Kon­sul­tin sil­min: väläh­dys suul­li­ses­ta raa­ma­tun­kään­tä­mi­ses­tä

Eve­lyn Gan toi­mii raa­ma­tun­kään­nös­kon­sult­ti­na Wyclif­fe Male­sian yhtey­des­sä ja kuu­luu Wyclif­fe Glo­bal Alliancen Aasian ja Tyy­nen­me­ren alu­een alue­kon­sult­ti­työ­ryh­mään. Hän tekee töi­tä kah­den suul­li­sen raa­ma­tun­kään­nös­pro­jek­tin paris­sa naa­pu­ri­maas­sa: penan­gin­hok­kie­nin ja kaha­kin* kie­len.

Mil­lai­sia mah­dol­li­suuk­sia olet koke­nut suul­li­ses­sa raa­ma­tun­kään­nös­työs­sä?

Penan­gin­hok­kien on itse asias­sa var­sin lähel­lä sydän­tä­ni, kos­ka olen itse­kin hok­kien. Se on kui­ten­kin eri mur­re. Kuten suu­rin osa Male­si­aan tul­leis­ta kii­na­lais­kie­lis­tä, myös hok­kien ja penan­gin­hok­kien ovat niin sano­tus­ti puhe­kie­lis­ty­neet, muut­tu­neet ja omak­su­neet pal­jon pai­kal­li­sia sano­ja. Jos­kus jopa kie­liop­pi on hie­man eri­lai­nen.

YWAM (Youth with a Mis­sion, Mis­sio­nuo­ret) on kump­pa­nim­me täs­sä pro­jek­tis­sa. Itse asias­sa he aloit­ti­vat pro­jek­tin – Jee­sus-fil­mis­tä. Tulin mukaan, kos­ka he tar­vit­si­vat kon­sul­tin. He oli­vat kaik­ki innois­saan ja sanoi­vat: “Me pys­tym­me tähän. Me voim­me antaa Raa­ma­tun omal­le kan­sal­lem­me.”

Niin­pä he halusi­vat teh­dä enem­män. Ensin he poh­ti­vat kir­jal­lis­ta kään­nös­tä. Mut­ta kos­ka tääl­lä on pal­jon Male­sian kii­na­lai­sia, jot­ka käy­vät joko kii­na­lais­ta, kan­sal­lis­ta tai englan­nin­kie­lis­tä kou­lua, heil­lä ei ole yhtei­siä kir­jai­mia. Mitä kir­jai­mia siis pitäi­si käyt­tää? He eivät osaa lukea kii­na­lai­sia kir­jai­mia. Hok­kien sen sijaan on Penan­gin lin­gua franca (yhtei­nen kie­li). Ei tar­vit­se olla hok­kien, jot­ta voi puhua penan­gin­hok­kie­nia.

Niin­pä ehdo­tin heil­le: “Mitä jos kokei­li­sim­me suul­lis­ta kään­nös­tä? Sii­hen aikaan Faith Comes by Hea­ring ‑jär­jes­tö (FCBH) halusi kovas­ti aloit­taa uuden pro­jek­tin. Niin­pä ihmi­set otti­vat yhteyt­tä toi­siin­sa, ja sii­tä se läh­ti liik­keel­le. On jän­nit­tä­vää näh­dä, miten Juma­la tuo ihmi­set yhteen — YWAM, FCBH, pai­kal­li­nen kirk­ko ja pas­to­rit, jot­ka ovat muka­na hok­kie­nin työs­sä. Kaik­ki nel­jä orga­ni­saa­tio­ta alkoi­vat yhdes­sä toteut­taa pro­jek­tia.

Miten suul­li­nen ja kir­jal­li­nen raa­ma­tun­kään­nös­työ, jota olet teh­nyt aiem­min, eroa­vat toi­sis­taan?

Suul­li­ses­sa raa­ma­tun­kään­tä­mi­ses­sä kap­pa­leet jae­taan niin kut­sut­tui­hin jak­soi­hin. Yksi jak­so on yksi ker­to­mus Raa­ma­tus­ta. Jän­nit­tä­vin­tä minus­ta on se, että me pys­tym­me käyt­tä­mään suul­lis­ta kään­nös­tä heti, kun jak­so on hyväk­syt­ty. Koor­di­naat­to­ri­na toi­mi­va Nowe­na kuvit­taa ääni­rai­dan ja lähet­tää sen jol­le­kul­le, joka tekee sii­tä videon. Sen jäl­keen jul­kai­sem­me sen. Kir­jal­li­sen kään­nök­sen koh­dal­la puo­les­taan täy­tyy aina odot­taa, kun­nes koko kir­ja on val­mis pai­net­ta­vak­si ja jaet­ta­vak­si. Suul­li­nen kään­tä­mi­nen on nopeam­paa.

Jos ver­taan suul­lis­ta kään­tä­mis­tä kir­jal­li­seen kään­tä­mi­seen, niin tar­kis­taes­sa­ni suul­lis­ta kään­nös­tä yhtei­sön kans­sa suu­rem­pi jouk­ko ihmi­siä innos­tuu enem­män. Jos­tain syys­tä he ovat vas­tauk­sis­saan varo­vai­sem­pia, kun kään­nös on pape­ril­la. Mut­ta kos­ka se on suul­li­nen, he kuu­le­vat sen ja vas­taa­vat innok­kaam­min. He eivät arkai­le ker­toa, mitä he ajat­te­le­vat.

Kyse ei ole sii­tä, että toi­nen oli­si parem­pi kuin toi­nen. Ne ovat eri­lai­sia ja vas­taa­vat eri tar­pei­siin.

Onko suul­li­nen raa­ma­tun­kään­tä­mi­nen myös jol­lain tavoin vai­keam­paa?

Luul­lak­se­ni kaik­kien suul­lis­ten kään­nös­pro­jek­tien haas­tee­na on se, kun huo­maam­me, että jon­kin asian voi sanoa parem­min. Miten sen voi muut­taa? Kir­jal­li­ses­sa kään­tä­mi­ses­sä voi yksin­ker­tai­ses­ti kor­ja­ta “muut­ta­mal­la kaik­ki”. Mut­ta pitäi­si­kö mei­dän äänit­tää suul­li­ses­sa kään­nök­ses­sä koko jut­tu uudel­leen? Onko meil­lä aikaa äänit­tää se uudel­leen? Muis­ta­vat­ko kään­tä­jät vii­si tari­naa tai jak­soa taak­se­päin?

Ääni­tyk­ses­tä ei voi muut­taa vain yhtä sanaa. Vaik­ka muut­tai­si vain yhden kap­pa­leen, täy­tyy var­mis­taa, että taus­ta on saman­lai­nen. Muu­ten ääni on eri­lai­nen.

Jot­kin teke­mis­täm­me jak­sois­ta oli­vat hyvin pit­kiä. Eräs jak­so oli koko kap­pa­leen mit­tai­nen. Lop­pua koh­ti kään­tä­jän ääni alkoi olla pai­nu­nut ja käheä. Hän ei pys­ty­nyt puhu­maan sen jäl­keen kun­nol­la. Ja mitä jän­nit­ty­neem­pi on, sitä enem­män tekee vir­hei­tä. Jokin pie­ni sana jää pois tai ään­tää vää­rin, kos­ka halu­aa sen mene­vän oikein. Joten jos tulee vir­he, on ääni­tet­tä­vä koko jut­tu uudes­taan.

Kään­tä­jäm­me ovat hie­man alle tai yli 60-vuo­tiai­ta. Kovin nuo­ria emme saa. Kun asuu Penan­gis­sa, joka on pie­ni kau­pun­ki, on vai­kea löy­tää ihmi­siä tähän mukaan. Kään­tä­jäm­me eivät ole kokoai­kai­sia, vaan heil­lä on myös mui­ta teh­tä­viä. Tämä on siis yksi haas­teis­ta.

Me kaik­ki vies­tim­me suul­li­ses­ti, mut­ta emme näe itseäm­me suul­li­se­na yhteis­kun­ta­na. Mil­loin jota­kin kult­tuu­ria siis pide­tään suul­li­se­na kult­tuu­ri­na ja mit­kä ovat sen eri­tyis­piir­tei­tä, eri­tyi­ses­ti nii­den kult­tuu­rei­den, joi­den paris­sa teet työ­tä Male­sias­sa?

Todel­la vai­kea kysy­mys! Luul­lak­se­ni meil­lä Male­sias­sa on käy­tän­nös­sä suul­li­nen kult­tuu­ri. Mei­dät on vain kou­lu­tet­tu luku­tai­toon. Sik­si se on väli­ne. Se on vähän sama, että ottaa kuvia puhe­li­mel­la, jol­la saa hie­no­ja kuvia. Täs­sä on sama jut­tu. Me saa­tam­me olla hyvin suul­li­nen kult­tuu­ri, mut­ta kos­ka meil­lä on väli­ne – kir­joi­tet­tu sana – me voim­me luot­taa sii­hen. Kris­til­li­sis­sä pii­reis­sä jot­kut pitä­vät raa­mat­tu­tun­neis­ta, joil­la he voi­vat sanoa mie­li­pi­teen­sä. He pitä­vät enem­män sii­tä, että joku ker­too heil­le sen sijaan että hei­dän pitäi­si lukea itse. Mie­les­tä­ni tämä osoit­taa sen, että hen­ki­lö on enem­män suul­li­nen ja suul­li­ses­ta kult­tuu­ris­ta.

Penan­gin­hok­kie­nis­sa ei ole kir­joi­tus­kiel­tä. Sik­si läh­dim­me teke­mään suul­lis­ta kään­nös­tä. Mut­ta lisäk­si suu­rin osa koh­de­ryh­mäs­täm­me on van­hem­paa väkeä, jot­ka joko eivät enää halua lukea tai joil­le luke­mi­nen on vai­ke­aa huo­non näön vuok­si. He kuun­te­le­vat mie­luum­min. Ja jos hei­dän täy­tyy käyt­tää sil­mi­ään, he kat­so­vat mie­lui­ten video­ta.

Joten vaik­ka kas­voin hyvin luku­tai­toi­ses­sa yhteis­kun­nas­sa, voin­ko olla myös suul­li­ses­ta kult­tuu­ris­ta? Ja ehkä olen pie­ne­nä ollut suul­li­sem­pi ja iän myö­tä, nyt kes­ki-iäs­sä, enem­män lue-ja-kir­joi­ta-tyyp­pi?

Jot­kut ihmi­set oppi­vat parem­min visu­aa­li­ses­ti, jot­kut suul­li­ses­ti. Mut­ta ylei­ses­ti ottaen kult­tuu­rit ja yhtei­söt myös suo­si­vat joi­ta­kin tapo­ja enem­män. Miten me esi­mer­kik­si mie­lui­ten opet­te­lem­me jon­kin tai­don? Onko niin, että äitim­me eivät esi­mer­kik­si anna meil­le resep­tiä vaan näyt­tä­vät asiat? Ja sit­ten voi kysyä äidil­tä: ”Min­kä ver­ran? Kuin­ka pal­jon suo­laa? Min­kä ver­ran jau­ho­ja?” Ja hän sanoo: ”No, lai­ta yksi mital­li­nen. Jos se ei rii­tä, lai­ta lisää. Jos sii­nä on lii­kaa…” Oikeas­taan tämä ei ole mikään vas­taus. Mut­ta ylei­ses­ti ottaen, näin minun äiti­ni opet­ti. Kun hän tekee ruo­kaa, minä sei­son ja kat­son vie­res­sä. Autan hän­tä. Luu­len, että täl­lä tavoin suu­rin osa suul­li­sis­ta kult­tuu­reis­ta opet­taa ihmi­siä teke­mään eri asioi­ta.

Toi­nen esi­merk­ki: Mie­he­ni aut­te­li vähem­mis­tö­kir­kois­sa vuo­ril­la. Siel­lä on eräs kirk­ko, hyvin pie­ni kirk­ko. Kun hän saar­naa, kuu­luu kom­ment­te­ja, kysy­myk­siä ja lin­nun ääniä. Hänen täy­tyy pitää tau­ko. Kun ihmi­set kom­men­toi­vat, hänen täy­tyy rea­goi­da. Jos he esit­tä­vät kysy­myk­siä, hän vas­taa. Jos lin­tu ään­te­lee, kaik­ki nouse­vat kat­so­maan lin­tua ja hänen täy­tyy odot­taa, kun­nes kaik­ki ovat rau­hoit­tu­neet. Sit­ten taas jat­ke­taan saar­nal­la. Ja sit­ten tajuam­me, että sel­lai­sia saar­nat oli­vat monia, monia vuo­sia sit­ten ja ehkä jopa Jee­suk­sen aikoi­na… men­tiin edes­ta­kai­sin. Sil­lä tavoin ihmi­set pro­ses­soi­vat infor­maa­tio­ta ja oppi­vat uut­ta.

Mie­les­tä­ni monet ihmi­set Male­sias­sa ovat käy­tän­nös­sä edel­leen sel­lai­sia.

Joten suul­li­nen vies­tin­tä on luon­nol­li­sem­pi tapa oppia ja kuun­nel­la, kun taas luke­mi­nen ja kir­joit­ta­mi­nen ovat tai­to­ja, jot­ka täy­tyy oppia. Suul­li­nen ilmai­su on jotain, mikä on syn­ty­mäs­tä saak­ka.

Kyl­lä, me väli­täm­me hil­jais­ta tie­toa tark­kai­le­mal­la, kat­so­mal­la ja kuun­te­le­mal­la.

Glo­bal Con­nec­tin aika­na vit­sai­lit, että suul­li­nen raa­ma­tun­kään­nös­työ vain lai­naa tai varas­taa kon­sult­te­ja kir­jal­li­sel­ta kään­tä­mi­sel­tä. Mil­lai­sia haas­tei­ta on suul­lis­ten kään­nös­kon­sult­tien kou­lut­ta­mi­ses­sa? Miten vaa­dit­ta­vat tai­dot eroa­vat?

Myös minä olen lai­na­kon­sult­ti, jol­la on kir­jal­li­sen kään­tä­mi­sen taus­ta! 

Luu­len, että peri­aat­tees­sa kir­jal­li­nen kään­nös­kon­sult­ti osaa tar­kis­taa suul­li­sen kään­nök­sen, kos­ka sii­nä­kin täy­tyy var­mis­tua ekse­gee­sin oikeel­li­suu­des­ta. Monet tai­dot ovat samo­ja lukuun otta­mat­ta sitä, että kään­nös­tä ei kir­joi­te­ta. Suul­li­sis­sa kään­nök­sis­sä on lisä­ker­ros tar­kis­tet­ta­va­na: puheen muka­naan tuo­ma lisä. Suul­li­ses­sa kään­nök­ses­sä into­naa­tiol­la on mer­ki­tys ja jopa tauoil­la – tauon pituus välit­tää yleen­sä lisä­mer­ki­tyk­sen. Ja puheen voi­mak­kuus – puhuu­ko hyvin kovaa, peh­meäs­ti vai kuis­kaa­ko – se on lisä­ker­ros. Joten nii­tä on kuun­nel­ta­va.

Lisäk­si puhut­tu ja kir­joi­tet­tu vies­tin­tä ovat hyvin eri­lai­sia. Jos kir­jal­li­ses­sa vies­tin­näs­sä tois­taa samaa asi­aa uudes­taan ja uudes­taan, ihmi­set kyl­läs­ty­vät. Se on saman­lais­ta, kuin jos luki­sim­me heprean­kie­lis­tä runout­ta. Okei, tuo sanot­tiin jo, mik­si se pitää tois­taa? Tämä riip­puu myös puhu­mas­tam­me kie­les­tä.

Suul­li­ses­sa vies­tin­näs­sä tois­to on hyväk­syt­tä­vää ja pakol­lis­ta­kin. Kir­jal­li­ses­sa vies­tin­näs­sä sil­mät voi­vat pala­ta takai­sin. Sitä ajat­te­lee, okei, edel­lä ole­va tie­to yhdis­te­tään myö­hem­min tule­vaan. Mut­ta kun on kyse kor­vis­ta, me unoh­dam­me asian, kun se on men­nyt. Niin­pä tois­ta­mi­nen ei ole ollen­kaan ongel­mal­lis­ta ja tois­ta­mal­la  voi­daan pai­not­taa asioi­ta. Joten on otet­ta­va huo­mioon täl­lai­set sei­kat.

Puhu­tus­sa kie­les­sä ja puhees­sa on lisäk­si tapa­na käyt­tää tiet­ty­jä muo­to­ja, joi­ta emme käyt­täi­si kir­joi­te­tus­sa kie­les­sä. Kii­na­lais­kie­lis­sä on pal­jon täy­te­sa­no­ja kuten ho, ma, le, law, la. Me emme ehkä kir­joi­ta nii­tä, mut­ta jos emme puhues­sam­me käy­tä nii­tä, tun­tuu kuin jotain puut­tui­si. Joten on kuun­nel­ta­va myös täl­lai­sia seik­ko­ja.

Teem­me myös emo­tio­naa­lis­ta ekse­gee­siä. Kir­jal­li­ses­sa vies­tin­näs­sä kir­joi­tam­me: “Jee­sus nuh­te­li Pie­ta­ria”. Mut­ta kun se ilmais­taan suul­li­ses­ti, täy­tyy kysyä: Miten hän nuh­te­li? Nuh­te­li­ko hän anka­ras­ti? Korot­ti­ko hän ään­tään? Miten tämä nuh­te­le­mi­nen ero­aa “tuu­len nuh­te­le­mi­ses­ta”? Ja miten hän sanoi­si sen eri taval­la? Pitää­kö korot­taa ään­tä? Ja jos hän nuh­te­lee tuul­ta, tuu­li on hyvin kova. Pitää­kö hänen huu­taa tuu­lel­le? Vai ei? Joten täl­lai­sia pie­niä seik­ko­ja täy­tyy miet­tiä.

Viit­to­ma­kie­li­sil­lä on emo­tio­naa­li­ses­sa ekse­gee­sis­sä pit­kä etu­mat­ka. Voi­sim­me oikeas­taan käyt­tää viit­to­ma­kie­lis­tä kään­nös­tä emo­tio­naa­li­sen ekse­gee­sin läh­tee­nä. Olin mie­les­tä­ni hyvin siu­nat­tu, kos­ka ker­ran eräs kään­tä­jä­kol­le­ga, joka toi­mii viit­to­ma­kie­len paris­sa, oli Kota Kina­ba­lus­sa ja kut­sui mei­dät tark­kai­le­maan, kun hän tar­kas­tut­ti tii­min­sä kans­sa kään­nös­tä yhtei­söI­lä. Se oli sil­miä avaa­vaa. On usei­ta kään­nök­sen mer­ki­tyk­seen vai­kut­ta­via asioi­ta. Viit­to­ma­kie­les­sä nii­tä ovat käden kor­keus tai kas­vo­nil­meet. Teh­des­sä­ni suul­lis­ta kään­nös­tä ne tuli­vat mie­lee­ni.

Eikö kir­jal­li­sen kään­tä­mi­sen koke­mus ole vält­tä­mä­tön­tä suul­li­se­na kään­nös­kon­sult­ti­na toi­mi­mi­seen? Jos jol­la­kul­la on koke­mus­ta esi­mer­kik­si kuu­ro­jen paris­sa toi­mi­mi­ses­ta, onko ehkä jopa parem­pi, että hän siir­tyy suul­li­seen kään­nös­työ­hön?

Asia-Paci­fic Area Con­sul­tant Task­force (ACT) itse asias­sa edis­tää sitä, että sai­si suul­li­sia kään­nös­kon­sult­te­ja OneS­to­rys­tä tai suul­li­ses­ta raa­ma­tun­ker­to­mus­työs­tä (Oral Bible Sto­rying) – ihmi­siä, joil­la on jo koke­mus­ta suul­li­ses­ta vies­tin­näs­tä.

Mie­les­tä­ni kaik­kea kään­tä­mis­tä kos­ke­vat samat perus­asiat, oli­pa kään­tä­mi­nen kir­jal­lis­ta, suul­lis­ta tai viit­to­ma­kie­lis­tä. Nii­tä ovat se, että var­mis­taa oikean mer­ki­tyk­sen, sel­key­den, luon­nol­li­suu­den ja hyväk­syt­tä­vyy­den. Lisäk­si on mui­ta asioi­ta, joi­ta täy­tyy kuun­nel­la tai tark­kail­la.

Kun kir­jal­lis­ta kään­nös­työ­tä teh­nyt kon­sult­ti vaih­taa suul­li­seen raa­ma­tun­kään­nös­työ­hön, mitä haas­tei­ta hänel­lä ja kään­nös­tii­mil­lä on?

Penan­gin­hok­kie­nin olles­sa kysees­sä pys­tyin itse asias­sa teke­mään joi­ta­kin pää­tök­siä, kos­ka olen kon­sult­ti ja tii­min koke­nein. Sanoin heil­le, että halusin kir­jal­li­sen takai­sin­kään­nök­sen, kos­ka olin huo­lis­sa­ni sii­tä, että suul­li­nen takai­sin­kään­nös oli­si lii­an iso hyp­py minul­le. Takai­sin­kään­nös on kään­nös, joka teh­dään osaa­maa­ni kie­leen, mut­ta  kir­jal­li­ses­sa muo­dos­sa.

Kos­ka ymmär­rän tar­peek­si hok­kie­nin kiel­tä, kuun­te­lin hok­kie­nia ja käy­tän­nös­sä tie­sin, mitä mis­sä­kin jakees­sa sanot­tiin. Kuu­lin ääni­tyk­sen into­naa­tion, kovan tai peh­meän äänen­käy­tön ja tun­neil­mai­sut,  ja samal­la seu­ra­sin sil­mil­lä­ni kir­jal­lis­ta takai­sin­kään­nös­tä.

Se oli minun muka­vuus­vyö­hyk­kee­ni. Tii­mi löy­si takai­sin­kään­tä­jän, joka teki kir­jal­li­sen takai­sin­kään­nök­sen mie­lel­lään. Hänel­le oli haas­ta­vaa teh­dä suul­li­nen takai­sin­kään­nös, se vei hänel­tä enem­män aikaa. Jos en oli­si ymmär­tä­nyt ollen­kaan hok­kie­nia, oli­si suul­li­nen takai­sin­kään­nös itse asias­sa parem­pi. Mut­ta sit­ten haas­tee­ni oli­si ollut kye­tä pro­ses­soi­maan kaik­ki tie­to – eri­tyi­ses­ti kään­nök­sen tark­kuut­ta tar­kas­taes­sa­ni. Muis­tan, että Swap­na (Alexan­der FCBH:sta) sanoi, että hänen täy­tyi jos­kus kuun­nel­la 20–30 ker­taa, kos­ka hän ei ollut var­ma. Hän vain yrit­ti saa­da sii­tä kiin­ni. Se on siis toi­sen­lai­nen tai­to, joka täy­tyy oppia. Jot­kut ovat sii­nä parem­pia, kos­ka toi­set ovat suul­li­sem­pia kuin toi­set – ja visu­aa­li­sem­pia.

ACT on juu­ri käyn­nis­tä­nyt uuden hank­keen suul­li­ses­sa raa­ma­tun­kään­nös­työs­sä. Se on vie­lä hyvin alku­vai­hees­sa, mut­ta voi­sit­ko ker­toa sii­tä? Mitä se pyr­kii saa­vut­ta­maan?

Sen sijaan, että nojai­sim­me kir­jal­lis­ten kään­nös­kon­sult­tien teke­mään tar­kis­tus­työ­hön, tar­vit­sem­me  enem­män ihmi­siä, jot­ka teke­vät (pel­käs­tään) suul­lis­ta raa­ma­tun­kään­nös­työ­tä. Me tar­vit­sem­me siis lisää kon­sult­te­ja. On iso jouk­ko ihmi­siä, jot­ka ovat olleet muka­na suul­li­ses­sa työs­sä, joko OneS­to­rys­sa tai suul­li­ses­sa raa­ma­tun­ker­to­mus­työs­sä (OBS). Heil­lä on jo suul­lis­ta taus­taa. Kun työs­ken­te­lee OneS­to­ryn tai OBS:n tai min­kä tahan­sa suul­li­sen työ­muo­don paris­sa, hal­lit­see jo kään­nök­sen tark­kuu­den var­mis­ta­mi­sen tai­don.

Niin­pä ajat­te­lim­me tar­jo­ta väy­län, jon­ka avul­la voim­me tun­nus­taa hei­dät kon­sul­teik­si. Olem­me mel­kein val­mii­ta ker­to­maan Allians­sin orga­ni­saa­tioil­le ja kump­pa­neil­le täs­tä. Ja saa­tam­me aloit­taa ensi vuon­na.

Onko suul­li­nen raa­ma­tun­kään­nös­työ mie­les­tä­si nyt etusi­jal­la kir­jal­li­sen kään­tä­mi­sen ase­mes­ta vai onko tämä vää­rin­kä­si­tys?

Mie­les­tä­ni kir­jal­li­nen kään­nös on edel­leen kunin­gas kään­nös­ten kes­kuu­des­sa. Mut­ta suul­lis­ta luon­nos­te­lu­työ­tä on teh­ty jo pit­kään. Monet luon­nos­te­le­vat kään­nök­siä edel­leen suul­li­ses­ti. Sit­ten he kir­joit­ta­vat sen ja äänit­tä­vät. Kään­nök­ses­tä tulee parem­pi ja luon­nol­li­sem­pi. Sen vuok­si he teke­vät niin edel­leen. Joten mie­les­tä­ni suul­li­nen kään­tä­mi­nen ei ole uut­ta. Se saa pal­jon huo­mio­ta pää­osin tek­no­lo­gian takia. Nyt käy­tös­sä on Ren­der ja SIL Transc­ri­ber. Suul­li­nen raa­ma­tun­kään­tä­mi­nen itse asias­sa palaa johon­kin sel­lai­seen, jota ihmi­set ovat halun­neet teh­dä kau­an sit­ten. Sil­loin sii­hen ei vain vie­lä ollut tek­no­lo­gi­aa.

Kehit­ty­vät­kö suul­li­set raa­ma­tun­kään­nös­pro­jek­tit lopul­ta kir­jal­li­sik­si kään­nös­pro­jek­teik­si? Vai onko suul­li­nen raa­ma­tun­kään­nös lopul­li­nen pää­mää­rä joil­le­kin kie­lil­le?

Kyl­lä, joil­le­kin kie­lil­le se on lopul­li­nen pää­mää­rä. Se todel­la­kin riip­puu sii­tä, mitä ihmi­set halua­vat. Jos he halua­vat kir­jal­li­sen kään­nök­sen, sii­nä tapauk­ses­sa suul­li­sen kään­nök­sen voi muo­ka­ta kir­jal­li­seen muo­toon. Mut­ta jois­ta­kin kään­nök­sis­tä ihmi­set sano­vat: “Tämä se on. Emme tai­da halu­ta kir­jal­lis­ta kään­nös­tä.”

Luu­len, että perin­tei­ses­ti, kir­kol­li­sis­sa perin­teis­sä, kir­joi­tet­tu kään­nös on Raa­mat­tu. Jois­sa­kin pai­kois­sa ei jopa halu­ta, että ava­taan puhe­lin tai tablet­ti. “Ei tuo ole Raa­mat­tu. Raa­ma­tun täy­tyy olla pape­ri­nen!”

Pal­jon riip­puu siis ihmi­sis­tä, perin­teis­tä ja tar­peis­ta. Penan­gin­hok­kie­nin tapauk­ses­sa luu­len, että emme halua kir­jal­lis­ta muo­toa.  Sanoin: “Jos he halua­vat kir­jal­li­sen Raa­ma­tun, he voi­vat saa­da sen. Jos kaik­ki halua­vat ja jos kirk­ko on samaa miel­tä.” Mut­ta jos siir­ry­tään kir­joi­tet­tuun muo­toon, pas­to­rit tar­kas­te­li­si­vat asi­aa hie­man eri taval­la. He haluai­si­vat, että se näyt­täi­si enem­män kii­na­lai­sel­ta Raa­ma­tul­ta tai NRSV:lta, NIV:lta tai ESV:lta.

Miten te jake­let­te suul­lis­ta Raa­mat­tua? Mai­nit­sit, että se ei ole pel­käs­tään ääni­tet­ty­nä vaan myös video­muo­dos­sa.

Pyyn­tö videos­ta tuli erääl­tä pas­to­ril­ta, jon­ka kirk­koa käy­tim­me kään­nös­ten yhtei­sö­tar­kas­tuk­seen. Hän sanoi, että van­hem­mat ihmi­set itse asias­sa pitäi­si­vät enem­män videos­ta. Sitä me olem­me sit­ten teh­neet. Me lai­toim­me sen You­Tu­been ja jaam­me link­kiä. Pas­to­ri pitää sii­tä eri­tyi­ses­ti sik­si, että koro­nan vuok­si van­hem­man väen ei ole sal­lit­tu kokoon­tua kirk­koon. Niin­pä he lähet­tä­vät video­link­ke­jä tai videoi­ta What­sApp-sovel­luk­sen kaut­ta. Kos­ka asum­me kau­pun­gis­sa, mel­kein jokai­sel­la on kän­nyk­kä. Ja van­hem­mil­la ihmi­sil­lä on myös puhe­li­met tai table­tit.

Olem­me teh­neet yhden kir­jan, ja FCBH tar­kis­taa nau­hoi­tuk­sen, jot­ta sii­tä tuli­si niin hyvä kuin mah­dol­lis­ta. Sit­ten voim­me oikeas­ti jakaa sitä cd:llä, jos joku vie­lä käyt­tää nii­tä, tai muis­ti­kor­teil­la. Ihmi­set tuke­vat kaha­kin­kie­lis­tä ryh­mää lah­joit­ta­mal­la varo­ja muis­ti­kort­tien ja mp3-soit­ti­mien osta­mi­seen ja jake­le­mal­la nii­tä. Muu­ta­man kuu­kau­den välein he päi­vit­tä­vät soit­to­lis­taa, kun he teke­vät lisää ääni­tyk­siä. Mp3-soit­ti­men saa­neet mene­vät vaih­ta­maan muis­ti­kort­te­ja, jot­ta sai­si­vat uusim­mat äänit­teet. Ja kun toi­mi­taan näin, suh­de pysyy yllä, kos­ka aina pala­taan näi­den ihmis­ten luo.

Ihmi­set pitä­vät sii­tä. Jot­kin mp3-soit­ti­mis­ta ovat mel­ko iso­ja ja toi­set pie­nem­piä. Olen näh­nyt isom­mat lait­teet. Eräs rou­va sanoi: “Rakas­tan tätä. Pis­tin sen kaup­paa­ni ja äänen koval­le. Ja rukoi­len, että mie­he­ni kuun­te­lee sitä ja tulee tun­te­maan Her­ran.”

Tie­dän, että sinul­la on mah­ta­via uuti­sia ihmi­sil­tä, jot­ka ovat teke­mi­sis­sä videoi­den ja äänit­tei­den kans­sa.

Tämä on pie­ni tari­na Male­sian Raa­mat­tuseu­ran pää­sih­tee­ril­tä. Hän oli innos­tu­nut, kos­ka joku oli ker­to­nut hänel­le anta­neen­sa iso­äi­dil­leen penan­gin­hok­kie­nin­kie­li­sen videon. Kun iso­äi­ti oli kat­so­nut videon, ilmei­ses­ti yhdes­sä pas­to­rin kans­sa, hän otti Her­ran vas­taan.” 

Erään toi­sen ker­ran eräs kään­tä­jä tar­kis­ti kään­nös­tään ja tuli koh­taan, jos­sa Jee­sus ruok­ki nel­jä­tu­hat­ta ja vii­si­tu­hat­ta ihmis­tä. Tuos­sa koh­das­sa Jee­sus kat­soi ihmi­siä ja sää­li hei­tä, kos­ka he oli­vat kuin lam­paat ilman pai­men­ta. Kään­tä­jä tun­si keho­tus­ta kysyä tar­kas­tus­a­pu­na olleel­ta hen­ki­löl­tä: “Haluat­ko ottaa Her­ran vas­taan? Haluat­ko Jee­suk­sen elä­mää­si?” Kysei­nen hen­ki­lö sanoi kyl­lä. Kun he joh­ti­vat hän­tä rukouk­seen, he kysyi­vät hänel­tä: “Mikä lii­kut­ti sydän­tä­si?” Hän sanoi: “Kun tajusin, että Jee­sus kat­soi ja sää­li myös minua, tun­sin ole­va­ni kuten yksi nois­ta hukas­sa olleis­ta lam­pais­ta.”

Kos­ka ääni­te on teh­ty penan­gin­hok­kie­nik­si, ihmi­set ovat avoi­mem­pia kuun­te­le­maan sitä. Jopa lan­ko­mie­he­ni, joka ei oikeas­taan halun­nut olla mis­sään teke­mi­sis­sä kris­tit­ty­jen kans­sa, halusi kuun­nel­la kään­nös­tä vain sik­si, että se on hänen omal­la kie­lel­lään. 

Haas­tat­te­lu: Ling Lam, Wyclif­fe Glo­bal Alliance

Kään­nös: Ulla Hau­ki­jär­vi

* Nimi muu­tet­tu

Lue aihees­ta lisää.