”Mil­tä tun­tuu?”, joku kysyy minul­ta pidel­les­sä­ni käsis­sä­ni umi­tin­kie­lis­tä* raa­ma­tun­kään­nös­tä ensim­mäis­tä ker­taa kuin urhei­li­ja, joka on juu­ri ylit­tä­nyt maa­li­vii­van. Tun­tuu sil­tä, että kir­jan kan­net sul­ke­vat nyt sisään­sä koko tari­nan alus­ta lop­puun.

Koko Raa­mat­tu on monien vuo­sien kovan työn jäl­keen saa­ta­vil­la umi­tik­si.

Lop­pu­jen lopuk­si tämä Raa­mat­tu on ainoas­taan virs­tan­pyl­väs­ket­jun hui­pen­tu­ma: nel­jä evan­ke­liu­mia 1998, koko Uusi tes­ta­ment­ti 2004 ja 1. Moo­sek­sen, Ruu­tin, Este­rin ja Joo­nan kir­jat 2009. Nämä kään­ne­tyt kir­ja­set jul­kais­tiin vuo­sien mit­taan myös digi­taa­li­ses­sa muo­dos­sa, kun­nes lopul­ta koko Raa­mat­tu oli ladat­ta­vis­sa vuon­na 2019. Vuo­sien aika­na meil­lä oli usein syy­tä iloi­ta, ei vähi­ten sik­si, että Raa­ma­tun teks­te­jä luet­tiin ja käy­tet­tiin.

Tämä käsis­sä­ni ole­va kir­ja on monien hen­ki­löi­den työn tulos­ta usean vuo­den ajal­ta. Se sym­bo­li­soi ennen kaik­kea elä­män­ta­paa, var­sin­kin pai­kal­lis­ten kään­tä­jien koh­dal­la. He ovat ”kan­ta­neet päi­vän kuor­man ja hel­teen” (Matt. 20:12). He ovat kyl­vä­neet kyy­ne­lin ja kor­jaa­vat rie­mui­ten (Psal­mi 126:5).

Umi­tin­kie­lis­tä Raa­mat­tua kään­si kol­me pai­kal­lis­ta kään­tä­jää: Dil­fuza* kään­si Uuden tes­ta­men­tin, kun taas Rajap* ja Zari­na* kään­si­vät Van­han tes­ta­men­tin. Kris­tit­tyi­nä he ovat vähem­mis­töä maas­sa, jos­sa kris­til­lis­tä toi­min­taa usein rajoi­te­taan. Raa­ma­tun­kään­tä­ji­nä hei­dän ase­man­sa on vie­lä­kin ris­kialt­tiim­pi. Pel­ko oli aina läs­nä. Täl­lai­nen elä­män­ta­pa jät­tää jäl­ken­sä.

Meil­le ulko­maan­työn­te­ki­jöil­le­kin osa­na kään­nös­tii­miä olo oli elä­män­ta­pa, vaik­ka­kin ilman pel­koa. On tosin tot­ta, ettei­vät ulko­maa­lai­set­kaan pys­ty­neet työs­ken­te­le­mään vapaas­ti. Mei­dän oli maas­sa asues­sam­me pidet­tä­vä mata­laa pro­fii­lia, mut­ta vaa­ra­nam­me oli vain kar­ko­te­tuk­si tule­mi­nen. Minul­le hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti tämä oli mah­ta­va tilai­suus tutus­tua toi­seen kult­tuu­riin, oppia uusi kie­li ja työs­ken­nel­lä eri mais­ta ja eri uskon­to­kun­nis­ta tule­vien kol­le­goi­den kans­sa. Oli myös etuoi­keu­tet­tua saa­da teh­dä työ­tä uskon­sa puo­les­ta kär­si­mään jou­tu­vien kris­tit­ty­jen rin­nal­la. Yllät­tä­vin­tä on, että juu­ri nämä kris­ti­tyt ovat innok­kaam­pia ker­to­maan uskos­taan kuin me län­si­maa­lai­set. He usko­vat Juma­lan teke­vän suu­ria ja teke­vän niin myös umi­ti­lai­sil­le.

Vii­me vuo­si­na kris­tit­ty­jen ase­ma maas­sa on hiu­kan paran­tu­nut. Heil­lä on nyt jopa oma, lail­li­ses­ti rekis­te­röi­ty seu­ra­kun­ta koti­seu­dul­laan. Toi­vom­me ja rukoi­lem­me, että Raa­mat­tu on pian kaik­kien haluk­kai­den käy­tet­tä­vis­sä sekä digi­taa­li­se­na että pai­net­tu­na. Uskom­me Juma­lan teke­vän suu­ria tämän kan­san kes­kuu­des­sa!

*nimet muu­tet­tu

Kir­joit­ta­nut R.L.

Kään­nös: Sari Kau­ra­la

Artik­ke­li on alun­pe­rin jul­kais­tu R. L.:n kir­joit­ta­ma­na Nor­jan Wyclif­fen leh­den kesä­kuun 2023 nume­ros­sa. R. L. oli umi­tin­kie­li­sen Van­han tes­ta­men­tin kään­nök­sen ekse­geet­ti­nen neu­vo­nan­ta­ja.