
Aloimme suunnitella tänä vuonna täysin uutta versiota 1. luokan oppilaiden oppikirjoista kafa‑, nao- (nayi) ja tsaara-kielille. Tehtävä oli haastava, sillä meidän oli huomioitava monta eri näkökulmaa. Ensinnäkin oppikirjojen tulee noudattaa Etiopian hallituksen standardeja ja opetussuunnitelmaa. Toiseksi halusimme, että kirjat soveltuvat jokaisen kieliryhmän kulttuuriin, sisältäisivät lapsille merkityksellisiä aiheita sekä olisivat lasten ikään sopivia.
Koska oppikirjat tulisivat poikkeamaan huomattavasti nykyisistä oppikirjoista, halusimme varmistaa, että opetusviranomaiset tukisivat prosessia ja antaisivat hyväksyntänsä kirjoille. Päätimme kutsua opetusviranomaisia tutustumaan työmme etenemiseen jo varhaisessa vaiheessa kirjojen valmistusta. Vaikka heidän aikataulunsa on tiukka ja tapaamisen sopiminen oli haasteellista, onnistuimme lopulta kutsumaan heidät helmikuun lopussa kahden tunnin vierailulle toimistoomme Bongaan Lounais-Etiopiassa.

Opetusviranomaisilta saamamme palaute oli yleisesti ottaen myönteistä, ja alueen opetusjohtaja kiitti meitä pyrkimyksestämme tuottaa laadukasta oppimateriaalia.
He kuitenkin korostivat tarvetta sovittaa tekemämme työ paremmin heidän opetussuunnitelmaansa. Opetussuunnitelmassa oletetaan usein lasten hallitsevan taitoja, joita he eivät ole vielä oppineet. Esimerkiksi tsaaran ja naon kieltä puhuvat oppilaat, jotka eivät ole käyneet esikoulua, tarvitsevat erityistä ohjausta koulun alkaessa: he eivät ole vielä oppineet tuntemaan kirjaimia tai pitäneet kädessään kynää tai kirjaa. Halusimme suunnitella kirjat tämän huomioiden, ja aloittaa kirjainten harjoittelu yksi kerrallaan.
Alueen opetusjohtaja vaikutti ymmärtäneen, kuinka tärkeää on suunnitella oppikirjat koulunsa aloittavien lasten todellisten taitojen mukaan ja pyysi meitä laatimaan selvityksen, jossa kertoisimme kriteereistä ja vertaisimme vanhaa ja uutta oppikirjaa. Raportti esiteltäisiin kaikille Etiopian lounaisosan asianomaisille virkamiehille heti, kun olemme saaneet ensimmäisen luonnoksen valmiiksi.
Myönteinen palaute rohkaisi meitä ja antoi vahvistusta sille, että olimme menossa oikeaan suuntaan. Näemme tämän Jumalan avaamana ovena, sillä nykyään on hyvin vaikea saada mahdollisuutta työskennellä virallisten opetusmateriaalien parissa. Olemme hyvin kiitollisia ja tunnemme olevamme siunattuja.
Teksti: Wycliffe Ethiopia, (WE-LEAD)
Lue lisää Etiopian peruskouluhankkeesta.