Viime kuussa kirjoitin, kuinka olimme valmis-tautumassa takaisin lähtöön Papua-Uuteen-Guineaan. No, asiat eivät menneet suunnitelmien mukaan ja lähtö ei onnistunut. Olisimme tarvinneet koronan vuoksi erityisluvan maahan saapumiseen, mutta emme ehtineet saada sitä ajoissa. Odotimme tuota lupaa lähtöaamuun asti laukut pakattuina ja koti siivottuna, mutta lupaa ei kuulunut ja jouduimme perumaan lentoliput aivan viime hetkillä. Olimme pettyneitä ja lähdön peruuntuminen oli raskasta koko perheelle.

Olemme nyt pohtineet uutta suunnitelmaa ja päätimme hengähtää hetken ja odottaa lähtöä ensi vuoden alkuun. Katsotaan, jos matkustaminen hieman helpottuisi ja perheellemme tekee hyvää olla hetki paikallaan jatkuvan epävarmuuden ja odottelun sijaan.

Epävarmuudessa eläminen ja suunnitelmien muuttuminen on tullut meille tutuksi viimeisen vuoden aikana. Onneksi Jumala näkee suuremman kokonaisuuden ja uskomme että hänellä on suunnitelma ja tarkoitus tällekin tilanteelle.

”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” Jer.29:11

Siunausta sinun marraskuuhun! Meillä odotetaan jo kovasti, että tulisi lunta.

 

 

Kaisan Matkassa -blogissa seurataan kuukausittain lähetystyössä mukana olevan Kaisan elämää.