Shakirin tarina

Saanen esitellä sinulle ystäväni Shakirin*, hiljaisen vaatimattoman miehen, joka asui ennen Irakissa. Kuten kaikki hänen perheessään, myös Shakir oli muslimi. Hän oli koulutettu kirjanpitäjä, ja hänellä oli vakituinen työ.

Mutta Islamilainen kalifaatti eli Isis oli nousussa, taistelut kasvussa, kokonaisia kaupunkeja laitettiin maan tasalle, ja muiden irakilaisten tavoin myös Shakir pakeni maasta. Hänen matkansa vei hänet Turkin läpi, meren yli Kreikkaan, sitten Serbian ja Unkarin kautta, kunnes hän lopulta saapui Länsi-Eurooppaan.

Maassa, josta hän lopulta löysi itsensä, häneltä evättiin turvapaikka. Mutta tämä ei tarkoittanut, että hänet olisi heitetty maasta pois. Sen sijaan alkoi elämä välitilassa, odotuksessa ja epämukavuudessa.

Paikallisella kirkolla oli toimintaa pakolaisille ja turvapaikanhakijoille, ja heitä autettiin. Sieltä Shakir löysi rakkautta ja hyväksyntää. Sen seurauksena hän alkoi seurata Jeesusta, liittyi seurakuntaan, ja hänet kastettiin. Tämä oli ensimmäinen kerta Shakirin elämässä, kun hän koki olevansa todella rakastettu ja hyväksytty.

Kun Shakirin veli kuuli Irakissa, että Shakir seurasi nyt Jeesusta, lähetti hän tappouhkauksia. “Jos koskaan näytät kasvosi täällä, me tapamme sinut”, kirjoitti Shakirin veli, “Sinä olet tuonut häpeää perheellemme.”

Tänä aikana Shakirilla oli useita haastatteluita maahanmuuttoviranomaisten kanssa. Heidän vastaustensa ydin oli:

Alkuperäinen hakemuksesi hylättiin ja siksi sanot nyt olevasi kristitty. Siitä huolimatta hylkäämme hakemuksesi. Sinä yrität pelata järjestelmän kanssa.

Seuraava askel oli kääntyä hovioikeuden puoleen. Siitä asti, kun Shakir aloitti Jeesuksen seuraamisen, hän oli mukana arabiankielisessä Raamattu-piirissä, ja oli ryhmän johtaja. Kun hän sai päivämäärän oikeuskäsittelylle, hänen sallittiin tuoda yksi todistaja tai puolustaja mukanaan. Tämän takia, Shakirin kutsusta, löysin itseni oikeuden edestä eräänä talvipäivänä. Osana käsittelyä minua haastateltiin 30-40 minuuttia. Mikä sai minut vakuuttumaan siitä, että Shakir oli kristitty? Vastasin kysymyksiin parhaani mukaan, kun kerroin miten Shakirin tarina ristesi omani kanssa.

Palasin kotiini. Shakir sai töitä toiselta puolelta maata, enkä nähnyt häntä oikeuskäsittelyn jälkeen. Mutta sitten, muutamaa kuukautta myöhemmin, sain häneltä WhatsApp-viestin:

Turvapaikkahakemus hylättiin oikeudessa. Lakimies täyttää hakemuksen korkeimpaan oikeuteen.

Niin odotuspeli jatkuu. Hyvin harvat maahanmuuttajat saavat jäädä, joten on vaikea toivoa.

Joutuuko Shakir, veljeni Kristuksessa, josta on tullut rakas ystävä, palaamaan Irakiin? Jos hän palaa, mikä häntä odottaa siellä?

Hän arvostaisi rukouksiasi.

*Nimi muutettu

Teksti: Michael Greed 

Kuva: Steve Evans

Kategoriat: Blogi