Raamatunkäännöstyössä saatettiin menneinä vuosikymmeninä toimia sellaisen oletuksen pohjalta, että kunhan Raamattu on käännetty kansankielelle, sitä kyllä luetaan innokkaasti. Tiedämme nyt hyvin, että näin ei välttämättä tapahdu, vaan Raamatun lukemiselle, soveltamiselle ja opetuskäytölle seurakunnassa voi olla monia esteitä. Niissä yhteisöissä, joiden kielelle Raamattua käännetään ensimmäistä kertaa, esteet liittyvät usein kirjallisen kulttuurin puutteeseen, alhaiseen koulutustasoon, lukutaidottomuuteen, käsitykseen oman kielen arvosta, kristinuskon kulttuuriseen vierauteen tai kirkon rakenteisiin ja asenteisiin. Muun muassa.
Entäpä Suomessa? Mikkelin piispa Seppo Häkkinen ilmaisi Radio Dein haastattelussa 27.10. huolensa jumalanpalvelusten saarnojen laadusta ja pappien suhteesta Raamattuun:
”Meillä puhutaan saarnan kriisistä tai siitä, etteivät saarnat täytä niiden varsinaista tehtävää. Yksi syy siihen on, että yhteys Jumalan sanaan heikkenee. Saarnoistakin tulee silloin yleisinhimillistä puhetta kaiken maailman hyvistä ja kauniista asioista.”
Häkkisen mukaan pappien Raamatun tuntemus ja lukeminen on ”sitä vähäisempää, mitä nuorempiin ikäluokkiin tullaan”.
Raamattuun perustuvassa seurakunnan opetuksessa on kyse muinaisen tekstikokoelman soveltamisesta nykykuulijoiden elämään. Millainen on kirja, jonka pohjalta tällaista on mielekästä edes tavoitella? Olisiko niin, että yhä useamman suomalaisen papin kohdalla Raamatun lukemisen ja tekstien pohjalta saarnaamisen esteet liittyvät käsitykseen Raamatun olemuksesta? Jos Raamattu on täysin inhimillinen tekstikokoelma, joka kertoo vain ihmisten ajatuksia Jumalasta, on ymmärrettävää, ettei kirja jaksa inspiroida viikosta toiseen. On helpompaa saarnata ”kaiken maailman hyvistä ja kauniista asioista”.
Raamatun soveltaminen eri aikakausina, eri kielillä ja eri kulttuureissa on ylipäänsä merkityksellistä vain, jos kirja on sanomaltaan ajaton – jos sen kuvaamat tapahtumat ja puheet ovat historiallisesti tosia Kaikkivaltiaan Luojan tekoja ja sanoja, joiden vaikutukset ulottuvat myös omaan aikaamme ja koskevat kaikkia ihmisiä, yhteisöjä ja kansoja.
Toinen Raamatun soveltamista vaikeuttava tekijä suomalaisessa nykykulttuurissa on äärimmäinen yksilökeskeisyytemme. Usko on toki myös henkilökohtaista, mutta Raamatun tekstit on lähtökohtaisesti kirjoitettu yhteisön luettaviksi ja sovellettaviksi. Raamatun kuvaama usko ei ole yksityisasia. Vain yhdessä pystymme todella käsittelemään sitä, mitä nuo tuhansia vuosia sitten eri kielillä ja eri kulttuureissa kirjoitetut tekstit, ja niiden kuvaamat Jumalan teot, merkitsevät meille tänään. Tämän keskustelun käyminen Jumalan sanan kanssa kuuluu kristillisen seurakunnan olemukseen – yhtä lailla suomalaisten kuin Raamattua kielelleen vasta kääntävien kohdalla.
Hannu Sorsamo, Wycliffe Raamatunkääntäjien toiminnanjohtaja
Kirjoitus on talven 2021–2022 Sanalla sanoen ‑lehden pääkirjoitus.
