Tari­nat tutuik­si

Vai­mo­ni ja minä olem­me työs­ken­nel­leet vuo­des­ta 2005 läh­tien Wyclif­fe Venä­jän alai­suu­des­sa. Ensin teim­me töi­tä Gha­nas­sa, Län­si-Afri­kas­sa, Uuden tes­ta­men­tin kään­nös­pro­jek­tis­sa  luo­mas­sa aak­ko­sia ja tuot­ta­mas­sa luku­tai­to­ma­te­ri­aa­lia. Vuon­na 2013 pala­sim­me koti­maa­ham­me, Venä­jäl­le. Meil­lä oli useam­pia vaih­toeh­to­ja jat­kon suh­teen, mut­ta pää­tim­me aloit­taa työs­ken­te­lyn pro­jek­tis­sa, jos­sa laa­di­taan raa­ma­tun­ker­to­muk­sia Sipe­rian vähem­mis­tö­kie­lil­le, jois­ta osa oli jopa kuo­le­mas­sa. Idea­na oli antaa kie­liyh­tei­söl­le “vii­mei­nen mah­dol­li­suus” kuul­la Juma­lan sanaa omal­la sydä­men kie­lel­lään; etsim­me kadon­nei­ta lam­pai­ta.

Alexan­der per­hei­neen.

Seed Com­pa­nyn asian­tun­ti­jat kou­lut­ti­vat tii­me­jä laa­ti­maan ker­to­muk­sia, pai­na­maan ne muis­tiin ja ker­to­maan ne eteen­päin. Kou­lut­ta­jien koke­muk­set oli­vat Etio­pias­ta. Asen­tee­ni oli kui­ten­kin alkuun skep­ti­nen: Eikö oli­si pal­jon hel­pom­paa vain teh­dä kir­jal­li­sia kään­nök­siä tari­nois­ta, jot­ta ne voi­tai­siin myö­hem­min lukea ääneen ja äänit­tää? Kol­me nel­jäs­tä tii­mis­tä valit­si­kin tämän meto­din. Pro­jek­tim­me olles­sa yhä käyn­nis­sä, aloi­tet­tiin pro­jek­ti myös vii­den muun kie­len paris­sa Venä­jäl­lä. Nämä oli­vat puo­les­taan joko puhu­ja­mää­räl­tään iso­ja kie­liä tai sel­lai­sia, joil­le ei ollut vie­lä kään­net­ty mitään osia Raa­ma­tus­ta. Näke­myk­se­ni suul­li­sis­ta kään­nök­sis­tä oli  edel­leen sel­lai­nen, että sii­nä on kyse kään­nös­ten luke­mi­ses­ta ja äänit­tä­mi­ses­tä. Tämä kui­ten­kin muut­tui parin Kau­ka­suk­sen mat­kan jäl­keen.

Me venä­läi­set­hän olem­me perin­tei­ses­ti “luke­va kan­sa­kun­ta”. Meil­lä on suu­ria ja maa­il­man­laa­jui­ses­ti tun­net­tu­ja kir­jai­li­joi­ta, kuten Push­kin, Tols­toi ja Dos­to­jevs­ki, Tse­hov ja monia mui­ta. Met­rois­sa, kah­vi­lois­sa ja muis­sa pai­kois­sa, eri­tyi­ses­ti isois­sa kau­pun­geis­sa, näkee pal­jon luke­via ihmi­siä vie­lä nyky­ään­kin, vaik­ka nuo­ri­so on tot­tu­nut lyhyi­siin videoklip­pei­hin. Ajat­te­lin­kin sik­si, että suul­li­set ker­to­muk­set oli­si­vat ehkä hyvä lähes­ty­mis­ta­pa luku­tai­dot­to­mien hei­mo­jen paris­sa jos­sain Afri­kas­sa, mut­ta ei meil­lä. Kau­ka­suk­sel­la kui­ten­kin opin, että myös “luke­vi­na” pide­tyt maat voi­vat hyö­tyä suul­li­sis­ta raa­ma­tun­ker­to­muk­sis­ta.

Maa­il­ma on muut­tu­mas­sa, halusim­me tai emme. Kaik­ki ihmi­set eivät enää jak­sa lukea pit­kiä romaa­ne­ja, kuten Leo Tols­toin Sota ja rau­ha -teos­ta. Tek­no­lo­gia, eri­tyi­ses­ti mobii­li­lait­teet, muut­ta­vat tie­don­han­kin­taa. Monet suo­si­vat lyhyi­tä teks­te­jä. Miten täl­lais­ta ylei­söä lähes­ty­tään ja mitä teke­mis­tä täl­lä on Raa­ma­tun ker­to­mus­ten kans­sa? Raa­ma­tun­kään­nös­työs­sä­hän työs­ken­nel­lään juu­ri kir­jal­lis­ten teks­tien paris­sa ja kään­nös­työ rajoit­tuu sii­hen, mitä läh­de­teks­tis­sä lukee. Esi­mer­kik­si Jee­suk­sen suku­luet­te­lo Mat­teuk­sen evan­ke­liu­mis­sa on kään­net­tä­vä, oli se koh­de­ryh­män kan­nal­ta mer­ki­tyk­sel­lis­tä tie­toa tai ei.

Tari­na­me­ne­tel­mäs­sä emme sano kään­tä­väm­me Raa­mat­tua, pikem­min­kin ker­rom­me tari­noi­ta. Jos­kus jätäm­me jota­kin tie­toa pois ker­to­muk­ses­ta, jos kat­som­me, että se ei ole koh­dey­lei­söl­le tär­ke­ää tie­toa. Jos­kus sisäl­ly­täm­me ker­to­muk­seen taus­ta­tie­toa, jota ei ole itse raa­ma­tun­ker­to­muk­ses­sa, jot­ta ylei­sö ymmär­tää tari­nan. Jos­kus taas lisääm­me jota­kin, mitä ei alun­pe­rin ollut Raa­ma­tus­sa. Miten tämä sit­ten suh­tau­tuu Ilmes­tys­kir­jan jakei­siin (22:18–19), jot­ka varoit­ta­vat sano­jen pois otta­mi­ses­ta ja lisää­mi­ses­tä?

Ensin­nä­kin on tär­ke­ää pitää koh­dey­lei­sö mie­les­sään. Tari­noi­den tar­koi­tuk­se­na ei ole tar­jo­ta kai­ken­kat­ta­vas­ti tie­toa, vaan olla mer­ki­tyk­sel­lis­tä tie­toa juu­ri koh­dey­lei­söl­le. Tämä näkyy Raa­ma­tus­sa­kin sii­nä, että eri evan­ke­liu­meis­sa samois­ta tapah­tu­mis­ta on nos­tet­tu esil­le eri asioi­ta ja eri­lai­sia näkö­kul­mia. Täs­tä on hyvä­nä esi­merk­ki­nä Mat­teuk­sen (15:1–3) ja Mar­kuk­sen (7:1–6) ker­to­muk­set van­hin­ten perin­näis­sään­nöis­tä. Mar­kus on lisän­nyt ker­to­muk­seen jota­kin, mitä ei löy­dy Mat­teuk­sen evan­ke­liu­mis­ta. Mar­kus selit­tää evan­ke­liu­mis­saan juu­ta­lais­ten tapo­ja koh­de­ryh­mäl­leen, jon­ka ole­te­taan muo­dos­tu­van roo­ma­lai­sis­ta ja paka­nois­ta. Mat­teus puo­les­taan olet­taa, että hänen kuu­lil­ja­kun­nal­leen juu­ta­lai­set tavat ovat tut­tu­ja.  

Tari­na­muo­dos­sa ker­rot­tu­ja raa­ma­tun­ker­to­muk­sia on rajal­li­nen mää­rä. Tyy­pil­li­ses­ti nii­tä on 20–30 mukaan­lu­kien ker­to­muk­set, kuten “Luo­mi­nen”, “Syn­tiin­lan­kee­mus”, “Kain ja Abel”, “Veden­pai­su­mus”, “Baa­be­lin tor­ni”, jne. Tari­nat eivät kata koko Raa­mat­tua, vaan ne pikem­min­kin esit­tä­vät Juma­lan pelas­tus­suun­ni­tel­man ihmis­kun­taa koh­taan. Sik­si yri­täm­me liit­tää näi­tä tari­noi­ta yhteen, vaik­ka ne ovat eril­li­si­nä koko­nai­sia tari­noi­ta. Jos­kus lisääm­me tar­peel­lis­ta taus­ta­tie­toa sel­ven­tääk­sem­me ker­to­mus­ta. Esi­mer­kik­si “Kym­me­nen käs­kyä” ‑tari­naan lisääm­me pie­nen joh­dan­non, jos­sa ker­rom­me, että Juma­la oli valin­nut tie­tyn kan­san itse­ään var­ten, jot­ta se pitäi­si Hänen anta­man­sa käs­kyt ollak­seen esi­merk­ki­nä muil­le kan­soil­le. Tek­ni­ses­ti aja­tel­len tätä tie­toa ei löy­dy 2. Moo­sek­sen kir­jas­ta eikä 5. Moo­sek­sen kir­jas­ta­kaan, mut­ta se on lin­jas­sa koko Raa­ma­tun ope­tuk­sen kans­sa ja ilman sitä ker­to­mus ei ehkä oli­si sel­keä ihmi­sel­le, jol­le Raa­mat­tu ei koko­nai­suu­des­saan ole tut­tu.

Kuka hyö­tyy täl­lai­sis­ta tari­nois­ta? Pää­asial­li­nen koh­de­ryh­mäm­me ovat ihmi­set, jot­ka eivät ole kris­tit­ty­jä eikä Raa­mat­tu ole heil­le tut­tu. Tavoit­tee­nam­me on saa­da hei­dät kiin­nos­tu­maan Raa­ma­tus­ta. Emme toki halua kor­va­ta Raa­mat­tua. Se on aina ja ikui­ses­ti ainoa luo­tet­ta­va ja täy­del­li­nen tie­don­läh­de Juma­las­ta. Mut­ta mitä hyö­tyä sii­tä on ihmi­sil­le, jos he eivät lue sitä? Tari­noi­den kaut­ta haluam­me tuo­da hei­dät lähem­mäs Raa­mat­tua ja muut­taa mah­dol­li­sia vää­ri­nym­mär­ryk­siä sii­tä, että se oli­si niin pyhä ja vai­kea­sel­koi­nen kir­ja, ettei­vät taval­li­set kuo­le­vai­set ota sii­tä sel­vää. Tul­tu­aan tutum­mik­si Raa­ma­tun kans­sa he halua­vat oppia lisää. Täs­sä mie­les­sä tari­nat eivät ole Raa­ma­tun kor­vi­ke, vaan oikeas­taan ensim­mäi­nen askel koh­ti Raa­ma­tun luke­mis­ta.

Teks­ti: Alexan­der Vino­ku­rov

Kuvat: Vino­ku­ro­vien albu­mi

Jul­kais­tu 12/2018