Tyh­jä sivu

Tyh­jä sivu edes­sä­ni. 

Mon­ta pääl­lek­käin. 

Vain val­koi­nen pape­ri. Val­koi­nen, tai vaa­lea, ohut pape­ri. 

Vai onko sit­ten­kään? Jokin mus­ta kuvio kier­tää sivul­la. Siris­tän sil­miä­ni. En saa sel­vää.

No nyt. 

Kir­jai­mia! Peräk­käin. Ne muo­dos­ta­vat var­mas­ti sano­ja. 

Sano­ja. Nyt näen. Jot­kin sanois­ta ovat tut­tu­ja. Aina­kin etäi­ses­ti. Toi­set ovat minul­le vain kir­jai­mia peräk­käin. Tun­nis­tan muu­ta­man sanan. Rakas­ti. Kuo­li. Joku rakas­ti ja kuo­li sen takia. Mitä se mer­kit­see? 

Vai­kut­taa, että pape­ril­la ole­vil­la sanoil­la on jokin isom­pi mer­ki­tys, mut­ta en ymmär­rä sitä. Osaan kyl­lä yhdis­tää joi­ta­kin kir­jai­mia ja tuot­taa ään­tei­tä, mut­ta en saa sel­vää mer­ki­tyk­ses­tä. Kir­jai­met  i r t o a v a t  toi­sis­taan. Sanat  h ä v i ä v ä t  pape­riin. Se on yhtä kuin tyh­jä sivu minul­le. 

Mitä­pä tuol­la on väliä, jos en saa sii­tä sel­vää.

Juu­ri tämän takia teem­me raa­ma­tun­kään­nös­työ­tä. Jot­ta näin ei kävi­si. 

Ellen tun­ti­si kiel­tä, jol­la teks­ti on kir­joi­tet­tu. Ellen osai­si lukea sitä. En voi­si ymmär­tää. Se oli­si kuin tyh­jä sivu.

Kään­näm­me toi­voa, jot­ta sivut, sydä­met ja elä­mät eivät jäi­si tyh­jäk­si. 

Teks­ti: Mil­ka Myl­ly­nen