
Deaf Bible Societyn (DBS) rahoittama suomalaisen viittomakielen raamatunkäännöstyö käynnistyi tammikuussa 2024. Projektia rahoittaa tällä hetkellä ainoastaan DBS. Alun perin työryhmään kuului viisi työntekijää, mutta toukokuussa 2025 mukaan saatiin vielä yksi kääntäjä lisää. Tällä hetkellä työryhmässä työskentelee kuusi henkilöä.
Tavoitteena on kääntää Uusi testamentti suomalaiselle viittomakielelle, jotta viittomakieliset voivat tutustua Jumalan sanaan omalla äidinkielellään. Työ aloitettiin Markuksen evankeliumista, ja tällä hetkellä käännetään Tessalonikalais- sekä Johanneksen kirjeitä. Valmiit käännökset toimitetaan DBS:lle, joka julkaisee ne ilmaisessa DBS-sovelluksessa. On ollut hienoa nähdä suomalaisen viittomakielen liittyvän niiden kymmenien viittomakielisten raamatunkäännösten joukkoon, joita sovelluksesta löytyy eri puolilta maailmaa.
Raamatun kääntäminen viittomakielelle on vaativaa työtä. Kirjoitettu teksti täytyy muuttaa visuaaliseksi kieleksi, mikä edellyttää tarkkaa perehtymistä tapahtumiin, tunnetiloihin ja kulttuuriseen taustaan. Esimerkiksi Jeesuksen itkemistä kuvaavissa kohdissa on pohdittava, kuinka voimakkaasta tunteenilmauksesta on kyse. Viimeistä ehtoollista käännettäessä on huomioitava sen ajan ruokailutavat, jotta viittominen ei vahingossa kuvaisi nykyajan käytäntöjä. Myös monet teologiset kysymykset vaikuttavat käännösratkaisuihin.
Erityistä huomiota on vaatinut myös eri raamatunkirjojen erilainen tyyli. Markuksen evankeliumissa tapahtumat etenevät vauhdikkaasti, ja mukana on paljon henkilöitä sekä keskusteluja. Kirjeissä taas Paavali tai Johannes puhuttelee tiettyjä seurakuntia tai ihmisryhmiä. Tämä vaikuttaa viittomisen tapaan, ilmeisiin ja siihen, miten sanoma välitetään katsojalle. Kääntäjien on pyrittävä ymmärtämään myös kirjoittajien tunnetiloja – olivatko he esimerkiksi huolissaan, iloisia, lempeitä vai nuhtelevia.
Projektin merkitys on osoittautunut suureksi. Monet viittomakieliset kuurot eivät hallitse kirjoitettua kieltä niin hyvin, että voisivat helposti ymmärtää Raamattua. Siksi Jumalan sanoma on saattanut jäädä heille etäiseksi. Sekä omat kokemuksemme että maailmalta saadut uutiset osoittavat, kuinka tärkeää on tarjota Raamattu ihmisten omalla kielellä. Viittomakielisten käännösten kautta monet kuurot ovat löytäneet Jeesuksen.
Koemme tämän työn myös osana Jeesuksen antamaa lähetyskäskyä. Haluamme viedä evankeliumia kuuroille heidän omalla kielellään. Tämä käännöstyö on yksi lähetystyön muoto, jonka kautta voimme kertoa Kristuksesta niille, joita kirjoitettu sana ei aina tavoita.
Teksti: Marjaana Flinkman
kääntäjä, suomalaisen viittomakielen raamatunkäännöstyö
marjaana.flinkman@helluntaikirkko.fi