Vies­ti­ka­pu­lan vaih­to

Step­hen Coertze Wyclif­fe Glo­bal Alliancen joh­toon

Kun Step­hen Coertze oli 8‑vuotias, hänen pyhä­kou­lun­opet­ta­jan­sa kysyi ryh­mäl­tä: “Jos sinul­la oli­si yksi toi­ve, mikä se oli­si?”

Step­hen, joka jo sil­loin oli luo­va ajat­te­li­ja, sanoi toi­vo­van­sa tai­ka­sau­vaa.

“Ajat­te­lin, että sil­lä taval­la voi­sin toteut­taa kaik­ki muut toi­vee­ni”, hän muis­te­lee.

Opet­ta­ja näyt­ti yllät­ty­neel­tä kuul­tu­aan pas­to­rin pojan vas­tauk­sen. Hän vas­ta­si kyy­ne­leet sil­mis­sään: “Mik­si et mie­luum­min toi­voi­si, että jokai­sel­la ihmi­sel­lä täs­sä maa­il­mas­sa oli­si Raa­mat­tu omal­la kie­lel­lään?”

Step­hen jär­kei­li nopeas­ti, että hänen tai­ka­sau­van­sa voi­si toteut­taa tämän­kin toi­veen. Hän ei kui­ten­kaan kos­kaan unoh­ta­nut tämän ete­lä­afrik­ka­lai­sen maa­lais­nai­sen sano­ja.

“Hän eli hyvin yksin­ker­tais­ta elä­mää”, hän sanoo nyt. “Ja sen ajan Ete­lä-Afri­kas­sa, joka oli täy­sin eris­tyk­sis­sä muus­ta maa­il­mas­ta, oli täy­sin käsit­tä­mä­tön­tä, että hän ymmär­si maa­il­mas­sa ole­van kie­li­ryh­miä, joil­la ei ollut mah­dol­li­suut­ta lukea Kir­joi­tuk­sia.” Vaik­ka minä var­tuin seu­ra­kun­nan kes­kel­lä, ja isä­ni oli hyvin peril­lä sii­tä, mitä tapah­tui sekä kirk­ko­kun­tam­me sisäl­lä että ympä­ri maa­il­maa, edes hän ei ollut vie­lä tuos­sa vai­hees­sa ymmär­tä­nyt tätä asi­aa. 

“Joten se, mitä pyhä­kou­lun­opet­ta­ja­ni minul­le sanoi, oli niin mer­kit­tä­vä asia, että Her­ran halusi tuo­da se tuos­sa vai­hees­sa tie­toi­suu­tee­ni.”

Ete­lä-Afri­kan mer­ki­tys

Sii­tä alkoi Step­he­nin elä­män­mit­tai­nen mat­ka Wyclif­fe Glo­bal Alliancen, eli Allians­sin, pää­joh­ta­jak­si. Ete­lä-Afri­kan polii­si­voi­mien jäsen apart­hei­din hii­pu­mi­sen aikoi­hin. Pas­to­ri. Wyclif­fe Ete­lä-Afri­kan joh­ta­ja. Ja nyt tämä uusi haas­te.

Nyky­ään Step­hen ajat­te­lee vähem­män tai­ka­sau­van käyt­tä­mis­tä ja enem­män vies­ti­ka­pu­lan eteen­päin siir­tä­mis­tä. Hänen maan­sa maan­tie­teel­li­nen ja kult­tuu­ri­nen mer­ki­tys on aina ajan­koh­tai­nen.

“Ete­lä-Afrik­ka on hyvin ainut­laa­tui­nen maa”, hän sanoo. “Koko ole­mas­sao­lom­me ajan olem­me näh­neet Juma­lan teke­vän työ­tään, niin hyvien kuin huo­no­jen­kin Ete­lä-Afrik­kaan lii­tet­ty­jen asioi­den kes­kel­lä.”

Ennen 1800-luvun puo­li­vä­lin jäl­keen val­mis­tu­nut­ta Suezin kana­vaa Ete­lä-Afrik­ka oli Län­si-Euroo­pas­ta Aasi­aan mat­kaa­vien lai­vo­jen rei­tin puo­li­vä­lis­sä. Wil­liam Carey, jota usein kut­su­taan nyky­ai­kai­sen lähe­tys­työn isäk­si, pysäh­tyi Kap­kau­pun­gis­sa mat­kal­laan Inti­aan vuon­na 1793. Hän kuvai­li Afri­kan man­te­reen uloin­ta kär­keä maa­il­man äärim­mäi­sek­si osak­si, jos­sa itä ja län­si koh­taa­vat. Carey ehdot­ti maa­il­man­laa­juis­ta lähe­tys­kon­fe­rens­sia jär­jes­tet­tä­väk­si Kap­kau­pun­gis­sa vuon­na 1810. Sil­loin ehdo­tus ei toteu­tu­nut, mut­ta 200 vuot­ta myö­hem­min juu­ri siel­lä pidet­tiin Lausan­ne III ‑kon­fe­rens­si – hyvin saman­lai­sis­ta syis­tä.

Kään­teen­te­ke­vä het­ki

Työs­ken­nel­les­sään Wyclif­fe Ete­lä-Afri­kan pal­ve­luk­ses­sa Step­hen osal­lis­tui ICON 2002 ‑tapah­tu­maan, Wyclif­fe Raa­ma­tun­kään­tä­jien ja SIL Inter­na­tio­na­lin yhtei­seen tapaa­mi­seen. Yksi puhu­jis­ta oli englan­ti­lai­nen lähe­tys­työn his­to­rioit­si­ja Andrew Walls. Walls esit­te­li aka­tee­mis­ta tut­ki­mus­ta, jon­ka mukaan kris­til­li­syys on kuo­le­mas­sa kes­kei­sim­mil­lä alueil­laan, mut­ta kas­vaa samaan aikaan reu­na-alueil­la. Hän sanoi, että län­si­mai­sen kir­kon pitäi­si antaa kris­til­li­sen moraa­li­joh­ta­mi­sen vas­tuu niil­le, jot­ka joh­ta­vat maa­il­man­laa­jui­sen seu­ra­kun­nan enem­mis­töä. 

Step­hen, joka oli ennen­kin kuul­lut aka­tee­mi­sia luen­to­ja, kuun­te­li tark­kaa­vai­sen kriit­ti­ses­ti. Sit­ten kaik­ki muut­tui.

“Yhtäk­kiä tun­tui kuin minua oli­si isket­ty vasa­ral­la otsaan, kir­kas valo sokai­si minut ja kuu­lin äänen sano­van minul­le: ‘Sinä asut maas­sa, jos­sa sekä län­si­mai­nen kirk­ko että maa­il­man­laa­jui­nen kirk­ko elä­vät rin­nak­kain. Mitä aiot teh­dä antaak­se­si vies­ti­ka­pu­lan eteen­päin?’”

Ällis­ty­nyt Step­hen poh­ti tätä kysy­mys­tä koko seu­raa­van vuo­den. Hän alkoi puhua irti­sa­nou­tu­mi­ses­taan ja neu­voi hal­li­tus­ta valit­se­maan uudek­si toi­min­nan­joh­ta­jak­si mus­tan ete­lä­afrik­ka­lai­sen. Kui­ten­kaan niin hänel­lä itsel­lään kuin hal­li­tuk­sen puheen­joh­ta­jal­la­kaan ei ollut rau­haa tai sel­ke­ää suun­taa asias­sa.

Hal­li­tuk­sen vir­kis­tys­päi­vil­lä hän sit­ten mai­nit­si Pro­fes­so­ri Piet Meri­rin­gil­le, ettei hänel­lä ollut kiin­nos­tus­ta jat­kaa aka­tee­mi­sia opin­to­jaan.

“Jos haluat Afri­kan kir­kon otta­van sinut vaka­vas­ti, sinul­la täy­tyy olla toh­to­rin tut­kin­to”, Meri­ring sanoi.

Tuo het­ki ei osoit­tau­tu­nut pro­fee­tal­li­sek­si ainoas­taan Step­he­nil­le vaan myös Allians­sil­le sekä SIL Inter­na­tio­na­lil­le. Hänen suo­rit­ta­man­sa toh­to­rin tut­kin­to aut­toi näi­tä jär­jes­tö­jä päät­tä­mään mis­sio­lo­gi­sis­ta pain­opis­tea­lueis­taan. Hänen tut­kin­ton­sa myö­tä­vai­kut­ti myös sii­hen, että Allians­sin joh­ta­ja Kirk Franklin läh­ti tavoit­te­le­maan omaa toh­to­rin­tut­kin­to­aan, joka taas aut­toi jär­jes­tön tule­vai­suu­den suun­ta­vii­vo­jen mää­rit­te­lyä. Step­hen siir­tyi lopul­ta Wyclif­fe Ete­lä-Afri­kan joh­ta­jan teh­tä­vis­tään Wyclif­fe Glo­bal Alliancen lähe­tys­teo­lo­gian kon­sul­tik­si.

Step­he­nin jää­des­sä pois Wyclif­fe Ete­lä-Afri­kan pal­ve­luk­ses­ta, jär­jes­tö oli muut­tu­nut ame­rik­ka­lais­ten rahoit­ta­mas­ta ja joh­ta­mas­ta lähes täy­sin oma­va­rai­sek­si toi­mi­jak­si, jon­ka hen­ki­lö­kun­ta oli enim­mäk­seen afrik­ka­lai­sia.

Tuo vies­ti­ka­pu­lan eteen­päin anta­mi­nen ei jää­nyt Allians­sil­ta huo­maa­mat­ta.

“On innos­ta­vaa näh­dä raken­tei­den muut­tu­van niin, että line­aa­ri­ses­ta ins­ti­tu­tio­naa­li­ses­ta lähes­ty­mis­ta­vas­ta pääs­tään yhtei­söön, johon kaik­ki kuu­lu­vat, ja jos­sa jokai­sel­la jär­jes­töl­lä on yhden­ver­tai­set mah­dol­li­suu­det ja sama­nar­voi­nen ääni”, hän sanoo. “Kun kuun­te­lem­me eri­lais­ten äänien pal­jout­ta, ymmär­räm­me parem­min Juma­lan kuvaa ja samal­la myös itseäm­me.”

Coertzen per­he. Vasem­mal­ta oikeal­le: Step­hen, Lezel­le, Ivan ja Natas­ha.

Koko per­heen kut­su­mus

Step­hen ja hänen vai­mon­sa Lezel­le juh­li­vat tänä vuon­na 30-vuo­tis­hää­päi­vään­sä. Jo aivan avio­liit­ton­sa alku­vai­hees­sa he päät­ti­vät sitou­tua pal­ve­le­maan Juma­laa koko­päi­väi­ses­ti lähe­tys­työs­sä, vaik­ka he eivät heti tien­neet­kään mis­sä ja miten. Lopul­ta tie joh­ti Wyclif­fe Ete­lä-Afri­kan pal­ve­luk­seen.

“Kun sit­ten pää­sim­me teke­mään koko­päi­väis­tä lähe­tys­työ­tä, sii­nä ei ollut­kaan mitään romant­tis­ta tai mys­tis­tä”, Step­hen sanoo. “Se oli kovaa työn­te­koa, hikeä ja kyy­ne­lei­tä ja usein ennem­min tus­kal­lis­ta kuin miel­tä ylen­tä­vää. Mut­ta se oli mei­dän elä­määm­me 14 vuo­den ajan. Kyy­nel­ten kes­kel­lä opim­me tuo­na aika­na monia tär­kei­tä ja mie­liim­me pai­nu­nei­ta asioi­ta uskos­ta, Her­ran hyvyy­des­tä, armos­ta ja Hänen läs­nä­olos­taan elä­mäs­säm­me.”

Lezel­lel­lä ja hei­dän kah­del­la aikui­sel­la lap­sel­laan oli suu­ri vai­ku­tus sii­hen, että Step­hen päät­ti hakea teh­tä­vää Wyclif­fe Glo­bal Alliances­sa. Natas­ha, 27, ja Ivan, 23, asu­vat molem­mat koto­na ja per­he­suh­teet ovat lähei­set.

“Lezel­le oli ensim­mäi­nen, joka roh­kai­si minua hake­maan tätä teh­tä­vää”, Step­hen sanoo. “Kävim­me mon­ta pit­kää kes­kus­te­lua, kun poh­dim­me sitä, mil­lä eri tavoil­la teh­tä­vä vai­kut­tai­si per­hee­seem­me. Hänen tuken­sa ei ole hor­ju­nut.”

Lezel­le työs­ken­te­lee opin­to-ohjaa­ja­na kou­lus­sa, jos­sa on vai­keas­ti kehi­tys­vam­mai­sia lap­sia. Natas­hal­la on psy­ko­ling­vis­tii­kan mais­te­rin tut­kin­to. Täl­lä het­kel­lä hän työs­ken­te­lee musii­kin­opet­ta­ja­na ja soit­taa viu­lua sin­fo­niaor­kes­te­ris­sa. Ivan tavoit­te­lee mais­te­rin tut­kin­toa rikos­tut­ki­muk­ses­sa ja eri­kois­tuu hyön­teis­tut­ki­muk­seen. 

 Per­heen koti täyt­tyy usein klas­si­ses­ta ja hen­gel­li­ses­tä musii­kis­ta ja lisäk­si sitä voi­si luul­la lem­mik­kie­läin­näyt­te­lyk­si: yksi sak­san­pai­men­koi­ra, kak­si papu­kai­jaa, kil­pi­kon­na (Natas­han) ja kak­si suur­ta hämä­häk­kiä (Iva­nin).

 He käy­vät juma­lan­pal­ve­luk­sis­sa Rose­bank Union Church ‑seu­ra­kun­nas­sa Sand­to­nis­sa, Johan­nes­bur­gin poh­joi­ses­sa kau­pun­gin­osas­sa.

Kaik­ki tar­koit­taa kaik­kia

 Step­hen ajat­te­lee usein het­keä, jona pyhä­kou­luo­pet­ta­jan ansios­ta raa­ma­tun­kään­nös­työ nos­tet­tiin hänen tie­toi­suu­teen­sa ensim­mäis­tä ker­taa. Myö­hem­min tuos­ta opet­ta­jas­ta tuli yksi hänen ja Lezel­len ensim­mäi­sis­tä talou­del­li­sis­ta tuki­jois­ta Wyclif­fen työs­sä. Vaik­ka hänen kuo­le­mas­taan on jo vuo­sia, he edel­leen saa­vat kuu­kausit­tain 20 USA:n dol­la­ria hänen jää­mis­tös­tään.

Taval­laan ympy­rä sul­keu­tuu sekä Step­he­nin että raa­ma­tun­kään­nös­työn koh­dal­la. Oikea maa­il­man­laa­jui­nen kuva ei ehkä tar­koi­ta­kaan vain vies­ti­ka­pu­lan anta­mis­ta eteen­päin maa­il­man kas­va­vil­le kir­koil­le, vaan myös län­si­mai­sen kir­kon uudel­leen sitout­ta­mis­ta. Kukaan ei enää voi vain istua ja kat­sel­la.

“Täs­sä ei ole kyse vain ei-län­si­mai­sis­ta kir­kois­ta”, hän sanoo. “Kyse on maa­il­man­laa­jui­ses­ta pal­ve­lu­työs­tä, joka kuu­luu Kris­tuk­sen koko ruu­miil­le.”

Teks­ti: Jim Kil­lam, Wyclif­fe Glo­bal Alliance

Kään­nös: Johan­na Keto­la

Jut­tu on jul­kais­tu alun­pe­rin wycliffe.net -sivus­tol­la.