Tataa­ri­pas­to­rin ker­to­maa

Kuva: Mic­hael Greed

“Kun ensim­mäi­sen ker­ran tutus­tuin Raa­mat­tuun, tapah­tui se venä­jäk­si. Saa­des­sa­ni myö­hem­min tataa­rin­kie­li­sen Inžilin (Uuden tes­ta­men­tin) olin jo tot­tu­nut luke­maan Raa­mat­tua venä­jäk­si. Kun sit­ten aloin lukea evan­ke­liu­me­ja kie­lel­lä, joka oli ollut äidin­kie­le­ni lap­suu­des­ta saak­ka, tun­tui kuin Jee­sus oli­si puhu­tel­lut minua hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti. Tämän koke­muk­sen jäl­keen halusin sanoa kai­kil­le raa­ma­tun­kään­tä­jil­le: “Se mitä teet­te, on äärim­mäi­sen tär­ke­ää. Te annat­te mah­dol­li­suu­den sii­hen, että itse Juma­la puhut­te­lee ihmi­siä hei­dän äidin­kie­lel­lään!”

“Tataa­ri on äidin­kie­le­ni, joten koke­muk­se­ni oli­si ehkä ollut ennal­ta-arvat­ta­vis­sa, mut­ta ker­ron­pa vie­lä hät­käh­dyt­tä­väm­män esi­mer­kin: Ker­roin Ilo­sa­no­maa ystä­väl­le­ni, joka ei osaa tataa­ria riit­tä­väs­ti käyt­tääk­seen sitä arki­kie­le­nään, vaik­ka onkin etni­ses­ti tataa­ri. Taval­li­ses­ti hän puhuu venä­jää. Luin venä­jäk­si ääneen Luuk­kaan evan­ke­liu­min ker­to­mus­ta tuh­laa­ja­po­jas­ta. Hän kuun­te­li kiin­nos­tu­nee­na. Sit­ten otin esiin Inžilin ja aloin lukea samaa ker­to­mus­ta tataa­rin kie­lel­lä. Pääs­tes­sä­ni koh­taan, jos­sa anteek­sian­ta­va isä kut­suu poi­kaan­sa sanal­la ulym (‘poi­ka­ni’ tataa­rik­si) kyy­ne­leet alkoi­vat valua ystä­vä­ni sil­mis­tä ja hän itki pit­kän aikaa.”

“Tataa­rien tilan­ne on hyvin oma­laa­tui­nen. Yhtääl­tä tataa­rit osaa­vat venä­jää parem­min kuin ket­kään muut enti­sen Neu­vos­to­lii­ton kan­sat. Suu­rin osa urbaa­neis­ta tataa­reis­ta osaa venä­jää parem­min kuin tataa­ria. Niin­pä monet ajat­te­le­vat, ettei Raa­mat­tua kan­na­ta kään­tää tataa­rik­si. Toi­saal­ta tataa­rit koke­vat, että venä­läi­nen Raa­mat­tu on osa heil­le vie­ras­ta kult­tuu­ria.”

Täs­sä koh­den on tär­ke­ää huo­mioi­da, että his­to­rial­li­ses­ti venä­läis­ten ja tataa­rien suh­de ei ole kos­kaan ollut help­po. Ja aivan kuten muu­al­la­kin maa­il­mas­sa, sil­loin kun his­to­rial­li­nen muis­ti koros­tuu, van­hat kau­nat ja yleis­tyk­set peit­tä­vät näky­vis­tä elä­vän ja jat­ku­vas­ti muut­tu­van todel­li­suu­den. Jokai­nen venä­läi­nen muis­taa mon­go­lien ja tataa­rien Venä­jän val­loi­tuk­set 1200–1400-luvuilla. Jokai­nen tataa­ri muis­taa, kuin­ka venä­läi­set val­loit­ti­vat hei­dän pää­kau­pun­kin­sa Kaza­nin 1500-luvul­la. His­to­rial­li­nen muis­ti saa tataa­rit usko­maan, että kris­ti­nus­ko on hei­dän val­loit­ta­jien­sa uskon­to.

Sik­si, tataa­ri­pas­to­ri jat­kaa, “tataa­rien kes­kuu­des­sa on ylei­nen näke­mys, että venä­läi­sen Raa­ma­tun luke­mi­nen muut­taa ihmi­sen venä­läi­sek­si. Tämän takia Raa­ma­tus­ta on erit­täin vai­ke­aa puhua tataa­rien kans­sa.”

Suo­men­nos: Han­nu Sor­sa­mo

Kat­kel­ma IBT:n verk­ko­si­vuil­la jul­kais­tus­ta artik­ke­lis­ta (http://ibtrussia.org/en/newsletter-0616).