Sapat­ti­le­poa etsi­mäs­sä

Haas­ta­tel­ta­va­na Susan­ne Krü­ger, Sak­san Wyclif­fe-jär­jes­tön joh­ta­ja.

Sak­san Wyclif­fe-jär­jes­tön vuo­den 2023 tee­ma on sapat­ti. Miten tähän pää­dyt­tiin?

Yksi mer­kit­tä­vä syy on, että niin monet ihmi­set ovat väsy­nei­tä. He ovat kadot­ta­neet moti­vaa­tion tai kär­si­vät työ­uu­pu­muk­ses­ta. Koro­na-aika ei aina­kaan hel­pot­ta­nut tilan­net­ta. Sak­sa­lai­ses­sa­kin yhteis­kun­nas­sa ihmi­set puhu­vat koro­nan jäl­ki­vai­ku­tuk­sis­ta: ihmi­set ovat uupu­nei­ta ja lop­puun­pa­la­nei­ta. Olen poh­ti­nut, miten voi­sim­me käsi­tel­lä tätä ja pala­ta ter­veel­li­seen ryt­miin ja elä­män­ta­paan, joka aut­taa mei­tä sekä teke­mään työ­tä että lepää­mään hyvin.

Täs­tä syys­tä pidän sapat­tia hyvä­nä tee­ma­na. Ensin­nä­kin, kos­ka sapat­ti on Juma­lan aset­ta­ma ryt­mi mei­dän elä­määm­me ja luo­ma­kun­taan. Mei­dän oli­si siis pyrit­tä­vä sen viet­tä­mi­seen. Mut­ta myös sik­si, että sapat­ti ei ole vain lepää­mis­tä. Se on myös työn teke­mis­tä hyväl­lä taval­la. Mei­dän tuli­si teh­dä työ­tä kuu­te­na päi­vä­nä ja levä­tä yhte­nä päi­vä­nä. Sapat­ti ei ole työ­tä vas­taan, vaan sii­nä on kysy­mys ter­vees­tä työn ja levon ryt­mis­tä.

Kos­ka sapa­tis­sa on kyse myös Juma­lan kuun­te­le­mi­ses­ta, haluan haas­taa mei­tä poh­ti­maan,  onko meil­lä sel­lai­sia hen­gel­li­siä käsi­tyk­siä, jot­ka eivät itse asias­sa ehkä tule­kaan Juma­lal­ta. Eten­kin sil­loin, kun on kii­re, ajat­te­lem­me, että jos emme tee jotain, kukaan ei tee sitä. Kuu­len tämän niin usein. Ihmi­set ovat väsy­nei­tä, sai­rai­ta, ja heil­lä on vai­keuk­sia. He todel­la tar­vit­se­vat tau­koa. Mut­ta he sano­vat: ”Jos en jat­ka työ­tä, nämä ihmi­set eivät kuu­le Juma­lan sanaa”, tai: ”Nämä ihmi­set eivät voi oppia tun­te­maan Kris­tus­ta.”

Ajat­te­len, että tämä ei itse asias­sa ole mei­dän kut­su­muk­sem­me. Juma­la hoi­taa sen. Mei­dän vel­vol­li­suu­tem­me on teh­dä se, min­kä Juma­la on val­mis­ta­nut etu­kä­teen mei­dän teh­tä­väk­sem­me. Vas­tuu sii­tä, että ihmi­set oppi­vat tun­te­maan Kris­tuk­sen, että he voi­vat lukea Juma­lan  sanaa, ei ole lopul­ta mei­dän, vaik­ka Juma­la jakaa meil­le vas­tuu­ta sii­tä. Mie­les­tä­ni Juma­la ei mis­sään nimes­sä halua mei­dän hen­gel­lis­tä­vän yli­kuor­mit­tu­mis­tam­me työs­sä, niin että sanom­me: ”Jos Juma­la on kut­su­nut mei­dät teke­mään tätä, hän antaa meil­le voi­mia. Jos se mer­kit­see mer­kit­see 20 tun­nin työ­päi­viä 7 päi­vä­nä vii­kos­sa, Juma­la aut­taa mei­tä suo­riu­tu­maan.” En löy­dä täl­lais­ta vies­tiä Raa­ma­tus­ta.

Meil­lä on tapa­na pitää itseäm­me kor­vaa­mat­to­mi­na, eikö tot­ta?

Aivan. Kun edel­lä mai­ni­tut asiat tuli­vat mie­lee­ni, ajat­te­lin, että Juma­la on anta­nut meil­le tämän ryt­min. Tut­ki­taan tätä ja kat­so­taan, mitä Juma­la voi opet­taa meil­le. Ei vain hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti vaan myös jär­jes­tö­nä. Mitä Juma­la voi opet­taa meil­le täs­tä ter­vees­tä työn ja levon ryt­mis­tä, jon­ka hän on luo­nut mei­tä var­ten?

Minul­la ei ole vie­lä mitään hie­no­ja vas­tauk­sia. Olem­me etsi­mäs­sä nii­tä. Haluan mei­dän jär­jes­tö­nä oppi­van sapa­tis­ta ja sen taus­tal­la ole­vis­ta peri­aat­teis­ta. Miten voim­me jär­jes­tö­nä tukea ter­vet­tä työn ja levon ryt­miä?

Olet­te­ko jär­jes­tö­nä ryh­ty­neet mihin­kään eri­tyi­siin toi­men­pi­tei­siin?

Meil­lä on kuu­kausit­tain ilmes­ty­vä sisäi­nen uutis­kir­je, johon olen kir­joit­ta­nut eri­lai­sia luke­mia­ni ja oppi­mia­ni asioi­ta sapa­tis­ta. Kun meil­lä on hen­ki­lö­kun­nan tapaa­mi­nen joka kuus­sa, kes­kus­te­lem­me aihees­ta.

Sapat­ti mer­kit­see myös tilan teke­mis­tä Juma­lan läs­nä­olol­le ja puheel­le. Rukous on meil­le hyvin tär­ke­ää. Kokoon­num­me joka päi­vä toi­mis­toon puo­len tun­nin har­tau­teen ja rukouk­seen. Meil­lä on kuval­li­set kor­tit koko hen­ki­lö­kun­nas­ta, jot­ta voim­me rukoil­la hei­dän puo­les­taan, ja rukous­koor­di­naat­to­ri kerää ja tulos­taa sen­het­ki­set rukousai­heet kokoon­tu­mi­siim­me. Olem­me hyviä esi­ru­koi­li­joi­ta.

Nyt meil­lä on kui­ten­kin maa­nan­tai­sin eri­lai­nen puo­li­tun­ti­nen, jol­loin kes­ki­tym­me vain kuun­te­le­maan Juma­laa. Ehkä lau­lam­me pari lau­lua. Tai sit­ten jaam­me kuva­kor­tit ja ker­to­mat­ta rukous­pyyn­tö­jä vain hil­jen­nym­me kuun­te­le­maan, mitä Juma­la antaa meil­le kuta­kin ihmis­tä var­ten. Toi­si­naan osal­lis­tum­me Lec­tio Divi­na ‑kon­templaa­tioon tai johon­kin saman­ta­pai­seen. Teem­me jota­kin eri­lais­ta, joka aut­taa mei­tä kuun­te­le­maan enem­män eikä vain käy­mään läpi rukousai­hei­ta, kos­ka rukous­kin voi jos­kus alkaa tun­tua työl­tä.

Miten aja­tus sapa­tis­ta toi­mii sak­sa­lai­ses­sa kult­tuu­ris­sa?

Sun­nun­tai on Sak­sas­sa edel­leen erään­lai­nen lepo­päi­vä. Laki vaa­tii, että useim­mat kau­pat ovat kiin­ni. Nyky­ään sil­lä on vali­tet­ta­vas­ti vähem­män teke­mis­tä kir­kon ja enem­män ammat­ti­liit­to­jen kans­sa. Ne puo­lus­ta­vat voi­mak­kaas­ti sun­nun­tain ase­man säi­lyt­tä­mis­tä.

Yhtei­ses­sä vapaa­päi­väs­sä on sil­ti jotain eri­tyi­sen rau­hoit­ta­vaa ja hyvää. Sak­sa­lai­ses­sa kult­tuu­ris­sa on taval­lis­ta, että sun­nun­tai­na aikai­sin ilta­päi­väl­lä  voi näh­dä per­hei­tä ja mui­ta ihmi­siä käve­lyl­lä, jos sää on hyvä. Ensin syö­dään lou­nas per­heen kans­sa ja sit­ten men­nään käve­le­mään. Sil­lä ei ole mer­ki­tys­tä, ollaan­ko kris­tit­ty­jä vai ei. Se vain kuu­luu kult­tuu­riin. Ajat­te­len jos­kus, että se on hyvin arvo­kas kult­tuu­riin kuu­lu­va asia, jon­ka varaan voim­me raken­taa. On niin pal­jon hel­pom­paa levä­tä, kun kaik­ki muut­kin teke­vät samoin.

Toi­saal­ta työn ja vapaa-ajan rajat voi­vat kado­ta koko­naan. Sii­nä on aal­to­lii­ket­tä. Nuo­rem­mat ihmi­set halua­vat nyky­ään pal­jon enem­män omaa aikaa ja tasa­pai­noa työn ja muun elä­män välil­le. Minun suku­pol­ve­ni ja van­hem­mat ihmi­set koke­vat, että teem­me työ­tä koko ajan. Mei­dän on aina olta­va käy­tet­tä­vis­sä, eikä Juma­lan työ lopu kos­kaan. On hyvin vai­kea olla vain teke­mät­tä mitään. Tun­nem­me syyl­li­syyt­tä. Mei­dän on opit­ta­va uudel­leen, mitä lepää­mi­nen ja työn kes­keyt­tä­mi­nen itse asias­sa tar­koit­taa.

Mai­nit­sit koro­nan ja miten se on teh­nyt ihmi­set väsy­neik­si. Mikä sii­hen liit­ty­vä on saat­ta­nut vie­dä mei­tä huo­noon suun­taan sapa­tin suh­teen?

Ylei­ses­ti ottaen ajat­te­len, että koro­na-aika on lisän­nyt ihmis­ten väsy­mys­tä, uupu­mus­ta ja moti­vaa­tion katoa­mis­ta. Syyt ovat moni­nai­sia ja hyvin vaih­te­le­via eri ihmis­ten koh­dal­la. Osa­syy­nä ovat mene­tyk­set. Monet meis­tä menet­ti­vät ihmi­siä. Mene­tin itse molem­mat van­hem­pa­ni koro­na­pan­de­mian aika­na ja isä­ni itse asias­sa kuo­li koro­na­vi­rus­tau­tiin. He oli­vat 74- ja 76-vuo­tiai­ta.

Peter Scazze­ron kir­jas­sa The Emo­tio­nal­ly Healt­hy Lea­der on erit­täin hyvä luku sapa­tis­ta. Scazze­ro sanoo: ”Pysäh­dy, lepää, nau­ti ja mie­tis­ke­le Juma­laa.” Monil­ta meil­tä sin­kuil­ta kato­si koro­na-aika­na mah­dol­li­suus naut­tia. Mene­tim­me taval­li­sen tapam­me viet­tää aikaa ja lada­ta akku­ja, kun meil­tä vie­tiin mah­dol­li­suus men­nä käve­lyl­le tai syö­mään ystä­vien seu­ras­sa.

Monil­le per­heil­le koro­na­pan­de­mia taas mer­kit­si val­ta­vaa lisä­stres­siä, kos­ka lap­set oli­vat koto­na koko ajan ja hei­tä oli ope­tet­ta­va siel­lä viik­ko­ja, kuu­kausia ja jopa vuo­sia, mikä oli todel­la vai­ke­aa joil­le­kin van­hem­mil­le. Jois­sa­kin per­heis­sä lap­set oli­vat yhtäk­kiä etä­ope­tuk­ses­sa, isä ja äiti koet­ti­vat teh­dä etä­töi­tä koto­na  – kaik­ki oli täy­sin poik­kea­vaa. Se oli hyvin stres­saa­vaa. Lisäk­si eri­tyi­ses­ti van­hoil­la ihmi­sil­lä ei ollut mitään tapaa tava­ta toi­sia. Sen ohel­la pelät­tiin sai­ras­tu­mis­ta.

Kysees­sä oli mie­les­tä­ni koro­naan liit­ty­vät monet muu­tok­set ja myös kiuk­ku. Kiuk­kua nii­tä koh­taan, jot­ka eivät ymmär­tä­neet omaa näkö­kul­maa­ni, kos­ka tie­tys­ti meil­lä kai­kil­la oli eri­lai­nen näkö­kul­ma. Kiuk­kua hal­li­tus­ta koh­taan, joka yhtäk­kiä sää­ti lake­ja, jot­ka herät­ti­vät tun­tei­ta kuten ”Minua ei voi kiel­tää viet­tä­mäs­tä syn­ty­mä­päi­vää­ni per­heen paris­sa vain sik­si, että sii­nä on enem­män kuin kol­me ihmis­tä!”. Monen­lai­sia asioi­ta.

Kuten mai­nit­sit, sapat­ti mer­kit­see muu­ta­kin kuin että on teke­mät­tä työ­tä yhte­nä päi­vä­nä. Sinul­la on koko­nais­val­tai­sem­pi näkö­kul­ma.

Oli aika mie­len­kiin­tois­ta, kun puhuin ohjaa­jal­le­ni täs­tä asias­ta vii­me vuon­na  ja hän sanoi: ”Susan­ne, on hie­noa että ajat­te­let tätä Wyclif­fen työn kan­nal­ta. Mut­ta mik­set poh­ti­si sitä ensin omal­la koh­dal­la­si?”  Hän oli oikeas­sa. Olen itse­kin mat­kal­la. Tajusin pie­niä asioi­ta, kuten ole­va­ni hyvin tie­toi­nen sii­tä, että sapat­ti ei ole työs­tä pois­sao­loa ja makaa­mis­ta soh­val­la kat­so­mas­sa Game of Thro­nes ‑tele­vi­sio­sar­jan uusin­to­ja tai vas­taa­vaa. Se ei ole sapat­ti.

Mitä sapat­ti sit­ten on?

Ajat­te­len, että sii­nä on kysees­sä jon­kin­lai­nen sisäi­nen näkö­kul­ma. Olen esi­mer­kik­si luke­nut ja alka­nut ker­toa ihmi­sil­le, että Moo­sek­sen kir­jois­sa mai­ni­taan kym­me­nen käs­kyä kah­des­sa koh­das­sa. Ensim­mäi­ses­sä sapa­tin syyk­si anne­taan se, että Juma­la lepä­si kuu­den päi­vän jäl­keen. Israe­li­lais­ten oli siis vie­tet­tä­vä sapat­tia luo­mis­työn jär­jes­tyk­sen takia.

Kun kat­so­taan tois­ta koh­taa, syyk­si anne­taan aivan jotain muu­ta. Sapat­tia pitäi­si viet­tää, kos­ka Juma­la joh­dat­ti israe­li­lai­set orjuu­des­ta ja vei hei­dät vapau­teen. Eräs juu­ta­lai­nen kir­joit­ta­ja sanoo, että orjuu­des­sa israe­li­lai­set eli­vät elä­mää uhkaa­van ja hal­vek­si­van jär­jes­tel­män alai­suu­des­sa. Heil­lä ei ollut vapaa­ta aikaa tai lepoa lukuu­not­ta­mat­ta hyvin vähäis­tä yöun­ta. Juma­la on kui­ten­kin elä­mää anta­va ja elä­mää vah­vis­ta­va Juma­la. Kun vie­täm­me sapat­tia, ilmai­sem­me ole­vam­me hänen her­ruu­ten­sa alai­sia. Emme elä orjuut­ta­van ja tuhoi­san hal­lit­si­jan vaan elä­mää anta­van ja elä­män­myön­tei­sen Juma­lan alai­suu­des­sa. Hän antaa meil­le aikaa levä­tä ja naut­tia.

Lepää­mäl­lä kuu­lu­tam­me myös sitä, että Juma­la kyke­nee erit­täin hyvin hoi­ta­maan tätä maa­il­maa ilman mei­tä sapa­tin ajan. Hän pys­tyy sii­hen. Kul­kies­sa­ni tähän suun­taan olen alka­nut huo­ma­ta, kuin­ka pal­jon vai­ku­tus­ta täl­lä ajat­te­lu­ta­val­la on. Kysees­sä ei ole vain pysäh­ty­mi­nen, vaan myös hyvien lepo­ta­po­jen löy­tä­mi­nen. Eräs kir­joit­ta­ja sanoo, että Juma­lan ei itse asias­sa tar­vin­nut levä­tä. Juma­la ei väsy. Mut­ta hän kat­soi luo­maan­sa ja tote­si sen ole­van erit­täin hyvää. Hän naut­ti luo­mas­taan seit­se­män­te­nä päi­vä­nä. Mei­dän odo­te­taan myös naut­ti­van sapa­tis­ta.

Tämän lisäk­si Jesa­jan kir­jas­sa (58:13–14) sano­taan, että jos pidät sapat­tia ilon päi­vä­nä, saat iloi­ta Her­ras­ta. Sapa­tin pitäi­si olla ilo. Se on myös päi­vä, jol­loin mie­tis­ke­lem­me Juma­laa, menem­me kirk­koon ja olem­me yhtey­des­sä mui­hin kris­tit­tyi­hin. Ajat­te­lem­me Juma­laa Annam­me Juma­lal­le tilaa puhua meil­le. Kaik­ki nämä asiat alka­vat liit­tyä toi­siin­sa.

Sak­san Wyclif­fe-jär­jes­tö mai­nit­see verk­ko­si­vuil­laan näky­väs­ti Näky 2025:n. Vuo­den lähes­tyes­sä voi tie­tyl­lä taval­la vai­kut­taa jär­jen­vas­tai­sel­ta koros­taa sapat­tia.

Näky 2025 on aina ollut meil­lä vah­vas­ti esil­lä ja on edel­leen. Se on mei­dän kan­nal­tam­me ja omal­ta koh­dal­ta­ni jo ehkä saa­nut aikaan sen, mihin se oli tar­koi­tet­tu. Sil­lä ei ole kovas­ti mer­ki­tys­tä, saim­me­ko itse asias­sa aloi­tet­tua kään­nös­työn kai­kil­la kie­lil­lä. Se ei ole olen­nai­sin­ta. Mie­les­tä­ni työs­ken­te­ly­ta­pam­me on muut­tu­nut perus­teel­li­ses­ti Näky 2025:n vuok­si.

Kii­reel­li­syys on yhä ole­mas­sa. Mut­ta eri­tyi­ses­ti sil­loin, kun asia on kii­reel­li­nen ja meis­tä tun­tuu, että työ­tä on lii­an pal­jon, on yhä tär­keäm­pää nou­dat­taa sapat­tia hyväl­lä taval­la. Peter Scazze­ro sanoo sapa­tin viet­tä­mis­tä vält­tä­mät­tö­mäk­si hen­gel­li­sek­si har­joi­tuk­sek­si. Se ei ole laki, emme­kä enää ole lain alla. Sapat­ti on hyvin tär­keä hen­gel­li­nen tapa, joka aut­taa mei­tä kas­va­maan ja tule­maan lähem­mäk­si Kris­tus­ta.

Mitä sanoi­sit muil­le Wyclif­fe-jär­jes­tö­jen joh­ta­jil­le sapa­tis­ta?

Tämä on mie­len­kiin­toi­nen kysy­mys meil­le Wyclif­fe-jär­jes­tö­jen jäse­nil­le. Miten voim­me tukea ja aut­taa toi­siam­me omien rajo­jem­me kun­nioit­ta­mi­ses­sa? Puhuim­me tänä aamu­na hen­ki­lö­kun­nan kes­ken sii­tä, mitä työn lopet­ta­mi­nen mer­kit­see. Kes­kus­te­lim­me vas­tuus­ta luo­da omat rajam­me. Nyky­ään meil­lä on jopa niin monia tek­ni­siä mah­dol­li­suuk­sia sii­hen.

Kysees­sä on myös mui­den rajo­jen kun­nioit­ta­mi­nen. Sain itse­ni kiin­ni täs­tä sun­nun­tai­na. Olin pois­sa vii­kon­lo­pun aika­na, tulin takai­sin ja tyh­jen­sin pos­ti­laa­tik­ko­ni. Siel­lä oli kir­je, joka liit­tyi vakuu­tuk­sii­ni. Nii­tä hoi­taa hen­ki­lö, joka on myös hyvä ystä­vä­ni seu­ra­kun­nas­ta. Niin­pä otin kir­jees­tä kuvan ja lähe­tin sen hänel­le, kos­ka hän tar­vit­si sen. Hän vas­ta­si: ”Hoi­dan asian huo­men­na.” Tun­sin syyl­li­syyt­tä ja vas­ta­sin: ”Olen pahoil­la­ni. Minun ei oli­si pitä­nyt lähet­tää tätä sinul­le sun­nun­tai-ilta­na.” Mei­dän tuli­si kun­nioit­taa täl­lai­sia rajo­ja allians­si­na, ryh­mä­nä ja jär­jes­tö­nä.

Miten voi­sim­me aut­taa toi­siam­me kuun­te­le­maan Juma­laa, kun­nioit­ta­maan rajo­ja ja ehkä jopa naut­ti­maan sapa­tis­ta yhdes­sä? En tie­dä. Tämä on asia, jota haluam­me kokeil­la ja poh­tia. Mitä se mer­kit­see meil­le kris­til­li­se­nä yhtei­sö­nä? Toi­mis­tos­sa, jos­sa työs­ken­te­lem­me, olem­me hyvin tii­vis työ­ryh­mä ja jos­sa­kin mie­les­sä tii­vis yhtei­sö, mut­ta Wyclif­fe-jär­jes­tö­jen muo­dos­ta­ma allians­si taas on koko­nai­suu­te­na kat­soen hyvin väl­jä yhtei­sö. Miten voi­sim­me elää sapat­ti­ryt­mis­sä taval­la, jos­sa roh­kai­sem­me toi­nen toi­siam­me ja löy­däm­me jopa jota­kin sen ilos­ta yhdes­sä?

Haas­tat­te­lu: Jim Kil­lam, Wyclif­fe Glo­bal Alliance

Kään­nös: Riit­ta Bon­ny