”Monet ihmiset tietävät puutteesta, kärsimyksestä, sodasta ja vainosta kuulopuheiden pohjalta. Tieto ei ole kuitenkaan sama kuin jos olisi kokenut ne itse.”
Chin-Hae* tietää mistä puhuu. Hän syntyi buddhalaiseen perheeseen Korean maaseudulla ja varttui maassa, joka kamppaili Korean sodan (1950–1953) seurausten kanssa. Hänen perheensä oli hyvin köyhä ja tilannetta pahensi se, että Chin-Haen äiti kuoli pojan ollessa 13-vuotias. Kuolleen äitinsä rakkaana lapsena Chin-Hae näki velvollisuudekseen tukea isäänsä ja tämän solmiessa uuden avioliiton myös äitipuoltaan.
Chin-Hae unelmoi yliopisto-opinnoista kaupungissa, mutta perheelleen uskollisena hän meni läheiseen teknilliseen oppilaitokseen. Hän ei ollut kiinnostunut alasta eikä sen vuoksi keskittynyt opiskeluun. Hän alkoi ajelehtia elämässään, oli masentunut ja vailla päämäärää. Lopulta hän ystävystyi joidenkin kristittyjen kanssa. Häneen teki vaikutuksen se, että heidän elämällään oli tarkoitus. Kun uudet ystävät veivät Chin-Haen mukanaan kirkkoon, hän kohtasi jotakin uutta: ”Löysin lohtua, jota en saanut kotoa.”
Ei kestänyt kauan ennen kuin Chin-Hae antoi elämänsä Kristukselle. Se oli kova järkytys perheelle. Äitipuoli, joka oli hyvin harras buddhalainen, ei puhunut Chin-Haelle kymmeneen vuoteen. Kun Chin-Hae tuli kotiin, äitipuoli lähti muualle ja antoi ymmärtää, että hän tappaisi itsensä, jos Chin-Hae jatkaisi Jeesuksesta puhumista. Chin-Haella oli ollut hyvin läheiset välit äitipuolensa kanssa ja perheestä karkottaminen koski häneen kipeästi.
Kärsiviä palvelemaan
Chin-Hae ei tiennyt, että hänen oma kokemuksensa köyhyydestä ja vainosta auttaisi häntä pian samaistumaan ihmisryhmään, joka oli myös kokenut kärsimystä. Koska hän oli itse ollut toivottomissa tilanteissa, hänessä syntyi halu palvella niitä, jotka eivät olleet vielä kuulleet evankeliumia ja jotka kärsivät vainosta, köyhyydestä ja yksinäisyydestä.
Opiskellessaan teologisessa seminaarissa Chin-Hae kuuli raamatunkäännöstyöstä ja kiinnostui siitä. Tämä näky ja halu palvella alueella, jonne vain harvat olivat menneet, johti Chin-Haen ja hänen vastavihityn vaimonsa Ju-Heen* sodan runtelemaan Etu-Aasian maahan. Maassa oli laajalle levinnyttä väkivaltaa ja sortoa. Kansanryhmä, jota Chin-Hae ja Ju-Hee palvelivat, kärsi erityisen paljon, koska se oli vastustanut vallanpitäjiä.
Eikö olisi hienoa tuoda hyvä sanoma näille ihmisille? Kertoa heille Kristuksessa olevasta toivosta? Chin-Haen havaitsi kuitenkin pian, että raamatunkäännöstyö ei ollut mahdollista niin vihamielisessä ympäristössä – vielä. Mikä tahansa kristillinen palvelutyö saattaisi hänet ja hänen työtoverinsa vaaraan. Hän kohdisti sen takia huomionsa kielen kehittämiseen ja koulutukseen. ”Jumala sai minut ymmärtämään, että tämä työ riittää minulle. Se on arvokasta. Joku muu tulee tekemään raamatunkäännöstyön”, Chin-Hae kertoo. Hän omistautui täysin uudelle tehtävälle.
”Käytin usein Koreaa esimerkkinä koulutuksen tärkeydestä. Korea oli erittäin köyhä vielä muutama vuosikymmen sitten, mutta nyt se on eräs vauraimmista maista. Avaimena oli koulutus.” Ajan kuluessa Chin-Haen sanoma löysi hyvän maaperän. Ihmiset pyysivät häntä kehittämään kirjoitusjärjestelmän heidän kielelleen. Hekin halusivat koulutusta ja ottivat kehittyvän projektin heti omakseen.
Hyökkäysten kohteena
Huolimatta paikallisen väestön varauksettomasta tuesta projektin toteuttaminen oli haastavaa. Chin-Hae ja hänen paikalliset työtoverinsa joutuivat useamman kerran hyökkäyksen kohteeksi, kun tilanne maassa paheni.
”Kerran alueellamme oli menossa länsimaiden vastainen mielenosoitus”, Chin-Hae kertoo. ”Olin kauhuissani kuullessani, että mielenosoittajien joukko ryntäsi toimistoomme. Mutta Cheydan*, iäkäs mies, joka toimi vartijanamme, seisoi vihaisen joukon tiellä. Vaikka hän oli yksinkertainen, kouluja käymätön mies, hän puhui hiljaisella arvovallalla sanoeni: ’Tämä ei ole oikein. Nämä ihmiset ovat tehneet niin paljon hyväksemme.’” Kohdatessaan vanhan miehen pelottoman suostuttelun mellakoitsijat luovuttivat ja palasivat koteihinsa. Tämä ei ollut ainut kerta, kun ihmiset ottivat projektin omakseen julkisesti ja ylpeinä siitä silloinkin, kun se merkitsi suurta henkilökohtaista vaaraa.
”Kotimaassa olevat ystävät kysyivät usein, miksi olin tällä alueella, vaikka se oli niin vaikeaa”, Chin-Hae kuvaa. ”Vastaus oli minusta selvä: täällä voisin seistä ihmisten rinnalla.” Hänen mukaansa kärsivällisesti ihmisten rinnalla seisomisen salaisuus on asenne. ”Nöyryys ja vilpittömyys. Tuskaan ja kärsimykseen osallistuminen ja niiden ymmärtäminen ei ole taito. Kyse on nöyrästä ja oppivaisesta asenteesta. Ihmiset näkevät, rakastatko heitä ja kunnioitatko heidän tapaansa elää”, hän sanoo.
Haasteista huolimatta Chin-Hae ei ole koskaan kokenut vaikeaksi kunnioittaa ja rakastaa palvelemiaan ihmisiä. ”He ovat upea kansa, jolla on upea kulttuuri”, hän sanoo. ”Heillä on sananlasku, jossa sanotaan, että sinulla on kauniit silmät. Se tarkoittaa, että jos näet sisäistä kauneutta sellaisessa, mikä on ulkonaisesti mitätöntä tai jopa vastenmielistä, tämä kauneus tulee myös lopulta sinun sisimpääsi. Se tekee sinusta kauniin. Minulle näiden ihmisten palveleminen on kauniiden silmien käyttöä. Arvostan heidän sisäistä kauneuttaan ja rohkaisen ihmisiä näkemään toivoa paremmasta elämästä, niin että myös heillä voisi olla ‘kauniit silmät’.”
Teksti: Silke Sauer
Käännös: Riitta Bonny
*Nimet muutettu
