
Nimeni on Etenesh Eshetu Gelgelo. Olen 22-vuotias ja kotoisin Konson alueelta Etiopiasta. Kuten muutkin yhteisöni lapset aloitin koulunkäynnin 7‑vuotiaana. Sen jälkeen opiskelin tietotekniikkaa ja suoritin diplomin kolmessa vuodessa. Sen jälkeen olin jonkin aikaa ilman työtä, kunnes sain mahdollisuuden työskennellä avustajana naisten lukutaito-ohjelmassa.
Olen neljäs perheeni seitsemästä lapsesta. Päivääni kuuluu erilaisia askareita ja se alkaa tavallisesti sillä, että haen vettä joesta. Aamiaisen jälkeen kerään polttopuita metsästä ja myöhemmin menen myllylle jauhamaan jyviä. Äitien lukutaito-ohjelman päivinä opetan luokkaa ennen säännöllisiä askareitani.
Minulla oli mahdollisuus käydä koulua lapsena eikä perheeni painostanut minua keskeyttämään. Jatkuvat terveysongelmat jalkani kanssa vaikeuttivat kuitenkin edistymistäni ja jäin ajoittain muista jälkeen. Uskon, että koulutus on kaiken perusta. Monet ihmiset yhteisössäni ymmärtävät koulutuksen arvon, vaikkakin silti osa ei silti näe sen etuja eivätkä päästä lapsiaan kouluun. Uskon, että jatkuva tietoisuuden lisääminen voi auttaa muuttamaan asenteita.
Ennen kuin tulin mukaan tähän projektiin, en ollut oppinut lukemaan tai kirjoittamaan äidinkieltäni konsoa. Olin huolestunut siitä, voisinko opettaa muita. Opin kuitenkin kirjaimet viikon kestäneen opetuksen avulla. Vähä vähältä kykyni lukea ja kirjoittaa konson kielellä parani. Nyt tunnen varmuutta antaa lukutaito-opetusta äideille. Tämä mahdollisuus on tuonut suuren muutoksen elämääni ja olen siitä iloinen.
Olen myös huomannut selviä muutoksia opettamieni äitien parissa. Alussa monet pystyivät vain puhumaan konson kieltä, mutta eivät osanneet lukea eivätkä kirjoittaa. He eivät olleet edes tottuneet käyttämään kynää ja vihkoa. Nyt he pystyvät pitämään kirjoitusvälineitä kädessään oikealla tavalla ja edistyvät hyvin kirjainten ja perustaitojen oppimisessa. Tämä on merkittävä parannus. Toivon, että useammat ihmiset ymmärtävät äitien lukutaidon tärkeyden ja rohkaisevat äitejä mukaan oppimaan. On tärkeää, että kaikki äidit saavat mahdollisuuden lukea ja kirjoittaa.
Äitien lukutaito-ohjelma on osana SIL Etiopian äidinkielistä esikouluhanketta. Ohjelman tavoitteena on lisätä äitien lukutaitoa ja osallisuutta lastensa koulutukseen.
Lue lisää Etiopian esikouluhankkeesta.
Teksti: SIL Etiopia