
Voimme tänään julistaa, että Raamattu on julkaistu jo 800 kielellä!
Kyseessä on suuri saavutus raamatunkääntämisen historiassa. Tämä tarkoittaa, että noin 6,2 miljardia ihmistä 800:ssa eri kieliyhteisössä* voi lukea koko Raamattua omalla kielellään.
Vauhti kiihtyy
800 kielen rajapyykki on osoitus käännöstyön nopeasta etenemisestä, jota on havaittavissa koko raamatunkäännöstyön alalla. Koko Raamatun kääntäminen kielille, joilla sitä ei tähän asti ole ollut saatavilla, on kiihtynyt valtavasti. Tahti myös näyttää jatkuvasti nopeutuvan. (Sama kehitys näkyy myös Uuden testamentin ja muiden Raamatun osien käännöksissä.)
Faktoja raamatunkäännöstyöstä:
• Kokonaisten raamatunkäännösten määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 1998.
• Koko Raamatun kääntäminen 400 kielelle kesti yli 1 900 vuotta, mutta seuraavat 400 käännöstä valmistuivat vain 28 vuodessa.
• Vain kuusi vuotta sitten juhlistimme 700. kokonaisen Raamatun käännöstä!
• 500 miljoonaa ihmistä enemmän kuin vuonna 2020 pystyy nyt lukemaan Raamattua omalla kielellään.
Nämä luvut kuvastavat mahtavaa ja ainutlaatuista yhteistä ponnistusta, etenkin paikallisten kääntäjätiimien ja heidän yhteisöjensä panosta. Työtä ovat tukeneet myös kannattajiemme rukoukset ja lahjoitukset, ulkopuolisten tahojen sekä asiantuntijoiden tuki, ja teknologian ja tietämyksen kehittyminen.
Iso-Britannian Wycliffen toiminnanjohtaja James Poole sanoo: “Elämme poikkeuksellista aikaa maailmanlähetyksen historiassa. Viime vuosikymmeninä olemme saaneet nähdä merkittäviä harppauksia, ja käännöstyö on kiihtynyt monissa maailman osissa. Yhä useammat yhteisöt saavat oman raamatunkäännöksensä paljon nopeammin kuin vielä sukupolvi sitten olisi edes pidetty mahdollisena.
Raamatunkäännösten valmistumisen nopeutuminen tarkoittaa, että ihmiset voivat tutustua Jumalan sanaan kielillä, joita he ymmärtävät syvällisesti ja luonnollisesti. Kun seurakunta pääsee perehtymään Raamattuun omalla kielellään, saa se paremmat valmiudet evankelioinnille, opetuslapseudelle ja kristilliselle palvelutyölle. Tämä on historiallinen hetki ja etuoikeus saada olla mukana siinä, mitä Jumala tekee.
Muutoksen voima
“800:nnen valmistuneen raamatunkäännöksen juhlistaminen on tietenkin jännittävää”, sanoo Poole. “Mutta itse lukumäärää tärkeämpää on se, mitä se edustaa. Miljoonat uudet ihmiset pääsevät tutustumaan Raamattuun kielellä, joka puhuttelee heitä parhaiten, usein jopa ensimmäistä kertaa.”

Kaleb Edoh johti raamatunkäännöstyötä ifèn kielelle Togossa ja Beninissä aina kuolemaansa saakka viime vuonna. Kun Uusi testamentti valmistui ifèn kielelle vihdoin vuonna 2009, hän ymmärsi, kuinka tärkeää oli jatkaa työn tekemistä, kunnes koko Raamattu olisi luettavissa hänen omalla äidinkielellään.
“Vanhassa testamentissa on monia kertomuksia, joiden avulla voimme ymmärtää Uutta testamenttia. Vanhassa testamentissa kuvatuilla uhreilla on paljon yhteistä niiden animististen uhrimenojen kanssa, joita ifè-kansan omaan perinteiseen elämäntapaan kuuluu. Kun kansamme lukee omalla kielellään, mitä uhreista opetetaan Kolmannessa Mooseksen kirjassa, se ymmärtää paremmin, millaisia he olivat ennen kuin tulivat uskoon, ja miten Kristus on muuttanut heidän elämäänsä.
Raamatunkäännöksen ifèn kielellä odotetaan kokonaisuudessaan valmistuvan lähivuosina.
“Ifè-kansalle, kuten kaikille kansoille, koko Raamatun saaminen omalla kielellään tulee merkitsemään valtavaa muutosta”, James Poole jatkaa. “Kun koko Raamattu on saatavilla, seurakunnille ja kristityille avautuu täysin uusia mahdollisuuksia syventyä Jumalan sanaan, kun sen sanoma avautuu jokaiselle omalla kielellään. Mitä syvemmin ihmiset tutustuvat Raamattuun, sitä paremmin he oppivat tuntemaan Jumalan luonteen, Kristuksen pelastustyön ja evankeliumin tuoman toivon. Ajan myötä tämä muuttaa ihmisten elämää, vahvistaa seurakuntia ja kantaa hedelmää yhteisöissäkin, avaten uusia polkuja toivoon.
Joka viides odottaa yhä
Vaikka 800. valmistunut kokonainen raamatunkäännös on merkittävä edistysaskel, työtä on edelleen paljon tehtävänä. Tämä merkkipaalu tarkoittaa kuitenkin, että jo neljällä viidestä maailman ihmisestä on mahdollisuus lukea koko Raamattua omalla kielellään. Silti, joka viidennellä ihmisellä ei tätä mahdollisuutta vielä ole. Se tarkoittaa käytännössä noin 1,5 miljardia ihmistä, ja lähes 6 600 kieltä, joille Raamattua ei ole kokonaisuudessaan vielä käännetty. (Maailmassa arvioidaan puhuttavan yhteensä 7 393 kieltä.)
Hyviäkin uutisia kuitenkin on: raamatunkäännöstyötä tehdään nyt enemmän kuin koskaan aiemmin. Siksi 800. kokonaisen raamatunkäännöksen myötä saavutettu merkittävä edistys on vasta alkua, ja työn odotetaan etenevän myös tulevina vuosina.
Poole jatkaa loppuun vielä:
“Vaikka juhlimme 800 kokonaisen raamatunkäännöksen valmistumista, muistamme samalla, että joka viides ihminen maailmassa edelleen odottaa pääsyä Raamatun ääreen kielellä, joka palvelee häntä kaikkein parhaiten. Jokainen kieli edustaa ihmisiä, joita Jumala rakastaa. Siksi jatkammekin työtä paikallisten kumppaneidemme kanssa eri puolilla maailmaa, jotta Jumalan sana olisi jokaisen yhteisön saavutettavissa omalla kielellään.”
Teksti: Jeremy Weightman, Wycliffe UK
Käännös: Aleksi Pakarinen
Kuvat: Wycliffe ja SIL
*Kaikki tilastotiedot on toimittanut ProgressBible