Stephen Coertze Wycliffe Global Alliancen johtoon
Kun Stephen Coertze oli 8-vuotias, hänen pyhäkoulunopettajansa kysyi ryhmältä: “Jos sinulla olisi yksi toive, mikä se olisi?”
Stephen, joka jo silloin oli luova ajattelija, sanoi toivovansa taikasauvaa.
“Ajattelin, että sillä tavalla voisin toteuttaa kaikki muut toiveeni”, hän muistelee.
Opettaja näytti yllättyneeltä kuultuaan pastorin pojan vastauksen. Hän vastasi kyyneleet silmissään: “Miksi et mieluummin toivoisi, että jokaisella ihmisellä tässä maailmassa olisi Raamattu omalla kielellään?”
Stephen järkeili nopeasti, että hänen taikasauvansa voisi toteuttaa tämänkin toiveen. Hän ei kuitenkaan koskaan unohtanut tämän eteläafrikkalaisen maalaisnaisen sanoja.
“Hän eli hyvin yksinkertaista elämää”, hän sanoo nyt. “Ja sen ajan Etelä-Afrikassa, joka oli täysin eristyksissä muusta maailmasta, oli täysin käsittämätöntä, että hän ymmärsi maailmassa olevan kieliryhmiä, joilla ei ollut mahdollisuutta lukea Kirjoituksia.” Vaikka minä vartuin seurakunnan keskellä, ja isäni oli hyvin perillä siitä, mitä tapahtui sekä kirkkokuntamme sisällä että ympäri maailmaa, edes hän ei ollut vielä tuossa vaiheessa ymmärtänyt tätä asiaa.
“Joten se, mitä pyhäkoulunopettajani minulle sanoi, oli niin merkittävä asia, että Herran halusi tuoda se tuossa vaiheessa tietoisuuteeni.”
Etelä-Afrikan merkitys
Siitä alkoi Stephenin elämänmittainen matka Wycliffe Global Alliancen, eli Allianssin, pääjohtajaksi. Etelä-Afrikan poliisivoimien jäsen apartheidin hiipumisen aikoihin. Pastori. Wycliffe Etelä-Afrikan johtaja. Ja nyt tämä uusi haaste.
Nykyään Stephen ajattelee vähemmän taikasauvan käyttämistä ja enemmän viestikapulan eteenpäin siirtämistä. Hänen maansa maantieteellinen ja kulttuurinen merkitys on aina ajankohtainen.
“Etelä-Afrikka on hyvin ainutlaatuinen maa”, hän sanoo. “Koko olemassaolomme ajan olemme nähneet Jumalan tekevän työtään, niin hyvien kuin huonojenkin Etelä-Afrikkaan liitettyjen asioiden keskellä.”
Ennen 1800-luvun puolivälin jälkeen valmistunutta Suezin kanavaa Etelä-Afrikka oli Länsi-Euroopasta Aasiaan matkaavien laivojen reitin puolivälissä. William Carey, jota usein kutsutaan nykyaikaisen lähetystyön isäksi, pysähtyi Kapkaupungissa matkallaan Intiaan vuonna 1793. Hän kuvaili Afrikan mantereen ulointa kärkeä maailman äärimmäiseksi osaksi, jossa itä ja länsi kohtaavat. Carey ehdotti maailmanlaajuista lähetyskonferenssia järjestettäväksi Kapkaupungissa vuonna 1810. Silloin ehdotus ei toteutunut, mutta 200 vuotta myöhemmin juuri siellä pidettiin Lausanne III -konferenssi – hyvin samanlaisista syistä.
Käänteentekevä hetki
Työskennellessään Wycliffe Etelä-Afrikan palveluksessa Stephen osallistui ICON 2002 -tapahtumaan, Wycliffe Raamatunkääntäjien ja SIL Internationalin yhteiseen tapaamiseen. Yksi puhujista oli englantilainen lähetystyön historioitsija Andrew Walls. Walls esitteli akateemista tutkimusta, jonka mukaan kristillisyys on kuolemassa keskeisimmillä alueillaan, mutta kasvaa samaan aikaan reuna-alueilla. Hän sanoi, että länsimaisen kirkon pitäisi antaa kristillisen moraalijohtamisen vastuu niille, jotka johtavat maailmanlaajuisen seurakunnan enemmistöä.
Stephen, joka oli ennenkin kuullut akateemisia luentoja, kuunteli tarkkaavaisen kriittisesti. Sitten kaikki muuttui.
“Yhtäkkiä tuntui kuin minua olisi isketty vasaralla otsaan, kirkas valo sokaisi minut ja kuulin äänen sanovan minulle: ‘Sinä asut maassa, jossa sekä länsimainen kirkko että maailmanlaajuinen kirkko elävät rinnakkain. Mitä aiot tehdä antaaksesi viestikapulan eteenpäin?’”
Ällistynyt Stephen pohti tätä kysymystä koko seuraavan vuoden. Hän alkoi puhua irtisanoutumisestaan ja neuvoi hallitusta valitsemaan uudeksi toiminnanjohtajaksi mustan eteläafrikkalaisen. Kuitenkaan niin hänellä itsellään kuin hallituksen puheenjohtajallakaan ei ollut rauhaa tai selkeää suuntaa asiassa.
Hallituksen virkistyspäivillä hän sitten mainitsi Professori Piet Meriringille, ettei hänellä ollut kiinnostusta jatkaa akateemisia opintojaan.
“Jos haluat Afrikan kirkon ottavan sinut vakavasti, sinulla täytyy olla tohtorin tutkinto”, Meriring sanoi.
Tuo hetki ei osoittautunut profeetalliseksi ainoastaan Stephenille vaan myös Allianssille sekä SIL Internationalille. Hänen suorittamansa tohtorin tutkinto auttoi näitä järjestöjä päättämään missiologisista painopistealueistaan. Hänen tutkintonsa myötävaikutti myös siihen, että Allianssin johtaja Kirk Franklin lähti tavoittelemaan omaa tohtorintutkintoaan, joka taas auttoi järjestön tulevaisuuden suuntaviivojen määrittelyä. Stephen siirtyi lopulta Wycliffe Etelä-Afrikan johtajan tehtävistään Wycliffe Global Alliancen lähetysteologian konsultiksi.
Stephenin jäädessä pois Wycliffe Etelä-Afrikan palveluksesta, järjestö oli muuttunut amerikkalaisten rahoittamasta ja johtamasta lähes täysin omavaraiseksi toimijaksi, jonka henkilökunta oli enimmäkseen afrikkalaisia.
Tuo viestikapulan eteenpäin antaminen ei jäänyt Allianssilta huomaamatta.
“On innostavaa nähdä rakenteiden muuttuvan niin, että lineaarisesta institutionaalisesta lähestymistavasta päästään yhteisöön, johon kaikki kuuluvat, ja jossa jokaisella järjestöllä on yhdenvertaiset mahdollisuudet ja samanarvoinen ääni”, hän sanoo. “Kun kuuntelemme erilaisten äänien paljoutta, ymmärrämme paremmin Jumalan kuvaa ja samalla myös itseämme.”
Coertzen perhe. Vasemmalta oikealle: Stephen, Lezelle, Ivan ja Natasha.
Koko perheen kutsumus
Stephen ja hänen vaimonsa Lezelle juhlivat tänä vuonna 30-vuotishääpäiväänsä. Jo aivan avioliittonsa alkuvaiheessa he päättivät sitoutua palvelemaan Jumalaa kokopäiväisesti lähetystyössä, vaikka he eivät heti tienneetkään missä ja miten. Lopulta tie johti Wycliffe Etelä-Afrikan palvelukseen.
“Kun sitten pääsimme tekemään kokopäiväistä lähetystyötä, siinä ei ollutkaan mitään romanttista tai mystistä”, Stephen sanoo. “Se oli kovaa työntekoa, hikeä ja kyyneleitä ja usein ennemmin tuskallista kuin mieltä ylentävää. Mutta se oli meidän elämäämme 14 vuoden ajan. Kyynelten keskellä opimme tuona aikana monia tärkeitä ja mieliimme painuneita asioita uskosta, Herran hyvyydestä, armosta ja Hänen läsnäolostaan elämässämme.”
Lezellellä ja heidän kahdella aikuisella lapsellaan oli suuri vaikutus siihen, että Stephen päätti hakea tehtävää Wycliffe Global Alliancessa. Natasha, 27, ja Ivan, 23, asuvat molemmat kotona ja perhesuhteet ovat läheiset.
“Lezelle oli ensimmäinen, joka rohkaisi minua hakemaan tätä tehtävää”, Stephen sanoo. “Kävimme monta pitkää keskustelua, kun pohdimme sitä, millä eri tavoilla tehtävä vaikuttaisi perheeseemme. Hänen tukensa ei ole horjunut.”
Lezelle työskentelee opinto-ohjaajana koulussa, jossa on vaikeasti kehitysvammaisia lapsia. Natashalla on psykolingvistiikan maisterin tutkinto. Tällä hetkellä hän työskentelee musiikinopettajana ja soittaa viulua sinfoniaorkesterissa. Ivan tavoittelee maisterin tutkintoa rikostutkimuksessa ja erikoistuu hyönteistutkimukseen.
Perheen koti täyttyy usein klassisesta ja hengellisestä musiikista ja lisäksi sitä voisi luulla lemmikkieläinnäyttelyksi: yksi saksanpaimenkoira, kaksi papukaijaa, kilpikonna (Natashan) ja kaksi suurta hämähäkkiä (Ivanin).
He käyvät jumalanpalveluksissa Rosebank Union Church -seurakunnassa Sandtonissa, Johannesburgin pohjoisessa kaupunginosassa.
Kaikki tarkoittaa kaikkia
Stephen ajattelee usein hetkeä, jona pyhäkouluopettajan ansiosta raamatunkäännöstyö nostettiin hänen tietoisuuteensa ensimmäistä kertaa. Myöhemmin tuosta opettajasta tuli yksi hänen ja Lezellen ensimmäisistä taloudellisista tukijoista Wycliffen työssä. Vaikka hänen kuolemastaan on jo vuosia, he edelleen saavat kuukausittain 20 USA:n dollaria hänen jäämistöstään.
Tavallaan ympyrä sulkeutuu sekä Stephenin että raamatunkäännöstyön kohdalla. Oikea maailmanlaajuinen kuva ei ehkä tarkoitakaan vain viestikapulan antamista eteenpäin maailman kasvaville kirkoille, vaan myös länsimaisen kirkon uudelleen sitouttamista. Kukaan ei enää voi vain istua ja katsella.
“Tässä ei ole kyse vain ei-länsimaisista kirkoista”, hän sanoo. “Kyse on maailmanlaajuisesta palvelutyöstä, joka kuuluu Kristuksen koko ruumiille.”
Teksti: Jim Killam, Wycliffe Global Alliance
Käännös: Johanna Ketola
Juttu on julkaistu alunperin wycliffe.net –sivustolla.
