Pol­ku­ja

Oman teh­tä­vän ja pai­kan löy­tä­mi­nen raa­ma­tun­kään­nös­työn koko­nai­suu­des­sa voi olla yllä­tys­ten mat­ka. Ennen maa­il­mal­le vie­väl­le tiel­le astu­mis­ta on kul­jet­ta­va jäse­nyys­pol­ku, jol­la paik­kaan­sa etsi­vä saa tilai­suu­den poh­tia omia toi­min­ta­ta­po­jaan, elä­mään­sä ja usko­aan. Tär­keä kysy­mys polul­la on: Mihin Juma­la minua kut­suu ja kenen kans­sa? Kul­ki­ja ei ole polul­la yksin. Hän­tä tuke­vat seu­ra­kun­ta, per­he ja ystä­vät. Virs­tan­pyl­väi­tä ja pysäh­dys­paik­ko­ja jäse­nyys­po­lul­le val­mis­te­lee tänä vuon­na 50-vuo­tis­syn­ty­mä­päi­vään­sä juh­li­va Wyclif­fe Raa­ma­tun­kään­tä­jät. Jäse­nyy­den muka­na kul­ki­ja saa vie­lä tuek­seen maa­il­man­laa­jui­sen jär­jes­tö­per­heen.

Aloi­tin Suo­men Wyclif­fen lähe­tys­koor­di­naat­to­ri­na huh­ti­kuun 1. päi­vä­nä 2022. Oli kulu­nut 28 vuot­ta sii­tä, kun ensim­mäi­sen ker­ran olin kuul­lut raa­ma­tun­kään­nös­työs­tä ja Wyclif­fes­tä.  Val­mis­tuin yli­opis­tos­ta rans­kan kie­len mais­te­rik­si kes­kel­le 90-luvun alun lamaa, jol­loin työ­ti­lai­suuk­sia vas­ta­val­mis­tu­neel­le huma­nis­til­le oli hyvin vähän. Työs­tä tyh­ji­nä päi­vi­nä Kaik­ki­val­tias kut­sui luke­maan Raa­mat­tua, mis­tä lopul­ta löy­sin Vapah­ta­jan ja uuden elä­män. 

Sana puh­dis­ti, puhui ja ohja­si hyvin kon­kreet­ti­sel­la taval­la hakeu­tu­maan vapaa­eh­tois­työ­hön. Otin yhteyt­tä kan­sain­vä­li­siin ja koti­mai­siin jär­jes­töi­hin ja jo epä­toi­von kyn­nyk­sel­lä sain lan­gan pää­hän Lai­na Ahon Wyclif­fen Rii­hi­mäen toi­mis­tos­ta. Hän tart­tui asi­aa­ni, ja muu­ta­mia kuu­kausia myö­hem­min, kesän 1994, työs­ken­te­lin Hors­leys Gree­nin kou­lu­tus­kes­kuk­sen keit­tiös­sä vapaa­eh­toi­se­na. Elä­mä kris­til­li­ses­sä yhtei­sös­sä oli uut­ta ja ihmet­te­lin kan­sain­vä­lis­tä opis­ke­li­ja­jouk­koa, joka opis­ke­li kaik­kea mah­dol­lis­ta kie­li­tie­tees­tä kään­tääk­seen Raa­mat­tua jon­kin aivan tun­te­mat­to­man kan­san­ryh­män paris­sa. 

Sanas­ta Juma­lan löy­tä­neel­le, kie­liä ja eri­lai­sia kult­tuu­re­ja rakas­ta­val­le löy­tö oli mul­lis­ta­va! Kesän aika­na sain tutus­tua ope­tuk­seen ja sii­nä sivus­sa opin myös pais­ta­maan kes­kuk­sen joka­viik­kois­ta brit­ti­herk­kua, fish and chips! Vapaa­eh­tois­jou­kon van­hem­paan kaar­tiin kuu­lu­val­le aikai­nen aamu­he­rä­tys ras­va­kei­tin­ten ääreen oli lähes yksi­noi­keus! 

Läh­din Hors­leys Gree­nin kesän jäl­keen etsi­mään Suo­mes­ta jär­jes­töä, joka lähet­täi­si minut maa­il­mal­le raa­ma­tun­kään­nös­työ­hön. Mie­les­sä­ni oli työ kie­li­tie­teel­li­sen tut­ki­muk­sen paris­sa jos­sain län­ti­ses­sä Afri­kas­sa – olin­han opis­kel­lut rans­kaa ja kie­li­tie­det­tä. Jär­jes­tö löy­tyi, suo­ri­tin SILin kurs­sit ja Suo­men Wyclif­fe hyväk­syi minut jäse­nek­seen. Kun maa­il­mal­le läh­dön aika koit­ti ennen vuo­si­tu­han­nen vaih­tu­mis­ta, nousin Pekin­gin konee­seen läh­teäk­se­ni Kii­naan ope­tus­teh­tä­viin. Toi­veis­sa oli jos­kus siir­tyä Itä-Aasian SILin työ­hön.  

Moo­ses oli rehel­li­nen Juma­lal­le, kun hän sai Juma­lal­ta kut­sun joh­taa Israe­lin kan­sa pois Egyp­tis­tä. Hän tie­si, ettei oli­si hyvä puhu­ja, ja Juma­la antoi hänel­le kump­pa­nik­si Aaro­nin. Kut­sun saa­neel­la Moo­sek­sel­la tus­kin oli mie­les­sään käyt­tää 40 vuot­ta mat­kaan, joka nor­maa­lis­ti kes­täi­si joi­ta­kin viik­ko­ja tai ehkä val­ta­van kan­san koh­dal­la kuu­kausia. Lopul­ta kan­sa pää­si luvat­tuun maa­han, ja Moo­ses iloit­si sii­tä, vaik­ka ei itse pääs­syt sin­ne. 

Tun­nen suur­ta myö­tä­tun­toa Moo­ses­ta ja hänen elä­män­sä kään­tei­tä koh­taan. Moo­sek­sen tapaan suu­ri vai­kut­ta­mi­nen puheen tasol­la on itsel­le­ni vie­ras­ta. Kun Juma­la kut­sui minut läh­te­mään työ­hön­sä, Hän antoi minul­le Sanan­sa Aaro­nis­ta: Sana kyl­lä puhui­si puo­les­taan, minun teh­tä­väk­se­ni jäi­si käy­tän­nön jär­jes­te­lyt. Moo­sek­sen val­mis­tau­tu­mi­nen teh­tä­vään kes­ti 40 vuot­ta, minul­ta aikaa kului vain noin puo­let sii­tä. Rukoil­laan, että se kan­sa, joka toi­mii raa­ma­tun­kään­nös­työs­sä ja raken­taa sitä kaut­ta seu­ra­kun­taa, menes­tyy ja näkee, mitä Sana voi saa­da aikaan. 

“Minun aja­tuk­se­ni eivät ole tei­dän aja­tuk­sian­ne eivät­kä tei­dän tien­ne ole minun tei­tä­ni”, sanoo Her­ra. “Sil­lä niin kor­keal­la kuin tai­vas kaar­tuu maan yllä, niin kor­keal­la ovat minun tie­ni tei­dän teit­ten­ne ylä­puo­lel­la ja minun aja­tuk­se­ni tei­dän aja­tus­ten­ne ylä­puo­lel­la. Niin kuin sade ja lumi tule­vat tai­vaas­ta eivät­kä sin­ne palaa vaan kas­te­le­vat maan, joka hedel­möi­tyy ja ver­soo ja antaa kyl­vä­jäl­le sie­me­nen ja näl­käi­sel­le lei­vän, niin käy myös sanan, joka minun suus­ta­ni läh­tee: se ei tyh­jä­nä palaa vaan täyt­tää teh­tä­vän, jon­ka minä sil­le annan, ja saa menes­ty­mään kai­ken, mitä var­ten sen lähe­tän.” (Jes. 55:8–12)

Teks­ti ja kuvat: Eli­sa Nousiai­nen