Kun olin kymmenvuotias, seurakuntani Kapkaupungissa lähetti erään perheen Papua-Uuteen-Guineaan Wycliffe Raamatunkääntäjien työhön. Ajattelin, että lähetystyöntekijät olivat ihmisiä, jotka puhuivat ja pukeutuivat oudosti. En aavistanut, että Jumala kutsuisi myös minut.
Kasvoin Kapkaupungissa kahden varjon alla. Toinen oli Pöytävuoren kaunis ja mieleenpainuva varjo. Toinen oli apartheidin pitkä, ruma varjo, joukko lakeja, joita sovellettiin armottomasti ja joiden tarkoituksena oli erotella ihmisiä ihonvärin ja kulttuurin perusteella ja sortaa toisia heistä vähempiarvoisina ja toisenlaisina.
Kun raamatunkäännöstyöhön Papua-Uuteen-Guineaan lähetetyt työntekijät kertoivat työstään, tajusin ensimmäistä kertaa, että Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä kansallisuuteen, ihonväriin tai uskontokuntaan katsomatta. Sain selville, että Kristuksen ruumis ei ole pelkästään valkoinen.
Etelä-Afrikan siirtyminen uuteen demokraattiseen hallintoon vuonna 1994 oli suoranainen ihme. Monet pelkäsivät avointa rotusotaa. Jumalan armo oli kuitenkin suurempi, ja niin eteläafrikkalaiset siirtyivät sovinnon aikaan. Tähän vaikutti voimakkaasti etenkin totuus- ja sovintokomission työ. Kaikki muuttui ja oli ihmeellistä, ja jonkin aikaa kaikki näytti mahdolliselta.
Tuolloin, päättäessäni koulunkäynnin ja yliopisto-opintoni ja muuttaessani Eurooppaan töihin, en voinut kuvitellakaan, että Jumala kutsuisi minutkin työhönsä.
Isossa-Britanniassa tapasin kirkossa Hannelen ja rakastuimme. Asetuimme aloillemme ja perustimme perheen. Hannele työskenteli henkilöstöhallinnossa ja vapaaehtoistoiminnan päällikkönä. Itse työskentelin laajojen tietoteknisten toteutusten parissa nuoressa ja kiinnostavassa konsulttiyrityksessä, joka menestyi hyvin mutta vaati työntekijöiltään yhä enemmän työtunteja – oli aivan tavallista tehdä 60–70 tunnin työviikkoa. Työskentelimme isojen yritysten kanssa, jotta niistä tulisi entistäkin kannattavampia.
Pidin työstäni suurimmaksi osaksi. Tiesin, että osa siitä oli aika pinnallista, mutta ajattelin, että jos Jumala oli laittanut minut työhöni, halusin tehdä siinä parhaani. Jälkikäteen ajateltuna ura tietotekniikan parissa oli minulle kouluttautumispaikka ja lähetyskenttä, vaikka en ymmärtänyt sitä silloin.
Vaimoni Hannele on syntynyt Addis Abebassa ja kasvanut Etiopiassa. Hänellä on saksalainen isä ja suomalainen äiti. Minulla taas on eteläafrikkalainen äiti ja italialainen isä. Neljä Isossa-Britanniassa syntynyttä tytärtämme voivat näin ollen valita viidestä passista! Hannelen vanhemmat työskentelivät molemmat Wycliffen palveluksessa. Minun olisi ehkä pitänyt aavistaa jotain…
Koimme molemmat, että tulisimme palvelemaan ulkomailla, ehkä kehitysyhteistyössä. Afrikka vaikutti niin paljon enemmän apua tarvitsevalta ja haastavammalta kuin eurooppalainen elämämme, joka kuitenkin oli hyvin kiireistä kolmen pienen lapsen ja hektisen uran kanssa aikatauluineen. Kun Jumala puhui Hannelelle paluusta Etiopiaan ja siellä elämisestä – mitä hän ei itse ollut koskaan halunnut – se tuli meille molemmille suurena yllätyksenä. Emme olleet ajatelleet menevämme minnekään lähetystyöntekijöinä. Ajatus pelotti meitä ja tuntui suurelta riskiltä. Mutta kun käytimme aikaa Jumalan tahdon etsimiseen ja pyysimme luotettavia ystäviä rukoilemaan puolestamme, kävi yhä selvemmäksi, että Jumala halusi tällaista suurta muutosta.
Oliko tämä suuri, pyhä, välkkyvin neonvaloin näkyvä kutsumus? No ei, ei juuri siinä mielessä. Menemättä teologisiin yksityiskohtiin uskon, että kutsumusta voidaan yksinkertaisimmillaan kuvata Jumalan elämässämme tekemän työn tuloksena. Se on luonnollinen seuraus Pyhän Hengen vaikutuksesta meissä ja hengessämme. Kutsumusta voi olla monenlaista, ei ainoastaan hengellisen lahjan käyttämistä näkyvällä tavalla. Se voi olla äitinä olemista, iäkkään sukulaisen hoitamista, jokaviikkoista kirkkokahveilla palvelemista tai uskollista työntekoa perheen elättämiseksi 40 vuoden ajan.
Kutsumus ei ole tie helppoon elämään. Meidän kutsumuksemme vei meidät Etiopiaan menevään koneeseen vuonna 2009. Sinun kutsumuksesi voi merkitä kävelyä korttelin toiselle puolelle.
Kun olimme muuttaneet Etiopiaan elokuussa 2009, aloitimme uuden elämän, opimme uuden kielen, saimme uusia ystäviä ja työtovereita ja paneuduimme uusiin työmuotoihin. Etiopiassa olomme alussa Isossa-Britanniassa asuva kristitty ystävämme petti meidät: hän lupasi ostaa automme, mutta jätti sen maksamatta. Vuonna 2011 syntymätön lapsemme kuoli 30. raskausviikolla. Olin juuri pakannut matkalaukullisen vauvanvaatteita, jotka aioin viedä Isoon-Britanniaan lapsen syntymää varten. Sen sijaan meidän oli itkien purettava laukku, lähdettävä sairaslennolle ja järjestettävä hautajaiset. Se oli elämämme synkintä aikaa.
Kutsumus ei välttämättä ole myöskään hohdokasta. Etiopiassa korjasin tietokoneita, jotka olivat vaurioituneet sadekuuroissa, ryömin pölyisissä rakennuksissa asentamassa kaapeleita ja häädin torakkaperheen kannettavasta tietokoneesta.
Sain selville, että lähetysjärjestöllämme oli siihen aikaan toimintaperiaatteita, jotka aktiivisesti sulkivat etiopialaiset päätöksenteon ulkopuolelle tai estivät heitä olemasta mukana jäseninä kuten ulkomainen henkilökunta. Tuntui siltä, kuin olisin palannut Etelä-Afrikan apartheidin aikaan. Se oli kuin isku palleaan. Kaikki tämä on onneksi muuttunut nyt parempaan suuntaan.
Hannele työskenteli yhteisön parissa luoden yhteyksiä eri lähetysjärjestöjen ja eritaustaisten ihmisten välille kulissien takana ja auttaen heitä selviytymään yhä epävakaammassa ja hyvin stressaavassa ympäristössä.
Näimme silti Jumalan toimivan voimallisilla tavoilla. Nykyään Etiopiassa on eri vaiheissa olevia raamatunkäännöksiä 69 eri kielellä. Jotkut käännöstyöt ovat käynnissä ja jopa edistyvät erinomaisesti huolimatta vainosta, nälänhädästä ja sodasta. Saimme olla osa tätä työtä. Viidentoista vuoden ajan tapasimme ja valmensimme kääntäjiä ja tuimme työtovereita kamppaillessamme maan yhä vaikeamman turvallisuustilanteen kanssa. Edes vuosien 2020–2022 sisällissodan aikana raamatunkäännöstyö ei kärsinyt niin paljon kuin ehkä pelkäsimme. Jumala oli kanssamme.
Lähdimme Etiopiasta tammikuussa 2024, aikaisemmin kuin oli tarkoitus, tyttäremme terveysongelmien takia. Hänen sairautensa on etenevä ja sen seurauksena hän on tottumassa pyörätuolin käyttöön. Olisimme kiitollisia rukouksista hänen puolestaan.
Elämän myötä- ja vastoinkäymisissä olemme kiitollisia Jumalalle. Suomessa meillä on perhe, joka on meille siunaus, ja olemme löytäneet vankalla pohjalla olevan ja vireän seurakunnan Espoosta. Lumi on edelleen meille erityinen elämys. Etiopiaan jäi yhteisö ja hienoja työtovereita, mutta olemme varmoja, että työ on luotettavissa käsissä ja etenee. Vuosien kuluessa pystyin jättämään oman tehtäväni kolmasti etiopialaiselle työtoverille. Se tuntuu hyvältä.
Nyt Hannelen kanssa odotamme mielenkiinnolla, miten Jumala johdattaa meitä tässä uudessa elämänvaiheessa Suomessa. Tyttäremme ovat varttumassa, he haluavat opiskella ja itsenäistyä. Marc työskentelee nyt Suomen Wycliffe Raamatunkääntäjät ry:n palveluksessa media- ja sisältöasiantuntijana. Osa työstä liittyy yhdistyksen projekteihin Etiopiassa, Keniassa, Nepalissa ja Indonesiassa. Hannele on etsimässä yhteyttä pääkaupunkiseudun pakolaisten joukosta tiettyyn sudanilaiseen kansanryhmään, jota ei ole ollenkaan tavoitettu evankeliumilla. Rukoile, että voimme löytää nämä ihmiset ja että Jumala avaa ovet evankeliumille.
Kutsumus voi johtaa monille odottamattomille teille, kuten olemme kokeneet. Ne tiet eivät ole välttämättä helppoja, mutta tiedämme, että Jumala on niillä kanssamme.
Kuunteletko Jumalaa omaa yllättävää kutsuasi odottaen?
Teksti ja kuvat: Marc Secchia
Marc ja Hannele Secchia ovat olleet Wycliffe Raamatunkääntäjien palveluksessa vuodesta 2008. He haluavat nähdä Jumalan elämää muuttavan ja yllättävän sanan vaikuttavan jokaisen heimon, kielen ja kansan keskuudessa Jumalan kunniaksi.
