Äidin­kie­li rajoit­taa tai laa­jen­taa ihmis­ten mah­dol­li­suuk­sia

Maa­il­mas­sa puhu­taan 7 168:aa eri kiel­tä¹, mut­ta noin 88 pro­sent­tia ihmi­sis­tä käyt­tää vain kol­mea pro­sent­tia kie­lis­tä. Nämä ovat val­ta­kie­liä, joi­ta käy­te­tään muun muas­sa hal­lin­nos­sa, tie­do­tus­vä­li­neis­sä, kir­kois­sa ja inter­ne­tis­sä, ja ne pys­ty­vät säi­ly­mään lähi­tu­le­vai­suu­des­sa. Sitä vas­toin lop­pu­ja 97:ää pro­sent­tia maa­il­man kie­lis­tä käyt­tää noin 12 pro­sent­tia maa­pal­lon ihmi­sis­tä. Näi­tä kut­su­taan yleen­sä vähem­mis­tö­kie­lik­si, kos­ka kun­kin kie­liyh­tei­sön väki­lu­ku on suh­teel­li­sen pie­ni. Yhteen­sä ne edus­ta­vat noin mil­jar­dia ihmis­tä maa­il­mas­sa.

Jokai­nen kie­li on jon­kun äidin­kie­li riip­pu­mat­ta sen ase­mas­ta tai arvos­tuk­ses­ta. Tar­koi­tan ensim­mäis­tä kiel­tä, jon­ka kaut­ta hän on tutus­tu­nut maa­il­maan. Se vai­kut­taa hänen käsi­tyk­seen­sä iden­ti­tee­tis­tään ja antaa hänel­le kult­tuu­riin kuu­lu­vat kate­go­riat, joi­den kaut­ta hän tar­kas­te­lee maa­il­maa ja on sii­nä muka­na. Kuten Diet­rich Wes­ter­mann tote­aa, äidin­kie­li ilmai­see kaik­kein sopi­vam­mal­la taval­la kan­san sie­lua.

Jos kan­sal­ta ote­taan pois sen kie­li, sen sie­lu vahin­goit­tuu ja tuhou­tuu ja kan­san hen­ki­nen iden­ti­teet­ti kuo­lee.²

2000-luvul­la maa­il­maa on luon­neh­dit­tu lit­teäk­si, kos­ka inter­ne­tin ja tie­do­tus­vä­li­nei­den käyt­tö ja ihmis­ten liik­ku­mi­nen ympä­ri maa­il­maa on lisään­ty­nyt. Olen sil­ti pan­nut mer­kil­le, että ihmi­sen käyt­tä­mä kie­li voi rajoit­taa tai laa­jen­taa hänen mah­dol­li­suuk­si­aan menes­tyä kai­kil­la elä­mä­na­lueil­la, kris­til­li­nen usko mukaan lukien.

Kol­me­kym­men­tä vuot­ta sit­ten osal­lis­tuin Kame­ru­nin län­ti­sen ran­nik­koa­lu­een kie­liä kos­ke­vaan tut­ki­mus­hank­kee­seen. Löy­sin bako­ko-nimi­sen kie­len, joka poik­ke­si suu­res­ti naa­pu­reis­taan. Naa­pu­riyh­tei­söil­lä oli pit­kät perin­teet sii­tä, että kirk­ko käyt­ti nii­den kie­liä. Näi­hin yhtei­söi­hin kuu­lu­vil­la ihmi­sil­lä oli parem­mat sosi­aa­li­set ja talou­del­li­set tule­vai­suu­den näky­mät ja voi­mak­kaam­pi tun­ne osal­lis­tu­mi­ses­ta kan­sa­kun­nan elä­mään.

Mui­hin ver­rat­tu­na bako­ko-kie­liyh­tei­sön ihmi­set näyt­ti­vät jää­neen jäl­keen. Kun kysyin täs­tä, minul­le ker­rot­tiin, että ihmi­set oli­vat päät­tä­neet vas­tus­taa lähe­tys­työn­te­ki­jöi­den yri­tyk­siä teh­dä hei­dän kie­les­tään kir­joi­tet­ta­vaa ja kään­tää Juma­lan sanaa sil­le. He oli­vat väit­tä­neet, että hei­dän kiel­tään pitäi­si käyt­tää noi­tuu­den ja tai­ka­me­no­jen salai­suuk­sien säi­lyt­tä­mi­seen kai­ken­lais­ta tur­mel­tu­mis­ta vält­täen. Pää­tök­sel­lä oli monia seu­rauk­sia. Se esti ihmis­ten pää­syn Juma­lan sanan valoon ja rajoit­ti hei­dän mah­dol­li­suuk­si­aan menes­tyä.

Noin vii­si­tois­ta vuot­ta sit­ten bako­kon kie­lel­le luo­tiin kir­jai­mis­to. Useat yhtei­sön jäse­net kokoon­tui­vat juh­li­maan kir­joi­tus­jär­jes­tel­män luo­mis­ta. Kir­jai­mis­to antoi ihmi­sil­le toi­von sii­tä, että he pys­tyi­si­vät säi­lyt­tä­mään esi-isien­sä tie­don ja vii­sau­den kir­jal­li­ses­ti siir­tääk­seen sen seu­raa­vil­le suku­pol­vil­le. He kyke­ni­si­vät luo­maan kir­jal­li­suut­ta ja lisää­mään ja säi­lyt­tä­mään kaik­kea olen­nais­ta tie­toa, joka edis­täi­si hei­dän menes­ty­mis­tään yksi­löi­nä ja yhtei­sö­nä.

Kun bako­kon­kie­lis­tä kir­joi­tus­jär­jes­tel­mää esi­tel­tiin ensim­mäis­tä ker­taa jul­ki­ses­ti, Din­je­ke-nimi­nen van­ha mies purs­kah­ti itkuun. Kun hänel­tä kysyt­tiin myö­hem­min, mik­si hän lii­kut­tui niin kovin, hän ker­toi häpeäs­tä, jota hän ja muut oli­vat koke­neet vuo­si­kym­me­niä. Kun kak­si muu­ta alu­een pää­kiel­tä oli­vat saa­neet kir­joi­tusa­sun ja raa­ma­tun­kään­nök­siä, bako­kon kie­li oli jää­nyt huo­miot­ta. Sen seu­rauk­se­na bako­kon puhu­jien paris­sa teh­tiin evan­ke­lioi­mis­työ­tä naa­pu­riyh­tei­sön bas­san kie­lel­lä.

Ker­ran kun Din­je­ke oli nuo­ri aikui­nen, hän­tä pyy­det­tiin rukoi­le­maan juma­lan­pal­ve­luk­sen aika­na. Hän nousi sei­so­maan ja rukoi­li tapo­jen vas­tai­ses­ti äidin­kie­lel­lään. Hänen sei­soes­saan ja rukoil­les­saan, joku kir­kon takao­sas­ta nuh­te­li hän­tä ja käs­ki hänen vai­e­ta ja istuu­tua. Sen jäl­keen seu­ra­kun­nan joh­to varoit­ti hän­tä käyt­tä­mäs­tä kos­kaan äidin­kiel­tään juma­lan­pal­ve­luk­ses­sa. Se satut­ti Din­je­ken sisin­tä.

Din­je­ke eli seu­raa­vat vuo­si­kym­me­net häpeän kans­sa ja tun­si, että bako­kon puhu­jat eivät ansain­neet samaa ihmi­sar­voa kuin muut. Täs­tä syys­tä kir­joi­tus­jär­jes­tel­män kehit­tä­mi­nen hänen kie­lel­leen mer­kit­si muu­ta­kin kuin tie­teel­lis­tä saa­vu­tus­ta. Se vah­vis­ti sym­bo­li­ses­ti, että tämän kie­len puhu­jat eivät ole toi­sen luo­kan kan­sa­lai­sia maa­il­mas­sa. Hänes­sä alkoi itää toi­vo sii­tä, että hänen yhtei­sön­sä voi­si jona­kin päi­vä­nä kokea samaa arvos­tus­ta kuin muut­kin käyt­täes­sään Juma­lan heil­le anta­maa kiel­tä.

Nyt Uusi tes­ta­ment­ti on kään­net­ty bako­kon kie­lel­le. Se on kumoa­mas­sa esi-isien pit­kä­ai­kais­ta suun­ni­tel­maa pitää kan­sa noi­tuu­den ja tai­kuu­den val­las­sa. Näh­ty­ään Juma­lan sanan ensim­mäi­sen kään­nök­sen eräs mies tote­si:

”Kuten Simeon Raa­ma­tus­sa, voin nyt levä­tä rau­has­sa, kos­ka sil­mä­ni ovat näh­neet kan­sa­ni pelas­tuk­sen.”

Toi­nen sanoi:

”Nyt ei mikään voi estää evan­ke­liu­min leviä­mis­tä bako­ko­jen kes­kuu­des­sa. Juma­la on kans­sam­me. Hän kuu­lee syvim­mät­kin huo­kauk­sem­me.”

Kie­len kehit­tä­mi­nen ei ole pel­käs­tään aka­tee­mis­ta toi­min­taa, kuten bako­ko­jen koke­mus osoit­taa elä­väs­ti. Se on enem­män­kin avain, joka avaa kie­len puhu­jil­le pää­syn Juma­lan sanan äärel­le. Se myös laa­jen­taa min­kä tahan­sa kie­len puhu­jien mah­dol­li­suuk­sia menes­tyä kai­kil­la muil­la elä­män osa-alueil­la. Kie­len­tut­ki­ja John Wat­ters³ mai­nit­si seu­raa­vat piir­teet vähem­mis­tö­kie­liä käyt­tä­vien kan­so­jen tilan­tees­ta:

• talou­del­li­ses­ti – useim­mi­ten kaik­kein köy­him­piä
• ter­vey­den­hoi­dol­li­ses­ti – useim­mi­ten pal­ve­lu­ja vähi­ten saa­vien 20%:n jou­kos­sa
• poliit­ti­ses­ti – useim­mi­ten kaik­kein oikeu­det­to­mim­pia
• sosi­aa­li­ses­ti – useim­mi­ten kaik­kein vähi­ten arvos­tet­tu­ja
• kou­lu­tuk­sel­li­ses­ti – useim­mi­ten vähi­ten kou­lu­tus­ta saa­nei­den jou­kos­sa
• oikeu­del­li­ses­ti – useim­mi­ten vähi­ten tie­toi­sia oikeuk­sis­taan ja etuoi­keuk­sis­taan
• ihmi­sar­vol­taan – useim­mi­ten vähi­ten arvos­tet­tu­ja tai arvok­kai­na pidet­ty­jä.

Jos ote­taan vain yksi koh­ta täs­tä luet­te­los­ta, voi­daan näh­dä, miten kie­li voi rajoit­taa vähem­mis­tö­kiel­tä puhu­van yhtei­sön las­ten kou­lu­tus­mah­dol­li­suuk­sia. Eken on poi­ka Bay­an­ga­min kyläs­tä Län­si-Kame­ru­nin alu­eel­ta. Hän puhui kou­lui­kään asti vain äidin­kiel­tään gho­ma­laa. Kuten kaik­ki yhtei­sön lap­set, hän puhui kiel­tä suju­vas­ti: hän osa­si las­kea ja ker­toa tari­noi­ta, joi­ta hän oli kuul­lut suvun pii­ris­sä. Hänel­lä oli itse­luot­ta­mus­ta, kos­ka elä­mäs­sä oli sel­keä vii­te­ke­hys. Kou­lus­sa Eken ja kaik­ki muut yhtei­sön lap­set koh­ta­si­vat rans­kan, vie­raan kie­len, jota he eivät puhu­neet eivät­kä ymmär­tä­neet. Mikä vie­lä pahem­paa, äidin­kie­len puhu­mi­nen kou­lun alu­eel­la oli kiel­let­tyä.

Eke­nil­le ja monil­le hänen kal­tai­sil­leen lap­sil­le on trau­maat­tis­ta oppia luke­maan ja kir­joit­ta­maan sekä samaan aikaan ymmär­tä­mään ope­tus­kiel­tä.

Näil­le lap­sil­le kou­lu­tus ei ole pro­ses­si, jos­sa siir­ry­tään sii­tä, mitä he tie­tä­vät, löy­tä­mään vähä vähäl­tä se, mitä he eivät tun­ne. Sen sijaan se mul­lis­taa hei­dän joka­päi­väi­sen elä­män­sä perin poh­jin ja yhtäk­ki­ses­ti. Kou­lu­tuk­ses­ta tulee tus­kal­lis­ta ja äkil­lis­tä sopeu­tu­mis­ta vie­raa­seen ja vai­kea­sel­koi­seen todel­li­suu­teen. Täl­lai­se­na kou­lu­tus irrot­taa lap­set väki­val­tai­ses­ti yhtei­sös­tään.

Eken ja muut lap­set jou­tu­vat luo­pu­maan iden­ti­tee­tis­tään koko kou­lu­tus­pro­ses­sin ajak­si. Ei ole yllät­tä­vää, että monia Eke­nin kal­tai­sia lap­sia pide­tään tyh­mi­nä, ja suu­rin osa heis­tä kes­keyt­tää lopul­ta kou­lun­käyn­nin. On pidet­tä­vä ihmee­nä, että muu­ta­mat yhtei­sön jäse­net suo­riu­tui­vat näin vai­keas­ta jär­jes­tel­mäs­tä ja oppi­vat lopul­ta luke­maan ja kir­joit­ta­maan. Suu­rin osa kui­ten­kin menet­ti mah­dol­li­suu­den hyö­dyn­tää koko poten­ti­aa­li­aan elä­mäs­sä. Nämä ihmi­set muo­dos­ta­vat sen osan väes­töä, jon­ka työ­mah­dol­li­suu­det ovat mer­kit­tä­väs­ti rajoit­tu­neet. He näke­vät sen vuok­si itsen­sä toi­sen luo­kan kan­sa­lai­si­na toi­sin kuin se vähem­mis­tö, joka pys­tyy sel­viy­ty­mään vaa­ti­vas­ta kou­lu­tus­jär­jes­tel­mäs­tä.

Kuten esi­mer­keis­tä näkyy, kie­li on ensi­si­jai­nen — mut­ta lii­an usein huo­miot­ta jätet­ty — teki­jä, joka aiheut­taa sen, että monet eivät pys­ty tart­tu­maan mah­dol­li­suuk­siin menes­tyä.

Monis­sa tapauk­sis­sa paras tapa paran­taa maa­il­man vähem­mis­tö­kie­liä käyt­tä­vien ase­maa on antaa hei­dän omil­le kie­lil­leen mah­dol­li­suus toi­mia sil­ta­na, jon­ka avul­la he voi­vat kohen­taa talou­del­lis­ta ase­maan­sa, saa­da ter­vey­den­huol­to­pal­ve­lu­ja ja tie­toa, osal­lis­tua kan­sa­kun­tan­sa poliit­ti­seen elä­mään, saa­da ihmi­sar­von­sa takai­sin, niin että he ovat tasa­ver­tai­sia ihmi­siä maa­il­mas­sa, ja naut­tia luo­vut­ta­mat­to­mis­ta ihmi­soi­keuk­sis­taan.

Näis­tä oikeuk­sis­ta tär­kein on vapaus kuul­la Juma­lan puhu­van heil­le suo­raan, ilman väli­kä­siä, ja vas­ta­ta hänel­le kie­lel­lä ja kult­tuu­rin kate­go­rioil­la, jot­ka ilmen­tä­vät hei­dän ainut­laa­tui­sia näkö­kul­mi­aan maa­il­mas­sa.

Teks­ti: Mic­hel Ken­mog­ne

Kään­nös: Riit­ta Bon­ny

Artik­ke­li on alun perin jul­kais­tu Chris­tian Dai­ly Inter­na­tio­nal –verk­ko­si­vuil­la.

Mic­hel Ken­mog­ne on SIL Inter­na­tio­nal ‑jär­jes­tön toi­min­nan­joh­ta­ja. Hän syn­tyi Kame­ru­nis­sa ja puhui äidin­kie­le­nään gho­ma­lan kiel­tä, mut­ta hänen piti oppia rans­kaa aloit­taes­saan kou­lun­käyn­nin. Hän on suo­rit­ta­nut usei­ta tut­kin­to­ja ja väi­tel­lyt toh­to­rik­si afrik­ka­lai­ses­ta kie­li­tie­tees­tä Bue­an yli­opis­tos­sa Kame­ru­nis­sa. Hän toi­voo näke­vän­sä jokai­sen voi­van käyt­tää itsel­leen tär­kein­tä kiel­tä menes­tyäk­seen. Mic­hel asuu vai­mon­sa Lau­re Angè­len ja vii­den lap­sen­sa kans­sa Kan­der­nis­sa Sak­sas­sa.

¹ 7 168 elä­vää kiel­tä Eth­no­lo­guen mukaan. https://www.ethnologue.com/

² Diedrich Wes­ter­man­nin aja­tuk­sia lai­nat­tu Lamin O. San­ne­hin kir­jas­ta Disciples of all Nations, s. 178–9.

³ Wat­ters, John R. 2013. The Sta­te of Mino­ri­ty Lan­gua­ges in the 21st Cen­tu­ry: in prai­se of lan­gua­ge, in search of com­pas­sion. Jul­kai­se­ma­ton tut­ki­mus, SIL Inter­na­tio­nal, s. 11–12.