Sapattilepoa etsimässä

Haas­tatelta­vana Susanne Krüger, Sak­san Wycliffe-jär­jestön johta­ja.

Saksan Wycliffe-järjestön vuoden 2023 teema on sapatti. Miten tähän päädyttiin?

Yksi merkit­tävä syy on, että niin mon­et ihmiset ovat väsyneitä. He ovat kadot­ta­neet moti­vaa­tion tai kär­sivät työu­upumuk­ses­ta. Korona-aika ei ainakaan helpot­tanut tilan­net­ta. Sak­salaises­sakin yhteiskun­nas­sa ihmiset puhu­vat koro­nan jälki­vaiku­tuk­sista: ihmiset ovat uupunei­ta ja lop­pu­un­palanei­ta. Olen poht­in­ut, miten voisimme käsitel­lä tätä ja pala­ta ter­veel­liseen ryt­mi­in ja elämän­ta­paan, joka aut­taa meitä sekä tekemään työtä että lep­äämään hyvin.

Tästä syys­tä pidän sap­at­tia hyvänä tee­m­ana. Ensin­näkin, kos­ka sap­at­ti on Jumalan aset­ta­ma ryt­mi mei­dän elämäämme ja luo­makun­taan. Mei­dän olisi siis pyrit­tävä sen viet­tämiseen. Mut­ta myös sik­si, että sap­at­ti ei ole vain lep­äämistä. Se on myös työn tekemistä hyväl­lä taval­la. Mei­dän tulisi tehdä työtä kuute­na päivänä ja lev­ätä yht­enä päivänä. Sap­at­ti ei ole työtä vas­taan, vaan siinä on kysymys ter­veestä työn ja lev­on ryt­mistä.

Kos­ka sap­atis­sa on kyse myös Jumalan kuun­telemis­es­ta, halu­an haas­taa meitä pohti­maan,  onko meil­lä sel­l­aisia hen­gel­lisiä käsi­tyk­siä, jot­ka eivät itse asi­as­sa ehkä tulekaan Jumalal­ta. Etenkin sil­loin, kun on kiire, ajat­telemme, että jos emme tee jotain, kukaan ei tee sitä. Kuulen tämän niin usein. Ihmiset ovat väsyneitä, sairai­ta, ja heil­lä on vaikeuk­sia. He todel­la tarvit­se­vat taukoa. Mut­ta he sanovat: ”Jos en jat­ka työtä, nämä ihmiset eivät kuule Jumalan sanaa”, tai: ”Nämä ihmiset eivät voi oppia tun­temaan Kris­tus­ta.”

Ajat­te­len, että tämä ei itse asi­as­sa ole mei­dän kut­sumuk­semme. Jumala hoitaa sen. Mei­dän velvol­lisu­utemme on tehdä se, minkä Jumala on valmis­tanut etukä­teen mei­dän tehtäväk­semme. Vas­tuu siitä, että ihmiset oppi­vat tun­temaan Kris­tuk­sen, että he voivat lukea Jumalan  sanaa, ei ole lop­ul­ta mei­dän, vaik­ka Jumala jakaa meille vas­tu­u­ta siitä. Mielestäni Jumala ei mis­sään nimessä halua mei­dän hen­gel­listävän ylikuor­mit­tumis­tamme työssä, niin että sanomme: ”Jos Jumala on kut­sunut mei­dät tekemään tätä, hän antaa meille voimia. Jos se merk­it­see merk­it­see 20 tun­nin työpäiviä 7 päivänä viikos­sa, Jumala aut­taa meitä suo­ri­u­tu­maan.” En löy­dä täl­laista viestiä Raa­ma­tus­ta.

Meillä on tapana pitää itseämme korvaamattomina, eikö totta?

Aivan. Kun edel­lä maini­tut asi­at tuli­vat mieleeni, ajat­telin, että Jumala on antanut meille tämän ryt­min. Tutk­i­taan tätä ja kat­so­taan, mitä Jumala voi opet­taa meille. Ei vain henkilöko­htais­es­ti vaan myös jär­jestönä. Mitä Jumala voi opet­taa meille tästä ter­veestä työn ja lev­on ryt­mistä, jon­ka hän on luonut meitä varten?

Min­ul­la ei ole vielä mitään hieno­ja vas­tauk­sia. Olemme etsimässä niitä. Halu­an mei­dän jär­jestönä oppi­van sap­atista ja sen taustal­la ole­vista peri­aat­teista. Miten voimme jär­jestönä tukea ter­vet­tä työn ja lev­on ryt­miä?

Oletteko järjestönä ryhtyneet mihinkään erityisiin toimenpiteisiin?

Meil­lä on kuukausit­tain ilmestyvä sisäi­nen uutiskir­je, johon olen kir­joit­tanut eri­laisia lukemi­ani ja oppimi­ani asioi­ta sap­atista. Kun meil­lä on henkilökun­nan tapaami­nen joka kuus­sa, keskustelemme aiheesta.

Sap­at­ti merk­it­see myös tilan tekemistä Jumalan läs­näololle ja puheelle. Ruk­ous on meille hyvin tärkeää. Kokoon­numme joka päivä toimis­toon puolen tun­nin har­tau­teen ja ruk­ouk­seen. Meil­lä on kuval­liset kor­tit koko henkilökun­nas­ta, jot­ta voimme rukoil­la hei­dän puolestaan, ja ruk­ousko­or­di­naat­tori kerää ja tulostaa sen­hetkiset ruk­ou­sai­heet kokoon­tu­misi­imme. Olemme hyviä esirukoil­i­joi­ta.

Nyt meil­lä on kuitenkin maanan­taisin eri­lainen puoli­tun­ti­nen, jol­loin keski­tymme vain kuun­tele­maan Jumalaa. Ehkä laulamme pari laulua. Tai sit­ten jaamme kuvako­r­tit ja ker­tomat­ta ruk­ous­pyyn­töjä vain hiljen­nymme kuun­tele­maan, mitä Jumala antaa meille kutakin ihmistä varten. Toisi­naan osal­lis­tumme Lec­tio Div­ina ‑kon­tem­plaa­tioon tai johonkin saman­ta­paiseen. Teemme jotakin eri­laista, joka aut­taa meitä kuun­tele­maan enem­män eikä vain käymään läpi ruk­ou­sai­hei­ta, kos­ka ruk­ouskin voi joskus alkaa tun­tua työltä.

Miten ajatus sapatista toimii saksalaisessa kulttuurissa?

Sun­nun­tai on Sak­sas­sa edelleen erään­lainen lep­opäivä. Laki vaatii, että useim­mat kau­pat ovat kiin­ni. Nykyään sil­lä on valitet­tavasti vähem­män tekemistä kirkon ja enem­män ammat­tili­it­to­jen kanssa. Ne puo­lus­ta­vat voimakkaasti sun­nun­tain ase­man säi­lyt­tämistä.

Yhteisessä vapaapäivässä on silti jotain eri­tyisen rauhoit­tavaa ja hyvää. Sak­salaises­sa kult­tuuris­sa on taval­lista, että sun­nun­taina aikaisin iltapäiväl­lä  voi nähdä per­heitä ja mui­ta ihmisiä käve­lyl­lä, jos sää on hyvä. Ensin syödään lounas per­heen kanssa ja sit­ten men­nään kävelemään. Sil­lä ei ole merk­i­tys­tä, ollaanko kris­tit­tyjä vai ei. Se vain kuu­luu kult­tuuri­in. Ajat­te­len joskus, että se on hyvin arvokas kult­tuuri­in kuu­lu­va asia, jon­ka varaan voimme rak­en­taa. On niin paljon helpom­paa lev­ätä, kun kaik­ki muutkin tekevät samoin.

Toisaal­ta työn ja vapaa-ajan rajat voivat kado­ta kokon­aan. Siinä on aal­toli­iket­tä. Nuorem­mat ihmiset halu­a­vat nykyään paljon enem­män omaa aikaa ja tas­apain­oa työn ja muun elämän välille. Min­un sukupol­veni ja van­hem­mat ihmiset koke­vat, että teemme työtä koko ajan. Mei­dän on aina olta­va käytet­tävis­sä, eikä Jumalan työ lopu koskaan. On hyvin vaikea olla vain tekemät­tä mitään. Tun­nemme syyl­lisyyt­tä. Mei­dän on opit­ta­va uudelleen, mitä lep­äämi­nen ja työn keskeyt­tämi­nen itse asi­as­sa tarkoit­taa.

Mainitsit koronan ja miten se on tehnyt ihmiset väsyneiksi. Mikä siihen liittyvä on saattanut viedä meitä huonoon suuntaan sapatin suhteen?

Yleis­es­ti ottaen ajat­te­len, että korona-aika on lisän­nyt ihmis­ten väsymys­tä, uupumus­ta ja moti­vaa­tion katoamista. Syyt ovat mon­i­naisia ja hyvin vai­htele­via eri ihmis­ten kohdal­la. Osasyynä ovat mene­tyk­set. Mon­et meistä menet­tivät ihmisiä. Menetin itse molem­mat van­hempani koron­a­pan­demi­an aikana ja isäni itse asi­as­sa kuoli koron­avirus­tau­ti­in. He oli­vat 74- ja 76-vuo­ti­ai­ta.

Peter Scazze­ron kir­jas­sa The Emo­tion­al­ly Healthy Leader on erit­täin hyvä luku sap­atista. Scazze­ro sanoo: ”Pysähdy, lep­ää, nau­ti ja mietiskele Jumalaa.” Monil­ta meiltä sinkuil­ta katosi korona-aikana mah­dol­lisu­us naut­tia. Mene­timme taval­lisen tapamme viet­tää aikaa ja lada­ta akku­ja, kun meiltä vieti­in mah­dol­lisu­us men­nä käve­lylle tai syömään ystävien seuras­sa.

Monille per­heille koron­a­pan­demia taas merk­it­si val­tavaa lisästres­siä, kos­ka lapset oli­vat kotona koko ajan ja heitä oli opetet­ta­va siel­lä viikko­ja, kuukau­sia ja jopa vuosia, mikä oli todel­la vaikeaa joillekin van­hem­mille. Jois­sakin per­heis­sä lapset oli­vat yhtäkkiä etäopetuk­ses­sa, isä ja äiti koet­ti­vat tehdä etätöitä kotona  – kaik­ki oli täysin poikkeavaa. Se oli hyvin stres­saavaa. Lisäk­si eri­tyis­es­ti van­hoil­la ihmisil­lä ei ollut mitään tapaa tava­ta toisia. Sen ohel­la pelät­ti­in sairas­tu­mista.

Kyseessä oli mielestäni koron­aan liit­tyvät mon­et muu­tok­set ja myös kiukku. Kiukkua niitä kohtaan, jot­ka eivät ymmärtäneet omaa näkökul­maani, kos­ka tietysti meil­lä kaikil­la oli eri­lainen näkökul­ma. Kiukkua hal­li­tus­ta kohtaan, joka yhtäkkiä sääti lake­ja, jot­ka herät­tivät tun­tei­ta kuten ”Min­ua ei voi kieltää viet­tämästä syn­tymäpäivääni per­heen paris­sa vain sik­si, että siinä on enem­män kuin kolme ihmistä!”. Mon­en­laisia asioi­ta.

Kuten mainitsit, sapatti merkitsee muutakin kuin että on tekemättä työtä yhtenä päivänä. Sinulla on kokonaisvaltaisempi näkökulma.

Oli aika mie­lenki­in­toista, kun puhuin ohjaa­jal­leni tästä asi­as­ta viime vuon­na  ja hän sanoi: ”Susanne, on hienoa että ajat­telet tätä Wyclif­f­en työn kannal­ta. Mut­ta mik­set pohtisi sitä ensin oma­l­la kohdal­lasi?”  Hän oli oike­as­sa. Olen itsekin matkalla. Tajusin pieniä asioi­ta, kuten ole­vani hyvin tietoinen siitä, että sap­at­ti ei ole työstä pois­saoloa ja makaamista sohval­la kat­so­mas­sa Game of Thrones ‑tele­vi­siosar­jan uus­in­to­ja tai vas­taavaa. Se ei ole sap­at­ti.

Mitä sapatti sitten on?

Ajat­te­len, että siinä on kyseessä jonkin­lainen sisäi­nen näkökul­ma. Olen esimerkik­si lukenut ja alka­nut ker­toa ihmisille, että Moosek­sen kir­jois­sa maini­taan kymme­nen käskyä kahdessa kohdas­sa. Ensim­mäisessä sap­atin syyk­si annetaan se, että Jumala lep­äsi kuu­den päivän jäl­keen. Israelilais­ten oli siis vietet­tävä sap­at­tia luomistyön järjestyk­sen takia.

Kun kat­so­taan toista kohtaa, syyk­si annetaan aivan jotain muu­ta. Sap­at­tia pitäisi viet­tää, kos­ka Jumala joh­dat­ti israelilaiset orju­ud­es­ta ja vei hei­dät vapau­teen. Eräs juu­ta­lainen kir­joit­ta­ja sanoo, että orju­udessa israelilaiset eliv­ät elämää uhkaa­van ja halvek­si­van jär­jestelmän alaisu­udessa. Heil­lä ei ollut vapaa­ta aikaa tai lep­oa luku­unot­ta­mat­ta hyvin vähäistä yöun­ta. Jumala on kuitenkin elämää anta­va ja elämää vahvis­ta­va Jumala. Kun vietämme sap­at­tia, ilmaisemme ole­vamme hänen her­ruuten­sa alaisia. Emme elä orju­ut­ta­van ja tuhoisan hal­lit­si­jan vaan elämää anta­van ja elämän­myön­teisen Jumalan alaisu­udessa. Hän antaa meille aikaa lev­ätä ja naut­tia.

Lep­äämäl­lä kuu­lu­tamme myös sitä, että Jumala kyke­nee erit­täin hyvin hoita­maan tätä maail­maa ilman meitä sap­atin ajan. Hän pystyy siihen. Kulkies­sani tähän suun­taan olen alka­nut huo­ma­ta, kuin­ka paljon vaiku­tus­ta täl­lä ajat­te­lu­taval­la on. Kyseessä ei ole vain pysähtymi­nen, vaan myös hyvien lep­otapo­jen löytämi­nen. Eräs kir­joit­ta­ja sanoo, että Jumalan ei itse asi­as­sa tarvin­nut lev­ätä. Jumala ei väsy. Mut­ta hän kat­soi luo­maansa ja tote­si sen ole­van erit­täin hyvää. Hän naut­ti luo­mas­taan seit­semän­tenä päivänä. Mei­dän odote­taan myös naut­ti­van sap­atista.

Tämän lisäk­si Jesa­jan kir­jas­sa (58:13–14) san­o­taan, että jos pidät sap­at­tia ilon päivänä, saat iloi­ta Her­ras­ta. Sap­atin pitäisi olla ilo. Se on myös päivä, jol­loin mietiskelemme Jumalaa, men­emme kirkkoon ja olemme yhtey­dessä mui­hin kris­tit­ty­i­hin. Ajat­telemme Jumalaa Annamme Jumalalle tilaa puhua meille. Kaik­ki nämä asi­at alka­vat liit­tyä toisi­in­sa.

Saksan Wycliffe-järjestö mainitsee verkkosivuillaan näkyvästi Näky 2025:n. Vuoden lähestyessä voi tietyllä tavalla vaikuttaa järjenvastaiselta korostaa sapattia.

Näky 2025 on aina ollut meil­lä vah­vasti esil­lä ja on edelleen. Se on mei­dän kannal­tamme ja oma­l­ta kohdal­tani jo ehkä saanut aikaan sen, mihin se oli tarkoitet­tu. Sil­lä ei ole kovasti merk­i­tys­tä, saim­meko itse asi­as­sa aloitet­tua kään­nöstyön kaikil­la kielil­lä. Se ei ole olen­nais­in­ta. Mielestäni työsken­te­ly­ta­pamme on muut­tunut perus­teel­lis­es­ti Näky 2025:n vuok­si.

Kiireel­lisyys on yhä ole­mas­sa. Mut­ta eri­tyis­es­ti sil­loin, kun asia on kiireelli­nen ja meistä tun­tuu, että työtä on liian paljon, on yhä tärkeäm­pää nou­dat­taa sap­at­tia hyväl­lä taval­la. Peter Scazze­ro sanoo sap­atin viet­tämistä vält­tämät­tömäk­si hen­gel­lisek­si har­joituk­sek­si. Se ei ole laki, emmekä enää ole lain alla. Sap­at­ti on hyvin tärkeä hen­gelli­nen tapa, joka aut­taa meitä kas­va­maan ja tule­maan lähem­mäk­si Kris­tus­ta.

Mitä sanoisit muille Wycliffe-järjestöjen johtajille sapatista?

Tämä on mie­lenki­in­toinen kysymys meille Wycliffe-jär­jestö­jen jäse­nille. Miten voimme tukea ja aut­taa toisi­amme omien rajo­jemme kun­nioit­tamises­sa? Puhuimme tänä aamu­na henkilökun­nan kesken siitä, mitä työn lopet­ta­mi­nen merk­it­see. Keskuste­limme vas­tu­us­ta luo­da omat rajamme. Nykyään meil­lä on jopa niin monia teknisiä mah­dol­lisuuk­sia siihen.

Kyseessä on myös muiden rajo­jen kun­nioit­ta­mi­nen. Sain itseni kiin­ni tästä sun­nun­taina. Olin pois­sa viikon­lop­un aikana, tulin takaisin ja tyh­jensin pos­ti­laatikkoni. Siel­lä oli kir­je, joka liit­tyi vaku­u­tuk­si­i­ni. Niitä hoitaa henkilö, joka on myös hyvä ystäväni seu­rakun­nas­ta. Niin­pä otin kir­jeestä kuvan ja lähetin sen hänelle, kos­ka hän tarvit­si sen. Hän vas­tasi: ”Hoidan asian huomen­na.” Tun­sin syyl­lisyyt­tä ja vas­tasin: ”Olen pahoil­lani. Min­un ei olisi pitänyt lähet­tää tätä sin­ulle sun­nun­tai-iltana.” Mei­dän tulisi kun­nioit­taa täl­laisia rajo­ja allianssi­na, ryh­mänä ja jär­jestönä.

Miten voisimme aut­taa toisi­amme kuun­tele­maan Jumalaa, kun­nioit­ta­maan rajo­ja ja ehkä jopa naut­ti­maan sap­atista yhdessä? En tiedä. Tämä on asia, jota halu­amme kokeil­la ja pohtia. Mitä se merk­it­see meille kris­til­lisenä yhteisönä? Toimis­tossa, jos­sa työsken­telemme, olemme hyvin tiivis työryh­mä ja jos­sakin mielessä tiivis yhteisö, mut­ta Wycliffe-jär­jestö­jen muo­dosta­ma allianssi taas on kokon­aisuute­na kat­soen hyvin väljä yhteisö. Miten voisimme elää sap­at­tiryt­mis­sä taval­la, jos­sa rohkaisemme toinen toisi­amme ja löy­dämme jopa jotakin sen ilosta yhdessä?

Haas­tat­telu: Jim Kil­lam, Wycliffe Glob­al Alliance

Kään­nös: Riit­ta Bon­ny