Tun­tee­ko Juma­la mei­dät­kin?

”Mie­he­ni suku on Ita­lias­ta, mut­ta hänen Yhdys­val­toi­hin muut­ta­neet esi-isän­sä eivät puhu­neet uudes­sa koti­maas­saan ita­li­aa, kos­ka he halusi­vat assi­mi­loi­tua,” sanoo ame­rik­ka­lai­nen vie­rus­to­ve­ri­ni len­nol­la Was­hing­to­nis­ta Münc­he­niin. Hän ker­too ole­van­sa itse kan­sal­li­suu­del­taan (natio­na­li­ty) suu­rim­mak­si osak­si sak­sa­lai­nen, vaik­ka tote­aa­kin heti perään ole­van­sa täy­sin ame­rik­ka­lai­nen. Hän sanoo tun­nis­ta­van­sa itses­sään sak­sa­lai­sil­le tyy­pil­li­siä piir­tei­tä: jär­jes­tel­mäl­li­syyt­tä ja tehok­kuut­ta.

Minä jään miet­ti­mään, mis­tä kai­kes­ta ihmi­sen iden­ti­teet­ti raken­tuu­kaan. Yksi tär­keä osa iden­ti­teet­tiä on kie­li. Ango­las­sa ei ole tava­ton­ta, että kau­pun­ki­lai­set ilmoit­ta­vat äidin­kie­lek­seen (lín­gua mater­na) kie­len, jota he eivät puhu ollen­kaan tai jota osaa­vat vain vähän. He koke­vat kuu­lu­van­sa van­hem­pien­sa tai iso­van­hem­pien­sa kie­len puhu­jien ryh­mään, vaik­ka puhui­si­vat itse vain maan viral­lis­ta kiel­tä por­tu­ga­lia. Kau­pun­gis­tu­mi­sen myö­tä yhä useam­pi ango­la­lai­nen lap­si oppii ensim­mäi­se­nä kie­le­nään por­tu­ga­lin. Ango­lan noin 30 kie­len tule­vai­suus on uhat­tu­na, kun ne eivät enää siir­ry enti­seen tapaan suku­pol­vel­ta toi­sel­le.

Moni ango­la­lai­nen onkin erään­lai­se­na kie­li­siir­to­lai­se­na omas­sa maas­saan. Por­tu­ga­lin siir­to­maa-aika­na har­joit­ta­ma assi­mi­laa­tio­po­li­tiik­ka puri Ango­lan kan­saan ja eri­to­ten sen eliit­tiin: por­tu­ga­lin kie­li on vuo­si­kym­men­ten ajan ollut avain elä­mäs­sä ete­ne­mi­seen, eikä ango­la­lai­sis­ta kie­lis­tä yksin­ker­tai­ses­ti ole ollut hyö­tyä kodin ulko­puo­lel­la — popu­laa­ri­musiik­kia ja kirk­koa lukuu­not­ta­mat­ta. Ango­la­lai­sen työ­to­ve­ri­ni, raa­ma­tun­kään­nös­kon­sult­ti Dinis Ezequi­e­lin mukaan on kir­kon ansio­ta, että ango­la­lai­set kie­let ovat vie­lä elos­sa. Raa­mat­tua on halut­tu lukea omal­la kie­lel­lä.

Ango­lan Piplia­seu­ras­sa kään­ne­tään Raa­mat­tua nyt ensim­mäis­tä ker­taa nkum­bin, nja­ne­kan, son­gon ja umban­ga­lan kie­lil­le. Nel­jä muu­ta ango­la­lais­ta kiel­tä saa muu­ta­man vuo­den pääs­tä uuden, kie­len­pu­hu­jien itsen­sä kään­tä­män Raa­ma­tun. Kään­tä­jä Antó­nio Bap­tis­ta selit­ti kään­tä­mi­sen mer­ki­tys­tä kie­len arvos­tuk­sel­le: ”Umban­ga­lan kie­lel­lä rukoi­le­mis­ta ja ylis­tä­mis­tä pidet­tiin kir­kos­sa skan­daa­li­na. Nyt kun ihmi­set saa­vat umban­ga­lan­kie­li­sen Raa­ma­tun, he tajua­vat ettei tämä­kään kie­li ole Juma­lal­le vie­ras.”

Kir­joit­ta­ja FT, TM Riik­ka Hal­me-Ber­ne­king on Yhty­neit­ten Raa­mat­tuseu­ro­jen raa­ma­tun­kään­nös­kon­sult­ti, Suo­men Lähe­tys­seu­ran Ango­lan-lähet­ti, joka asuu ame­rik­ka­lai­sen mie­hen­sä Ste­ven kans­sa Vir­gi­nias­sa. Hänen tuo­re kir­jan­sa Opin tien kotiin (2018, Suo­men Lähe­tys­seu­ra) sisäl­tää ker­to­muk­sia eri maa­il­mois­sa elä­mi­ses­tä ja raa­ma­tun­kään­nös- ja kie­li­työs­tä Ango­las­sa.

Kuva: Tei­ja Lie­vo­nen

Jut­tu on jul­kais­tu myös Sanal­la Sanoen ‑leh­den nume­ros­sa syksy/2019