Lähe­tys­työn­te­ki­jä kie­len ja kult­tuu­rin oppi­ja­na

”Täy­tyy oppia, ennen kuin voi opet­taa. Täy­tyy kuun­nel­la, ennen kuin voi puhua.” Näin tote­aa lähe­tys­työn­te­ki­jän asen­tees­ta Carol Orwig, joka on toi­mi­nut kie­len ja kult­tuu­rin oppi­mis­tai­to­jen kon­sult­ti­na 25 vuo­den ajan ja opet­ta­nut vuo­sien saa­tos­sa myös suur­ta osaa suo­ma­lai­sis­ta Wyclif­fe Raa­ma­tun­kään­tä­jien jäse­nis­tä.

Semi­naa­ri­huo­nees­ta kuu­luu arme­nian­kie­lis­tä puhet­ta. Pöy­dän ympä­ril­lä istuu vii­si opis­ke­li­jaa, jot­ka kuun­te­le­vat ohjaa­jan­sa anta­mia ohjei­ta ja toteut­ta­vat ne pöy­däl­lä ole­via esi­nei­tä käyt­täen. Välil­lä opis­ke­li­jat myös sano­vat toi­sil­leen jota­kin, mut­ta pää­asias­sa he kuun­te­le­vat ohjaa­jan­sa lyhyi­tä lausei­ta. Sit­ten yksi opis­ke­li­jois­ta selit­tää seu­raa­van har­joi­tuk­sen englan­nik­si ohjaa­jal­le sekä opis­ke­li­ja­to­ve­reil­leen. Edel­li­se­nä päi­vä­nä ryh­mä oli val­mis­ta­nut yhdes­sä arme­nia­lais­ta ruo­kaa ja otta­nut tilan­tees­ta valo­ku­via. Nyt hei­dän pitäi­si kuvien poh­jal­ta ker­toa arme­niak­si,  miten ruo­an­lait­to tapah­tui.

Vie­rei­sis­sä huo­neis­sa kokoon­tu­vis­sa ryh­mis­sä käy­te­tään far­sinja unka­rin kie­liä. Osal­lis­tu­jat ovat opis­ke­li­joi­ta Ison-Bri­tan­nian Wyclif­fe Raa­ma­tun­kään­tä­jien (Wyclif­fe UK) jär­jes­tä­mäl­lä kie­len ja kult­tuu­rin oppi­mis­tai­to­jen kurs­sil­la (LACA, Lan­gua­ge and Cul­tu­re Acqui­si­tion). Kurs­si kes­tää koko­nai­suu­des­saan kuusi viik­koa, jos­ta kol­men vii­kon ajan opis­ke­li­jat pää­se­vät sovel­ta­maan kurs­sil­la esi­tel­ty­jä mene­tel­miä heil­le ennes­tään tun­te­mat­to­man kie­len oppi­mi­seen. Var­si­nai­se­na tar­koi­tuk­se­na ei siis ole oppia sen parem­min arme­ni­aa, far­sia kuin unka­ria­kaan, vaan vah­vis­taa opis­ke­li­joi­den kykyä oppia tule­vai­suu­des­sa mitä tahan­sa uut­ta kiel­tä ja kult­tuu­ria. Kurs­sin har­joi­tus­kie­let vaih­te­le­vat vuo­sit­tain sen mukaan, min­kä kiel­ten puhu­jia on saa­ta­vil­la avus­ta­jik­si.

Val­mis­tau­tu­mis­ta tur­val­li­suu­den tun­teen menet­tä­mi­seen

”Kurs­si on aut­ta­nut minua ajat­te­le­maan kie­len oppi­mis­ta uudel­la taval­la,” tote­aa Englan­nis­ta kotoi­sin ole­va Sha­ron. ”Kaik­ki aikai­sem­mat koke­muk­se­ni kie­len oppi­mi­ses­ta ovat olleet luok­ka­huo­nees­sa ja tapah­tu­neet opet­ta­jan ja oppi­kir­jo­jen väli­tyk­sel­lä.”

Sha­ro­nin tule­va työ on mah­dol­li­ses­ti Län­si-Afri­kas­sa, ja hän poh­tii, mikä uuteen kult­tuu­riin sopeu­tu­mi­ses­sa tulee ole­maan vai­kein­ta. ”Täy­tyy todel­la val­mis­tau­tua sii­hen, ettei kyke­ne­kään toi­mi­maan osaa­ja­na uudes­sa ympä­ris­tös­sä. Kun olem­me oman kult­tuu­rim­me kes­kel­lä, tun­nem­me olom­me monin tavoin tur­val­li­sek­si: Osaam­me kie­len, tie­däm­me miten asiat toi­mi­vat. Voi olla muser­ta­va koke­mus, jos ei ole val­mis­tau­tu­nut menet­tä­mään tätä tur­val­li­suu­den­tun­net­ta, kun muut­taa vie­raan kult­tuu­rin kes­kel­le.”

Har­joi­tus­tun­nin päät­ty­mi­ses­tä muis­tut­ta­vat kou­lu­tus­kes­kuk­sen vie­res­sä sijait­se­van Glouces­te­rin kate­draa­lin kel­lot, jot­ka lyö­vät tasa­tun­nin mer­kik­si. LACA-kurs­si kuu­luu sekä kent­tä­ling­vis­tii­kan että luku­tai­to­työn mais­te­rin tut­kin­toi­hin, joi­ta Wyclif­fe UK tar­jo­aa yhdes­sä Redclif­fe Col­le­gen ja Glouces­te­rin yli­opis­ton kans­sa. Kou­lu­tus­oh­jel­ma siir­tyi Glouces­te­riin, kun Wyclif­fe UK luo­pui omas­ta Hors­leys Gree­nin kurs­si­kes­kuk­ses­taan vuon­na 2013.

Useim­mat kou­lu­tus­oh­jel­man opis­ke­li­jois­ta ovat suun­tau­tu­mas­sa raa­ma­tun­kään­nös­työ­hön. Monet heis­tä suo­rit­ta­vat mais­te­rin tut­kin­non, johon sisäl­tyy pit­kä kent­tä­työ­jak­so. Osa opis­ke­li­jois­ta on läh­dös­sä muun tyyp­pi­seen lähe­tys­työ­hön, ja heis­tä useim­mat osal­lis­tu­vat pel­käl­le LACA-kurs­sil­le.

LACA-kurs­sin vetä­jä Carol Orwigon toi­mi­nut kie­len ja kult­tuu­rin oppi­mis­tai­to­jen kon­sult­ti­na 25 vuo­den ajan. Mitä hän ajat­te­lee sii­tä, mik­si kie­len ja kult­tuu­rin oppi­mi­nen on lähe­tys­työn­te­ki­jäl­le tär­ke­ää?

”Jot­kut läh­te­vät lähe­tys­työ­hön siten, että heil­lä on val­miit saar­nat ja todis­tus­pu­heen­vuo­rot mie­les­sään,” Carol sanoo. ”He ajat­te­le­vat, että vie­ras kie­li on vain jon­kin­lai­nen koo­dis­to, joka hei­dän täy­tyy oppia julis­taak­seen evan­ke­liu­mia. He eivät ymmär­rä, että he ehkä yrit­tä­vät vas­ta­ta kysy­myk­siin, joi­ta ihmi­sil­lä ei ole, eivät­kä hei­dän val­miik­si kir­joi­te­tut saar­nan­sa vält­tä­mät­tä vas­taa ihmis­ten hen­gel­li­siin tar­pei­siin. Uuden kie­len ja kult­tuu­rin oppi­mi­nen vaa­tii oppi­jan ase­man omak­su­mis­ta. Täy­tyy oppia ennen kuin voi opet­taa. Täy­tyy kuun­nel­la ennen kuin voi puhua. Oppi­mis­pro­ses­sin kaut­ta lähe­tys­työn­te­ki­jäs­tä tulee pal­jon vai­kut­ta­vam­pi Kris­tuk­sen ilo­sa­no­man välit­tä­jä.”

Carol itse aloit­ti raa­ma­tun­kään­nös­työn uran­sa Mek­si­kos­sa chi­nan­teco-kie­len paris­sa 1970-luvul­la. Työs­ken­nel­les­sään Kame­ru­nis­sa, Län­si-Afri­kas­sa 1980-luvul­la, hän alkoi eri­kois­tua kie­len ja kult­tuu­rin oppi­mi­seen liit­ty­viin kysy­myk­siin. Koti­maas­saan Yhdys­val­lois­sa sekä Englan­nis­sa jär­jes­tet­tä­vän kou­lu­tuk­sen lisäk­si Carol on vuo­si­kym­men­ten var­rel­la val­men­ta­nut lähe­tys­työn­te­ki­jöi­tä muun muas­sa Thai­maas­sa, Indo­ne­sias­sa ja Alba­nias­sa.

”Ker­ran hain opet­ta­jak­si maa­han­muut­ta­jien englan­nin kurs­sil­le Yhdys­val­lois­sa ja minul­ta kysyt­tiin, mik­si juu­ri minut pitäi­si pal­ka­ta työ­hön. Vas­ta­sin, että hei­dän tuli­si ottaa minut, kos­ka tie­dän, mil­tä tun­tuu olla ulko­maa­lai­nen.”

Maa­il­ma lap­sen sil­min

LACA-kurs­sil­la opis­ke­li­jat oppi­vat ja har­joit­te­le­vat monia eri kie­le­nop­pi­mis­tek­nii­koi­ta ja mene­tel­miä. Kes­kei­sin­tä on ehkä kui­ten­kin oppia lähes­ty­mään kie­len oppi­mis­ta kom­mu­ni­kaa­tion näkö­kul­mas­ta ja oppi­maan kiel­tä ja kult­tuu­ria asiayh­tey­des­sä. Roma­nias­ta kotoi­sin ole­vat Marius ja Mihae­la Taciucval­mis­tau­tu­vat läh­te­mään kah­den pie­nen lap­sen­sa kans­sa Papua-Uuteen-Gui­ne­aan.

”Etu­kä­teen odo­tim­me ehkä oppi­vam­me LACA-kurs­sil­la jon­kin val­lan­ku­mouk­sel­li­sen kie­le­nop­pi­mis­ta­van, mut­ta oikeas­taan se, mitä olem­me oppi­neet, vas­taa pit­käl­ti sitä, miten lap­set oppi­vat kiel­tä luon­nos­taan,” Marius ker­too. ”Oleel­lis­ta on olla kiel­tä puhu­van yhtei­sön kes­kuu­des­sa ja har­joi­tel­la pal­jon. Mei­dän tulee oppia uudel­leen kat­so­maan maa­il­maa lap­sen sil­min.”

”Tämä on tie­tys­ti vähän lii­oi­tel­tua. Toki voim­me käyt­tää hyväk­sem­me myös aikui­sen tai­to­ja ja koke­muk­sia kie­len oppi­mi­ses­sa. Ei mei­dän esi­mer­kik­si tar­vit­se odot­taa vuot­ta, kuten vas­ta­syn­ty­neen vau­van, ennen kuin alam­me puhua kiel­tä.”

Aikui­sen oppi­jan kyky­jä LACA-kurs­sil­la toki tar­vi­taan­kin eri­lai­sia teo­rioi­ta ja mene­tel­miä arvioi­des­sa, essei­tä kir­joi­tet­taes­sa ja kiel­ten ään­ne­jär­jes­tel­mää kuvail­les­sa. Myös Carol Orwig kui­ten­kin koros­taa, että kysees­sä ei ole etu­pääs­sä aka­tee­mi­nen har­joi­tus:

”Kie­len oppi­mi­nen ei ole pas­sii­vi­nen, älyl­li­nen akti­vi­teet­ti. Jos­sain vai­hees­sa tulet tar­vit­se­maan kiel­tä toi­sen ihmi­sen kans­sa kom­mu­ni­koi­mi­seen,” tote­aa Carol. ”LACA-kurs­sin käy­mi­nen aut­taa ymmär­tä­mään kult­tuu­rien väli­sen kom­mu­ni­kaa­tion perus­tei­ta ja tule­maan tie­toi­sem­mak­si oman kult­tuu­rin arvois­ta ja usko­muk­sis­ta ja sii­tä,  kuin­ka ne saat­ta­vat olla ris­ti­rii­das­sa tois­ten ihmis­ten arvo­jen ja usko­mus­ten kans­sa.”

Marius Taciuc poh­tii kult­tuu­rie­ro­jen ymmär­tä­mi­sen tär­keyt­tä Papua-Uuteen-Gui­ne­aan sopeu­tu­mi­ses­sa:

”Esi­mer­kik­si aika­kä­si­tys saat­taa olla Papua-Uudes­sa-Gui­neas­sa hyvin eri­lai­nen. Mei­dän tulee olla kär­si­väl­li­siä ja sopeu­tua.”

Mihae­la tote­aa, ”Mei­dän ei tule tuo­mi­ta eri kult­tuu­ris­ta tule­vaa ihmis­tä.” Marius jat­kaa, ”Monet työ­to­ve­reis­tam­me tule­vat ole­maan ame­rik­ka­lai­sia, ja hei­dän kult­tuu­rin­sa on hyvin eri­lai­nen kuin mei­dän. Papua­lais­ten kult­tuu­rien oppi­mi­sen lisäk­si mei­dän täy­tyy kye­tä sopeu­tu­maan län­si­mais­ten työ­to­ve­riem­me kult­tuu­rei­hin.”

Mitä on hyvä kie­li­tai­to?

Wyclif­fe Raa­ma­tun­kään­tä­jät on aina pai­not­ta­nut kie­len oppi­mi­sen tär­keyt­tä. Useim­mat raa­ma­tun­kään­nös­työ­hön läh­te­vät voi­vat kes­kit­tyä ensim­mäis­ten 1–2 vuo­den ajan pää­asias­sa hen­ki­lö­koh­tai­seen kie­len ja kult­tuu­rin oppi­mi­seen. Mut­ta mis­tä hyvä kie­li­tai­to oikeas­taan muo­dos­tuu? Carol Orwig ker­too:

”Yksi tapa lähes­tyä kie­len oppi­mis­ta on jakaa se kol­meen osa-alu­ee­seen: muo­toon, mer­ki­tyk­seen ja käyt­töön. Muo­don hal­lit­se­mi­nen tar­koit­taa, että osaa ään­tää kiel­tä riit­tä­vän hyvin, jot­ta tulee ymmär­re­tyk­si eikä vie­ras koros­tus ole niin voi­ma­kas, että se ärsyt­tää. Se tar­koit­taa myös sitä, että osaa käyt­tää kie­lio­pil­li­sia raken­tei­ta oikein, mukaan lukien epä­sään­nöl­li­set muo­dot. Mer­ki­tyk­sen hal­lit­se­mi­nen on eri­tyi­sen tär­ke­ää sanas­ton osal­ta, mut­ta myös kie­lio­pil­lis­ten mer­ki­tys­ten hal­lin­ta on oleel­lis­ta.

Vai­kein­ta useil­le ihmi­sil­le on oppia käyt­tä­mään kiel­tä oikein – mil­loin mitä­kin sanaa tai kie­lio­pil­lis­ta raken­net­ta käy­te­tään. Mis­sä kie­lel­li­sis­sä tai sosi­aa­li­sis­sa kon­teks­teis­sa, mil­loin tai kenen kans­sa puhut­taes­sa mitä­kin raken­net­ta tai sanaa käy­te­tään?

Sanoi­sin­kin, että ’hyvä kie­li­tai­to’ tar­koit­taa sitä, että osaa puhua riit­tä­vän oikea­kie­li­ses­ti, jot­ta tulee ymmär­re­tyk­si, ja että osaa muo­toil­la sanot­ta­van­sa kuhun­kin tilan­tee­seen sopi­vas­ti, jot­ta tulee ymmär­re­tyk­si tah­to­mal­laan taval­la. Tämä jäl­kim­mäi­nen vaa­tii kie­lel­lis­ten tai­to­jen lisäk­si kult­tuu­rin tun­te­mis­ta ja vuo­ro­vai­ku­tus­tai­to­ja. Hyvän kie­li­tai­don hank­ki­mi­nen onkin pal­jon hel­pom­paa, kun elää sel­lai­sen yhtei­sön kes­kel­lä, jos­sa kiel­tä puhu­taan.”

Spi­taa­li­sia kalo­ja

Kun aset­taa itsen­sä oppi­jan ase­maan, niin eikö sil­loin väis­tä­mät­tä tee myös vir­hei­tä?

”Voi, minä olen teh­nyt niin pal­jon vir­hei­tä!” Carol huu­dah­taa. ”Esi­mer­kik­si ker­ran  Mek­si­kos­sa sanoin vahin­gos­sa erääl­le nai­sel­le chi­nan­tecok­si, että hänen tor­til­lan­sa hai­si­vat pahal­le, kun tar­koi­tuk­se­ni oli kehua nii­tä her­kul­li­sik­si. Saman­kal­tai­ses­sa tilan­tees­sa Kame­ru­nis­sa tote­sin, syö­tyä­ni minul­le tar­jot­tua kalaa, että kaloil­la oli spi­taa­li. Ehkä minun pitäi­si olla kom­men­toi­mat­ta ihmis­ten ruo­an­lait­to­tai­toa!”

Carol Orwig on opet­ta­nut LACA-kurs­sil­la ja sen edel­tä­jil­lä nel­jäl­lä vuo­si­kym­me­nel­lä. Kurs­sin kehit­tä­mi­ses­sä nyky­muo­toon­sa hänel­lä on ollut kes­kei­nen roo­li. Ensi vuon­na LACA-kurs­sin veto­vas­tuu saa kui­ten­kin siir­tyä muil­le, vaik­kei Carol koko­naan ole­kaan vie­lä jää­mäs­sä eläk­keel­le kon­sul­tin teh­tä­vis­tään. Anne­taan Caro­lin ker­toa vie­lä vuo­si­kym­men­ten koke­muk­ses­ta, mil­lai­nen on hyvä kie­len oppi­ja:

”Monet eri teki­jät vai­kut­ta­vat kie­len oppi­mi­seen, eivät­kä kaik­ki hyvät kie­len oppi­jat ole saman­lai­sia. Jot­kut ovat toki luon­nos­taan kie­lel­li­ses­ti lah­jak­kaam­pia kuin toi­set, aivan kuten jot­kut ovat musi­kaa­li­sem­pia kuin toi­set. Mut­ta kuka tahan­sa oppii soit­ta­maan vir­siä pia­nol­la, jos todel­la halu­aa. Samoin jokai­nen, joka on moti­voi­tu­nut, oppii kom­mu­ni­koi­maan vie­raal­la kie­lel­lä. Sanoi­sin, että moti­vaa­tio ja asen­ne ovat kie­len oppi­jal­le vähin­tään yhtä tär­kei­tä kuin lah­jak­kuus.”

Tämän vuo­den LACA-kurs­sin opis­ke­li­jois­ta yksi on läh­dös­sä Beni­niin, yksi palaa­mas­sa työ­hön Etio­pi­aan ja yksi suun­tau­tu­mas­sa Lähi-itään. Taciucin per­heen lisäk­si muu­ta­ma muu on läh­dös­sä Papua-Uuteen-Gui­ne­aan. Osal­la opis­ke­li­jois­ta tule­va työs­ken­te­ly­maa on vie­lä var­mis­tu­mat­ta. Ne, jot­ka suo­rit­ta­vat mais­te­rin tut­kin­toa, jat­ka­vat Glouces­te­ris­sa jou­luun saak­ka ja palaa­vat parin vuo­den kulut­tua lisä­kurs­se­ja ja tut­kiel­man kir­joit­ta­mis­ta var­ten.

”LACA-kurs­sil­la olem­me saa­neet kie­len ja kult­tuu­rin oppi­mi­seen työ­ka­lu­ja, joi­ta voim­me sovel­taa omiin tar­pei­siim­me, tote­aa Mihae­la Taciuc ja jat­kaa, ”Olen nyt vas­ta tois­ta ker­taa elä­mäs­sä­ni koti­maa­ni Roma­nian ulko­puo­lel­la. Minul­le LACA-kurs­si itses­sään on ollut kult­tuu­rien­vä­li­nen koke­mus.”

Han­nu Sor­sa­mo

Kir­joit­ta­ja on Wyclif­fe Raa­ma­tun­kään­tä­jien toi­min­nan­joh­ta­ja, mut­ta vas­taa myös fone­tii­kan ope­tuk­ses­ta LACA-kurs­sil­la. Jut­tu on jul­kais­tu jou­lu­kuus­sa 2016 Sanal­la sanoen ‑leh­des­sä.

Kuvat Han­nu Sor­sa­mo ja Ben­ny G.

Mikä­li har­kit­set kurs­sien suo­rit­ta­mis­ta osa­na raa­ma­tun­kään­nös­työ­hön suun­tau­tu­mis­ta, ole ensin yhtey­des­sä Wyclif­fe Raa­ma­tun­kään­tä­jiin Suo­mes­sa.