William Cameron Townsend (1896–1982) tunnetaan parhaiten kahden raamatunkäännöstyöhön keskittyvän järjestön perustajana. Wycliffe Bible Translators sekä Summer Institute of Linguistics (nykyään SIL International) ovat jo perustajansa elinaikana ja sen jälkeen laajentaneet Townsendin Väli- ja Etelä-Amerikassa aloittaman työn maailmanlaajuiseksi. Suomessa Wycliffe Raamatunkääntäjät perustettiin vuonna 1972 mahdollistamaan suomalaisten osallistuminen Townsendin aloittamaan työhön.
Cameron Townsendin lähetysnäkyä määritti vahva usko Raamatun tekstien voimaan. Hän näytti luottavan siihen, että omalla kielellä luettavissa oleva Raamattu voi itsessään synnyttää uskon. Raamatun kääntäminen vähemmistökielille oli Townsendille niin tärkeä päämäärä, että hän oli omasta ja järjestönsä puolesta valmis sanoutumaan irti julkisesta julistustoiminnasta ja välttämään läheisiä suhteita kristillisiin seurakuntiin pystyäkseen toimimaan protestanttiselle lähetystyölle vihamielisissä maissa. Townsend oli sosiaalisesti taitava visionääri, ennakkoluuloton pragmaatikko ja itsepäisen periksiantamaton työjuhta. Joskus Townsend poikkesi niin paljon totutuista lähetystyön toimintatavoista, ettei tarkoitus riittänyt pyhittämään keinoja edes hänen lähimpien tukijoidensa silmissä.
Raamattukauppias, raamatunkääntäjä, pioneeri, johtaja
Cameron Townsend syntyi Kaliforniassa köyhähköön perheeseen neljän tyttären pikkuveljeksi 9. heinäkuuta 1896. Myöhemmin perheeseen syntyi vielä toinen poika. 12-vuotiaana nuori Cam, kuten häntä kutsuttiin, liittyi presbyteerikirkkoon, johon hänen vanhempansa myös kuuluivat1.
Vuonna 1917 Townsend pestautui kesken opintojaan raamattukauppiaaksi Guatemalaan, Väli-Amerikkaan. Hän päätyi pian työskentelemään Cakchiquel-intiaanien alueelle ja kiintyi voimakkaasti tähän kansanryhmään. Keväällä 1919 Townsend perusti tiettävästi ensimmäisen alkuperäiskansan peruskoulun koko Väli-Amerikan lähetyksen historiassa nimenomaan Cakchiquel-lapsille2. Guatemalassa Cam myös tapasi Elviran (o.s. Malmstrom). Pariskunta vihittiin pääkaupunki Antiguassa heinäkuussa 1919.
Alun perin vuoden mittaiseksi aiottu komennus Guatemalassa muuttui pitkäaikaiseksi työksi eikä Townsend koskaan palannut suorittamaan opintojaan loppuun. Kiertävän raamattukauppiaan tehtävä muuttui kuitenkin pian pysyväksi asumiseksi Cakchiquel-intiaanien keskuudessa. Townsend alkoi keskittyä cakchiquelin kielen tutkimiseen ja Uuden testamentin kääntämiseen. Kun käännös valmistui vuonna 1931, Townsendin laajempi näky Raamatun – tai ainakin Uuden testamentin – kääntämisestä kaikille kansoille oli jo saanut muotonsa. (Jeesuksen paluun odotus oli tuohon aikaan niin suuri, että koko Raamattua tuskin ehdittäisiin kääntää, Uuden testamentin suhteenkin oli kiire.)
Vuonna 1934 Townsend työtovereineen järjesti Yhdysvalloissa ensimmäisen kielitieteellisen kesäkurssin raamatunkäännöstyöhön aikoville ja perusti Summer Institute of Linguistics -järjestön (SIL), jonka nimellä koulutusta ja kielitieteellistä kenttätyötä siitä lähtien tehtiin. Samana vuonna Cam ja Elvira muuttivat Meksikoon koordinoidakseen työtä maan alkuperäiskansojen keskuudessa. Kahdeksan vuotta myöhemmin, työntekijöiden kasvettua yli sataan, perustettiin Wycliffe Bible Translators (WBT) tiedottamaan työstä ja keräämään sille varoja Yhdysvalloissa. Käytännössä kyseessä oli – usean vuosikymmenen ajan – yksi ja sama järjestö, joka toimi kahdella eri nimellä, mikä aiheutti säännöllistä hämmennystä sekä tukijoiden että työntekijöiden keskuudessa.
Avioliitto Elviran kanssa oli vaikea alusta alkaen. Elvira kärsi sekä fyysisestä sairaalloisuudesta, mm. sydänvaivoista, että mielialojen ailahtelusta. Elvira joutuikin aika-ajoin viettämään aikaa toipilaana Chicagossa Camin tasapainoillessa työlle omistautumisen ja vaimostaan huolehtimisen välillä. Ehkäpä Elvira ei myöskään täysin jakanut miehensä kokonaisvaltaista omistautumista alkuperäiskansojen työhön. Ainakin hänen oli ilmeisen vaikea sopeutua työkentällä vallinneisiin elinolosuhteisiin3. Elvira kuoli pitkäaikaiseen sairauteen jouluna 1944. Pari oli lapseton.
Townsend meni uudelleen naimisiin vuonna 1946 työkentällä tapaamansa Elaine Mielken kanssa. Heille syntyi kolme tytärtä ja yksi poika. Samana vuonna Cam ja Elaine aloittivat raamatunkäännöstyön Perussa ja asuivat maassa 17 vuoden ajan. Työn levitessä ympäri maailmaa, Cam ja Elaine käynnistivät itse toiminnan vielä Kolumbiassa vuonna 1963. 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla Townsend vieraili useasti Neuvostoliitossa perehtyen maan kielitilanteeseen, etenkin kaksikielisen koulutukseen. Matkan varrella hän pysähtyi monesti myös Suomessa.
Townsend kuoli vuonna 1982, jättäen perinnökseen maailmanlaajuisen mutta länsimaisten kristittyjen johtaman raamatunkäännöstyön.
Townsend aikansa lähetysnäyttämöllä
Townsend sijoittuu modernin protestanttisen lähetystyön historiassa evankeliumin kontekstualisaatiota korostavaan ajanjaksoon, jolloin huomio oli siirtymässä maantieteellisistä alueista kansanryhmiin. Painottaessaan kieliryhmiä Townsend oli Donald McGavranin ohella kansanryhmiä lähetystyön keskipisteessä pitävän ajattelun edelläkävijöitä4. Townsendin tavoite Raamatun kääntämisestä ei-eurooppalaisille kielille ei sinänsä ollut uusi. John Eliot oli kääntänyt Raamattua amerikkalaisen alkuperäiskansan kielelle jo 1600-luvun loppupuolella. Englantilainen William Carey oli kääntänyt Raamattua useille Intian kielille 1800-luvun alussa. Länsiafrikkalaisen Samuel Ajayi Crowtherin aloittaman työn kautta Raamattua oli käännetty Guineanlahden rannikolla puhuttaville kielille 1840-luvulta lähtien.
Moniin länsimaisiin lähetystyöntekijöihin verrattuna Townsend oli kuitenkin aikaansa edellä arvostaessaan alkuperäiskansojen ”sivistymättöminä” pidettyjä kieliä ja kulttuureja niiden omilla ehdoilla. Koska Townsend toimi Latinalaisessa Amerikassa, ei hänen työnsä myöskään ollut sidoksissa eurooppalaiseen siirtomaahallintoon, kuten monien hänen aikalaistensa työ Afrikassa tai osissa Aasiaa.
Townsendin toiminta sijoittui myös ns. ”uskonvaraisten” lähetysjärjestöjen nousuun, joka oli saanut alkunsa 1865 Hudson Taylorin perustettua Kiinan sisämaalähetyksen. Uskonvaraisia lähetyksiä määritti evankelikaalinen raamatuntulkinta, riippumattomuus kirkkokunnista sekä se, etteivät työntekijät saaneet järjestöltä palkkaa vaan hankkivat itse taloudelliset tukijat työlleen.
Tieteellisen ja hengellisen toiminnan jännite
Kun Townsend muutaman työtoverinsa kanssa aloitti työn Meksikossa vuonna 1934, hän korosti, että he olivat Meksikossa ”kielitieteilijöinä, ei lähetystyöntekijöinä”5. Meksikossa oli vallassa hyvin uskonnonvastainen hallinto, joten lähetystyöntekijöinä he eivät maahan olisi päässeet. Hyväksyttävän statuksen säilyttäminen Meksikossa oli merkittävä vaikutin siihen, että työtä hallinnoimaan perustettiin nimenomaan akateeminen, kielitieteellinen järjestö. Townsend ja SIL kohtasivat siitä huolimatta usein syytöksiä uskonnon levittämisestä. Etenkin Perussa koko järjestön toiminta joutui vaakalaudalle katolisen kirkon syytettyä SIL:ää ”protestanttisen opin levittämisestä”6. Townsend vastasi syytöksiin julkisella kirjeellä, jossa hän korosti, että kaikki SIL:n työntekijät ovat Jeesukseen Kristukseen uskovia, mutta ovat sitoutuneita palvelemaan kaikkia rodusta tai uskontokunnasta riippumatta7.
Omien työtoverien sekä amerikkalaisten kristittyjen taholta kritiikki oli usein päinvastaista: Townsendiä syytettiin ”maallisen toiminnan” liiallisesta painottamisesta ”kristillisen työn” kustannuksella. Kaikki työtoverit eivät myöskään hyväksyneet Townsendin käytäntöä, jonka mukaan heidän tuli välttää opillisia kannanottoja tai mihinkään kirkkokuntaan leimautumista seurakunnassa toimimalla8. Jotkut pitivät Townsendin toimintaa suorastaan valheellisena: Jos työntekijät olivat maassa kielitieteilijöinä, mutta todellisuudessa tavoittelivat uskonnollisia päämääriä (Raamatun kääntämistä), oli maahanmuuttoviranomaisille valehdeltu. Jos kotimaassa oleville kannattajille kerrottiin Raamatun kääntämisestä, mutta todellisuudessa tehtiin kielitieteellistä työtä sekä muuta yhteisöjen kehittämistä, oli taas kannattajille valehdeltu.
Townsendin oma perustelu tälle kahtiajaolle, joka myös ilmeni kahtena erillisenä järjestönä (WBT ja SIL), oli seuraava: ”Intiaanien kielet tulee oppia ja Uusi testamentti kääntää niille. Meille on sama pidetäänkö meitä lähetystyöntekijöinä vai ojankaivajina kunhan saamme mahdollisuuden tehdä työtä tämän päämäärän eteen.”9 Time-lehden toimittajalle, joka kysyi Townsendiltä, olivatko SIL:n jäsenet lähetystyöntekijöitä vai kielitieteilijöitä, hän vastasi kysymyksellä: ”Mitä saat, jos risteytät greipin ja appelsiinin?”10
Valtataistelua
Guatemalan-vuosinaan Townsend ajautui ainakin kahdesti törmäyskurssille tuolloin edustamansa lähetysjärjestön Central American Missionin johdon kanssa. Ensimmäisen kerran erimielisyyksiä syntyi vuonna 1923, kun järjestön johto halusi siirtää Camin ja Elviran toiselle alueelle pois Cakchiquel-intiaanien parista11. Vuonna 1931 Townsend katsoi jo eteenpäin näkynään työn aloittaminen Meksikon alkuperäiskansojen parissa, mutta nyt kun cakchiquelinkielinen Uusi testamentti oli jo valmistunut, järjestön johtokunta olisi halunnut sitä suuremmalla syyllä pitää Camin ja Elviran tämän kansanryhmän parissa tukemassa seurakunnan kasvua ja edistämässä aloittamaansa lukutaitotyötä12. Johtokunta vetosi Townsendiin, että pois lähteminen tässä vaiheessa saattaisi tehdä tyhjäksi kuluneiden kymmenen vuoden työn. Townsend oli kuitenkin päätöksensä tehnyt, ja pian he myös erosivat järjestön alaisuudesta13.
Jo ensimmäisen ristiriidan yhteydessä Townsend kirjoitti järjestön johdolle: ”Uskon, että kentällä olevien lähettien tulisi valvoa työtä omalla alueellaan ja heillä tulisi olla ylin sananvalta työn suunnittelussa.”14 Aloitettuaan työn Meksikossa Townsendiä ja hänen kollegoitaan kohtasi muiden vaikeuksien ohella käytännön ongelma taloudellisen kannatuksen kanavoinnissa Yhdysvalloista, koska he eivät olleet enää minkään lähettävän organisaation alaisia. Townsend oli haluton asettamaan itseään ja työtovereitaan kotimaassa olevan johtokunnan alaisuuteen. Niinpä tuloksena oli lähetysjärjestöjen maailmassa poikkeuksellinen ratkaisu, jossa kentällä olevat työntekijät järjestäytyivät itse organisaatioksi, joka valitsisi keskuudestaan johtokunnan15. Townsend valittiin itseoikeutetusti toiminnanjohtajaksi. Näin sai alkunsa Summer Institute of Linguistics (myöhemmin SIL International).
Yhteiskristillisyys
Kun Townsendin järjestö tuli laajemmin tunnetuksi, työhön alkoi hakeutua kristittyjä useista eri suuntauksista. Kahden kirkkokunnan kohdalla jäseneksi hyväksymisestä tuli jäsenistön keskuudessa ristiriitaa. Molemmilla kerroilla Townsend puolusti vahvasti hakijan hyväksymistä. Helluntailaisen hakijan kohdalla Townsendin mielipide voitti vuonna 1949. Townsend oli uhannut erota toiminnanjohtajan tehtävästään, jos jäsenistö torjuisi helluntailaiset. Helluntailaisia voitiin tästä lähtien hyväksyä järjestön työhön, kunhan he eivät edustaneet näkemystä, jonka mukaan kielilläpuhuminen oli Pyhän Hengen läsnäolon välttämätön merkki16.
Vuonna 1967 kaksi kolmasosaa jäsenistöstä äänesti katolilaisen hakijan hyväksyntää vastaan Townsendin kiivaasti puoltavista kannanotoista huolimatta17. Tämä näyttää olleen niitä harvoja kertoja, jolloin Townsend ei auktoriteetillaan saanut tahtoaan läpi jäsenistön keskuudessa. Tämän täytyi olla hänelle katkera henkilökohtainen tappio, olihan hän yli 30 vuoden ajan painottanut työnsä ekumeenista luonnetta Latinalaisen Amerikan katolisten maiden hallituksille ja kirkon johtajille18.
Townsendin yhteiskristillisen vakaumuksen kehittymiseen vaikuttivat varmasti kokemukset Meksikossa, jossa poliittis-uskonnollinen ilmapiiri edellytti kirkkokunnista riippumattomuutta tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämänkaltaisen ajattelun siemenet oli kuitenkin kylvetty jo paljon varhemmin. Kun Central American Missionin johtaja Lewis Chafer vieraili Townsendin luona Guatemalassa 1920-luvun alkupuolella, hän oli yllättynyt, ettei Townsendillä ollut teologista koulutusta. Chafer kyseli Townsendilta tämän näkemyksiä erilaisista opillisista kysymyksistä. Townsendin annettua ympäripyöreitä vastauksia ja johdateltua keskustelua aina takaisin intiaanilähetykseen Chafer kysyi, oliko hänellä mitään vahvoja opillisia näkökantoja. ”Uskon Jumalan armoon. Ja haluan kertoa siitä intiaaneille”19, vastasi Townsend. Kuten monessa muussakin asiassa, Townsend näyttäytyy äärimmäisenä pragmaatikkona myös opillisissa kysymyksissä. Hänen uskonsa pelkän Jumalan sanan voimaan oli niin vahva, että kaikkien muiden seikkojen ohella myös opillisten erimielisyyksien tuli jäädä taka-alalle, jotta tavoite Raamatun kääntämisestä vähemmistökansoille voisi toteutua.
Townsendin elämäkerturit James ja Marti Hefley näkevät Townsendin avoimuuden taustalla – ehkä paradoksaalisesti – hänen teologisen koulutuksen puutteensa. Kun monet Townsendin aikalaiset olivat väitelleet pappisseminaareissa ”sosiaalisen evankeliumin” merkityksestä, kirkon ja valtion erosta sekä muista tuon ajan kiistakysymyksistä, Townsend oli elänyt nuoruuttaan Cakchiquel-intiaanien parissa. Ehkä tämä oli yksi syy, miksi Townsendin ei ollut vaikeaa astua totuttujen sosiaalisten ja poliittisten rajojen yli saavuttaakseen tavoitteensa Raamatun kääntämiseksi20.
Yhteistyö hallitusten kanssa
”Jos minun annettaisiin opettaa Raamattua Venäjällä, pidättäytyisin mielelläni arvostelemasta niitä maan poliittisia käytäntöjä, joista en pidä” 21 Townsend kirjoitti työtovereilleen marraskuussa 1939, kolmekymmentä vuotta ennen kuin hän tulisi vierailemaan Neuvostoliitossa. Kirjeen varsinainen syy oli Townsendin huolestuneisuus hänen työtovereidensa ilmaisemasta kritiikistä Meksikon sosialistista hallintoa kohtaan. Townsend kehotti kaikkia järjestön työntekijöitä ”yhteistyöhön hallituksen kanssa ja tukemaan niitä hallituksen hankkeita, joihin he pystyvät sydämestään yhtymään”. Niitä jäseniä, jotka eivät tähän pystyisi, hän kehotti olemaan ”tiukasti puolueettomia, tukematta mutta varsinkaan kritisoimatta hallituksen toimia.”22
Kuten monet muutkin Townsendin toimintaperiaatteet, myös hyvä yhteistyö vallanpitäjien kanssa tuli hänelle tärkeäksi jo varhaisina vuosina Guatemalassa. Uudelle alueelle saapuessaan hänellä oli tapana pyytää kaupunginjohtajalta, plantaasinomistajalta tai sotilasjohdolta lupaa ihmisten kodeissa vierailuun23. Diplomatiasta tulikin kiinteä osa Townsendin toimintaa, kun hän myöhemmin neuvotteli mm. Meksikon, Perun ja Kolumbian hallitusten kanssa yhteistyöstä.
Townsendin tukijat kotimaassa, tai edes hänen työtoverinsa, eivät aina hyväksyneet tätä mielestään liian läheistä suhdetta ”maallisiin hallitsijoihin.” Vaikeinta monien amerikkalaisten oli ymmärtää Townsendin ystävyyttä Meksikon sosialistisen presidentin Lázaro Cárdenasin (presidenttinä 1934–1940) kanssa. Townsend ei suinkaan pitäytynyt ”tiukan puolueettomana”, kun Cárdenas kansallisti Meksikon öljyvarat vuonna 1938 vaan kirjoitti Cárdenasia tukevia kannanottoja ja kiersi Yhdysvalloissa puhumassa tämän ”Maalaisten presidentin” politiikan puolesta24. Presidentti Cárdenasista tuli Townsendin läheinen ystävä, joka järjesti Camin ja Elainen häät vuonna 1946 toimien itse bestmanin tehtävässä25. Vuonna 1952 Townsend sai valmiiksi viisitoista vuotta työn alla olleen Cárdenasin elämäkerran ”Meksikolainen demokraatti”26. On ilmeistä että Lázaro Cárdenasin vähemmistöjen ja köyhien oikeuksia ajanut politiikka teki Townsendiin aidosti syvän vaikutuksen.
Townsendin suhteella Cárdenasiin oli välillisiä vaikutuksia hänen perustamiensa järjestöjen toiminnalle myös Meksikon ulkopuolella. Hyvä suhde maan ylimpään johtoon ja onnistunut toiminta hallituksen sallimissa puitteissa ja hallituksen tuella27 antoi Townsendille toimintamallin, jota hän käytti jatkossa Perussa ja Kolumbiassa, ja jota SIL International on järjestönä myöhemminkin harjoittanut. Presidentin elämäkerta, jota monet kollegat pitivät ajanhukkana28, vaikutti ainakin Filippiineillä ovien avautumiseen SIL:n työlle29, sillä Cárdenasin politiikkaa pidettiin monissa kehitysmaissa esikuvana sosiaalisille uudistuksille.
Vaikka Townsendin ihailu Cárdenasia kohtaan lienee ollut täysin aitoa, oli hän myös hallitusten politiikkaan suhtautumisessaan pragmaatikko. Olisi ollut hyödytöntä harjoittaa kritiikkiä, joka tuskin olisi saanut mitään hyvää aikaan, kun yhteistyöllä voitiin edistää perimmäistä päämäärää, Raamatun kääntämistä vähemmistöille.
Jälkiviisautta
Townsendin muistelmien editori Hugh Steven kertoo tämän todenneen eräässä heidän viimeisistä keskusteluistaan, että ”hyvin harva, jos kukaan, oli ymmärtänyt hänen sieluaan”30. Steven ei kerro Townsendin selittäneen, mitä hän tällä tarkoitti, mutta ehkäpä tämä kokemus liittyi toistuviin ristiriitoihin ja vastustukseen, joita Townsend koki monilta tahoilta – myös lähimmiltä työtovereitaan ja tukijoiltaan – asettaessaan Jumalan sanan kääntämisen kaikkia muita tavoitteita, toimintamalleja ja perinteisiä raja-aitoja tärkeämmäksi.
Raamatun saattaminen alkuperäiskansojen käyttöön äidinkielellä oli se päämäärä, jonka valossa Townsendin elämää ja toimintaa on ymmärrettävä, ja jonka saavuttamiseksi hän oli usein valmis toimimaan vastoin evankelikaalisten ryhmien perinteisiä toimintamalleja, suututtamaan taloudelliset tukijansa ja uhmaamaan kollegoidensa päätöksiä.
Jos Townsend oli päämääränsä suhteen tinkimätön, oli hän sen saavuttamiseksi tarvittavien keinojen suhteen äärimmäisen pragmaattinen. Townsendin menestykseen vaikuttivat varmasti myös hänen ennakkoluulottomuutensa ja sosiaaliset taitonsa sekä kyky nähdä kaikessa ja kaikissa jotain hyvää. 1970-luvulla Townsend kirjoitti amerikkalaisiin sanomalehtiin artikkeleita Neuvostoliiton matkoistaan. Eräässä niistä hän kehuu Neuvostoliiton korkeaa työllisyyttä – todeten ainoana varauksenaan, että hänen on vaikeaa tottua naisiin traktorin ratissa. Tämä lienee ollut Townsendin huumoria. Olihan hän jo vuosien ajan lähettänyt naimattomia naisia eristyneiden kieliyhteisöjen pariin monista ennakkoluuloista ja vastustuksesta huolimatta31.
Siinä missä Townsendin kivenkova usko äidinkielisen Raamatun tekstien voimaan mahdollisti hänen pragmaattisen lähestymistapansa ja sitä kautta menestyksen protestanttiselle lähetystyölle vihamielisissä maissa, saattoi tämä usko jälkikäteen arvioiden olla myös hänen suurin heikkoutensa. Townsendin perustamat järjestöt ovat lukuisten menestystarinoiden ohella tuottaneet myös monia sellaisia Uuden testamentin käännöksiä, jotka eivät koskaan ole päätyneet paikallisen seurakunnan käyttöön, ja joita käytännössä kukaan ei lue32. Townsendin ajatteluun sisältyi vahva oletus siitä, että kansankielisen raamatunkäännöksen olemassaolo johtaisi uskon leviämiseen kielen puhujien keskuudessa. Lisäksi Townsend halusi lähetystyöntekijöiden pitävän etäisyyttä seurakuntiin, jotta hallitusten suopeus työtä kohtaan ei vaarantuisi. Niinpä Townsendin synnyttämä malli ei korostanut seurakunnan syntyä eikä seurakuntien tukemista käännöksen käyttöönottamisessa. Näihin Townsendin perustamat järjestöt ovat alkaneet systemaattisesti kiinnittää huomiota vasta vuosikymmeniä myöhemmin.
Kaiken tämän valossa on luonnollista, etteivät paikalliset seurakunnat – sikäli kun sellaisia oli olemassa – myöskään olleet aktiivisia vastuunkantajia Townsendin järjestön käynnistämissä käännöshankkeissa. Kun monet lähetysjärjestöt heräsivät 1960-luvulle tultaessa länsimaisjohtoisen lähetystyön heikkouksiin ja kansallisten seurakuntien omistajuuden merkitykseen, Townsend murehti kirjoituksissaan sitä, että länsimaiset – ehkä erityisesti amerikkalaiset – kristityt laiminlöisivät vastuunsa Raamatun kääntämisestä muun maailman kielille33. On hyvin todennäköistä, että Townsendin asenteet hidastivat hänen perustamiensa järjestöjen näyn ja toimintatapojen kehittymistä enemmän paikallisten seurakuntien merkitystä ja omistajuutta korostaviksi.
Me kaikki – myös suuret visionäärit – olemmekin ainakin jossakin määrin oman aikamme ja olosuhteidemme vankeja. Kaikista puutteistaan huolimatta William Cameron Townsendin vaikutus kristilliseen lähetystyöhön kielivähemmistöjen keskuudessa oli mullistava. Raamatunkäännöstyöstä tuli nopeasti laajasti ymmärretty perusta kansanryhmän tavoittamiseen evankeliumilla, ja Townsendin synnyttämillä järjestöillä on edelleen merkittävä rooli maailmanlaajuisessa raamatunkäännöstyössä. Henkilökohtaisella tasolla Townsend ilmensi sellaista ennakkoluulottomuutta, yhteiskristillisyyttä ja pragmaattisuutta, johon harva hänen seuraajistaan on yltänyt.
Teksti: Hannu Sorsamo
Kirjoittaja on Wycliffe Raamatunkääntäjien entinen toiminnanjohtaja.
- Hefley, J., Hefley, M., Uncle Cam. Hodder & Stoughton, London, UK, 1974: 15
↩︎ - Hefley 1974: 37
↩︎ - Steven, H., Wycliffe in the Making: The Memoirs of W. Cameron Townsend 1920-1933. Harold Shaw, Wheaton, IL, USA, 1995: 155
↩︎ - Winter, R. D., Four Men, Three Eras, Two Transitions: Modern Missions in Perspectives on the World Christian Movement. William Carey Library, Pasadena, CA, USA, 1999: 260
↩︎ - Hefley 1974: 74
↩︎ - Steven, H., Yours to Finish the Task: The Memoirs of W. Cameron Townsend 1947-1982. Wycliffe Bible Translators, Orlando, FL, USA, 2004: 119
↩︎ - Steven 2004: 278-280.
↩︎ - Hefley 1974: 103 ↩︎
- Hefley 1974: 74-75 ↩︎
- Hefley 1974: 169
↩︎ - Steven 1995: 156-157
↩︎ - Hefley 1974: 65
↩︎ - Svelmoe, W.L., A New Vision for Missions. The University of Alabama Press, Alabama, USA, 2008: 231
↩︎ - Steven 1995: 160
↩︎ - Hefley 1974: 87-88
↩︎ - Hefley 1974: 152 ↩︎
- Hefley 1974: 222
↩︎ - Hefley 1974: 222 ↩︎
- Hefley 1974:51-52
↩︎ - Hefley 1974: 94 ↩︎
- Hefley 1974: 104 ↩︎
- Hefley 1974: 104
↩︎ - Hefley 1974: 32
↩︎ - Steven, H., Doorway to the World: The Memoirs of W. Cameron Townsend 1933-1947. Harold Shaw, Wheaton, IL, USA, 1999: 101-112
↩︎ - Steven 1999: 209
↩︎ - Townsend, W.C., Lázaro Cárdenas, Mexican Democrat, Ann Arbor, Michigan, USA, 1952.
↩︎ - Hefley 1974: 90
↩︎ - Steven 2004: 107
↩︎ - Hefley 197: 161 ↩︎
- Steven 2004: xix ↩︎
- Hefley: 230
↩︎ - Aldridge, B., For the Gospel’s Sake. Eerdmans, Grand Rapids, MI, USA, 2018: 100
↩︎ - Steven, 2004:227-229
↩︎
