Matkamme Karjalaan alkoi tammikuun alussa. Oliko se sitten olosuhteiden vaatimusta vai Jumalan johdatusta (kuten kristityt sanovat), mutta päädyimme ajamaan omilla autoillamme Jamalin niemimaalla sijaitsevasta Salehardista Pietarin kautta Petroskoihin asti. Yhteensä matkaa kertyi yhteen suuntaan melkein 6000 kilometriä. Olimme matkalla noin neljä viikkoa.

Wycliffe-järjestömme etsii mahdollisuuksia aloittaa yhteistyössä paikallisten seurakuntien kanssa pieniä kielentutkimusprojekteja, jotka voivat myöhemmin johtaa Raamattuun pohjautuvien audiokertomusten julkaisemiseen vähemmistökielille, tässä tapauksessa karjalaisille. Halusimme tutustua paremmin näihin ihmisiin, heidän kulttuuriinsa sekä niihin mahdollisuuksiin ja haasteisiin, joita heillä siellä on, ja siksi lähdimme liikkeelle.

Kun lähdimme matkaan, pakkasta oli yli neljäkymmentä astetta. Autot jäätyivät ja menivät rikki. Ensimmäiset 2–3 päivää käytimme paljon aikaa niiden remontoimiseen. Matka oli pitkä ja haastava. Siitä huolimatta pääsimme perille ja ehdimme tehdä kaiken, mitä olimme suunnitelleet. Haasteista huolimatta suunnitellut tapaamisetkin onnistuivat. Saimme kuulla paljon epätavallisia todistuksia ja nähdä ihmeellisiä maisemia, joita Luoja meille näytti.

Eräässä pohjoisessa kylässä olimme majoittuneina paikallisen pastorin kotona. Hän on tehnyt työtä monta vuotta tuossa kylässä, mutta tutustuminen ihmisten kanssa oli vaikeaa. Ihmisillä tuntui olevan omat käsityksensä uskosta ja maailmasta, omat asenteensa ja elämänkokemuksensa. Kaikki se näytti toimivan esteenä evankeliumin julistamiselle. Tuossa samassa kylässä saimme kuitenkin tavata varsin suuren paikallisen kieliaktiivien ryhmän kanssa.

Ryhmä oli aloittanut harrastuspohjalta, mutta nyt he käyttivät jo kaiken aikansa kansansa kulttuuristen perinteiden säilyttämiseen saamatta juuri tukea mistään. Heidän suuri huolensa oli se, etteivät nämä kulttuurin elvytystoimet näyttäneet kiinnostavan ketään. Heitä hämmästytti suunnattomasti, että yhtäkkiä sinne ilmaantui kaukaa ihmisiä, jotka olivatkin kiinnostuneita juuri heidän kielestään ja kulttuuristaan. Ajatuksemme Raamattuun pohjautuvien audiokertomusten kääntämisestä ja äänittämisestä sai aikaan paljon keskustelua. Siinä vierähti koko ilta. Vuorovaikutus oli hyvin lämmintä, saimme tutustua joidenkin kanssa lähemminkin ja sitten lähdimme kukin kotiin. Monet heistä lupasivat tukea ja apua projektissa.

Jo muutaman tunnin kuluttua tapaamisestamme ovellemme koputettiin. Siellä oli joitakin uusista tuttavistamme. He vain halusivat kiittää meitä vielä kerran siitä, että olimme viettäneet heidän kanssaan aikaa ja osoittaneet heille, että karjalaiset ovat tärkeitä, että heidän kielellään on merkitystä. He toivat pieniä tuomisia, lakka- ja mustikkahilloa, ja pyysivät palaamaan pian takaisin aloittamaan projektin.

Kun istuimme pöydän ääreen pastorin luona, pastori oli aivan ihmeissään ihmisten yhtäkkisestä suosiollisuudesta. Hän ei saattanut uskoa todeksi, että karjalaiset olivat kiinnostuneita raamatunkertomusprojektista! Hän oli hämmästynyt jo siitä, että nämä ihmiset, joiden kanssa hänen oli ollut niin vaikea luoda suhteita, tulivat hänen ovelleen, vaikka tiesivät hänet ja meidät kristityiksi.

Tuosta hetkestä alkoivat loistaa toivon säteet: Paikallisilla karjalaisilla Raamatun kertomusten käännösprojektin aloittamisesta heidän kielellään. Meillä siitä, että voisimme heitä tukea siinä ja heidän janossaan kuulla evankeliumia. Pastorilla suhteiden kehittymisestä karjalaisten kanssa.

Matkastamme voisi kertoa vielä paljon muutakin, mutta nämä pienet mutta sitäkin tärkeämmät tapahtumat auttoivat meitä ymmärtämään, ettei Jumala vahingossa johtanut meitä sinne, ja että Karjalan matkan historia ei ole vielä loppunut.

Teksti ja kuva: Timur Saliev