Tehok­kain kie­li koh­da­ta vie­raan kult­tuu­rin edus­ta­jia on rak­kau­den kie­li. Rak­kaus tekee kyl­lä itsen­sä ymmär­re­tyk­si. Ottaak­se­ni yhden esi­mer­kin: Kris­ti­tyt ovat ensim­mäi­siä, jot­ka ovat alka­neet pitää huol­ta spi­taa­li­sis­ta eri puo­lil­la maa­il­maa. Vain kris­ti­nus­ko antaa näet arvon jokai­sel­le ihmi­sel­le riip­pu­mat­ta rodus­ta, suku­puo­les­ta, ter­vey­den­ti­las­ta tai yhteis­kun­nal­li­ses­ta ase­mas­ta. 

Julis­tuk­sen olles­sa kysees­sä paras tapa tavoit­taa toi­sen kult­tuu­rin edus­ta­ja ei ole har­taus eikä dog­maat­ti­nen luen­to, vaan ker­to­mus. Raa­mat­tu on täyn­nä kos­ket­ta­via ker­to­muk­sia ja elä­mä­ker­to­ja, jot­ka eivät jätä ketään kyl­mäk­si. Myös raa­mat­tu­pii­reis­sä näi­tä ker­to­muk­sia voi­daan käsi­tel­lä niin, että kuka tahan­sa mis­sä päin maa­il­maa tahan­sa voi sovel­taa ne omaan elä­mään­sä (ks. www.ilosanomapiiri.fi).

Raa­ma­tun sano­ma on lakia ja evan­ke­liu­mia. Kym­me­nen käs­kyn ja Jee­suk­sen vuo­ri­saar­nan julis­tus herät­tää var­mas­ti rehel­li­sen kuu­li­jan sydä­meen syn­nin­tun­non. Hänen suun­sa menee tuk­koon, eikä hän voi enää lait­taa omia viko­jaan tois­ten syyk­si. Ja vain syn­tin­sä tun­te­val­la ihmi­sel­lä on käyt­töä kris­ti­nus­kon pää­asial­le, ris­tin evan­ke­liu­mil­le. 

Pidin ker­ran Japa­nis­sa kir­kon englan­nin­ker­ho­lai­sil­le har­tau­den fari­seuk­ses­ta ja publi­kaa­nis­ta. ”Noin juu­ri ope­te­taan myös Ami­da-budd­ha­lai­suu­des­sa”, rie­mas­tui yksi kuu­li­jois­ta­ni: ”Jos hyvät ihmi­set pelas­tu­vat, niin pahat pelas­tu­vat vie­lä var­mem­min.” Häm­mäs­tyin: Miten kukaan voi luul­la julis­tus­ta­ni Ami­da-budd­ha­lai­sen opin mukai­sek­si?

Yhtäk­kiä tajusin, mikä har­tau­des­sa­ni oli men­nyt pie­leen: sii­tä oli jää­nyt pois evan­ke­liu­min tun­to­merk­ki. Ei näet rii­tä, että vakuu­tan Juma­lan armah­ta­van syn­ti­siä. Minun on myös sanot­ta­va, mitä se hänel­le mak­soi, että hän voi olla syn­ti­sel­le armol­li­nen. Armo nimit­täin mak­soi Juma­lal­le hänen oman Poi­kan­sa veren. Se on evan­ke­liu­min tun­to­merk­ki. Kaik­ki armon julis­tus ilman veren evan­ke­liu­mia on hal­paa armoa.  

Juma­lan sana, laki ja evan­ke­liu­mi, on katoa­ma­ton sie­men. Ker­ro­taan, että farao Tutank­ha­mo­nin hau­das­sa 3300 vuot­ta säi­ly­nyt sie­men alkoi itää, kun se hau­dat­tiin pel­toon. Jos taval­li­ses­sa sie­me­nes­sä on sel­lai­nen kas­vu­voi­ma, mil­lai­nen se onkaan Juma­lan sanas­sa! Me emme kos­kaan näe työm­me todel­li­sia tulok­sia täs­sä ajas­sa. Yhte­nä kau­nii­na päi­vä­nä jo unoh­tu­neek­si luu­le­mam­me Sana voi ver­soa jos­sa­kin ihmis­sy­dä­mes­sä ja kan­taa sata­ker­tai­sen sadon Juma­lan val­ta­kun­taan. 

Mai­lis Jana­tui­nen

Sanan säi­lä on pals­ta, jol­la eri­lai­set kir­joit­ta­jat ker­to­vat aja­tuk­si­aan kie­les­tä, kult­tuu­ris­ta, Raa­ma­tus­ta ja lähe­tys­työs­tä. Kir­joit­ta­jien mie­li­pi­tei­den ei vält­tä­mät­tä tar­vit­se edus­taa Wyclif­fe Raa­ma­tun­kään­tä­jien näke­mys­tä.