Samuel Zaka – maa­seu­dun pojas­ta into­hi­moi­sek­si kou­lu­tuk­sen puo­les­ta­pu­hu­jak­si

Samuel Zaka työs­ken­te­lee Kenian Bible Trans­la­tion and Lite­racy (BTL) ‑jär­jes­tös­sä han­ke­koor­di­naat­to­ri­na ja vas­taa äidin­kie­li­sen esi­kou­luo­pe­tuk­sen kehit­tä­mi­ses­tä poko­mon, orman, digon ja duru­man kie­lil­lä. Työ on hänel­le eri­tyi­sen mer­ki­tyk­sel­li­nen, sil­lä yksi kie­li­ryh­mis­tä on hänen oman­sa.

Duru­ma-yhtei­sö ja lap­suus

Zaka kuu­luu duru­ma-kie­liyh­tei­söön, joka asuu Kenian ran­nik­koa­lu­eel­la, Kwa­le-nimi­ses­sä lää­nis­sä. Alue on kehit­ty­mä­tön­tä, ja sade­kau­den aika­na tiet muut­tu­vat mutai­sik­si, mikä han­ka­loit­taa liik­ku­mis­ta ja pal­ve­lui­den saa­ta­vuut­ta. Yhtei­sö saa elan­ton­sa pää­osin seka­vil­je­lys­tä. He vil­je­le­vät kausit­tain muun muas­sa mais­sia ja vih­rei­tä papu­ja sekä pitä­vät kar­jaa, kuten vuo­hia, lam­pai­ta ja nau­to­ja. Veden­puu­te on mer­kit­tä­vä haas­te. Monet koti­ta­lou­det ovat riip­pu­vai­sia sade­kau­den aika­na maa­pa­toi­hin varas­toi­dus­ta vedes­tä, jota jae­taan ihmis­ten ja kar­jan kes­ken.

Omaa lap­suu­den kou­lu­tai­val­taan Zaka kuvaa haas­ta­vak­si. Hän ei osan­nut englan­tia tai swa­hi­lia, joi­ta käy­tet­tiin ope­tus­kie­li­nä. “Sen vuok­si opin hyvin vähän ope­tuk­ses­ta kou­lu­tai­pa­lee­ni alku­vuo­si­na”, hän ker­too.

Las­ten oman äidin­kie­len duru­man käyt­töä pyrit­tiin sen sijaan voi­mak­kaas­ti estä­mään. Hänen kou­lus­saan oli käy­tän­tö, jota kut­sut­tiin ”levyk­si”. Levy oli pie­ni puu­pa­la, jota oppi­las kan­toi kau­las­saan ja jos­sa luki: ”Olen tyh­mä, kos­ka puhun duru­maa.” Levyn kan­ta­jan piti siir­tää puu­pa­la seu­raa­val­le lap­sel­le aina, kun hän kuu­li tämän puhu­van kiel­tä. Päi­vän päät­teek­si kaik­kia, jot­ka oli­vat kan­ta­neet levyä, ran­gais­tiin. “Käy­tän­tö herät­ti oppi­lais­sa pel­koa, ja moni alkoi inho­ta kou­lun­käyn­tiä. Kou­lu tun­tui vie­raal­ta pai­kal­ta, jos­sa kiel­täm­me ja iden­ti­teet­tiäm­me ei hyväk­syt­ty”, Zaka muis­te­lee.

Vie­rai­den kiel­ten käyt­tö ope­tuk­ses­sa vai­kut­ti oppi­lai­den oppi­mi­seen mer­kit­tä­väs­ti. Noin 60 oppi­laas­ta, jot­ka aloit­ti­vat kou­lun Zakan kans­sa, vain 11 jat­koi 8. luo­kal­le asti. Hän oli luok­ka­to­ve­reis­taan ainoa, joka pää­si hyvään lukioon – ja ainoa, joka myö­hem­min pää­si yli­opis­toon tai kor­kea­kou­luun.

Nyky­päi­vän haas­teet kyläs­sä

Duru­ma-kylän haas­tei­ta ovat vii­me vuo­si­na lisän­neet ilmas­ton­muu­tok­ses­ta joh­tu­vat arvaa­mat­to­mat sää­il­miöt. Sateet ovat muut­tu­neet erit­täin epä­sään­nöl­li­sik­si, ja toi­si­naan yhtei­sö voi jou­tua elä­mään lähes kak­si vuot­ta ilman riit­tä­vää sade­mää­rää. Mie­het ovat läh­te­neet hake­maan kau­em­paa ruu­miil­lis­ta työ­tä samal­la kun per­heet ovat jää­neet koti­ky­lään. Täl­lai­set työt ovat kui­ten­kin yhä har­vi­nai­sem­pia ja huo­nos­ti pal­kat­tu­ja, ja työ­pai­kan saa­mi­nen on usein vai­ke­aa ilman riit­tä­vää kou­lu­tus­ta.

“Van­hem­mat pitä­vät nyt kou­lu­tus­ta avai­me­na köy­hyys­kier­teen kat­kai­se­mi­seen. He toi­vo­vat, että kou­lu­tuk­sen avul­la hei­dän lap­sen­sa hank­ki­vat tie­to­ja, tai­to­ja ja päte­vyyk­siä, joi­ta tar­vi­taan parem­pien työl­lis­ty­mis­mah­dol­li­suuk­sien saa­vut­ta­mi­sek­si ja elä­män­laa­dun paran­ta­mi­sek­si”, Zaka ker­too.

Into­hi­mo kou­lu­tuk­seen

Sydä­mes­sään Zaka tun­si vah­vaa kut­su­mus­ta opet­ta­jak­si. Hän oli aina rakas­ta­nut opet­ta­mis­ta ja toi­mi­nut pyhä­kou­lun opet­ta­ja­na omas­sa seu­ra­kun­nas­saan, joten lukion jäl­keen haku opet­ta­jan­kou­lu­tuk­seen tun­tui luon­te­val­ta aske­leel­ta.

“Halu tul­la opet­ta­jak­si kum­pusi into­hi­mos­ta aut­taa yhtei­söä­ni saa­maan laa­du­kas­ta kou­lu­tus­ta. Näin itse­ni hen­ki­lö­nä, joka voi­si luo­da Duru­ma-lap­sil­le mah­dol­li­suuk­sia oppia ja menes­tyä kou­lus­sa. Kos­ka olin itse koh­dan­nut monia kou­lu­tuk­seen liit­ty­viä haas­tei­ta, halusin olla muka­na paran­ta­mas­sa oppi­mis­tu­lok­sia omas­sa yhtei­sös­sä­ni”, hän ker­too.

Zakan opet­ta­jan uran alku­vai­hees­sa Bible Trans­la­tion and Lite­racy (BTL) ‑jär­jes­tö etsi vas­tuu­hen­ki­löä äidin­kie­li­seen ope­tuk­seen Duru­ma-kie­liyh­tei­sös­sä. Zaka ymmär­si, että täs­sä teh­tä­väs­sä hän voi­si toteut­taa näky­ään vie­lä­kin laa­jem­min. Hän haki paik­kaa ja sai sen.

Zakaa moti­voi työs­sään eni­ten hänen into­hi­mon­sa kou­lu­tuk­seen ja se, että hän näkee las­ten oppi­van. Hänes­tä eri­tyi­sen pal­kit­se­vaa on näh­dä, miten oppi­mis­tu­lok­set para­ne­vat, kun ope­tus tapah­tuu kie­lel­lä, jota lap­set ymmär­tä­vät ja käyt­tä­vät arjes­saan. Se antaa hänel­le ener­gi­aa ja innos­tus­ta herä­tä joka aamu ja omis­tau­tua työl­leen. Zaka kokee työn­sä myös mah­dol­li­suu­te­na vai­kut­taa yhtei­sön­sä kehi­tyk­seen pit­käl­lä aika­vä­lil­lä: “Uskon vah­vas­ti, että laa­du­kas kou­lu­tus voi muut­taa ihmis­ten elä­mää, vähen­tää köy­hyyt­tä ja luo­da uusia mah­dol­li­suuk­sia tule­vil­le suku­pol­vil­le.”

Äidin­kie­li­nen seu­ra­kun­ta ja Raa­mat­tu

Kris­tit­ty­nä Zakal­le on tär­ke­ää myös äidin­kie­len käy­tön hen­gel­li­sis­sä yhteyk­sis­sä. Hän käy sään­nöl­li­ses­ti kylän­sä hel­lun­tai­seu­ra­kun­nas­sa, jos­sa käy­te­tään pää­asias­sa duru­man kiel­tä. Tämän ansios­ta kaik­ki seu­ra­kun­nan jäse­net ymmär­tä­vät saar­nat täy­sin ja voi­vat osal­lis­tua aktii­vi­ses­ti kokoon­tu­mi­siin.

Raa­mat­tua hän lukee pää­asias­sa omal­la kie­lel­lään, mut­ta myös swa­hi­lik­si ja englan­nik­si. “Eri kie­lil­lä luke­mi­nen syven­tää ymmär­rys­tä­ni Juma­lan sanas­ta – äidin­kie­lel­lä se kui­ten­kin kos­ket­taa eri­tyi­sel­lä taval­la, kos­ka se välit­tää sano­man kie­lel­lä, joka on lähin­nä sydän­tä­ni ja kult­tuu­ris­ta iden­ti­teet­tiä­ni,” Zaka tuo esil­le.

Samuel Zaka saa­puu Kau­niai­siin 12.9.2026 Raa­mat­tu­päi­vän puhu­jak­si.

Teks­ti: WRK

Lue lisää Kenian esi­kou­lu­hank­kees­ta.