Kut­sut­tu yhdes­sä

Yli 960 kilo­met­rin pääs­sä Papuan ran­ni­kos­ta, Ban­dan­mer­ta reu­nus­ta­vien tuli­pe­räis­ten saar­ten ket­jus­sa heräi­lee Ambo­nin saa­ri. Aurin­ko hii­pii saa­ren veh­mai­den vuor­ten ylle kyl­vet­täen pien­tä lah­tea peh­meäs­sä valos­sa. Sään­piek­sä­mät pui­set kalas­tus­ve­neet kimal­te­le­vat lah­tea täplit­täen, kuin var­tio­mie­het ase­mis­saan. Yhtäk­kiä pei­li­kir­kas vesi pärs­käh­te­lee ympä­riin­sä, kun päi­vän ensim­mäi­set kalas­ta­jat kah­laa­vat vai­vat­to­mas­ti venei­siin­sä.

Lähim­mäl­lä ran­nal­la tuu­hei­den pak­su­jen pui­den seas­sa alkaa käy­dä kuhi­na ja vesi vah­vis­taa nau­run ja vilk­kaan jut­te­lun äänet. Nai­set ja tytöt levit­täy­ty­vät ran­nal­le ja tun­gek­si­vat veden­ra­jas­sa san­got ja uni­set vau­vat sylis­sään val­mii­na otta­maan vas­taan kalas­ta­jien saa­liin.

Täs­sä kalas­ta­ja­ky­läs­sä kaik­ki osal­lis­tu­vat tut­tuun aamu­ri­tu­aa­liin. Lah­del­le aamul­la kokoon­tu­neen yhtei­sön jokai­sel­la jäse­nel­lä on oma roo­lin­sa.  Yhdes­sä he löy­tä­vät ryt­min­sä: kalas­ta­jat kul­ke­vat edes­ta­kai­sin ran­nan ja veneen välil­lä, ja lin­jas­to ulot­tuu vyö­tä­rön syvyi­seen veteen saak­ka, jot­ta kalat saa­daan ran­nal­la ole­vien nais­ten luo laji­tel­ta­vak­si ja perat­ta­vak­si.

Häli­nän ylä­puo­lel­la ole­val­la kuk­ku­lal­la sei­soo nuo­ri ambo­nin puhu­ja Ampi Huwae, ja jut­te­lee muu­ta­man naa­pu­rin­sa kans­sa. Tämä on hänen koti­ky­län­sä. Vaik­ka Ampi ei ole kalas­ta­ja, hän on vii­mei­set nel­jä vuot­ta työs­ken­nel­lyt yhtei­sön­sä hyväk­si toi­sen­lai­ses­sa tii­mis­sä – hän on uusin jäsen ambo­nin malai­jin kie­len raa­ma­tun­kään­nös­pro­jek­tis­sa.

Yhdes­sä tii­mi­nä

Yli 13 vuo­den ajan moni­kan­sal­li­nen tii­mi on teh­nyt töi­tä Uuden tes­ta­men­tin kään­tä­mi­sek­si ambo­nin kie­lel­le. Vaik­ka ambo­ni­lai­set ovat voi­neet lukea indo­ne­sian­kie­lis­tä Raa­mat­tua jo vuo­sien ajan, sen sano­ma ei ole kolah­ta­nut. He saat­ta­vat ymmär­tää indo­ne­si­aa, mut­ta se ei kos­ke­ta hei­tä samal­la taval­la kuin hei­dän äidin­kie­len­sä.

“Ambo­nin­kie­li­nen kään­nös on tär­keä vähän kou­lu­te­tuil­le, jot­ta he ymmär­täi­si­vät sel­väs­ti, mitä Juma­lan sanas­sa lukee ja mikä on Hänen totuu­ten­sa hei­tä ja hei­dän elä­mään­sä var­ten”, sanoo Ampi. “Kun he luke­vat sitä, he sano­vat: ’Kyl­lä, tämä on oikein hyö­dyl­li­nen. Voim­me ymmär­tää Juma­lan sanaa.’”

Nel­jä vuot­ta sit­ten tii­mi pyy­si Ampia aut­ta­maan yhden hei­dän kään­tä­män­sä kat­kel­man tes­taa­mi­ses­sa ja sen tark­kuu­den ja luon­te­vuu­den var­mis­ta­mi­ses­sa. He huo­ma­si­vat pian, että Ampil­la oli tai­toa kään­nös­työ­hön, ja he pyy­si­vät hän­tä liit­ty­mään tii­miin.

“Ambo­nin kään­nös­tii­mi on minul­le kuin oma per­hee­ni. Olem­me aina avoi­mia toi­sil­lem­me ja tun­nem­me ole­vam­me kuin per­he”, Ampi sanoo. “Tyk­kääm­me vit­sail­la ja pitää haus­kaa yhdes­sä. Minus­ta on kivaa saa­da tii­mi nau­ra­maan, niin että meil­lä on enem­män ener­gi­aa teh­dä töi­tä ja jat­kaa eteen­päin.”

Step­ha­nie Ric­hards on Wyclif­fe USA:n kään­nö­sa­vus­ta­ja ja toi­mi­nut tii­min joh­ta­ja­na 11 vuot­ta. Hän on näh­nyt tii­min kas­va­van ajan myö­tä niin, että jokai­nen sen jäsen vas­taa johon­kin tiet­tyyn tar­pee­seen kään­nös­työs­sä. Pal­jol­ti kuten kalas­ta­ja­ky­läs­sä, tii­mi­kin on kehit­tä­nyt oman työ­ryt­min­sä.

“Ste­ve on mei­dän luo­va nerom­me. Ibu Dean on se, jol­ta kysy­tään kult­tuu­riin liit­ty­viä asioi­ta. Ocha puo­les­taan on ollut tii­mis­sä 13 vuot­ta ja teh­nyt suu­ren osan raa­ka­kään­nök­sis­tä. Ampi on tii­min uusin jäsen. Olem­me huo­man­neet, että hän on usko­mat­to­man päte­vä, nopea oppi­maan ja nöy­rä”, Step­ha­nie sanoo. “Rakas­tan ihmi­siä, joi­den kans­sa teen töi­tä. Tais­te­lem­me yhdes­sä niin pahoi­na kuin hyvi­nä­kin päi­vi­nä.”

Mitä enem­män, sitä haus­kem­paa

Kuten hyvään jouk­ku­ee­seen, myös hyvään raa­ma­tun­kään­nös­tii­miin tar­vi­taan täs­sä kult­tuu­ris­sa usei­ta avain­pe­laa­jia. Jot­ta kään­nös­tii­mi oikeas­ti hyväk­syt­täi­siin, se ei voi toi­mia riip­pu­mat­to­mas­ti. Se on osa laa­jem­paa koko­nai­suut­ta, johon kuu­luu sitä ympä­röi­vä pai­kal­li­nen yhtei­sö.

Indo­ne­sia on yhtei­söl­li­nen kult­tuu­ri monien nii­den kult­tuu­rien tavoin, joi­den paris­sa Wyclif­fe USA tekee työ­tä. Oli­pa kyse sit­ten uskon­nos­ta, ihmis­suh­teis­ta tai kalas­tuk­ses­ta elin­kei­no­na, kes­kiös­sä on ryh­mä ja yhtei­nen hyvä, ei yksi­lö.

Ihmi­set opis­ke­le­vat Raa­mat­tua mel­kein­pä pel­käs­tään ryh­mä­nä joko sun­nun­tain juma­lan­pal­ve­luk­sis­sa tai per­hee­nä. Oli­si har­vi­nais­ta näh­dä ambo­ni­lai­nen vetäy­ty­mäs­sä “hil­jai­suu­teen yksin Juma­lan kans­sa”, kuten me niin usein teem­me omas­sa kult­tuu­ris­sam­me. 

Step­ha­nien mies ja Wyclif­fe USA:n Itä-Indo­ne­sian kump­pa­nuus­koor­di­naat­to­ri Jon Ric­hards on näh­nyt kysei­sen kult­tuu­ri­piir­teen päte­vän koko Indo­ne­sias­sa. Hän sanoo: “Ihmi­set teke­vät pää­tök­siä ryh­mä­nä kuten ensim­mäi­set usko­vat Apos­to­lien teois­sa. Kun on kyse evan­ke­liu­min kuu­le­mi­ses­ta ja yhtei­sö­jen muut­tu­mi­ses­ta, se ei yleen­sä kos­ke­ta vain yhtä ihmis­tä, vaan koko yhtei­sö voi yhdes­sä kokea muu­tok­sen.”

Mikä oli­si­kaan kään­nös­tii­mil­le parem­pi tapa aut­taa yhtei­söä koke­maan Raa­mat­tu yhdes­sä kuin ottaa hei­dät mukaan pro­ses­siin? Kun ker­to­muk­sen tai kat­kel­man raa­ka­kään­nös on teh­ty, tii­mi kut­suu naa­pu­rus­ton ihmi­siä aut­ta­maan hei­tä työn tar­kas­ta­mi­ses­sa.

“Osa pro­ses­sia, jon­ka käym­me läpi ensim­mäi­sen luon­nok­sen jäl­keen, on tar­kas­taa se hei­dän kans­saan var­mis­taak­sem­me, että kaik­ki on sel­vää ja luon­te­vaa. Me käym­me teks­tiä läpi jae jakeel­ta ja esi­täm­me kysy­myk­siä lue­tun ymmär­tä­mi­ses­tä”, sanoo Car­rie, yksi tii­min kään­nös­koor­di­naat­to­reis­ta.

“Kun ensim­mäis­tä ker­taa tes­ta­sim­me teks­tiä yhtei­sön kans­sa, muka­na oli eräs mies”, muis­te­lee Ocha Hita­les­sy. “Kysyim­me hänel­tä, mik­si hän itkee. ’Et­kö ole ennen tien­nyt tätä Jee­suk­ses­ta Kristuksesta?’” Hän sanoi: ’Olen koko elä­mä­ni tien­nyt, että Jee­sus kuo­li ris­til­lä. Mut­ta nyt, ensim­mäis­tä ker­taa omal­la kie­lel­lä­ni, ymmär­rän, mik­si hän kuo­li minun vuokseni.’”

Koet­tu­aan Raa­ma­tun omal­la kie­lel­lään tar­kas­tus­ti­lai­suuk­sis­sa yhtei­sön jäse­net ker­to­vat tari­nat ja kat­kel­mat per­heil­leen ja naa­pu­reil­leen. Uuti­set kään­ne­tys­tä Raa­ma­tus­ta ja sen opet­ta­mis­ta peri­aat­teis­ta alka­vat levi­tä.

Mut­ta tii­miin tar­vi­taan vie­lä yksi tär­keä jäsen, jot­ta ihmi­set todel­la sitou­tui­si­vat uuteen kään­nök­seen – pai­kal­li­nen seu­ra­kun­ta.

Kir­kon­penk­kei­hin asti

 Kään­nös­tii­mi toi­mii Malu­kun pro­tes­tant­ti­sen kir­kon, pai­kal­li­sen kirk­ko­kun­nan ja sen Ambo­nin kau­pun­gis­sa ja ympä­röi­vil­lä alueil­la toi­mi­vien seu­ra­kun­tien sii­pien suo­jas­sa. Pas­to­rit tar­kas­ta­vat kai­ken tii­min teke­män työn. Taval­li­ses­ti pas­to­rit saar­naa­vat indo­ne­sian kie­lel­lä, eikä heil­lä aiem­min ollut juu­ri­kaan näkyä Raa­ma­tun kään­tä­mi­ses­tä tai tar­vet­ta opis­kel­la vähem­mis­tö­kie­liä, joil­le Raa­mat­tua kään­net­tiin.

Pai­kal­lis­ta seu­ra­kun­taa tar­vi­taan, jot­ta ihmi­set sitou­tu­vat kään­nök­seen ja todel­la käyt­tä­vät sitä omas­sa­kin arjes­saan.

 “Ambo­nin kie­li on ollut sil­ta, joka on joh­ta­nut kir­kon joh­don näke­mään, mitä me teem­me, miten Raa­mat­tua kään­ne­tään ja että sii­hen voi luot­taa”, Step­ha­nie sanoo. “He tie­tä­vät, että me olem­me uskol­li­sia teks­til­le.”

 “Kään­täes­säm­me teem­me kovas­ti töi­tä var­mis­taak­sem­me, että se on tar­kas­ti Juma­lan sanaa”, Ampi sanoo, “ja että emme muu­ta mitään alku­pe­räi­sen teks­tin mer­ki­tyk­ses­tä, niin että kun ihmi­set luke­vat sen, he sano­vat: ’Kyl­lä, tämä on tark­ka. Tämä on Juma­lan sanaa.’”

Step­ha­nien yksi suu­rim­mis­ta ilo­nai­heis­ta oli se, kun kirk­ko pyy­si hänen tii­mi­ään kään­tä­mään litur­gian ambo­nik­si: “Tämä on tääl­lä avai­na­sia. Kris­ti­nus­ko tuli täl­le alu­eel­le nel­jä sataa vuot­ta sit­ten, joten sil­lä on pit­kät perin­teet. Jot­ta juma­lan­pal­ve­lus voi­daan pitää ambo­nik­si, tar­vi­taan litur­gia, lau­lu­ja ja Raa­mat­tu. Jos emme mah­dol­lis­tai­si kaik­kea näi­tä kol­mea jos­sa­kin muo­dos­sa, he eivät käyt­täi­si (kään­net­tyä) Raa­mat­tua kir­kos­sa. Hyö­dyn­näm­me jokai­sen tilai­suu­den vas­ta­ta pai­kal­lis­ten kirk­ko­jen ja mui­den orga­ni­saa­tioi­den tar­pei­siin.

“Tämä ei ole Wyclif­fen kään­nös tai ame­rik­ka­lai­nen kään­nös. Tämä on ambo­ni­lais­ten kään­nös. Me olem­me tääl­lä pal­ve­le­mas­sa hei­tä ja vas­taa­mas­sa hei­dän tar­pei­siin­sa, kou­lut­ta­mas­sa ja varus­ta­mas­sa kään­tä­jiä, jot­ta he pys­ty­vät itse jat­ka­maan työ­tä,” Step­ha­nie sanoo.

“Sano­taan, että on hyvä idea työs­ken­nel­lä niin, että tekee itsen­sä tar­peet­to­mak­si. Luu­len, että olen mel­kein saa­vut­ta­nut sen. Tii­min jäse­net osaa­vat nyt teh­dä kai­ken, min­kä minä­kin, ja juu­ri sii­hen pyrim­me.”

Tänään täs­tä kump­pa­nuu­des­ta kor­ja­taan val­ta­vaa satoa. Tii­mi on saa­nut Uuden tes­ta­men­tin kään­nök­sen val­miik­si ja odot­taa voi­van­sa ottaa sen käyt­töön . Tär­keäm­pää on kui­ten­kin se, että kirk­ko ja yhtei­sö otta­vat Raa­ma­tun avo­sy­lin vas­taan.

“Tie­däm­me, että Raa­mat­tu saa­vut­taa pen­keis­sä istu­vat ihmi­set, kos­ka pas­to­rit tule­vat ker­to­maan meil­le: ’Saar­na­sin ambo­nik­si ja kaik­ki pyy­tä­vät minua teke­mään niin uudestaan!’” Step­ha­nie sanoo.

“Sel­lais­ta emme ole näh­neet aiem­pi­na vuo­si­na.”

“Jos ulko­mai­nen orga­ni­saa­tio antaa täl­le kir­kol­le Raa­ma­tun sen omal­la kie­lel­lä, ei ole mitään var­muut­ta sii­tä, mitä sil­lä teh­dään. He saat­tai­si­vat vain lait­taa sen sivuun”, hän sanoo. “Kos­ka kirk­ko on niin pal­jon muka­na Uuden tes­ta­men­tin kään­tä­mi­ses­sä, meil­lä on jon­kin­lai­nen var­muus sii­tä, että he käyt­tä­vät sitä tule­vai­suu­des­sa.”

Ampi on innois­saan tie­täes­sään, että hän voi tuo­da ambo­nin kään­nök­sen per­heel­leen ja kalas­ta­ja­ky­lään­sä ja että he voi­vat käyt­tää sitä: “Per­hee­ni ymmär­tää työm­me tulok­sen hyvin. Olen hyvin onnel­li­nen, kun saan olla osa tätä tii­miä.

“Minul­le tuot­taa pal­jon iloa lukea tämän kään­nös­työn tulok­sis­ta ja tie­tää se, että suku­pol­vet mei­dän jäl­keem­me voi­vat lukea Raa­mat­tua.”

Teks­ti ja kuvat: Katie Kuyken­dall

Kään­nös: Ulla Hau­ki­jär­vi

Jut­tu on jul­kais­tu alun­pe­rin Wyclif­fe USA:n sivuil­la 1/2019.

Kat­so myös video Ambo­nin raa­ma­tun­kään­nös­työs­tä. Video löy­tyy You­Tu­bes­ta hakusa­nal­la “Kut­sut­tu yhdes­sä”.