Tuu­la Koso­nen ker­too työs­tään. Kuva: Jyr­ki Mark­ka­nen

Tuu­la Koso­nen ei lap­se­na haa­veil­lut raa­ma­tun­kään­nös­työs­tä. Hänen unel­man­sa liit­tyi­vät eläi­miin – hän oli­si halun­nut rat­sas­tuk­sen­opet­ta­jak­si tai muu­ten työs­ken­nel­lä eläin­ten paris­sa. Juma­la joh­dat­ti kui­ten­kin toi­seen suun­taan. Kou­lu­tuk­sel­taan Tuu­la on nuo­ri­so-ohjaa­ja, ja myö­hem­min hän täy­den­si osaa­mis­taan muun muas­sa kult­tuu­riant­ro­po­lo­gian, teo­lo­gian sekä krei­kan ja heprean opin­noil­la – aina kul­loi­sen­kin tar­peen mukaan.

Rat­kai­se­va kään­ne tapah­tui hänen avio­mie­hen­sä Kim­mon kaut­ta. Kim­mo osal­lis­tui Pra­has­sa kas­va­tus­tie­teen kon­fe­rens­siin, jos­sa hän tapa­si SIL-jär­jes­tön työn­te­ki­jän. Kes­kus­te­lut hänen kans­saan herät­ti­vät Kim­mos­sa aja­tuk­sen sii­tä, että saman­lai­nen työ voi­si olla hänen­kin paik­kan­sa. Paris­kun­ta alkoi sel­vit­tää asi­aa tar­kem­min, tutus­tui Suo­men Wyclif­fe Raa­ma­tun­kään­tä­jät ‑jär­jes­töön, osal­lis­tui Suo­men Lähe­tys­seu­ran lähe­tys­kurs­seil­le ja myö­hem­min myös SIL:n kurs­seil­le Sin­ga­po­res­sa. Näi­den vai­hei­den aika­na Tuu­lal­le alkoi hah­mot­tua suun­ta: kään­nös­työ.

”Minul­le suo­si­tel­tiin kurs­seil­la, että har­kit­si­sin raa­ma­tun­kään­nös­työ­tä. En vie­lä sil­loin tien­nyt tar­kas­ti, mitä teki­sin, mut­ta aja­tus alkoi kyp­syä”, Tuu­la ker­too.

Tie Aasi­aan

Paris­kun­nan työ suun­tau­tui lopul­ta Aasi­aan. He koki­vat kut­sua eri­tyi­ses­ti Thai­maan ja sen lähia­luei­den suun­taan. Vuon­na 1997 he läh­ti­vät mukaan työ­hön, jos­sa yhdis­tyi­vät kan­sain­vä­li­syys, kiel­ten opis­ke­lu ja pai­kal­lis­ten yhtei­sö­jen kans­sa teh­tä­vä yhteis­työ.

Alku­vai­hees­sa Tuu­la opis­ke­li kie­liä Thai­maas­sa ja poh­ti, mihin tar­kal­leen ryh­tyi­si. Vähi­tel­len hän löy­si paik­kan­sa aken­kie­li­ses­sä raa­ma­tun­kään­nös­hank­kees­sa.

Kään­tä­jän työ arjes­sa

Tuu­la kuvaa itse­ään kään­tä­jä­nä tar­kak­si mut­ta ren­nok­si.

”En ole kovin muo­dol­li­nen. Haluan antaa tii­mi­läi­sil­le vas­tuu­ta, mut­ta itse kään­nös­työs­sä olen tark­ka. Emme tee töi­tä otsa kur­tus­sa, vaan kes­kus­te­lem­me pal­jon myös muis­ta asiois­ta työn lomas­sa.”

Kään­nös­työ on pit­kä ja moni­vai­hei­nen pro­ses­si. Ensin syn­tyy raa­ka­kään­nös, jota Tuu­la käy läpi yhdes­sä pai­kal­li­sen kään­tä­jän Nöödzan kans­sa. Sen jäl­keen teks­ti ete­nee kon­sul­tin tar­kas­tet­ta­vak­si, ja lopul­ta pai­kal­li­nen kään­nös­ko­mi­tea tekee omat rat­kai­sun­sa. Teks­tiä tes­ta­taan myös luki­joil­la, jot­ta se oli­si ymmär­ret­tä­vää ja luon­te­vaa.

Työ on muut­tu­nut vuo­sien var­rel­la. Sii­nä mis­sä aiem­min istut­tiin saman pöy­dän ääres­sä, nyky­ään suu­ri osa yhteis­työs­tä tapah­tuu etäyh­teyk­sien kaut­ta.

Kiel­ten maa­il­ma

Raa­ma­tun­kään­nös­työ vaa­tii vah­vaa kie­li­tai­toa – ei vain vie­rais­sa kie­lis­sä, vaan myös omas­sa äidin­kie­les­sä. Usein kään­tä­jän täy­tyy oppia useam­pi uusi kie­li.

”Pro­jek­ti kaa­tuu har­voin huo­noon teo­lo­gi­seen ymmär­ryk­seen, mut­ta jos kiel­tä ei opi kun­nol­la, se voi olla rat­kai­se­vaa”, Tuu­la tote­aa.

Työs­sä koh­da­taan jat­ku­vas­ti kie­lel­li­siä haas­tei­ta. Kai­kil­le käsit­teil­le ei ole suo­ria vas­ti­nei­ta. Esi­mer­kik­si aken kie­les­tä puut­tui sana “uskoa”. Rat­kai­suk­si valit­tiin alku­kie­len krei­kan sanan “pis­teuoo” toi­nen mer­ki­tys, joka on “luot­taa”. Sanas­ta tuli heti suo­sit­tu. Kris­tit­ty on ake­jen kes­kuu­des­sa se, joka “luot­taa Jee­suk­seen”  

Myös kult­tuu­ri­set ja kie­lel­li­set raken­teet vai­kut­ta­vat kään­nök­seen. Eri kie­lis­sä lause­ra­ken­ne voi olla täy­sin eri­lai­nen, mikä voi vaa­tia jakei­den muok­kaa­mis­ta, jot­ta vies­ti säi­lyy ymmär­ret­tä­vä­nä.

Moti­vaa­tio ja mer­ki­tys

Tuu­laa moti­voi eri­tyi­ses­ti yhteis­työ pai­kal­lis­ten ihmis­ten kans­sa.

”On hie­noa näh­dä työn jäl­ki ja se, kuin­ka moti­voi­tu­nei­ta pai­kal­li­set ovat. Ja Raa­mat­tu itses­sään on niin kiin­nos­ta­va kir­ja.”

Työ saa mer­ki­tyk­sen­sä myös sii­tä, että kään­nök­set tule­vat käyt­töön. Uusi tes­ta­ment­ti on jo aktii­vi­ses­sa käy­tös­sä pai­kal­lis­ten seu­ra­kun­tien paris­sa, ja juma­lan­pal­ve­luk­sia pide­tään omal­la kie­lel­lä. Se on paras palau­te teh­dys­tä työs­tä.

Yhtei­sön muu­tos

Kään­nös­työl­lä on ollut vai­ku­tus­ta myös aken­kie­li­seen yhtei­söön. Ake­kult­tuu­ri on perin­tei­ses­ti ani­mis­ti­nen, ja monil­le kris­ti­tyil­le on ollut mer­ki­tyk­sel­lis­tä vapau­tu­mi­nen hen­kien pelos­ta.

Kris­tit­ty­jen mää­rä on kas­va­nut, ja seu­ra­kun­nat ovat vah­vis­tu­neet. Samal­la haas­tei­ta riit­tää: köy­hyys, syr­jäi­nen sijain­ti, luku­tai­dot­to­muus sekä yhteis­kun­nal­li­set ongel­mat, kuten kor­rup­tio ja tur­vat­to­muus, vai­kut­ta­vat arkeen.

Luku­tai­to­työ on tär­keä osa koko­nai­suut­ta. Kos­ka viral­li­sia kou­lu­ja ei ole alu­eel­la, jär­jes­te­tään luku- ja las­ku­tai­to­kurs­se­ja.

Tek­no­lo­gian rajat

Vaik­ka teko­ä­lyä on kokeil­tu apu­na aken­kie­li­ses­sä raa­ma­tun­kään­nös­työs­sä, se ei ole Tuu­lan mie­les­tä osoit­tau­tu­nut luo­tet­ta­vak­si.

”Teko­ä­ly tekee pal­jon pie­niä vir­hei­tä. Esi­mer­kik­si suun­ta­ver­bit meni­vät sekai­sin, ja jopa nimet vaih­te­li­vat. Pai­kal­li­nen kään­tä­jä tekee parem­paa työ­tä.”

Kat­se tule­vai­suu­teen

Tavoit­tee­na on saa­da koko Raa­mat­tu val­miik­si aken kie­lel­le vuo­teen 2034 men­nes­sä. Tuu­la uskoo, että tavoi­te on saa­vu­tet­ta­vis­sa.

Työn vas­ta­pai­nok­si Tuu­la palaa lap­suu­den haa­veen­sa äärel­le: vapaa-ajal­laan hän hoi­taa ja rat­sas­taa hevos­taan sekä lukee.

”Tämä työ on mie­le­käs­tä. Jos on kiin­nos­tu­nut kie­lis­tä ja kult­tuu­reis­ta, se on hyvä läh­tö­koh­ta. Loput voi oppia mat­kan var­rel­la.”

Tuu­lan tari­na on esi­merk­ki sii­tä, miten Juma­la voi kul­jet­taa yllät­tä­vään suun­taan – ja kuin­ka kut­su­mus voi löy­tyä vähi­tel­len, askel ker­ral­laan.

Täl­lä het­kel­lä Tuu­la Koso­nen jat­kaa työ­tä Evan­ke­li­nen lähe­ty­syh­dis­tys Ely ry:n pal­ve­luk­ses­sa Wyclif­fe Raa­ma­tun­kään­tä­jien työyh­tey­des­sä. 

Toi­mit­ta­nut: Anne Par­hia­la