sisu ja usko

”Hän on kuin puu, vet­ten äärel­le istu­tet­tu: se antaa hedel­män ajal­laan, eivät­kä sen leh­det lakas­tu.” Psal­mi 1:3

Suo­ma­lai­set ovat ylpei­tä sisuk­kuu­des­taan. Sii­hen on syy­tä­kin. Sisu on enem­män kuin sisäis­tä päät­tä­väi­syyt­tä tai kes­tä­vyyt­tä. Se tuo mie­leen puun, joka kas­vaa vir­ran var­rel­la, kes­tää ark­ti­sen tal­ven anka­rat olo­suh­teet vuo­si vuo­den jäl­keen, mut­ta joka kui­ten­kin kevään tul­les­sa herää eloon ja puh­ke­aa kas­vuun keväi­sen vih­rei­ne leh­ti­neen.

Vesa­lai­set Nepa­lis­sa

Seu­raa­vas­sa yksi tari­na sisus­ta. Tam­mi­kuus­sa 1972 Wyclif­fe Raa­ma­tun­kään­tä­jien työn­te­ki­jöi­hin kuu­lu­vat Ola­vi ja Mar­ja Vesa­lai­nen mat­kus­ti­vat Nepa­liin. He toi­voi­vat voi­van­sa aloit­taa työn lho­mien paris­sa syr­jäi­sel­lä alu­eel­la koil­lis­osas­sa maa­ta Kii­nan rajan lähel­lä. Mar­ras­kuus­sa 2025 minul­la oli mah­dol­li­suus mat­kus­taa samal­le alu­eel­le tutus­tu­maan hei­dän aloit­ta­man­sa työn tulok­siin. Kul­jin kyläs­tä toi­seen tava­ten lho­me­ja ja tutus­tuen hei­dän yhtei­söi­hin­sä ja kou­lui­hin­sa. Minut kut­sut­tiin jopa yllät­täen häi­hin.

Nepa­lis­sa mat­kus­ta­mi­nen vaa­tii sisua. Lho­mien alu­eel­le pää­se­mi­nen mer­kit­see nyky­ään kah­den päi­vän mat­kaa maas­toau­tol­la vaa­ral­li­sil­la vuo­ris­to­teil­lä. Vain kul­jet­ta­jan ajo­tai­to ja omat rukouk­set – kun kat­so­taan alas­päin jyr­kän­teen reu­nal­ta tai pouk­koill­laan vuo­laas­ti vir­taa­van joen vart­ta – pitä­vät auton jyr­käl­lä ja mut­kik­kaal­la tiel­lä. Pian ei ole edes tie­tä. Etäi­sim­piin kyliin pääs­täk­sem­me mei­dät oli vael­let­ta­va 3 000 met­rin kor­keu­des­sa meren­pin­nas­ta, kul­jet­ta­va usei­den aluei­den läpi, jois­sa lumi­vyö­ryt oli­vat tuhon­neet tien ja uut­ta tie­tä raken­net­tiin räjäyt­tä­mäl­lä kal­lio­ta. Mei­dän oli myös kävel­tä­vä jyr­kän­teen reu­naa pit­kin, jos­sa yksi vää­rä askel voi­si olla koh­ta­lo­kas.

Sil­ti joka pysäh­dys­pai­kas­sa mei­dät otet­tiin vas­taan tar­joa­mal­la kuu­maa tee­tä ja alu­eel­le tyy­pil­lis­tä lins­si­mu­hen­nos­ta rii­sin kera. Lho­mit ovat läm­pi­män vie­raan­va­rai­sia. He asu­vat karul­la ja syr­jäi­sel­lä alu­eel­la, mut­ta lho­mien hymy on her­käs­sä ja he toi­vot­ta­vat vie­raat ter­ve­tul­leik­si.

Hima­la­jan vuo­ris­to on usko­mat­to­man kau­nis ja se mää­rää lho­mien koko elä­män­ta­van. Jopa naa­pu­ri­ky­lään käve­le­mi­nen voi mer­ki­tä kilo­met­rin pituis­ta kii­peä­mis­tä tai las­keu­tu­mis­ta jyrk­kää vuo­ren­rin­net­tä pit­kin. Tähän yhtei­söön Juma­la kut­sui Vesa­lai­set, elä­mään ja pal­ve­le­maan ja osoit­ta­maan Kris­tuk­sen rak­kaut­ta.

Pit­kä­ai­kai­sen, jat­ku­van sitou­tu­mi­sen arvoa ei voi koros­taa lii­kaa – se on kes­tä­vän muu­tok­sen kan­nal­ta rat­kai­se­va teki­jä. Haas­ta­vis­sa poliit­ti­sis­sa olo­suh­teis­sa ja vai­kea­pää­syi­sel­lä alu­eel­la 70- ja 80-luvul­la käyn­nis­te­tyn työn avul­la lho­mit alkoi­vat ymmär­tää oman kie­len­sä todel­li­sen arvon. Kos­ka he antoi­vat arvoa kie­lel­leen, he pyy­si­vät apua kou­lu­tuk­seen. Wyclif­fe Raa­ma­tun­kään­tä­jät käyn­nis­ti vuon­na 2010 ohjel­man, joka on muut­ta­nut mer­kit­tä­väs­ti las­ten kou­lu­tus­mah­dol­li­suuk­sia.

sisu ja usko
sisu ja usko
Wyclif­fe Raa­ma­tun­kään­tä­jät on teh­nyt vuo­des­ta 2010 läh­tien työ­tä Nepa­lin lho­mi-vähem­mis­tö­kan­san luku- ja kir­joi­tus­tai­don sekä las­ten äidin­kie­li­sen kou­luo­pe­tuk­sen mah­dol­lis­ta­mi­sek­si. Työ­tä tuke­vat Suo­men ulko­mi­nis­te­riö kehi­ty­syh­teis­työ­va­roin, Hol­lan­nin Wyclif­fe-jär­jes­tö ja yksi­tyi­set lah­joit­ta­jat. Nykyi­nen han­ke on tulos­sa pää­tök­seen vuo­den 2026 lopus­sa.

Vie­rai­lu lho­mi-kou­luis­sa

Vie­rai­lin Golan kyläs­sä Arun- ja Barun-joen yhty­mä­koh­das­sa, Hatiy­an, Pang­do­kin ja Kimat­han­kan kyläs­sä Tii­be­tin rajal­la ja Che­puwan kyläs­sä. Yhdes­sä pro­jek­tin viral­li­sen arvioin­ti­ryh­män kans­sa minul­la oli mah­dol­li­suus näh­dä, mitä ope­tuk­sen laa­dun, äidin­kie­lis­ten oppi­ma­te­ri­aa­lien, ope­tus­me­ne­tel­mien ja oppi­mis­tu­los­ten paran­ta­mi­sel­la oli saa­vu­tet­tu.

Kaik­kien äidin­kie­leen poh­jau­tu­vien pro­jek­tien koh­dal­la tuli­si esit­tää seu­raa­vat kes­kei­set kysy­myk­set: ”Miten se sujui? Mitä muut­tui? Onnis­tui­ko se? Yhdek­si vas­tauk­sek­si voi­daan kat­soa se, että NEL­HOS-jär­jes­tö on teh­nyt aloit­teen äidin­kie­li­sen kou­lu­tuk­sen jat­ka­mi­sek­si naa­pu­ri­kie­liyh­tei­sön paris­sa pro­jek­tin kaa­vail­lun päät­ty­mi­sen jäl­keen jou­lu­kuus­sa 2026. Heil­lä on nyt kykyä, val­miuk­sia ja halua aut­taa myös mui­ta kie­liä puhu­via naa­pu­riyh­tei­sö­jä. Lap­set jat­ka­vat kou­lun­käyn­tiä pidem­pään ja voi­vat jat­kaa opin­to­jaan kor­keam­mal­la tasol­la van­kan perus­tan tur­vin. Lho­mit ovat perus­ta­neet ter­veys­a­se­man, joka jat­kaa Mar­jan aloit­ta­maa sai­raan­hoi­toa. Alu­eel­la on myös kas­va­va kris­tit­ty­jen jouk­ko. Työn hedel­mät näky­vät omal­la ajal­laan.

Oma Nepa­lin mat­ka­ni sai minut ajat­te­le­maan sisua ja uskoa. Miten ne kie­tou­tu­vat yhteen? Mil­lä taval­la ne ovat saman­lai­sia tai eroa­vat toi­sis­taan? Ajat­te­li­sin, että sel­lai­nen usko, joka vei Vesa­lai­set Nepa­liin yli 50 vuot­ta sit­ten ja vai­kut­taa siel­lä edel­leen, on sisun kal­tais­ta. Usko on kui­ten­kin jota­kin enem­män. Usko on Juma­la-kes­keis­tä, Hen­gen ins­pi­roi­maa sisua, joka on juur­tu­nut hen­gel­li­sen ole­muk­sem­me yti­meen. Usko on sisua, jon­ka tavoi­te yltää ikui­suu­teen.

Teks­ti ja kuvat: Marc Secc­hia