Kii­tol­li­suus vas­toin­käy­mi­sis­sä kas­vat­taa ihmis­tä

Vii­me loka­kuus­sa 80-vuo­tis­syn­ty­mä­päi­vi­ään viet­tä­nyt teol­li­suus­neu­vos Jor­ma Nok­ka­la on ollut mones­sa muka­na. Yrit­tä­jyy­den ohel­la hän on toi­mi­nut muun muas­sa poli­tii­kas­sa, teol­li­suu­den jär­jes­töis­sä, elin­kei­noe­lä­män kes­kus­lii­ton hal­li­tuk­ses­sa sekä kirk­ko- ja kun­nan­val­tuus­tois­sa. Hän ker­too koke­neen­sa pit­kän uran­sa aika­na sekä menes­tys­tä että suur­ta tus­kaa ja ahdis­tus­ta. Tule­vil­ta vuo­sil­ta Nok­ka­la toi­voo ter­veyt­tä ja hyviä suh­tei­ta lähim­mäi­siin.

Pysä­köin auton Muu­ra­mes­sa sijait­se­van Pematic–nimisen teh­taan park­ki­pai­kal­le. On hel­mi­kui­nen aamu­päi­vä ja pak­kas­ta muu­ta­ma aste. Kyl­tis­sä lukee ”vie­raat”, joten uskon ole­va­ni oikeas­sa ruu­dus­sa. Minua vas­taan tulee ystä­väl­li­nen her­ras­mies, jol­le teh­da­sa­lue on var­sin tut­tu. Jor­ma Nok­ka­lan perus­ta­man teh­taan ensim­mäi­nen osa raken­net­tu jo vuon­na 1970. Sitä seu­ran­neen puo­len vuo­si­sa­dan aika­na teh­das­ta on laa­jen­net­tu useam­man ker­ran, eikä ris­ke­jä­kään ole aina kar­tet­tu.

Kar­jan­kul­je­tus­vau­nus­ta ruuh­ka­vuo­siin

Lap­suut­taan Nok­ka­la kuvai­lee onnel­li­sek­si ja tur­val­li­sek­si ajak­si. Näin sii­tä­kin huo­li­mat­ta, että 2‑vuotiaana elä­män rai­teet kul­jet­ti­vat hänet ikku­nat­to­mas­sa mul­li­vau­nus­sa Kar­ja­las­ta evak­koon. Sul­je­tun pai­kan kam­mo vai­vaa tie­tyis­sä tilan­teis­sa edel­leen. 

– Kar­ja oli ala­ker­ras­sa ja ihmi­set ylä­ker­ras­sa. Minun pää­ni sopi tuu­le­tus­luu­kus­ta pihal­le, Nok­ka­la muis­te­lee.

Elä­män­sä toi­sen vuo­si­kym­me­nen hän ker­too olleen nuo­ruu­den ja innos­tuk­sen aikaa. Sil­loin aavis­tel­tiin aikui­suu­den monia mah­dol­li­suuk­sia.
– Kol­mas vuo­si­kym­men oli yrit­tä­jä­uran käyn­nis­ty­mi­sen vuo­si­kym­men. Se tie­si ympä­ri­vuo­ro­kau­tis­ta työs­ken­te­lyä.

– Samoi­hin aikoi­hin tapah­tui myös jotain tär­keäm­pää, nimit­täin per­heen perus­ta­mi­nen.

Puo­li­so Tuu­la löy­tyi hel­lun­tai­seu­ra­kun­nan kita­ra­kuo­ros­ta.

Las­ten myö­tä käsil­lä oli kii­rei­sen yrit­tä­jän elä­män ruuh­ka­vuo­det. 

– Kol­men- ja nel­jän­kym­me­nen välil­lä aloin koke­maan stres­siä. Pää meni kovem­paa kuin fysiik­ka, Nok­ka­la muis­te­lee. 

– Lähes­tyes­sä­ni viit­tä­kym­men­tä ikä­vuot­ta oli yri­tys­toi­min­nas­sa menes­tyk­sen huip­pu­vuo­det. Rukoi­lin pal­jon yri­ty­se­lä­män puo­les­ta ja halusin olla menes­ty­vä yrit­tä­jä. 

– Juma­la sal­li sen minul­le, Nok­ka­la nau­rah­taa ja jat­kaa vaka­voi­tuen:
– Yhdek­sän­kym­men­tä­lu­vun alus­sa koit­ti kui­ten­kin lama deval­vaa­tioi­neen. Samoi­hin aikoi­hin yri­tys­tä oli laa­jen­net­tu yri­ty­sos­toin.

– Sii­tä seu­ra­si kaik­kein kar­mein ahdis­tus, kun yri­tyk­siä jou­dut­tiin aja­maan alas. Se oli kova ope­tus. 

– Kyl­lä sii­nä per­he­kin kär­si. Vai­mo ei vält­tä­mät­tä ollut samaa miel­tä kai­kis­ta otta­mis­ta­ni ris­keis­tä. Lii­kaa yrit­tä­jyyt­tä, Nok­ka­la poh­tii.

Nok­ka­la ker­too aina pitä­neen­sä eri­tyi­ses­ti suun­nit­te­lus­ta ja sekä yri­tyk­sen että tuot­tei­den kehit­tä­mi­ses­tä. 

– Yrit­tä­mi­nen­kin on hen­gel­lis­tä työ­tä, hän tote­aa ja viit­taa Juma­lan keho­tuk­seen vil­jel­lä ja var­jel­la maa­ta. 

– Yhteis­kun­nal­li­set asiat pitää hoi­taa.

Elä­ke­vuo­sis­ta huo­li­mat­ta yrit­tä­jyys kuk­kii yhä mie­hen sydä­mes­sä.

– Luo­pu­mi­sen tus­kaa­kin pitää ope­tel­la, jot­ta pysyy mie­li rau­hal­li­se­na. Tie­dä vaik­ka vie­lä perus­tan jon­kun yri­tyk­sen, Nok­ka­la sanoo ja nau­rah­taa.

Nyky­ään yri­tys on Nok­ka­lan pojan, Pet­te­rin, omis­tuk­ses­sa ja menes­tyy hyvin. Lii­ke­vaih­to

on kas­va­nut, vaik­ka ajat ovat vii­me vuo­si­na olleet han­ka­lat.

Usko jo äidin­mai­dos­ta

Jor­ma Nok­ka­la ei koe kos­kaan “tul­leen­sa uskoon”, mut­ta muis­taa nuo­re­na luvan­neen­sa Juma­lal­le seu­ra­ta hän­tä, jos isän iskias­vai­vat paran­tui­si­vat. Ja niin kävi.

– Usko on seu­ran­nut elä­män var­rel­la luon­nol­li­se­na osa­na elä­mää. 

Sen hän toi­voi­si kaik­kien mui­den­kin ymmär­tä­vän elä­män eri­lai­sis­sa vai­heis­sa, hyvi­nä ja vai­kei­na aikoi­na. 

– Se on per­soo­nal­li­nen koke­mus itse kul­la­kin. En ole mui­den tuo­ma­ri enkä lajit­te­li­ja, Nok­ka­la lin­jaa. Hän ker­too taan­noin koh­dan­neen­sa tutun paris­kun­nan, joi­den kans­sa oli yllät­täen saa­nut yhdes­sä rukoil­la. 

– Usko kas­vaa iän ja elä­män­vai­hei­den myö­tä, kun omat hen­ki­set ja fyy­si­set voi­ma­va­rat vähe­ne­vät. 

– Kun tai­val­lam­me mat­kam­me ja pää­sem­me ker­ran sata­maan, niin sit­ten mei­tä vie­dään hyvil­lä kyy­deil­lä, Nok­ka­la heit­tää.

Juh­la­ke­räys raa­ma­tun­kään­nös­työl­le

Kun Nok­ka­la kut­sui ystä­vi­ään 80-vuo­tis­päi­vil­leen, hän pyy­si osoit­ta­maan muis­ta­mi­set Wyclif­fe Raa­ma­tun­kään­tä­jien kaut­ta raa­ma­tun­kään­nös­työl­le. Kysyt­täes­sä pää­tök­sen taus­taa tulee vas­taus kuin aptee­kin hyl­lyl­tä:

– Men­kää ja teh­kää kaik­ki kan­sat minun ope­tus­lap­sik­se­ni.

Nok­ka­lan moti­vaa­tio­ta lähe­tys­työn tuke­mi­seen vah­vis­taa myös Jee­suk­sen keho­tus rakas­taa lähim­mäis­tä

niin kuin itse­ään. 

Wyclif­fe Raa­ma­tun­kään­tä­jien työ on tul­lut Nok­ka­lal­le tutuk­si lap­suu­de­nys­tä­vän, Eero Ran­nan, kaut­ta.

Eeron poi­ka Kari on vai­mon­sa Mari­kan kans­sa nyky­ään Tans­kan Wyclif­fe-jär­jes­tön työs­sä.

– Suo­sit­te­len juh­la­ke­räys­tä hyvä­nä tapa­na tukea raa­ma­tun­kään­nös­työ­tä ja näin ollen

lähe­tys­käs­kyn toteu­tu­mis­ta. Kuka tie­nai­si rahaa lähe­tys­työl­le, jos oli­sim­me kaik­ki lähe­tys­työn­te­ki­jöi­tä, Nok­ka­la kysyy ja muis­tut­taa sään­nöl­li­sen tuen tär­key­des­tä.

Mitä Raa­mat­tu hänel­le itsel­leen mer­kit­see? 

– Joka­päi­väis­tä lei­pää ja hen­gen ravin­toa.

Nok­ka­lan mukaan on tär­ke­ää kali­broi­da oma­tun­to Raa­ma­tun mukaan. Suo­sik­ki­ja­keik­seen hän nos­taa kak­si koh­taa. Ensim­mäi­nen liit­tyy työ­elä­mään: ”Jos kui­ten­kin jol­ta­kul­ta teis­tä puut­tuu vii­saut­ta, pyy­tä­köön sitä Juma­lal­ta. Hän on saa­va pyy­tä­män­sä, sil­lä Juma­la antaa auliis­ti kai­kil­le, ketään soi­maa­mat­ta” (Jaak. 1:5). Toi­nen, vie­lä tär­keäm­pi koh­ta, liit­tyy ihmi­sen mat­kaan: ”Älkää olko mis­tään huo­lis­san­ne, vaan saat­ta­kaa aina se, mitä tar­vit­set­te, rukoil­len, anoen ja kiit­täen Juma­lan tie­toon. Sil­loin Juma­lan rau­ha, joka ylit­tää kai­ken ymmär­ryk­sen, var­je­lee tei­dän sydä­men­ne ja aja­tuk­sen­ne, niin että pysyt­te Kris­tuk­ses­sa Jee­suk­ses­sa.” (Fil. 4:6–7)

Aikam­me on rajal­li­nen

Ajan rajal­li­suus mie­ti­tyt­tää Nok­ka­laa. Se tekee mie­len hai­keak­si. Emme onnek­si tie­dä päi­viem­me mää­rää, mut­ta nii­den rajal­li­suus on tär­keä tie­dos­taa jär­jen tasol­la.

– Olen joka tapauk­ses­sa kah­dek­san­kym­me­nen ja kuo­le­man välis­sä ja toi­von voi­va­ni siir­tää ker­ty­nyt­tä elä­män­ko­ke­mus­ta jäl­ki­pol­vil­le.

Kai­ken kes­kel­lä Nok­ka­la on saa­nut oppia, että lopul­ta Juma­la tie­tää mitä

tar­vit­sem­me. Häneen voi luot­taa sekä hyvi­nä että vai­kei­na päi­vi­nä. Täs­tä hän halu­aa kiit­tää

Juma­laa. 

– On tär­ke­ää pyr­kiä säi­lyt­tä­mään kii­tol­li­suus myös vas­toin­käy­mi­sis­sä. Ne muok­kaa­vat ja kas­vat­ta­vat ihmis­tä. Elä­mä on mat­ka. Se alkaa tääl­lä jo mait­ten pääl­lä ja jat­kuu iäti tai­vais­sa, Nok­ka­la muis­te­lee isän­sä sano­neen.

Ensi syk­sy­nä Jor­ma ja Tuu­la Nok­ka­la pää­se­vät muut­ta­maan uuteen ker­ros­ta­loa­sun­toon. Myös muis­tel­mien kir­joit­ta­mi­nen on työn alla. Edes­sä on siis mie­len­kiin­toi­sia ja innos­ta­via elä­ke­päi­viä. Niil­tä Nok­ka­la toi­voo ter­veyt­tä, mie­lek­kyyt­tä ja hyviä suh­tei­ta lähim­mäi­siin. 

– Kaik­kein tär­kein­tä on olla mat­ka­kump­pa­nien kans­sa hyvis­sä väleis­sä.

Teks­ti ja kuva: Hen­ri Haa­ta­ja

Lah­ja­ke­räyk­sen jär­jes­tä­mi­nen on help­poa.

Tili­nu­me­ro: FI53 5731 8220 0159 27

Vies­ti­kent­tään keräyk­sen tie­dot, esi­mer­kik­si “Jor­ma Nok­ka­la 80 v”

Lisä­tie­toa talous­koor­di­naat­to­ril­ta: finance@wycliffe.fi / 045 144 8268.