Lähe­tyk­sen (aina­kin) kak­si näkö­kul­maa

1800-luvun lopul­la kak­si lähe­tys­joh­ta­jaa, englan­ti­lai­nen Hen­ry Venn ja ame­rik­ka­lai­nen Rufus Ander­son, muo­toi­li­vat vas­tauk­se­na oman aikan­sa lähe­tys­työn ongel­miin pää­mää­rän, joka on tul­lut tun­ne­tuk­si ”kol­men itsen seu­ra­kun­ta­na”. Itsen­sä rahoit­ta­va, itse­ään hal­lin­noi­va ja itse sano­maa levit­tä­vä seu­ra­kun­ta on edel­leen usein lähe­tys­työn tulos­ten yhte­nä mit­ta­puu­na.

Sata vuot­ta Ven­nin ja Ander­so­nin jäl­keen ete­lä­afrik­ka­lai­nen lähe­tys­teo­lo­gi David Bosch tote­si, sinän­sä itses­tään­sel­vyy­te­nä, että kris­til­li­nen usko on ole­mas­sa vain eri kult­tuu­rei­hin ”kään­net­ty­nä”. Bosch lisä­si nel­jän­nen kri­tee­rin seu­ra­kun­nan itse­näi­syy­del­le, itse teo­lo­gi­aa luo­van. Ilman tätä nel­jät­tä itseä uskon mer­ki­tyk­sel­li­syys on tavoi­tet­ta­vis­sa vain jon­kin toi­sen kie­len ja kult­tuu­rin kaut­ta. Nel­jän­nen itsen voi­si muo­toil­la myös toi­sin: itse kään­tä­vä. Kään­nös voi olla muo­dol­lis­ta Raa­ma­tun teks­tien kään­tä­mis­tä kan­san­kie­lel­le, mut­ta laa­jem­mas­sa mer­ki­tyk­ses­sä se on uskon ymmär­ryk­sen ja ilmai­sun kään­tä­mis­tä kai­kes­sa rik­kau­des­saan yhtei­sön omaan kie­leen ja kult­tuu­riin. Tätä kaut­ta kris­til­li­nen usko saa mer­ki­tyk­sen­sä.

Raa­ma­tun­kään­nös­työn tari­naa ker­ro­taan hyvin usein yhtei­sön ulko­puo­li­ses­ta näkö­kul­mas­ta. Ker­rom­me sii­tä, kuin­ka me autam­me kään­tä­mään Raa­mat­tua, kuin­ka me edis­täm­me kou­lu­tus­ta ja luku­tai­toa, kuin­ka me yli­täm­me kie­li- ja kult­tuu­ri­ra­jo­ja. Nämä­kin ovat tär­kei­tä näkö­kul­mia, mut­ta ne ovat vain yksi puo­li tari­naa. Ilman tari­nan tois­ta puol­ta voi vai­kut­taa sil­tä, että ulko­puo­lel­ta tule­vat lähe­tys­työn­te­ki­jät ja jär­jes­töt ovat ainoi­ta aktii­vi­sia toi­mi­joi­ta, ja yhtei­sö, jos­sa työ­tä teh­dään, on pas­sii­vi­nen vas­taa­not­ta­ja.

Raa­ma­tun­kään­nös­työn vai­ku­tuk­sis­sa on kyse Juma­lan val­ta­kun­nan tulos­ta kan­san kes­kuu­teen. Kie­li- ja kult­tuu­ri­ra­jat ylit­tä­vä lähe­tys­työ antaa täl­le pro­ses­sil­le alkusy­säyk­sen. Se voi olla sitä tuke­mas­sa ja sii­hen vai­kut­ta­mas­sa, mut­ta var­si­nai­nen muu­tos tapah­tuu yhtei­sön sisäl­lä. Jot­ta voi­sim­me oppia, miten Juma­la lähe­tyk­ses­sään toi­mii, mei­dän pitää kuul­la ker­to­muk­sia myös näi­den yhtei­sö­jen näkö­kul­mas­ta: Kuin­ka kris­til­li­nen usko vas­ta­si mei­dän kysy­myk­siim­me, kuin­ka se on haas­ta­nut kult­tuu­riam­me, kuin­ka opim­me näke­mään oman kie­lem­me arvon, kuin­ka olem­me ”kään­tä­neet” uskon omaan kie­leem­me ja kult­tuu­riim­me.

Täl­löin ker­to­ja ja luki­ja saa­vat koh­da­ta kie­li- ja kult­tuu­ri­muu­ril­la, tai tar­vit­sem­me kult­tuu­ri­tul­kin, joka pys­tyy kään­tä­mään yhtei­sön koke­mus­ta meil­le ulko­puo­li­sil­le luki­joil­le. Vies­tin­näl­li­ses­ti tämä on vaa­ti­vaa. Usein onnis­tum­me sii­nä kovin vaja­vai­ses­ti, mut­ta lupaam­me teh­dä aina par­haam­me vies­tiäk­sem­me kie­li- ja kult­tuu­ri­ra­jat ylit­tä­vän Juma­lan val­ta­kun­nan näkö­kul­mia mah­dol­li­sim­man moni­puo­li­ses­ti.

Han­nu Sor­sa­mo, Wyclif­fe Raa­ma­tun­kään­tä­jien toi­min­nan­joh­ta­ja. 

Kir­joi­tus on syk­syn 2020 Sanal­la sanoen ‑leh­den pää­kir­joi­tus.