Iällä ei ole väliä

Nimeni on Fin­jum Bhote. Asun Bhotkholan alueel­la Sek­sum­in kylässä Nepalis­sa. Per­heeseeni kuu­luu kahdek­san jäsen­tä. Olen per­heeni van­hin tytär, joten 13-vuo­ti­aak­si pysyin kotona aut­taen van­hempiani maanvil­jelyssä, kar­jankas­vatuk­ses­sa ja muis­sa kotitöis­sä. Yht­enä päivänä maan­vyörymät pyyhkäi­sivät men­nessään kaiken kar­jamme. Isäni osti kuitenkin kak­si uut­ta lehmää ja käs­ki min­un viedä ne laidun­ta­maan. 

Eräänä päivänä puhuin van­hempi­eni kanssa ja ker­roin heille kaikkien ystävieni käyvän koulua ja minäkin halu­aisin koulu­un. Pyysin, että he ilmoit­taisi­vat min­ut koulu­un, mut­ta äiti­ni sanoi min­un ole­van liian van­ha. Halusin kovasti opiskel­la, joten itkin paljon ja pyysin van­hem­mil­tani uud­estaan, että he päästäi­sivät min­ut koulu­un. NEL­HOS-jär­jestön henkilökun­ta rohkaisi van­hempiani lähet­tämään min­ut koulu­un ker­toma­l­la, että ikä ei ole este. NEL­HOS-jär­jestön kent­tä­työn­tek­i­jät sai­vat van­hempani tiedosta­maan koulu­tuk­sen tärkey­den. Niin­pä kah­den päivän kulut­tua van­hempani suos­tu­i­v­at lähet­tämään min­ut koulu­un ja min­ut hyväksyt­ti­in kol­man­nelle luokalle. Sen jäl­keen aloin joka päivä käy­dä koulus­sa pikku­vel­jeni kanssa. Ensim­mäisenä koulupäivänäni olin hyvin kiusaan­tunut, kos­ka kaik­ki luokkakaveri­ni oli­vat pieniä ja olin luokkani van­hin. 

Min­un oli vaikea seu­ra­ta ope­tus­ta, kos­ka se oli nepa­lik­si. Yritin parhaani, mut­ta silti min­un oli vaikea oppia ja ymmärtää tun­neil­la. Vaik­ka olin luokkani van­hin, reputin kaikissa kokeis­sa. Olin aina vaku­ut­tanut itsel­leni, että jos teen kovasti töitä, men­estyn. En koskaan luovut­tanut, vaik­ka epäon­nis­tu­in ja nolostut­ti. Opiske­lin lujasti ja yllät­täen olinkin luokan paras oppi­las neljän­nen luokan alka­es­sa. Sil­loin ymmärsin, että kova työ tuo mukanaan men­estymisen. Opiske­lin edelleen ahk­erasti, enkä koskaan luovut­tanut opin­nois­sani. Täl­lä het­kel­lä opiske­len Golan kylässä 9. luokalla. Sen jäl­keen olin ajatel­lut opiskel­la sairaan­hoita­jak­si, mut­ta ymmär­ret­tyäni, ettei van­hem­mil­lani ole varaa koulut­taa min­ua, päätin käy­dä 12. luokan lop­pu­un ja liit­tyä sit­ten Nepalin armei­jaan palvele­maan maatani.  Olen kiitolli­nen NEL­HOS-jär­jestön tiimille hei­dän ymmär­ryk­ses­tään tarpeita­mme kohtaan ja van­hempiemme rohkaisemis­es­ta tuke­maan tarpeita­mme ja toiveita­mme.