Kun syö­mi­nen ei rii­tä

”Luke­mi­nen on kuin syö­mis­tä, kir­joit­ta­mi­nen kuin ruu­an lait­ta­mis­ta.” Näin tote­si etio­pia­lai­nen työ­to­ve­ri­ni, kun kes­kus­te­lim­me kir­kon luku­tai­to-ope­tuk­sen haas­teis­ta kon­son kie­lia­lu­eel­la Etio­pias­sa. 

Toden tot­ta! Vaik­ka luke­maan oppi­mi­nen ei ole help­poa yhtei­sös­sä, jos­sa teks­te­jä on tar­jol­la niu­kas­ti eikä kir­joi­tus­ta näe teil­lä ja aito­vie­ril­lä, kir­joit­ta­mi­sen oppi­mi­nen on vie­lä vai­keam­paa. 

Eräs kir­kon luku­tai­to­luo­kan käy­nyt seu­ra­kun­ta­lai­nen ker­toi minul­le osaa­van­sa lukea, mut­ta ei kir­joit­taa. Häm­mäs­tyin. Kon­son aapi­ses­sa on kyl­lä sekä luku- että kir­joi­tus­har­joi­tuk­sia, mut­ta ehkä luku­tai­to­luo­kan opet­ta­ja oli pai­not­ta­nut luke­maan oppi­mis­ta ja jät­tä­nyt kir­joit­ta­mi­sen har­joit­te­lun sivuun. Tai sit­ten kes­kus­te­lu­kump­pa­ni­ni halu oppia luke­maan oli vain ollut suu­rem­pi kuin halu oppia kir­joit­ta­maan. Tai ehkä syy­nä oli väli­nei­den puu­te – luku­tai­to­luo­kis­sa näkee usein oppi­lai­ta, joil­la ei ole muka­naan kynää tai kir­joi­tus­vih­koa.

Kun kirk­ko Kon­sos­sa aloit­ti luku­tai­to-ope­tus­ta yli kak­si­kym­men­tä vuot­ta sit­ten, Uuden tes­ta­men­tin kään­tä­mi­nen kon­son kie­lel­le oli lop­pusuo­ral­la. Luku­tai­to­luok­kiin ilmoit­tau­tu­neet seu­ra­kun­ta­lai­set ker­toi­vat tul­leen­sa mukaan, kos­ka he halusi­vat oppia luke­maan Uut­ta tes­ta­ment­tia. Näin tapah­tui. Uuden tes­ta­men­tin ensim­mäi­nen pai­nos myy­tiin käsis­tä heti. Vähä kate­kis­mus ja lau­lu­kir­ja, johon on koot­tu lähes 200 kon­so­kris­tit­ty­jen teke­mää hen­gel­li­sis­tä lau­lua, ovat niin ikään olleet myyn­ti­valt­te­ja läpi vuo­sien. Myös muu hen­gel­li­nen kir­jal­li­suus käy hyvin kau­pak­si, ja Van­han tes­ta­men­tin kään­nös on pian val­mis. 

Mut­ta opit­tu­aan luke­maan seu­ra­kun­ta­lai­set ryh­tyi­vät kyse­le­mään myös, mitä muu­ta he voi­si­vat lukea hen­gel­li­sen kir­jal­li­suu­den ohel­la. Aja­tus luku­tai­don tuo­mis­ta mah­dol­li­suuk­sis­ta alkoi avar­tua. Kirk­ko jul­kai­si ter­veys­kas­va­tus­ma­te­ri­aa­lia, mate­ma­tii­kan oppi­kir­jan ja suul­li­se­na perin­tee­nä kul­ke­nei­ta kan­san­ta­ri­nois­ta ja arvoi­tuk­sia.  

Mut­ta entä kir­joit­ta­mi­nen? Kuin­ka moni kir­kon luku­tai­to­luo­kan käy­neis­tä on mah­ta­nut jää­dä ilman kir­joi­tus­tai­toa? Oli­si­ko luku­tai­to­luo­kis­sa tar­vet­ta käyt­tää enem­män aikaa kir­joit­ta­mi­sen har­joit­te­luun? Osaa­vat­ko luku­tai­to­luo­kan käy­neet lähet­tää vies­te­jä toi­sil­leen, teh­dä muis­tiin­pa­no­ja tai kir­joit­taa ylös aja­tuk­si­aan? Eikö oli­si tär­ke­ää oppia myös lait­ta­maan ruo­kaa eikä ainoas­taan syö­mään? Voi­si­vat­ko kir­kon luku­tai­to­luo­kat pal­vel­la myös tar­vet­ta saa­da lisää luet­ta­vaa pie­nil­le kie­lil­le, joil­la kir­jal­li­suut­ta on tar­jol­la kovin vähän?  

Aija Kat­rii­na Ahl­berg

Kir­joit­ta­ja vii­meis­te­lee väi­tös­tut­ki­mus­ta uuteen kir­joi­tus­jär­jes­tel­mään siir­ty­mi­ses­tä kon­son kie­les­sä.