Herkullista paikallista ruokaa. Kuva: Haslo/Visual Hunt/CC BY-NC-ND
Siitä asti, kun vaimoni kanssa saavuimme Länsi-Aasiaan, olemme olleet kiireisiä kielen ja kulttuurin opiskelun kanssa. Se on kiehtovaa, ja joka päivä opimme myös, mitä ihmiset ajattelevat. Monet kaltaisemme perheet palkkaavat kokin paljon aikaa ja energiaa vievän oppimisprosessin aikana. Huomasin nopeasti, että kokkimme Hassan* halusi ilahduttaa lapsiamme. Hän sanoi voivansa tehdä lasagnea, piirakkaa, lättyjä tai donitseja, jopa makaronia juustolla (Mac and Cheese)! Joka päivä hän kysyy meiltä, mitä haluamme juuri sinä päivänä, ja keskustelemme yksityiskohdista yhdessä.
Kun tapasin Hassanin, hän kertoi minulle työskennelleensä ulkomaalaisille yli 30 vuotta. Joukossa oli myös sellaisia, jotka oli vangittu. Tämä kaikki oli tapahtunut vuosikymmeniä aikaisemmin – emme tiedä, keitä he olivat. Hassan kertoi minulle vieneensä heille ruokaa vankilaan ja yrittäneensä saada heidät vapaaksi. Hassan rakastaa tätä tarinaa ja on kertonut sen useasti. Uskon, että hän haluaa näyttää, kuinka halukas oli huolehtimaan entisten työnantajiensa hyvinvoinnista ja nyt myös meidän hyvinvoinnistamme.
Eräänä päivänä Hassanin valmistaessa iltaruokaa ystävämme Andrew tuli käymään. Hän meni keittiöön tervehtimään Hassania ja tuli sitten luoksemme viestin kera. “Voitko kertoa Hassanille, että hän voi keittää itselleen teetä ruokaa laittaessaan? Hän selitti minulle, että koska oli jo ollut pyhiinvaelluksella Mekassa ja saanut syntinsä anteeksi, hän ei halua tehdä syntiä ottamalla teetä ilman lupaa.”
Tämä on Hassan – aina ystävällinen, tunnollinen ja hymyilevä. Hän pyrkii aina olemaan rasittamatta meitä. Jopa niin paljon, että hän kertoo ennemmin kolmannelle osapuolelle tarpeensa eikä suoraan meille. Tämä hetki oli pieni ikkuna hänen sydämeensä – hän on halukas olemaan vanhurskas Jumalan edessä ja huomaavainen lähimmäisiään kohtaan. Mitä muuta hän ajattelee hymyn ja kohteliaisuuksien takana? Mikä muu on hänelle tärkeää? me ihmettelimme.
Sitten eräänä päivänä Hassan vaikutti hyvin alakuloiselta ja ihmettelin, mikä hänen sydäntään painaa. Hän ei hymyillyt enää yhtä paljon ja vaikutti huolestuneelta ja hajamieliseltä. Seuraavana päivänä hän oli samanlainen. Mietin, pitäisikö minun sanoa jotain. Myöhemmin tuona päivänä Andrew auttoi meitä jälleen ymmärtämään Hassania. “Oletko kuullut Hassanin huolista?”, hän kysyi.
Yksi Hassanin pojista oli osallistunut muutama kuukausi aiemmin juhliin ja hänet oli tapettu yllättäen. Ilo muuttui tragediaksi, joka vaikutti edelleen. Hassanin piti maksaa hautajaiskulut, jotka ovat Länsi-Aasiassa hyvin suuret. Hän huolehti myös poikansa vaimosta ja lapsista. Hän maksoi heidän ruokansa, koulumaksut, kirjat ja tarvikkeet. Hassan oli toki saamassa vakuutusmaksuja, mutta prosessi oli mutkikas. Kaikki tämä oli painanut Hassania jo jonkin aikaa.
Nyt kuitenkin Andrew kertoi meille, että asiat olivat pahentuneet – yksi perheenjäsen oli hakenut lapset itselleen ja vaati rahaa. Hassan oli huolehtinut perheestään ja tehnyt uskollisesti töitä yrittäen miellyttää samalla työnantajiaan, mutta näytti siltä, että sitä väheksyttiin. “Koska tämä loppuisi?” hän mietti.
“Miten voisin auttaa tätä miestä, joka oli ollut niin ystävällinen perheellemme?” mietimme. Olimme iloisia siitä, että hän oli perheemme kanssa, mutta hänen surunsa oli niin kovin syvä. “Onko jotain, mitä voisi sanoa, sympatian sanoja?” pohdimme. Mutta kuinka pelkät sanat voisivat lohduttaa miehen itkevää sydäntä.
Muutaman päivän kuluttua keskustellessaan illallisesta Hassanin kanssa vaimoni pystyi sanomaan Hassanille tämän omalla kielellä olevansa pahoillaan, ja että perheemme rukoilee hänen puolestaan. Hassan nyökkäsi, kakisteli hetken ja pyyhki kyyneleitä. Vaimoni pystyi vain seisomaan ja katsomaan myötätuntoisena – hän ei tiennyt, mitä muuta sanoa tai miten sanoa. Mutta Hassan tuntui arvostavan huolenpitoa.
Rahan antaminen helpottaisi jonkin verran Hassanin stressiä ja haasteita, mutta hänen sisäiset tarpeensa – mukaan lukien sovinto perheen kanssa – olivat paljon syvempiä kuin ulkoiset. Emme tietenkään voisi tehdä sitä hänen puolestaan. Pelastajamme parantaa särkyneet sydämet. Hän kuitenkin toimii myös meidän kauttamme (2. Kor. 5:18). Mitä meidän tulisi tehdä yhdistääkseemme Hassanin perheen niin toistensa kuin Jumalankin kanssa?
Näihin kysymyksiin minulla ei ole yksinkertaista vastausta. Kun elämme keskellä tätä kulttuuria, huomaan yhä uudelleen, että stereotyyppiset ratkaisut eivät toimi. Vastauksia etsiessä tarvitaan paljon viisautta. Rukoile kanssamme, että Jumala tuo avun ystävällemme ja me osaisimme tuoda sovintoa Hassanin elämän ylle.
* Nimi muutettu
Kirjoittaja on työskennellyt läntisessä Aasiassa yhdessä perheensä kanssa.
