Mau­reen ja John muut­ti­vat Kau­ka­suk­sel­le paik­kaan, jos­ta eivät olleet kos­kaan kuul­leet. Kuva: Mau­reen.

Mau­ree­nin* taus­tas­sa mikään ei anta­nut aavis­taa, että hän jät­täi­si rak­kaan koti­maan­sa Kenian raa­ma­tun­kään­nös­työn täh­den. Mau­reen, seit­se­mäs­tä lap­ses­ta nuo­rin, ker­too: ”Meil­lä ei ollut Raa­mat­tua. Äiti kävi välil­lä kir­kos­sa, mut­ta hän­kin oli luku­tai­do­ton.” 

Per­he asui Kenian maa­seu­dul­la, mis­sä ei ollut kou­lu­tus­ta. Mau­reen päät­ti irrot­tau­tua luku­tai­dot­to­muu­den ja köy­hyy­den kier­tees­tä muut­ta­mal­la kau­pun­kiin. Siel­lä hän jou­tui teke­mään kovas­ti töi­tä tul­lak­seen toi­meen omil­laan, mut­ta sai sen­tään käy­dä kou­lua. Vaik­kei Mau­reen ollut tutus­tu­nut Raa­mat­tuun koto­naan, nyt hän luki sitä mie­lel­lään. Uuti­nen ei kui­ten­kaan men­nyt peril­le, ennen kuin hän luki Roo­ma­lais­kir­jeen. Kun Mau­reen ymmär­si tar­vit­se­van­sa Jee­sus­ta, hän antoi elä­män­sä täl­le vie­lä sama­na päi­vä­nä. 

Mau­reen oli saa­nut työ­tä huol­to­liik­kees­tä, mut­ta kai­pa­si jota­kin muu­ta. ”Ker­roin Juma­lal­le, että halusin pääs­tä kris­til­li­seen työyh­tei­söön.” Ei aikaa­kaan, kun muu­an SIL:n jäsen tuli  huol­lat­ta­maan auton­sa Mau­ree­nin työ­pai­kal­le ja ker­toi jär­jes­tön toi­min­nas­ta. Mau­reen oli toh­keis­saan. Kun SIL pes­ta­si hänet vas­taan­ot­to­vir­kai­li­jak­seen vain kah­ta viik­koa myö­hem­min, hänen innos­tuk­sel­laan ei ollut rajo­ja. 

Usko­ma­ton ura­ke­hi­tys

Mau­reen ei ollut vas­taan­ot­to­vir­kai­li­ja­na pit­kään. Hän ete­ni sih­tee­rik­si, lii­ke­ta­lou­den joh­ta­jak­si ja aina toi­min­nan­joh­ta­jak­si asti. Mau­reen näki alus­ta pitäen tar­vet­ta jat­ko-opin­noil­le. Se sai hänet suo­rit­ta­maan mais­te­rioh­jel­man mukai­set hen­ki­lös­tö- ja stra­te­gia­joh­ta­mi­sen opin­not.

Mau­reen oli maa­lais­tyt­tö, joka nousi kuin raket­ti jär­jes­tön­sä hui­pul­le.  Sitä tuu­mies­saan hän sanoo: ”Her­ra käyt­tää sitä, mitä Hänel­le luo­vu­tam­me. Pie­ni­kin kel­paa!”

Tari­na ei lop­pu­nut, kun Mau­reen meni vihil­le Joh­nin* kans­sa. Sul­ha­nen oli tie­to­tek­nii­kan asian­tun­ti­ja, jon­ka sydän paloi lähe­tys­työl­le. Mau­reen mat­kus­te­li Nige­rian mus­li­mi­val­tai­sil­la seu­duil­la. Se poi­ki suun­ni­tel­man, jon­ka molem­mat tun­si­vat omak­seen. He tah­toi­vat teh­dä työ­tä mus­li­mi­kult­tuu­ris­sa. Koh­ta he havait­si­vat pak­kaa­van­sa läh­teäk­seen – ei Nige­ri­aan, vaan Kau­ka­si­aan. Koh­de oli heil­le niin vie­ras, että se piti kat­soa kar­tas­ta. 

”Eihän se ollut toi­ve­lis­tal­la, mut­ta täs­sä asias­sa ei ollut kyse niin­kään meis­tä kuin Juma­lan pal­ve­le­mi­ses­ta. Olim­me val­miit mene­mään sin­ne, mis­sä tai­dois­tam­me oli­si eni­ten hyö­tyä.”

Kau­ka­si­aan aset­tu­mi­nen oli vai­ke­aa. ”Olim­me seu­dun ensim­mäi­set afrik­ka­lai­set ja herä­tim­me häm­mäs­tys­tä, min­ne iki­nä menim­me­kin. Ihmi­set seu­ra­si­vat par­vek­keil­ta kur­ko­tel­len jokais­ta otta­maa­ni askel­ta sil­loin­kin, kun menin ulos pyyk­kiä ripus­ta­maan.” Paris­kun­ta ei ole sil­ti katu­nut pää­tös­tään. 

Mau­reen suo­ras­taan rakas­taa nykyis­tä asuin­paik­kaan­sa pit­käl­ti sen vuok­si, että hän rakas­taa työ­tään. ”Olen erit­täin ulos­päin­suun­tau­tu­nut”, Mau­reen vah­vis­taa. ”Se, että saan kes­kus­tel­la ja olla mui­den kans­sa, on elä­män suo­la. Saan sitä rop­pa­kau­pal­la työs­sä­ni!”

Hen­ki­lös­tön asial­la

Hen­ki­lös­tö­joh­ta­ja­na Mau­reen vas­taa 90 työn­te­ki­jäs­tä ken­täl­lä, joka yltää Kau­ka­sias­ta aro­jen taak­se Sipe­ri­aan. Yhteyt­tä pide­tään säh­kö­pos­tin ja video­neu­vot­te­lui­den lisäk­si tapaa­mal­la. Mau­reen on saa­nut tavat­tua mel­kein jokai­sen työn­te­ki­jän, useim­mi­ten tämän työ­koh­tees­sa. ”Sil­loin sel­vi­ää, mil­lais­ta mis­sä­kin pai­kas­sa on ja mil­lai­sia haas­tei­ta kukin koh­taa. On tois­ta kuul­la tal­ves­ta, kuin itse räm­piä lumes­sa ja lie­jus­sa.”

Mau­ree­nin on tun­net­ta­va työn­te­ki­jän per­soo­nal­li­suus ja poten­ti­aa­li. Hän jos kuka tie­tää, ettei sel­lais­ta kykyä ole­kaan, jota Juma­la ei voi­si käyt­tää.  

”Ihmi­set kukois­ta­vat käyt­täes­sään lah­jo­jaan, joi­ta Juma­la on heil­le anta­nut. Olen iloi­nen, kun näen niin tapah­tu­van. Haluan työn tuot­ta­van pal­kit­se­via eikä lan­nis­ta­via koke­muk­sia, niin ettei sitä jäte­tä sik­seen.”

Sen täh­den Mau­ree­nin on nos­tet­ta­va hen­ki­lös­tön tar­peet esiin. ”Pidän itseä­ni hen­ki­lö­kun­nan puo­les­ta­pu­hu­ja­na, joka puo­lus­taa sitä joka tasol­la.” Mau­reen seu­raa, että pro­jek­ti­pääl­lik­kö sel­vit­tää rahoi­tus­tar­peen lisäk­si hen­ki­lös­tö­tar­peen uut­ta han­ket­ta suun­ni­tel­les­saan: Onko työn­te­ki­jöi­tä tar­peek­si? Vär­vä­tään­kö uusia? Kou­lu­te­taan­ko nykyi­siä? Jäl­kim­mäi­ses­sä tapauk­ses­sa Mau­reen luot­saa ihmi­set sopi­vim­paan kou­lu­tuk­seen. Kou­lu­tuk­sel­la hän takaa hen­ki­lös­tön mah­dol­li­suu­den kehit­tää kyky­jään. Eikä täs­sä kyl­lin, vaan hän huo­leh­tii myös esi­mies­ten resurs­seis­ta, yhtey­den­ot­toi­hin vas­taa­mi­ses­ta ja tulok­kai­den työ­noh­jauk­ses­ta.

Afri­kas­ta läh­tö oli roh­keut­ta vaa­ti­va uskon loik­ka. Se kan­nat­ti ottaa sii­tä huo­li­mat­ta, että sään­nöl­li­nen kuu­kausi­palk­ka vaih­tui kan­na­tuk­seen. ”Tie­dän, että työ­ni on vält­tä­mä­tön­tä. Kään­tä­jät eivät voi­si teh­dä työ­tään, ellen minä teki­si joka päi­vä omaa­ni. Joka por­taal­la on oma teh­tä­vän­sä hoi­det­ta­va­naan. Raa­ma­tun­kään­nös­työ on kuin kol­mi­jal­kai­nen jak­ka­ra, joka ei pysy pys­tys­sä ilman kol­mat­ta jal­kaan­sa, hal­lin­toa.”

Teks­ti: Sil­ke Sau­er

*Nimet muu­tet­tu

Suo­men­nos: Kir­si Kor­ho­nen