”Ymmär­rät­kö myös mitä luet?”

Papua-Uudes­sa-Gui­neas­sa abau-hei­mon kylä­kou­luis­sa opis­kel­laan omaa äidin­kiel­tä data­pro­jek­to­rei­den avul­la, ja ener­gia saa­daan aurin­gos­ta. Kaik­ki läh­ti liik­keel­le sii­tä, että raa­ma­tun­kään­nös­työ uhka­si valua huk­kaan.

Mai­ja ja Arjen Lock aloit­ti­vat raa­ma­tun­kään­nös­työs­sä abau-hei­mon paris­sa Papua-Uudes­sa-Gui­neas­sa vuon­na 1982. Ensim­mäi­siä osia Mat­teuk­sen evan­ke­liu­mis­ta saa­tiin tar­kas­tus­vai­hee­seen muu­ta­maa vuot­ta myö­hem­min, ja 1988 Arjen Lock kut­sui pai­kal­li­sia usko­via mie­hiä luke­maan vas­ta kään­net­tyä teks­tiä sekä anta­maan palau­tet­ta sii­tä.

Mie­het tun­si­vat pid­gin­kie­li­sen Raa­ma­tun, joten heil­lä oli käsi­tys kir­jas­ta.

Jär­ky­tys joh­taa tekoi­hin

Luku­ko­ke­mus oli kui­ten­kin raa­ma­tun­kään­tä­jäl­le kau­hea, sil­lä mies­ten luke­mis­yri­tyk­set osoit­tau­tui­vat köm­pe­löik­si. Oli lii­kaa sano­ja, joi­ta ei osat­tu lukea, eikä siten ymmär­ret­ty sisäl­töä ollen­kaan. Raa­mat­tu saa­tai­siin kyl­lä kään­net­tyä vuo­sien saa­tos­sa, mut­ta nyt sel­vi­si, että ilman kun­nol­lis­ta luku­tai­toa juu­ri kukaan ei pys­tyi­si luke­maan sitä äidin­kie­lel­lään!

Jota­kin oli teh­tä­vä. Abau-hei­mos­sa on 10 000 hen­keä ja he asu­vat 26 eri kyläs­sä lähel­lä Indo­ne­sian rajaa ole­van Sepik-vir­ran molem­min puo­lin. Luku­tai­toa omal­la kie­lel­lä ei ollut juu­ri ollen­kaan. Edes jon­kin osan hei­mos­ta pitäi­si saa­da luku­tai­to, mut­ta keis­tä tuli­si par­haat luki­jat ja Raa­ma­tun käyt­tä­jät pit­käl­lä juok­sul­la?

Kei­hin panos­te­taan? Vai­kea valin­ta!

Papua-Uudes­sa-Gui­neas­sa van­hat ihmi­set ovat perin­tei­ses­ti arvos­te­tuim­mas­sa ase­mas­sa.  Voi­tai­siin­ko hei­dät opet­taa ensin luke­maan ja kir­joit­ta­maan, jol­loin he välit­täi­si­vät luku­tai­don nuo­rem­mil­le suku­pol­vil­le? Mai­ja Lock opet­ti kyläs­sä van­hem­pia nai­sia, ja hei­dän tai van­ho­jen mies­ten kaut­ta oli­si ken­ties ollut mah­dol­lis­ta pyr­kiä siir­tä­mään luku­tai­toa.

Molem­mat tiet osoit­tau­tui­vat kui­ten­kin hyvin kivi­sik­si, kos­ka van­hem­mat ihmi­set eivät olleet kir­joit­ta­neet kos­kaan mitään, saa­ti sit­ten pitä­neet kynää tai tau­lu­lii­tua kädes­sään. Heil­tä puut­tui ymmär­rys kir­jai­mis­ta, kie­les­tä, kie­lio­pis­ta — mon­ta asi­aa puut­tui ennen kuin oli­si voi­tu aloit­taa var­si­nai­nen luke­mi­nen.

Äidin­kie­lis­ten kou­lu­jen alku

Jäl­jel­le jäi­vät nuo­ret ihmi­set. Kään­tä­jä­jär­jes­tö SIL:n aloit­tees­ta vuon­na 1990 ruvet­tiin perus­ta­maan eri Papua-Uuden-Gui­nean hei­mo­jen pariin äidin­kie­li­siä kou­lu­ja. Huo­mat­tiin, että lap­set oppi­vat hel­pos­ti ja hyvin luke­maan omaa kiel­tään. Heil­le hyp­py suo­raan englan­nin kie­len oppi­mi­seen oli sel­väs­ti vai­keam­paa, kos­ka englan­ti oli kai­kil­ta osin vie­ras­ta.

Luku­tai­don ansios­ta perus­kou­lu alkoi men­nä parem­min. Englan­nin­kin oppi­mi­nen sujui hyvin, ja kun nämä perus­kou­lun käy­neet haki­vat ylä­kou­luun, pää­sy­ko­keis­ta pää­si läpi kak­si- tai jopa kol­min­ker­tai­nen mää­rä ver­rat­tu­na aiem­paan.

Mikä mene­tel­mä!

Loc­kit oli­vat haas­teen edes­sä abau-hei­mos­sa: Opet­ta­mi­seen tar­vit­tiin mene­tel­mä ja raken­teet, jot­ta ope­tus­suun­ni­tel­ma voi­tai­siin monis­taa kaik­kiin kylä­kou­lui­hin ja saa­vu­tet­tai­siin saman­ta­soi­sia tulok­sia. Näis­sä olo­suh­teis­sa toi­min­ta­mal­lin pitäi­si olla yksin­ker­tai­nen ja tie­don tut­tua eli asioi­den tuli­si nous­ta oman hei­mon elä­mäs­tä, luon­non­kier­ros­ta ja muis­ta kyläe­lä­män aiheis­ta.

Tilan­ne kehit­tyi hyvään suun­taan, kun Loc­kit tapa­si­vat austra­lia­lai­sen Mary Strin­ge­rin ja kuu­li­vat hänel­tä Mul­ti Stra­te­gy ‑mene­tel­mäs­tä, jos­sa ana­lyyt­ti­nen ja koko­nais­val­tai­nen puo­li kul­ke­vat käsi kädes­sä.

Tätä sovel­let­tiin abau-kie­len lukuo­pe­tuk­seen ja teh­tiin sel­keä, teho­kas ope­tus­oh­jel­ma. Se monis­te­tiin abau-kylä­kou­lui­hin ja teh­tiin oppi­kir­jo­ja. Tulok­set oli­vat lupaa­via ja täl­lä taval­la toi­mit­tiin vuo­sia. Kun hyvät tulok­set kuu­lui­vat ope­tus­vi­ran­omai­sil­le asti, kylä­kou­lut niin abau-hei­mos­sa kuin muu­al­la­kin maas­sa siir­tyi­vät yhteis­kun­nan yllä­pi­tä­mik­si.

Laa­ja-alai­sen kou­lu-uudis­tuk­sen vai­keus

Val­tion kou­lu­jen aika­na oli kui­ten­kin pal­jon mate­ri­aa­li­pu­laa ja pal­kat­tiin sel­lai­sia­kin opet­ta­jia, jot­ka eivät edes osan­neet omaa kiel­tään. Opet­ta­mi­sen taso las­ki eikä kou­lu­lai­tok­ses­sa ollut kont­rol­lia, joka oli­si seu­ran­nut tulok­sia.

Tilan­ne huo­mat­tiin joi­den­kin vuo­sien pääs­tä ylem­mis­sä kou­luas­teis­sa, kun perus­kou­lun läpäis­sei­den las­ten luku­tai­to todet­tiin pää­osin hei­kok­si. Asian saa­tua jul­ki­suut­ta hal­li­tus päät­ti vetäy­tyä näi­den alim­man asteen kylä­kou­lu­jen yllä­pi­dos­ta ja kes­kit­tyä englan­nin­kie­li­sen perus­kou­lun yllä­pi­tä­mi­seen. Kaik­ki ylem­män tason kou­lu­tus oli englan­nin­kie­lis­tä.

Pai­ne van­han­mal­li­siin kylä­kou­lui­hin kas­vaa

Abau-kylis­sä oli ihmi­siä, jot­ka oli­vat opis­kel­leet näis­sä 90-luvun äidin­kie­li­sis­sä kou­luis­sa, oppi­neet siel­lä luke­maan suju­vas­ti ja menes­ty­neet myö­hem­min elä­mäs­sä. Koro­na-aika­na Arjen Loc­kin val­men­ta­mat opet­ta­jien kou­lut­ta­jat kier­si­vät kylis­sä ja kuu­li­vat useas­ti, että van­hem­mat halusi­vat enti­set kou­lut takai­sin.

Abau-toi­mis­toon tuli pyyn­tö­jä kou­lu­jen avaa­mi­ses­ta kyliin. Kylis­tä alkoi­kin tul­la pyy­tä­mät­tä lis­to­ja haluk­kais­ta oppi­lais­ta. Englan­nin­kie­lis­ten perus­kou­lu­jen opet­ta­jat puol­si­vat näi­tä pyyn­tö­jä ja sanoi­vat, että kou­lun­käyn­ti perus­kou­lus­sa ete­ni sel­väs­ti parem­min heil­lä, joil­la oli oman kie­len luku- ja kir­joi­tus­tai­to hal­lin­nas­sa.

Oma-aloit­teis­ta intoa kou­lu­jen puo­les­ta

Joh­ta­vat abau-opet­ta­jat kuu­li­vat vies­tit ja kut­sui­vat opet­ta­ja­kurs­sin kool­le. He alkoi­vat itse val­men­taa uusia opet­ta­jia, ja vuon­na 2021 oli­kin kou­lu­tet­tu jo 45 opet­ta­jan jouk­ko. Sit­ten jou­dut­tiin odot­ta­maan koro­nan päät­ty­mis­tä, jot­ta kou­lut voi­tai­siin ava­ta.

Kir­ja­va­ras­tos­ta löy­det­tiin vie­lä jon­kin ver­ran kir­jo­ja ja mones­sa paik­kaa kak­si oppi­las­ta opis­ke­li samas­ta kir­jas­ta, mut­ta innok­kai­ta oppi­joi­ta se ei hai­tan­nut.

Ilois­ta tal­koo­miel­tä

Abau-kan­san toi­me­liai­suus näkyi sii­nä, että kai­kis­sa kylis­sä joko kun­nos­tet­tiin tai ruvet­tiin raken­ta­maan uusia kou­lu­ra­ken­nuk­sia tie­tä­mät­tä, mil­loin ope­tus voi­tai­siin saa­da alka­maan. Kaik­ki teh­tiin tal­koil­la ja mate­ri­aa­lit saa­tiin kyläs­tä: puut, liaa­nit sito­mi­seen, nau­lat kylä­läi­sil­tä lah­joi­tuk­si­na.

Tie­to tilan­tees­ta kan­tau­tui myös Suo­meen.

Arjen ja Mai­ja Lock suun­nit­te­li­vat käyn­tiä abau-hei­mon luo vuo­sien 2022–23 tait­tees­sa. Arjen näki, että ope­tus­ta voi­daan tehos­taa pal­jon nyky­tek­nii­kal­la. Perin­tei­sen lii­tu­tau­lun ohel­la voi­daan käyt­tää data­pro­jek­to­ria, diat ja kuvat voi­daan hei­jas­taa mat­ka­pu­he­li­mel­ta val­ko­kan­kaal­le.

Käyt­tö­voi­ma saa­tai­siin aurin­ko­pa­nee­leis­ta.

Huip­pu­kou­lu suo­raan aurin­ko­säh­köl­lä

Syk­syl­lä 2022 Loc­kit käyn­nis­ti­vät keräyk­sen kalus­to­jen saa­mi­sek­si abau-hei­mol­le. Kun keräys päät­tyi, varo­ja oli saa­tu jopa 15 tek­niik­ka­pa­ke­tin kus­tan­nuk­siin. Yhden pake­tin kus­tan­nuk­set peril­le tuo­tui­na oli­vat rei­lun tuhan­nen euron luok­kaa.

Arjen työs­ti kol­mi­vuo­ti­sen oppi­ma­te­ri­aa­lin säh­köi­seen muo­toon, ja lop­pu­met­reil­lä pys­tyi vie­lä lisää­mään sin­ne ääni­näyt­tei­tä tuke­maan var­sin­kin englan­nin kie­len ope­tus­ta kol­man­nen kou­lu­vuo­den ope­tus­oh­jel­maan.

Oma­va­rai­nen toi­min­ta

Kos­ka val­tio oli vetäy­ty­nyt kylä­kou­lu­jen yllä­pi­dos­ta, kylä­kou­luis­sa on pie­net kou­lu­mak­sut, jot­ka kerä­tään yhteen kas­saan ja jos­ta opet­ta­jil­le anne­taan tas­ku­ra­haa. Nyt raha ei ole ylly­ke, vaan opet­ta­jia innos­taa halu aut­taa oman kylän lap­sia ja toi­mia oman kie­len par­haak­si. Yksi haas­te on saa­da kou­lu­kir­jo­ja, vaik­ka nii­den tar­ve uuden tek­nii­kan myö­tä ei ole niin suu­ri kuin ennen.

Kir­jat kier­tä­vät ja ne palau­te­taan kou­luun, kun oppi­las on käy­nyt kou­lun läpi. Kui­ten­kin kir­jo­jen kes­ki­mää­räi­nen eli­ni­kä on kym­me­nen vuo­den luok­kaa, ja lisä­hä­vik­kiä tulee kos­tei­den vii­dak­ko-olo­suh­tei­den takia.

Opet­ta­mis­työ kes­tä­vän kehi­tyk­sen kuviois­sa

Loc­kit meni­vät abau-kylään mar­ras­kuus­sa 2022 samaan aikaan, kun tek­niik­ka­pa­ket­te­ja siir­ret­tiin sin­ne. Tuol­loin 13 kou­lua oli jo sel­lai­sel­la val­mius­ta­sol­la, että ope­tus­tek­niik­ka­pa­ket­tia voi­tiin aja­tel­la otet­ta­vak­si käyt­töön. Jos kylä­kou­lus­sa ei ole tek­niik­ka­ka­lus­toa, käy­te­tään perin­teis­tä lii­tu­tau­lua.

Tam­mi­kuun 2023 kou­lu­tus kes­ti kol­me viik­koa, ja sen aika­na opet­ta­jat syven­tyi­vät Mul­ti Stra­te­gyyn vie­lä ker­ran — jot­kut ensim­mäis­tä ker­taa. Opet­ta­jien mää­rä oli nous­sut sataan­kah­teen­kym­me­neen.

Opet­ta­mis­ta har­joi­tel­tiin oikei­den oppi­lai­den kans­sa kah­dek­sal­la kalus­tol­la rin­nak­kain. Samal­la orga­ni­soi­tiin kyliin opet­ta­ja­tii­mit ja jaet­tiin luku­kausi­vuo­rot. Näin kul­le­kin opet­ta­jal­le jää aikaa huo­leh­tia omas­ta puu­tar­has­ta ja talou­des­ta, raken­taa omat talot ja kanoo­tit.

Kun Loc­kit pala­si­vat Suo­meen vii­den kuu­kau­den mat­kal­taan hel­mi-maa­lis­kuus­sa 2023, he oli­vat kii­tol­li­sia saa­tu­aan olla muka­na abau-hei­mon innos­tuk­sen ja ilon aal­los­sa. Tär­keä luku­tai­don tuki­toi­mi oli eden­nyt. Nyt kylä­kou­lu avaa hyvät mah­dol­li­suu­det saa­da lap­set kes­tä­vän kou­lu­me­nes­tyk­sen alkuun. Monil­le se antaa uuden­lais­ta itse­var­muut­ta, jon­ka sii­vin kou­lun­käyn­ti voi jat­kua vaik­ka yli­opis­toon saak­ka.

Kaik­kien per­hei­den varal­li­suus ei kui­ten­kaan rii­tä pitem­pään kou­lun­käyn­tiin. Monet tytöt jou­tu­vat jää­mään kotiin hoi­ta­maan nuo­rem­pia sisa­ruk­sia, jol­loin kou­lu­tie saat­taa päät­tyä jo kol­men vuo­den jäl­keen. Mut­ta sil­loin­kin kylä­kou­lu on Loc­kien mukaan pys­ty­nyt avaa­maan jokai­sel­le lap­sel­le ikku­nan isoon maa­il­maan ja lah­joit­ta­maan heil­le elin­tär­keän luku­tai­don. Se on lah­ja, jon­ka vie­mi­ses­sä ja toteut­ta­mi­ses­sa on Loc­keil­la mitä suu­rin ilo olla muka­na.

Tänä vuon­na on 1200 las­ta 26 eri kou­lus­sa. Näin kään­net­ty abau-raa­mat­tu jal­kau­tuu nyt aina­kin hei­dän elä­mään­sä tär­keä­nä osa­na luke­mis­kult­tuu­ria, ja he myös ymmär­tä­vät mitä luke­vat.

Teks­ti: Ari Kas­te­poh­ja

Kuvat: Mai­ja ja Arjen Loc­kin albu­mi

Jut­tu on alun­pe­rin jul­kais­tu Suo­men Viik­ko­leh­des­sä.