Työ­pa­ri Juma­lan armos­ta

Teks­ti: Anu Man­ner­maa

Olem­me kään­tä­neet Raa­ma­tun teks­te­jä yhdes­sä Venä­jän tie­dea­ka­te­mian joh­ta­van tut­ki­jan Nadež­da Bula­to­van kans­sa jo muu­ta­man vuo­den. Tänä aika­na olem­me hiou­tu­neet tii­mi­nä yhteen ja välil­lem­me on syn­ty­nyt kes­ki­näi­nen luot­ta­mus. Inhi­mil­li­ses­ti kat­sot­tu­na meil­lä ei Nadež­dan kans­sa pitäi­si olla mitään yhteis­tä, edus­tam­me­han eri kan­saa, kie­li­ryh­mää, kult­tuu­ria ja suku­pol­vea. Myös elä­män­his­to­riam­me on täy­sin eri­lai­nen: Hän on kas­va­nut pai­men­to­lais­per­heen lap­se­na kodas­sa tai­gal­la Neu­vos­to­lii­ton Kau­koi­däs­sä ja on sit­tem­min elä­nyt läpi maan hajoa­mi­sen aiheut­ta­mat val­ta­vat muu­tok­set. Minä taas olen viet­tä­nyt lap­suu­te­ni ja nuo­ruu­te­ni vakaas­sa ja edis­tyk­sel­li­ses­sä Suo­mes­sa. Yhteis­työm­me Nadež­dan kans­sa on kui­ten­kin suju­nut kevyes­ti, ja aja­tuk­sem­me ovat usein häm­mäs­tyt­tä­vän saman­suun­tai­sia.

Täs­sä näen sel­väs­ti Juma­lan työn. Yhtei­set pro­jek­tim­me saa­vat myös mei­dät molem­mat innos­tu­maan: voi­si­pa mel­kein sanoa, että mitä oma­pe­räi­sem­pi idea, sitä enem­män me molem­mat sytym­me. Pro­jek­tien myö­tä myös monen­lai­set ovet ovat avau­tu­neet. On ihmeel­lis­tä olla muka­na jos­sa­kin, jos­sa voi havai­ta Juma­lan käden­jäl­jen, sil­lä ihmi­nen ei itse voi näi­tä ovia ava­ta.

Pro­jek­tit even­kien runou­des­ta

Koti­maan­jak­so­ni aika­na aloim­me työs­ken­nel­lä raa­ma­tun­kään­nös­pro­jek­tin ohel­la even­kien perin­tei­sen runou­den paris­sa. Hel­sin­gin yli­opis­ton kir­jas­tos­sa on mie­len­kiin­toi­nen kokoel­ma even­kin kiel­tä käsit­te­le­viä kir­jo­ja. Siel­tä löy­sin muu­ta­mia vuo­sia sit­ten pari even­ki­ru­noi­li­ja Niko­lai Ojo­gi­rin runo­kir­jaa, jois­sa runot on jul­kais­tu sekä even­kin että venä­jän kie­lel­lä. Aloin käy­mään nii­tä vähi­tel­len läpi, ja pian aloi­tin kään­tä­mään nii­tä myös suo­mek­si. Hel­sin­gin yli­opis­tol­la venä­jän kiel­tä opis­kel­les­sa­ni kir­jal­li­suu­den opet­ta­ja­ni kysyi, haluai­sin­ko osal­lis­tua poh­jois­ten alku­pe­räis­kan­so­jen kir­jal­li­suut­ta käsit­te­le­vään pro­jek­tiin. Minul­la oli pöy­tä­laa­ti­kos­sa jo muu­ta­ma runo­kään­nös val­mii­na, joten lupa­sin men­nä pro­jek­tiin mukaan. Ajat­te­lin, että sitä var­ten tar­vit­tai­siin ehkä pari kol­me runoa. Myö­hem­min sain tie­tää, että even­kien kir­jal­li­suut­ta käsit­te­le­väl­le osuu­del­le oli varat­tu yhteen­sä kym­me­nen sivua jul­kai­sus­ta. Lopul­li­sek­si sivu­mää­räk­si muo­dos­tui perä­ti vii­si­tois­ta.

Runoi­hin pyy­det­tiin kir­joit­ta­maan myös joh­dan­to. Kos­ka aikaa oli vähän, pää­tim­me, että Nadež­da kir­joit­tai­si sen. Minä en sii­nä vai­hees­sa tien­nyt vie­lä pal­joa even­kien kir­jal­li­suu­des­ta. Nadež­da taas on tun­te­nut hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti käy­tän­nöl­li­ses­ti kat­soen kaik­ki hei­dän runoi­li­jan­sa ja kir­jai­li­jan­sa sekä monia mui­ta Venä­jän alku­pe­räis­kan­so­jen kir­jai­li­joi­ta. Niin­pä Nadež­da kir­joit­ti joh­dan­non, ja minä puo­les­ta­ni kes­ki­tyin kään­tä­mään runot sekä joh­dan­non suo­mek­si.

Kesä­kuus­sa 2021 Venä­läi­sen kir­jal­li­suu­den seu­ra jul­kai­si tämän even­ki­ru­no­ko­koel­man joh­dan­toi­neen. Taitei­li­ja Ser­gei Salat­kin Even­kian Turas­ta lupa­si käyt­tää teke­mään­sä kuvi­tus­ta Niko­lai Ojo­gi­rin teks­tei­hin. Valo­ku­vaa­ja Alexan­der Der­su Jakuts­kis­ta puo­les­taan antoi luvan otta­man­sa kuvan käyt­tä­mi­seen jul­kai­sun kan­si­ku­va­na.

Täs­tä ensim­mäi­ses­tä runo­pro­jek­tis­ta jat­koim­me seu­raa­van idean paris­sa: aloim­me kerä­tä even­kin­kie­li­siä Juma­las­ta ker­to­via runo­ja jul­kais­tak­sem­me ne. Nadež­da ker­toi suun­ni­tel­leen­sa tätä itse asias­sa jo vuo­sia. Olen nyt kerän­nyt sel­lai­set Niko­lai Ojo­gi­rin runot, jois­sa puhu­taan Juma­las­ta, ja par­hail­laan etsin nii­tä vie­lä muil­ta runoi­li­joil­ta. Jul­kai­suun tulee mukaan myös vali­koi­ma Raa­ma­tun runout­ta.

Teh­tä­vä on monel­la tapaa haas­ta­va. Runot ovat mones­ti säi­ly­neet vain venä­jän­kie­li­si­nä, kun taas even­kin­kie­li­si­nä nii­tä on vai­kea löy­tää. Niin­pä haem­me nii­tä eri läh­teis­tä par­haam­me mukaan. Välil­lä täy­tyy myös miet­tiä, miten saa kau­niis­ti ja runol­li­ses­ti kään­net­tyä vaik­ka­pa teks­tin, jos­sa puhu­taan Juma­lan even­keil­le ravin­nok­si lah­joit­ta­man poron teu­ras­ta­mi­ses­ta, ruhon pilk­ko­mi­ses­ta kap­pa­leik­si ja pään varas­toin­nis­ta.

Nadež­da tar­kis­taa kaik­kien kään­net­tä­vien runo­jen kie­lia­sun, sil­lä van­hois­sa runo­ko­koel­mis­sa on pal­jon eri­lai­sia vir­hei­tä. Hän myös kään­tää ne uudes­taan venä­jän kie­lel­le, sil­lä van­hat kään­nök­set eivät usein­kaan sisäl­löl­li­ses­ti vas­taa alku­pe­räi­siä even­kin­kie­li­siä teks­te­jä.

Yhteis­työ­kump­pa­ni Austra­lias­ta

Saim­me kään­nös­pro­jek­tiin mukaan vie­lä austra­liai­sen, Sipe­rias­sa vuo­sia asu­neen Melo­dy Kuben, joka osaa even­kin kiel­tä. Hän lupa­si kään­tää runot englan­nin kie­lel­le.

Mie­tim­me­kin nyt, mil­lai­sia jul­kai­su­ja runois­ta koos­te­taan, kun kie­liä on perä­ti nel­jä: even­ki, venä­jä, englan­ti ja suo­mi. On myös even­ki­ru­noi­li­joi­ta, jot­ka eivät kir­joi­ta even­kik­si tai venä­jäk­si. Muun muas­sa tun­net­tu runoi­li­ja Niko­lai Kali­tin kir­joit­taa runon­sa jakuu­tin kie­lel­lä. Hänen runon­sa suo­men­sin kokoel­maa var­ten venä­jän kie­les­tä. Vas­ta myö­hem­min muis­tin, että Nadež­dan isä oli jakuut­ti, joka omak­sui even­kien elä­män­ta­van ja kie­len. Hänel­tä sekä muil­ta suku­lai­sil­taan Nadež­da oppi lap­se­na myös jakuu­tin kie­len. Usein apu on lähem­pä­nä kuin arvaam­me­kaan.

Even­kit vei­vät sydä­men

Mitä enem­män olen tutus­tu­nut even­kei­hin ja hei­dän kult­tuu­riin­sa, sitä voi­mak­kaam­min tämä kan­sa on vie­nyt sydä­me­ni. Vuo­sien mit­taan olen saa­nut tutus­tua syväl­li­ses­ti aina­kin yhteen even­kiin, Nadež­daan. Tämä ei ole tapah­tu­nut pel­käs­tään yhteis­ten pro­jek­tiem­me paris­sa, vaan pal­jol­ti yhtei­sen ruo­ka­pöy­dän ääres­sä, ilot ja surut jakaen.

Myös even­kien runot sisäl­tä­vät nuo samat ilot ja surut, valot ja var­jot. Nii­den tois­tu­via tee­mo­ja ovat luon­to, eläi­met, oma kie­li, yhtei­sö ja esi-isät, oma kan­sa ja sen tra­di­tiot, oma maa sekä kai­paus koti­seu­dul­le ja mene­tet­tyyn elä­män­ta­paan.

Kir­joit­ta­ja toi­mii koor­di­naat­to­ri­na sekä teo­lo­gi­se­na neu­vo­nan­ta­ja­na raa­ma­tun­kään­nös­pro­jek­tis­sa Sipe­rian suu­rim­man alku­pe­räis­kan­san even­kien kie­lel­le. Pro­jek­tis­sa kään­ne­tään Raa­mat­tu even­kin kie­lel­le sekä tue­taan kie­len ja kult­tuu­rin säi­ly­mis­tä.