil­la alueil­la.

Even­kit ovat ainut­laa­tui­nen kan­sa, jopa pai­men­to­lais­kan­so­jen kes­kuu­des­sa. Maa­il­mas­sa ei ole tois­ta kan­saa, joka oli­si levit­täy­ty­nyt yhtä val­ta­val­le alu­eel­le, even­ke­jä­hän asuu Altail­ta Saha­li­nil­le sekä Tai­my­rin nie­mi­maal­ta aina Mon­go­li­aan ja Kii­naan saak­ka.

Even­ke­jä las­ke­taan ole­van Amu­rin alu­eel­la sijait­se­vil­la perin­tei­sil­lä asuin­si­joil­laan noin 1300 hen­keä. Venä­jäl­lä asuu yhteen­sä noin 38 000 even­kiä. Nadezh­da Jakov­lev­na on Venä­jän tie­dea­ka­te­mian ling­vis­tii­kan tut­ki­mus­lai­tok­sen joh­ta­va tut­ki­ja sekä Poh­jois­ten kan­so­jen, Sipe­rian ja Kau­koi­dän alku­pe­räis­kan­so­jen yhdis­tyk­sen puheen­joh­ta­ja. Amurs­ka­ja Prav­da sai syn­nyin­seu­duil­laan käy­mäs­sä olleen Nadezh­da Jakov­lev­nan vie­raak­seen haas­tat­te­lua var­ten ja tämä teks­ti on lyhen­nel­mä kysei­ses­tä haas­tat­te­lus­ta.

Alku­pe­räi­nen jut­tu on jul­kais­tu Amurs­ka­ja Prav­da ‑leh­des­sä 31.10.2013: https://www.ampravda.ru/2013/10/31/040059.html

Teks­ti: Bar­ba­ra Sija­no­va
Kään­nös: Anu Man­ner­maa
Kuvat Nadezh­da Bula­to­van hen­ki­lö­koh­tai­ses­ta arkis­tos­ta.

* Inter­naat­ti: Venä­läi­nen sisä­op­pi­lai­tos, jos­sa lap­set ja nuo­ret asu­vat opis­ke­lu­jen­sa ajan.